Noin viimeiset kolme vuotta olen käyttänyt paljon aikaa sen miettimiseen, kuinka arjesta saisi helpompaa ja toimivampaa. Ensinnäkin siksi, että olen luonteeltani peruslaiska ja haluan maksimoida ajan olla vain. Kahden lapsen työssä käyvänä äitinä, sellainen aika on jo lähtökohtaisesti rajallista. Omilla valinnoilla sen määrän voi kuitenkin vaikuttaa edes jonkin verran. En kuitenkaan suostu tinkimään perussiisteydestä tai mukavuudesta sen vuoksi. Uskon vakaasti, että näiden asioiden kesken on mahdollista löytää balanssi. Toki välillä on myös niitä päiviä, kun siivoamisena toimii valojen himmentäminen ja ajatus, jos sitä ei näe, se ei häiritse.

Toiseksi, asia jonka olen vastikään oppinut, minun arkeni on lasteni lapsuus. Ja vaikka kuvitteellista nutturaa välillä kiristääkin, haluan meidän arjen soljuvan eteenpäin sillä tavalla vaivattomasti. Kaikilta vastoinkäymisiltä ja töyssyiltä ei tietenkään voi säästyä. Mutta niitä ihmetellään sitten, kun tulevat vastaan. Kun minulla on paketti hallinnassa, minun on helpompaa olla myös parempi äiti.

 

 

 

Tästä syystä arjen toimivuuden miettiminen on ihan perusteltua. Millä tavoilla on mahdollista saavuttaa astetta ihanampi arki.

Kerroin aiemmin, että haluan tuoda blogiin enemmän meidän arkea. Haluan jakaa kanssanne vertaistukea, vinkkejä ja ideoita sujuvampaan arkeen. Tästä lähti ajatus uuteen postaussarjaan Ihanampi arki ja tässä on sarjan ensimmäinen vinkki, joka liittyy vaatehuoltoon.

 

 

 

Kevät on aikaa, kun moni silmäilee vaatekaappiaan uudella tavalla. Löytyykö sieltä, jotain mitä laittaa talviteloille tai pitäisikö joillekin yksilöille tehdä jotain, jotta ne ovat valmiina tulevaan syksyyn. Vaatekerrosten ohentuessa neuleet jäävät vähemmälle käytölle ja siirtyvät vaatekaapin perälle tai sitten kokonaan säilöön. Oma vaatevarastoni on sen verran pieni, että riittää kun siirrän paksummat vaatteet vain peremmälle kaappiin. Silloin ne eivät ole ensimmäisenä tyrkyllä, mutta ovat juhannuksen aikaan käden ulottuvilla.

Nyt on kuitenkin hyvä hetki käydä paksummat neuleet läpi nypynpoistajan kanssa. Muistaakseni Pinja oli ensimmäinen, jolta kuulin tästä laitteesta. Aloin googlata ja vastaan tuli muutamaa erilaista. Meidän yksilö on Clas Ohlsonilta, kun eräällä tiskirättien hakureissulla huomasin korillisen näitä. Hinta oli niin naurettavan pieni, että päätin kokeilla. Meillä rakastuttiin tähän kankaiden partakoneeseen ensihetkestä lähtien. Ja kun sanon meillä, myös mieheni hurahti täysin tähän pieneen laitteeseen. Hän kävi ensi töikseen meidän sohvan läpi tällä ja hehkutti, kuinka hyvä se oli.

 

 

 

Olen ennenkin kertonut ettei minun kannata ostaa kallista neuletta, jos onnistun yhden käyttökerran jälkeen pilaamaan sen. Enkä pelkästään minä itse. Ei ole kerta tai kaksi, kun jälkikasvuni on ampunut tomaattipastat paidalleni ruokailun yhteydessä. Näissä olosuhteissa nyppääntyvä neule on pieni paha.

Tällä pienellä kojeella saan ajeltua kaikki nypyt pois neuleistani, sekä lastenvaatteista. Ja kuten sanoin, mieheni kävi läpi myös meidän Ikean sohvan. Neuleiden läpi surruuttaminen on jopa hieman terapeuttista. Tekstiilit näyttävät heti paljon siistimmiltä ja pari oikein nyppyyntynyttä neuletta pääsivät kotikäytöstä takaisin tavalliseen käyttöön.

Ehkä jonain päivänä, maltan satsata sellaiseen kunnolliseen, laadukkaaseen neuleeseen ja opettelen sen huollon. Toistaiseksi tämä on kuitenkin pelastanut vaatekaappini.

 

 

Tänä viikonloppuna minulla piti olla sekä mies-, että lapsivapaa viikonloppu. Mies on työreissulla ja minulla piti olla iltavuorot, joten olimme buukanneet lapsille täysihoidon mummilassa. Odotin erityisesti keskeytymättömiä, pitkiä yöunia ja sitä, että kahteen päivään minun ei tarvitsisi keskittyä pitämään ketään hengissä. Hehkutinkin tätä kaikille, jotka suostuivat kuulemaan. Toisin kuitenkin kävi.

Tuntia ennen, kuin mummin piti tulla hakemaan tyttöjä, totesin kuopuksemme tuntuvan kuumalta. Mittasin kuumeen ja se oli selkeässä nousussa. Tiesin heti etten voisi laittaa kipeää lasta mummilaan. Niinpä aloin ensimmäiseksi järjestää töitäni. Seuraavaksi soitin äidilleni ja ilmoitin asiasta. Sovimme, että esikoinen pääsisi kuitenkin mummilaan lomailemaan, vaikka pikkusiskon pitääkin jäädä kotiin. Olisi ollut julmaa evätä reissu isosiskolta, joka oli odottanut tätä viikonloppua todella pitkään.

Kun sitten hetki sitten nukuttelin yksinään kuopusta syliini, olin tietysti hieman pettynyt. Olisi tietysti ollut kivaa, nauttia hetki omasta rauhasta. Mutta loppujen lopuksi olin aika zen. Lapsen sairastuminen ei ole minusta edes huonoa tuuria, vaan se on elämää. Lapset sairastuvat ihan yhtä lailla kuin aikuisetkin. Tämä tauti tuntuu olevan vain todella sitkeää sorttia. Little B oli jo aikaisemmin viikolla monta päivää korkeassa kuumeessa. Lääkkeet onneksi auttavat. Käymme silti huomenna lääkärissä jo senkin vuoksi, että tarvitsen tästä todistuksen töihin.