Hae
Big mamas home

Ahdistaako ilmastonmuutos? Kyllä ahdistaa!

Kirjoitan nyt aiheesta, joka on pyörinyt mielessäni pitkään, mutta josta en ole oikein uskaltanut kirjoittaa. On ollut helpompaa kirjoittaa talousvaikeuksista, lapsettomuudesta ja masennuksesta, kuin tästä, vaikka ne ovat olleet vaikeita aiheita. Tunnen kuitenkin vastuuta vaikuttajana puhua myös tästä. Eikä kyse ole mistään muusta kuin vahvasti tapetilla olleesta ilmastonmuutoksesta, hiilijalanjäljistä ja ympäristövalinnoista.
Big mamas home by Jenni S. Ahdistaako ilmastonmuutos? Kyllä ahdistaa!
Tämä on aihe, joka on mietityttänyt ja ahdistanutkin minua. Mikä on ehdottomasti ollut syy nostaa kissa pöydälle. Olen tähän mennessä tehnyt vähän laiskasti niitä parempia, eettisiä valintoja elämässäni. Olen sellainen satunnainen kasvissyöjä ja hyvän päivän kierrättäjä. Kun somessa ilmestyivät ensimmäiset Sitran elämäntapatestin tulokset, kylmä hiki nousi pintaan. Olen yrittänyt jopa sulkea korvani tältä, mutta enää tämä ei vetele. Minunkin on pakko toimia ja tehdä osuuteni asioiden hyväksi. Onneksi joka paikassa tähän asiaan suhtaudutaan todella kannustavasti, jolloin minunkin on ollut helppoa ottaa itseäni niskasta kiinni.
On lohduttavaa muistaa, että kukaan ei ole täydellinen, mutta jokaisen täytyy ehdottomasti tehdä parhaansa ja vähän enemmänkin, jotta saataisiin asiat muuttumaan. Se on osasyy sille, miksi lähdin nyt viimein itsekin tästä kirjoittamaan. Ja se, että suurimpana kannustimena itselleni ovat toimineet useat lempi vaikuttajani. Jos he ovat pystyneet inspiroimaan minua ja työntämään lempeän lujalla otteella minua oikeaan suuntaan, niin miksi minä en pystyisi samaan omalta osaltani.
Big mamas home by Jenni S. Ahdistaako ilmastonmuutos? Kyllä ahdistaa!

Mitä olen jo tehnyt ilmaston eteen?

Olen miettinyt jo jonkin aikaa sitä, mitä voisin tehdä paremmin ja ahdistunut siitä, mitä en ole jo tehnyt. Vaikka sen sijaan olisin voinut miettiä, missä olen jo onnistunut. Tässä Sitran elämäntapatesti oli hyvä apu. Jännitin testin tekemistä ihan älyttömästi, mielessäni muun muassa tämä lihansyönti ja satunnainen kierrättäminen. Tämän vuoksi oma tulokseni yllätti minut täysin. Oma tulokseni oli Vastuullinen kanssamatkustaja ja hiilijalanjälkeni 3300 kg CO₂e, kun testiin vastanneiden keskimääräinen hiilijalanjälki on 7300kg CO₂e. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen hetki, kun pitäisi alkaa henkseleitä paukuttelemaan. Oma osuuteni ei todellakaan ollut tässä. Vaikka myönnän, että tulos oli helpottava, yritän muistaa sen olevan vain suuntaa antava.
Big mamas home by Jenni S. Ahdistaako ilmastonmuutos? Kyllä ahdistaa!
Omaa hiilijalanjälkeäni pienentää se, että meillä ei ole autoa. Minulla ei ole edes ajokorttia, koska en ole vielä täällä Helsingissä kokenut sellaista tarvitsevani. Sen lisäksi käytän arkenakin hyvin vähän julkista liikennettä, koska niin työni, kuin tyttöjen hoitopaikka on kävelymatkan päässä. Lisäksi olen ensimmäistä kertaa iloinen siitä, että asumme kompaktisti neljä ihmistä kaksiossa, koska sekin ilmeisesti pienentää hiilijalanjälkeä. Haaveilen silti siitä kompaktista kolmiosta.
Mitä voin vielä tehdä?
Vaikka nämä seikat näyttävät juuri nyt hyvältä, niin ovat ne myös niitä, jotka tulevat todennäköisesti tulevaisuudessa muuttumaan. Nyt olisi aika tehdä niitä oikeasti kestäviä valintoja ja opetella uusia hyviä tapoja. Kohta numero yksi tällä listalla on laittaa kierrätys asiat kuntoon. En aio olla enää hyvänpäivän kierrättäjä, vaan tehdä homman kunnolla. Meidän taloyhtiössä saa kierrätettyä kaiken muun, paitsi muovin ja lähin muovipiste on ihan kivenheiton päässä, joten tekosyitä minulla ei ainakaan ole. Lisäksi meillä suositaan jatkossa enemmän kestokasseja kaupassa käydessä. Olisitte nähneet mieheni ilmeen, kun sunnuntaina pakkasin hänelle mukaan nipun kangaskasseja kauppaan.
Big mamas home by Jenni S. Ahdistaako ilmastonmuutos? Kyllä ahdistaa!
En pyri täydellisyyteen, koska siinä vaiheessa yritykset yleensä kaatuvat, mutta pyrin parantamaan valintojani yksi, varma askel kerrallaan.
Big mamas home by Jenni S. Ahdistaako ilmastonmuutos? Kyllä ahdistaa!
Niin ja onhan minulla täällä kotona varsinainen ekoprojekti. Avomieheni argumentti nimittäin tähän kaikkeen on ollut; ”Aurinko tulee kuitenkin nielemään maapallon, joten mitä väliä.” Jos saan mieheni ajattelemaan vihreämmin, niin siinä on ekotekoa kerrakseen. Voin kertoa, että meillä on riittänyt viime aikoina väittelyn aiheita. (Toim.huomautus; Huomatkaa kappaleen ironia.)

Miten meillä nukutaan nyt

uni, vauvavuosi, nukkuminen, lapset, vauva, perhe
uni, vauvavuosi, nukkuminen, lapset, vauva, perhe
Kesällä kerroin taaperon pehmeästä siirtymästä pinnasängystä lastensänkyyn ja lupasin jo silloin raporttia siitä, miten nukkuminen lähti sujumaan. Kesä meni opetellessa, joten nyt syksyllä on hyvä hetki palata tämän asian äärelle.
Bebehän nukkui viisi ensimmäistä kuukauttaan minun vieressäni ja korisängyssä, jonka jälkeen pinnasänkyyn siirtyminen alkoi olla ajankohtaista. Se tarkoitti sitä, että taaperon oli aika siirtyä isompaan sänkyyn ja tehdä tilaa pikkusiskolle.
uni, vauvavuosi, nukkuminen, lapset, vauva, perhe
uni, vauvavuosi, nukkuminen, lapset, vauva, perhe

Miten nukkuminen lähti sujumaan?

Ensimmäiset yöt uudessa sängyssä menivät paremmin, kuin hyvin. Taisimme ihmetellä avomiehen kanssa ääneen, että näinkö helppoa tämä on. Taapero meni itse sänkyyn nukkumaan ja nukahti sinne nopeasti. Heitimme muutaman yläfemman sen kunniaksi. Ei kuitenkaan mennyt viikkoakaan, kun Little E oivalsi ettei tässä sängyssä ole ylitsepääsemättömiä laitoja.
uni, vauvavuosi, nukkuminen, lapset, vauva, perhe
uni, vauvavuosi, nukkuminen, lapset, vauva, perhe
Oikeastaan koko kesä meni siinä, että harjoittelimme tähän uuteen sänkyyn nukahtamista. Esikoisemme on hyvin eloisa lapsi ja sellaiset jutut, kuin nukkuminen ovat hänen mielestään täysin yliarvostettuja. Hommaa hankaloitti se, että kesällä tytöt menivät eri aikoihin yöunille. Käristyskupolin aikainen ajanjakso oli suoraan sanottuna yhtä helvettiä. Minä olin kireä, Little E ei saanut kuumuudessa nukuttua ja vauvakin oli hermostunut. Siitä kuitenkin selvittiin.
uni, vauvavuosi, nukkuminen, lapset, vauva, perhe
uni, vauvavuosi, nukkuminen, lapset, vauva, perhe
Me kokeiltiin erilaisia taktiikoita. Pysyttiin sängyn vieressä, odotettiin oven takana, oltiin eri huoneessa, oltiin puhumatta, menetettiin hermot (tätä en suosittele) ja jossain vaiheessa todettiin, että kyllä se siitä. Ainoa, mikä pysyi samana oli se, että palautimme taaperon joka ikiseltä karkumatkalta omaan sänkyyn takaisin. Minulla ei ole antaa tähän mitään neuvoja, jotka auttaisivat. Meillä nimittäin ainoa, mikä tuntui lopulta oikeasti auttavan oli aika. Ja se, että taapero sai rauhassa oppia tämän uuden käytännön.
uni, vauvavuosi, nukkuminen, lapset, vauva, perhe
uni, vauvavuosi, nukkuminen, lapset, vauva, perhe
Nykyisin aloitamme ensin vauvan iltatoimet. Ensin puuro, sitten yökkäri ja hammaspesu. Taapero syö oman iltapalansa yleensä siinä vaiheessa, kun vaihdan bebelle vaippaa ja yöpukua. Sillä aikaa, kun nukutan vauvaa rattaisiin Little E vaihtaa yleensä oma-aloitteisesti itselleen yöpaidan. Hän myös aloittaa hammaspesun itse, jonka minä viimeistelen. Sänkyyn E saa valita kaksi unikaveria. Iltasadun jälkeen laulan iltalaulun ja sitten peittelen tytön nukkumaan.
Nykyään Little E jää sänkyyn, eikä yritä sieltä pois. Muutaman kerran joudun käymään huomauttamassa hiljaisuudesta, mutta nukkumaanmeno on rauhoittunut roimasti. Tilannetta auttaa myös se, että siirrän beben nukkumaan pinnasänkyyn ennen, kuin taapero on nukahtanut. Isosisko ymmärtää pääsääntöisesti hienosti, että vauvalle täytyy antaa unirauha eikä huoneessa saa silloin höpöttää. Kumpikin nukkuu nukahdettuaan yleensä tyytyväisenä aamuun asti. Little E on saanut yhtenä yönä sellaisen ikään kuuluvan kauhukohtauksen, mutta muuten meillä nukutaan nykyään hyvin.

Seuraavia yöhulinoita odotellessa.