Hae
Big mamas home

Olohuoneen vaaleampi ilme

Kotona annoin viimein periksi mielihalulleni päivittää olohuoneen ilmettä keväisempään.

koti, sisustus, olohuone,

koti, sisustus, olohuone,
Olen tehnyt tällä viikolla lähinnä aamuvuoroja, mikä tuntuu todella hassulta ja samalla niin oikealta. Vaikka minulla ei ole vuorotyön kanssa ongelmia, niin olen ehdottomasti enemmän aamuihminen. Vaikka voisin välillä nukkua kymmeneen, niin minulle sopii ehdottomasti paremmin herätä aamulla aikaisin, päästä ajoissa kotiin ja touhuta ilta omia juttuja. On ollut ihanaa hakea tytöt hoidosta (haku on parempaa, kuin vieminen, jos minulta kysytään). Kuulla päivän kuulumiset ensimmäisenä ja kävellä heidän kanssaan kotiin. Rakastan sitä. Nyt keväällä Little B:kin on lähtenyt liikkumaan ulkona entistä rohkeammin, eikä enää viihdy samalla tavalla rattaissa, kuin ennen. Se toki vähän venyttää meidän hoitomatkoja, mutta ei se näillä ilmoilla haittaa. 
koti, sisustus, olohuone,

koti, sisustus, olohuone,
Kotona annoin viimein periksi mielihalulleni päivittää olohuoneen ilmettä keväisempään. Mistään sen isommasta ei ole kyse, kuin sohvan sisustustyynyjen päällisten vaihtamisesta. Keväisin alan kaivata yhä enemmän vaaleita sävyjä. Onneksi niitä on helppoa tuoda sisustukseen tekstiilien avulla. 
koti, sisustus, olohuone,

koti, sisustus, olohuone,
Kaivoin kaapista esille valkoiset kanvaasipäälliset ja hiekanväriset pellavapäälliset. Kokonaisilme on jo nyt paljon vaaleampi. Sen lisäksi päätin, että nyt olisi sopiva hetki etsiä meille uudet, valkoiset verhot. Minua on jo pidemmän aikaa häirinnyt noiden vanhojen värimaailma. 
Ikkunatkin olisi aika pestä. On niin totta, että kaikki tahrat näkyvät paljon selkeämmin kevätaurinko paljastaa kaiken. Tahmaiset sormenjäljet, sekä kuolaläntit, kun taapero on nuollut lasia. 
koti, sisustus, olohuone,

koti, sisustus, olohuone,
Myös meidän matto pitäisi vaihtaa. Se on ollut ihana ja pidän siitä edelleen. Mutta uskomatonta kyllä se on kulunut parista kohtaa puhki. Olisin ajatellut, että villa kestää kulutusta paremmin, mutta ilmeisesti ei. Yritän miettiä millainen matto sopisi meille seuraavaksi. 
Miten teidän viikkonne on sujunut?

Neule army-takin kaverina

Kutsuin takkiani leikkimielisesti koiranulkoilutustakiksi. 

 

päivän asu, plussakokoinen nainen, plusbloggaaja,

 

Toivottavasti pääsiäinen sujui hyvin ja olette saaneet pääsiäisenä levättyä, sekä syötyä. Meidän pääsiäinen ei juuri eronnut arjesta, sillä olimme mieheni kanssa täysin ristiin töissä. Vaihdoimme pari kertaa ovella ylävitoset ja toivotimme toiselle hyvää työpäivää. Lasten kuulumiset kerrattiin Watsappissa. Itse pääsiäinen koostui yksinkertaisista osasista ja oli siinä suhteessa todella onnistunut. Olin vapaillani tyttöjen kanssa siis suurimmaksi osaksi kolmistaan. Tyttöjä se ei haitannut, vaikka pari kertaa mietin, jäävätkö he taas jostain paitsi. Saatiin me otettua myös muutama hetki koko perheen kesken ja lapset saivat myös laatuaikaa isänsä kanssa. Uskon, että heillä oli mieluisa loma.
Ja vappuna sitten uusi yritys. Olen silloin vapailla.

 

 

Nämä asukuvat on otettu jo ennen pääsiäistä, aurinkoisena iltana hovikuvaaja Erikan kanssa. Meillä oli kuvatessa niin hauskaa, että naurumme taisi aiheuttaa paheksuntaa joissain ohikulkijoissa. Anteeksi kaikki, jotka jouduitte todistamaan hillitöntä nauruamme. Meille se toimii terapiana. Olo on yleensä todella kevyt ja vapautunut, kun on saanut purkaa paineita muutamilla nauruhepuleilla. Ja eikö sanonta kuulu, että nauru pidentää ikää? Meille sitä tuli kummallekin monta vuotta lisää tuolla määrällä.

 

 

 

Yksi niistä jutuista jolle Erika nauroi, oli kun kutsuin takkiani leikkimielisesti koiranulkoilutustakiksi. Se on second hand-löytö Zadaasta viime keväältä. Se on palvellut minua uskollisesti viime kevään ja syksyn ja jatkaa tänäkin vuonna.
Ostaessani sen, etsin itselleni army-henkistä takkia, jolla touhuta lasten kanssa ulkona. Tämä on hyvä takki esimerkiksi metsäretkille ja puistoon. Se on ohut, mutta alle mahtuu paksumpikin neule kaveriksi lämmittämään.

 

 

Keväisin pukeutumiseni pohja onkin takki ja neule yhdistelmä. Talven jälkeen minulla on kiire päästä käyttämään kevyempiä takkeja, joten yhdistän niitä neuleisiin pysyäkseni kuitenkin lämpimänä. Olen nähnyt somessa muutamia postauksia siitä, kuinka ihmiset sanovat pistäneensä neuleensa kaappiin talven jäljiltä. Minä luovun niistä vasta kun lämpötila on jäänyt pysyvästi yli kahteenkymmeneen.

 

Takki ZADAA Second hand 
Neule H&M
Jegginssit CUBUS 
Kengät NIKE Zadaa second hand 
Laukku ZADAA Second hand
Kuvat: Erika Huhta | Editointi: Minä