Päivä (lähes) 1-vuotiaan kanssa
Sain toiveen kirjoittaa päivästä vauvan kanssa. Kun luin toiveen, tilanne oli sen verran otollinen, että pystyin tarttumaan postaustoiveeseen heti. Tästä postauksesta tulee melko pitkä, joten kannattaa varautua siihen.
Päivä vauvan kanssa
4:36
Herään käytännössä siihen, että vauva iskee hampaansa täysiä nänniini, josta oli vielä hetki sitten imenyt maitoa. Auts. Älähdän kovaan ääneen ja säikäytän samalla vauvan. Totte on kuullut ähinää makuuhuoneesta ja nappaa lapsen mukaansa. Minä käännän kylkeä ja nukahdan uudelleen.
7:29
Havahdun vauvan ja Toten höpötykseen meidän makuuhuoneessa. Herään kunnolla silloin, kun vauva alkaa möngertää päälläni. Hän on selkeästi iloinen siitä, että osoitan selkeitä heräämisen merkkejä. Totte menee keittämään minulle kahvia ja kaappaan vauvan kainalooni halatakseni ja pusutellakseni häntä. Vauva nauraa.
Totte tuo minulle tuoreen kahvin ja nousen ylös. En tiedä onko se ollut hyvä vai huono juttu, että Totte ottaa nykyään niin paljon vastuuta meidän aamusta. Tuntuu, että minusta on tullut aamu-unisempi. Samaan aikaan huomaan jaksavani paljon paremmin, kun katkonaisen yön jälkeen saan nukkua suurinpiirtein sinne kahdeksaan ja herätä suht rauhassa.

7:50
Minä teen töitä aamukahvin lomassa. Julkaisen Instagramissa yhteistyökamppikseen liityvät stoorit ja reelsit. Vastailen kommentteihin ja viesteihin. Tämä on ainoa hetki, kun voin tehdä tämän järkevään aikaan, sillä Totte on tänään töissä ja minä olen sitten kiinni vauvan puuhissa. Siksi yritän saada hommat hoidettua mahdollisimman nopeasti heti aamusta.
8:24
Totte laittaa kärttyisän vauvan nukkumaan rattaisiinsa. Minä puen päälle ja kastelen meidän viherkasvit. Totte siivoaa meidän keittiön ja laittaa astianpesukoneen päälle. Halaillaan hetki keittiössä ennen tätä. On kiva, kun meidän aamut on rauhallisia, mutta vastapainona on se, että Totte tulee kotiin myöhempään, kuin perus päivätöissä olevat.
8:55
Totte lähtee töihin. Minä jään kotiin. Avaan Xboxin ja pelaan hetken aikaa samalla, kun vauva nukkuu. Naurattaa edelleen, että olen aina inhonnut videopelejä ja nyt pelaan niitä vapaaehtoisesti. Minulle on kesken yksi peli, jota on tarkoitus pelata vähän joka päivä ja niin minä monesti teenkin. Ei tosin haittaa, vaikka päiviä jää väliin.
9:41
Tarkastan blogin ja sen kommentit. Alan kirjoittamaan tätä postausta lennosta. Saan aloitettua hyvin, sillä aamu on tuoreena mielessä.

10:08
Rattaista alkaa kuulua heräävän vauvan ääniä. Kirjoitan viimeiset sanat ja suljen läppärin. Nostan vauvan syliini vaunuista. Mennään sänkyyn päiväunien jälkeiselle imetykselle. Tämä on sellainen aika lyhyt hörppy. Vauva herää nopeasti ja alkaa touhuamaan omiaan. Rinta ei kiinnosta enään.
10:18
Noustaan ylös ja haen vauvalle välipalapuuron, jonka hän saa syödä kainalossa istuen. Minä vähän avitan. Nämä nopeat välipalahetket, vauva kainalossa, ovat aivan ihania. Saadaan olla paikalla hetki kahdestaan ja nauttia läheisyydestä.
10:30
Siirrytään keittiöön touhuamaan. Annan vauvalle syöttötuoliin vielä välipalan jatkeeksi banaanin. Samaan aikaan alan itse leipomaan hänelle banaanipannukakkua, joka on yksi lempi sormiruokia. Se menee jälkkärinä ja välipalana. Keitän samaan aikaan itselleni puuroa aamupalaksi. Olen opetellut taas syömään aamupalaa. En pysty syömään heti herättyäni, mutta kun olen saanut rauhassa hetken havahtua uuteen päivään, aamupalan syöminen onnistuu.
11:22
Aamupalan jälkeen hengaailen vauvan ja kahvin aknssa olohuoneessa. Tyyppi touhuaa menemään dublojensa kanssa. Hänellä on nykyään tapana kävellä ympäri kämppää dublot molemmissa käsissä. Tässä vaiheessa hänessä oli havaittavissa selkeää tyytymättömyyttä. Viissiin oli vähän tylsää ja kuumaa. Päivä oli todella hiostava.

11:55
Lähdettiin ulos. Minulla oli second hand löytöjä postissa ja sen lisäksi käytiin keinumassa hämähäkkikeinussa, sekä vähän kävelemässä. Ulkoilu vauvan kanssa on edelleen vähän yksitoikkoista. Hän lähinnä keinuu, kun kaikki muu on vähän jännittävää. Mutta me treenataan kyllä kovasti. Hän viihtyy kuitenkin rattaissa ympärilleen katselleen ja saatiin mun Vinted löydöt haettua.
12:37
Takaisin kotona. Laitan vauvalle simppeliä ruokaa nopeasti, koska hän alkoi olemaan selkeästi nälkäinen. Sose ja sormiruokapannari uppoaa hyvin. Soseen kanssa autan.
12:56
Päivän imetyshetki, jonka aikana halaillaan hetki sängyssä. Vauva saa tästä sopivasti virtaa ja jatkaa touhuamista. Minä valokuvaan muutamat jutut omalta to do-listaltani.
13:33
Alan nukuttamaan umpiväsynyttä vauvaa päiväunille.

13:43
Vauva nukkuu, joten tässä välissä pieni välikuolema sohvalle. Päivä on ihan todella kuuma ja kostea, joten omat energiatasot on aika matalalla. Lämpö ei ole mun ystävä.
13:52
Teen itselleni nopeaksi lounaaksi pari grillattua leipää vohvelirauhdalla. Tämän on just hyvä nopea lounas tähän hetkeen.
14:05
Lounaan jälkeen valokuvaan vielä hetken ja sitten välikuolema jatkuu. Tsekkaan Instagramin tässä välissä ja vastaan tulleisiin kommentteihin.
14:52
Vauva herää ja menen hakemaan hänet rinnalle. Tästä seuraava imetys on vasta nukkumaan mentäessä. Vauva saa heräillä rauhassa rinnalla. Tänään on ollut taas sellainen päivä, että vauva on lopettanut jokaisen imetyksen iskemällä hampaansa kyseiseen rintaan, jonka seurauksena minä olen älähtänyt kovaan ääneen.

15:17
Tämä on ollut taas niitä päiviä, kun tuntuu, että olen asunut keittiössä. Nyt on vuorossa sormiruokasatsin tekeminen vauvalle. Vuorossa on riisi ja jauheliha ”muffinsseja”. Kuuntelen samalla podcastia kuuloke toisessa korvassa. Olen nostanut vauvalle dublot keittiöön, joiden parissa hän jaksaa touhuta hetken. Muuten hän aiheuttaa kaaosta keittiössä.
16:17
Vauva saa sormiruuan nenänsä eteen. Minä saan kahvia ja alan valvomaan tätä toimitusta. Syöminen sujuu jo aika hyvin, mutta on tosi sotkuista. Tämä annos päätyi melko nopeasti lattialle, josta pääsin siivoamaan sitä. Vauva heitteli minua samalla ruuan rippeillä.
17:00
Tullaan hyvin syöneen vauvan kanssa olohuoneeseen hengaamaan ja halailemaan sohvalle. Tätä ei kestä kovin kauaa, mutta on ihanaa halailla tämän pienen ihmisen kanssa, silloin kun hän ehtii rauhoittumaan halimaan.

17:18
Alan touhuamaan parvekkeella erittäin innokkaan apulaisen kanssa. Eli samalla, kun olen leikannut kukkia, kastellut niitä ja nyppinyt kuolleita lehtiä pois, olen saanut seurata hyvin tiiviisti yhden keppostelijan touhuja. Kovin montaa hetkeä ei voinut keskittyä omiin hommiin, kun piti vahtia pientä. Vauvalla on ollut nimittäin tapana heittää dubloja alas parvekkeelta, joten yritin parhaani mukaan olla estämässä. Lopulta harhautin vauvaa avaamalla isojen lasten huoneen oven. Mentiin sinne touhuamaan hetkeksi.
17:50
Totte tuli töistä kotiin. Minä pääsin istahtamaan alas. Totte ottaa yleensä illalla koppia vauvan hommista, jotta pääsee sosialisoimaan hänen kanssaan näin työpäivänäkin.
18:04
Totte aloittaa vauvan iltatoimet keittämällä ensimmäiseksi iltapuuron. He pesevät myös hampaat ja vaihtavat yökkärin.
18:27
Minä imetän vauvan ja Totte aloittaa nukuttamisen. Ollaan harjoiteltu vauvan kanssa itsenäistä nukahtamista pinnasänkyyn. Se sujuu iltaisin yleensä vähän vaihtelevasti. Pikku hiljaa hän on ehkä tajunnut jutun juonen, eikä nukuttaminen ole enää jatkuvaa huutoa.

19:43
Totte tillaa meille ruokaa. Minulla oli jäänyt päivällinen välistä kun olin keskittynyt vauvan ruuan laittamiseen. Minä tilasin itselleni Shanghai tacot halloumilla, joka on ihan lempparini.
19:56
Aloin tekemään töitä ja kirjoittamaan.
20:34
Ruoka tuli ja päästiin syömään. Minulla oli jäätävä nälkä.
Loppuillan tein oikeastaan töitä koneella ja silmäilin samalla telkkaria. Mentiin nukkumaan taas liian myöhään ja aamulla oli taas aikainen herätys.
Päivät tuon lähes yksivuotiaan kanssa ovat tietyllä tapaa hyvin samanlaisia. Meidän aikuisten menot ja tekemiset vaihtelevat jonkin verran. Toivottavasti sinä, joka toivoit postausta, pidit siitä.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Viime päivinä – Podcast äänityksiä ja perhearkea
Hei ihanat! Heinäkuun kirjoitusputkeni koko valitettavan kolauksen, kun tässä on ollut yhtä ja toista viime päivinä. Olen käynyt kuvaamassa kamppiskuvia Järvenpäässä, olen äänittänyt podcastia, tehnyt töitä ja ollut perheeni kanssa. Sen lisäksi tähän väliin on mahtunut myös yksi vapaapäivä, kun hetkellisesti tuntui, että olen tehnyt aavistuksen liikaa kaikkea. Silloin olin ja lepäsin, touhusin lapsen kanssa ja pelasin X Boxilla. Oli ihanaa.

Me vietetään parhaillaan yhden lapsen jaksoa vauvan kanssa. Ollaan Toten kanssa ihasteltu, kun tyyppi tallustaa pitkin poikin kämppää dublot käsissään. Meno on melko huteraa, mutta koko ajan varmempaa. Nyt hän jo kävelee enemmän, kuin konttaa. Tuntuu uskomattomalta, miten nopeasti tämäkin kehitys tapahtuu. Siitä ei ole kuin alle kuukausi, kun kävely oli aivan alkutekijöissään ja nyt tyyppi kävelee jo ulkona ilman tukea. Ihmeellistä.

Podcast
Mutta kuten sanottu, viime aikoina paletilla on ollut todella paljon kaikkea. Mikä on samaan aikaan tosi ihanaa ja vähän raskasta. Tuntuu kuitenkin tosi hyvältä, että kalenteri täyttyy kivoista uusista jutuista. Kuten podcastista. Ollaan Hannan kanssa puhuttu vuosia siitä, että alettaisiin pitämään podia yhdessä. Nyt se haave on toteutumassa. 🩷
Sain jo jonkin verran kyselyitä siitä, missä tätä podia voi kuunnella. Ei vielä missään, mutta pidetään teidät ehdottomasti ajan tasalla! Meillä on toiveena myydä podi kaupalliselle alustalle, jolloin sitä ei tarvitsisi tehdä ilmaiseksi ja meidän työ olisi muutenkin helpompaa. Mutta ollaan valmis tekemään töitä tämän eteen ja julkaistaan podcast joka tapauksessa, vaikka ei siitä palkkaa heti saataisikaan.

Sunnuntaina tein tosiaan pyrähdyksen Järvenpäähän kamppiskuvia ottamaan. Minun piti ottaa ne aluksi Katrin kanssa, mutta tähän suunnitelmaan tuli mutka. Niinpä, ahdistuksen kautta, päädyin lähtemään Järvenpäähän ja siitä Kellokoskelle kamppanjakuvien perässä. Ja olin lopulta yhdentoista aikaan illalla kotona ja vasta kahdeltatoista pää tyynyssä. Seuraavana aamuna vaapero herätti puoli kuusi. Mutta olen todella iloinen ja tyytyväinen kuviin, jota saimme. Te pääsette näkemään aikaansaannokset ihan vähän myöhemmin.
Yritän saada kirjoittamisesta taas kiinni parin päivän tauon jälkeen. Minulta löytyy jemmasta aika kiva setti asukuvia, jotka odottavat julkaisuaan. Sen lisäksi olen kuvannut vauvan kirppislöytöjä ja makuuhuoneen uutta järjestystä. Joten juttuja on varastossa.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit


4