Sain Instagramissa postaustoiveen. Vapaaehtoisesti lapseton seuraajani kysyi minulta, miltä vauvakuume tuntuu, kun hän ei ole ikinä kokenut sellaista. Minä pystyn vastaamaan toki vain omasta puolestani, miten minä olen kokenut vauvakuumeen. Mutta aihe oli joka tapauksessa sellainen, johon halusin yrittää vastata.

Olen kertonut avoimesti olevani krooninen vauvakuumeilija. Se on alkanut ihan lapsena, eikä loppua näy. Todennäköisesti, kun oma ikä tulee vastaan, alan odottamaan niitä lapsenlapsia, vaikka niihin meneekin vielä monta vuotta.

Kaksi puolta

Ajattelen, että näissä kokemissani tuntemuksissa on kaksi puolta. On se puoli, joka innostuu nimenomaan vauvoista. Sydämeni sykkii aina niille pienille ihmisenaluille, jotka ähisee ja ääntelee sillä tavalla, kuin vauva voi vaan äännellä.

Ja sitten on se puoli, joka on aina halunnut olla äiti lapsille. Tämä puoli ei halua olla loputtomasti synnytyskoneena ja tiedostaa myös sen, että vauva-aika on äärimmäisen lyhyt aika.

Suurin unelma

Olen aina tiennyt haluavani olla äiti. Ja se on ollut aina se kaikkein suurin unelma. Samaan aikaan tiesin, että haluan ison perheen. Tässä asiassa olemme kaikki tosi erilaisia ja mielestäni se on enemmän kuin okei. Ei kaikkien tarvitse haluta olla äitejä tai isiä.

Leikin lapsena jo äiti leikkejä. Halusin lapsen heti kun täytyin 18-vuotta, mutta elämä ei mennyt niin kuin olin suunnitellut. Sain esikoisen 26-vuotiaana. Nuo vuodet olivat elämäni kipeintä aikaa. Mietin silloin paljon sitä, mitä jos en saisikaan edes sitä yhtä lasta. Elämästä tulisi silloin hyvin erilaista, kuin olin ajatellut.

Tasiasin välein mietin, että ei elämä ole hullumpaa aikuisena ilman lapsia. Sen kääntöpuolena tuli sydäntä repivä suru siitä, jos se kaikkein suurin unelmani ei toteutuisikaan.

Parhaimmillaan vauvakuume on tuntunut sellaiselta ihanalta läkähdykseltä sydämessä, kun näkee pienen ihmisen tai soman vauvanvaatteen. Suurimmillaan se on ollut juuri sellaista repivää, fyysystiä kipua, jollaista en ole voinut edes kuvitella tuntevani. Joinain hetkinä se on ollut aivan hullua, biologiasta kumpuavaa tarvetta. Tätä olen kokenut silloin, kun olen pitänyt sylissäni kolmen päivän ikäistä vastasyntynyttä. Kuten sanoin, hullua.

Viimeinen vauva

Meidän lapsiluku ei ole vielä täynnä. Taaperon ei pitäisi olla viimeinen vauva. Suoraan sanottuna pelkään hieman sitä tulevaa luopumista ja käsittelyprosessia, jonka viimeinen raskaus tuo mukanaan. En ole ainakaan vielä yhtään valmis siihen. Tällä hetkellä pääkoppani pitää kynsin hampain kiinni siitä ajatuksesta, että tämä ei ole viimeinen kerta.

Tämä mielessä olen muuten yrittänyt nauttia täysin siemauksin taaperon vauvavuodesta ja pikkulapsiajasta, jos kävisikin niin, että se jää viimeiseksi. Koska elämöästä ei koskaan tiedä.

Uskon, että tämä krooninen vauvakuume tulee olemaan aina osa minua. Vauvoilla on aina erityinen paikka sydämessäni ja mielessäni. Mutta uskon tämän muuttuvan ajan kanssa ja sen myötä, kun oma hedelmällisyyteni tulee päätepisteeseensä. (Voisin muuten kirjoittaa tästä aiheesta ihan oman postauksensa.) Haluaisin uskoa, että se ”haluan vauvan”-osa minusta kehittyy sellaiseen ”vauvat on ihania” vaiheeseen, mutta tämän aika näyttää.

Jos summaisin tämän ”miltä vauvakuume tuntuu”, niin itselläni se on tuntunut eri tavoilla ihan fyysisesti. Sen lisäksi koen sen olevan jotain sellaista, joka on ollut aina minussa. Kuten sanoin, minun sydämessäni on aina erityinen paikka vauvoille. Mietin paljon raskautta ja mietin paljon vauvoja. Pysyn ikuisesti vauvakuumeilijana.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Miten ollaan lisätty kasvisruokien määrää meidän perheessä

Kaksi kuvaa, sama paikka, aivan eri tilanne

Asioita, joista pidän itsessäni

Tavoite siihen, kun täytän 40-vuotta

Mitä on romantiikka

Olen käynyt viime aikoina Instagramissa hermoja raastavaa keskustelua imetyksestä ja painonhallinnasta. Olen kertonut hyvin avoimesti siitä, miten tässä toisen imetyksen kohdalla ihmettä ei tapahtunutkaan.

Paljon puhutaan siitä, miten imetys on taivaan lahja äideillle. Samalla, kun jälkeläinen pidetään ravittuna, äiti laihtuu suorastaan silmissä, suklaata syömällä. Olen kerran kokenut tämän, aivan eri elämäntilanteessa. Toista lasta imettäessäni, silloin kun maito ei tahtonut riittää, laihduin kahdet raskauskilot kerralla.

Tällä rundilla homma ei ole ollutkaan niin yksinkertainen.

Kun en saanut mitä luvattiin

Kun tulin raskaaksi, olin sen verran syvällä omassa laihdutuskierteessäni, että mietin; ”Jes, nyt kun selviän raskaudesta ja saan imetyksen onnistumaan, niin laihdun kaikki ylimääräiset kilot, joita minulle on kerynyt.” Oikein hekumoin tällä ja tein suunnitelmia, haaveilin.

Olen hyvin avoimesti kertonut siitä, miten painoni on junnannut noin viimeisen vuoden ajan samassa kohtaa. Vaikka yritin vähän salaa paastota ja liikun enemmän, sekä syön monipuolisemmin ja terveellisemmin, kuin kuusi vuotta sitten. Imetys ei tosiaan tehnyt sitä mitä luvattiin. Ja voin kertoa, että se oli melkoinen shokki.

Jouduin tässä kohtaan käsittelemään melko paljon ja menemään itseeni.

Ja siis, en imetä sen vuoksi, että se olisi keinoni laihduttaa. Muuten olisin lopettanut jo aikaa sitten. Tämä ensimmäinen täysimetys on ollut itselleni todella merkityksellinen kokemus. Sen lisäksi se on ollut totta kai lapselle tapa saada ravintoa. Siinä kohtaa omat kilot ovat olleet toissijaiset.

Tämä kaikki kuitenkin teki sen, että aloin miettiä syitäni laihduttaa, sekä suhdetta omaan kehooni. Näihin aikoihin aloin myös kuunnella Veera Biancan Kehorauhaa podia. Se sai minut miettimään asioita entistä enemmän. Sen seurauksena sain vähän terveemmän keho- ja ruokasuhteen ja päätin lopettaa laihdutuskierteen.

Tänään mietin, mikä tarve ihmisillä on tulla kertomaan, että imetys kuluttaa 500 lisäkaloria päivässä ja ”kyllä minä lahduin imettäessä kaikki raskauskiloni”. Tämän päälle todetaan; ”jos et laihdu, niin teet kyllä jotain väärin”. Tällainen kommentointi on niin turhaa! Meidän kehot toimii eri tavalla. Minulle on nyt jaettu lukuisia tarinoita siitä, miten imettäjien kehot ovat toimineet, enkä ole lopulta saanut kovin montaa tarinaa, joissa imetys olisi laihduttanut. On todella mielenkiintoista, miksi juuri tämä versio on jäänyt elämään niin vahvasti. Oma kehoni on ainakin päättänyt turvata pienen ihmisen ravinnon saannin ja pitää kiinni siitä, minkä on saavuttanut.

Joten sen sijaan, että murehtisin kiloja, keskityn liikunnasta nauttimiseen ja siihen, että saisin pidettyä ateriarytmini kutakuinkin säännöllisenä. Nautin myös niistä imetyshetkistä meidän taaperon kanssa, jotka meillä on vielä jäljellä.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Imetyksen ristiriitaiset fiilikset

Imetys tähän asti

Viime aikojen arkisia kuulumisia

Ajatuksia imettämisestä

Loppukesän asu – Vihreä mekko ja farkkutakki