Hae
Big mamas home

Vajavuuden tunnelukko

Haluan kirjoittaa teille ja vajavuuden tunnelukosta. Se on siinä mielessä merkittävä tunnelukko, että se on niin kutsuttua kardinaalitunnelukko. Näin ollen se voi ikään kuin olla muiden tunnelukkojen pohjalla. Vajavuus toimii oivana kasvualustana hylätyksi tulemisen pelolle, alistumiselle ja muille tunnelukoille. Se syntyy, kun olemme kokeneet olevamme kelpaamattomia ja arvottomia. Meitä on kritisoitu ja arvosteltu. Myöhemmät kokemukset elämässä ovat voineet vahvistaa tätä kelpaamattomuuden ja arvottomuuden tunnetta.

Minulla vajavuus on yksi vahvoista tunnelukoistani. Tunnelukkokurssin jälkeen opin tiedostamaan sen paremmin ja huomaan nykyään, kuinka vahvasti kyseinen tunnelukko vaikuttaa elämääni. Ennen kurssia ajattelin, että minulla suurin tunnelukko on se hylätyksi tulemisen pelko ja se vaikuttaa kaikkeen. Mutta kyllä se minullakin on tuo vajavuus.

Vajavuus - Big mamas home by Jenni

Mistä vajavuus syntyy?

Minulla huonommuus lapsena kulminoitui nimenomaan koulumenestykseen. Olen aina ollut melko mukavuuden haluinen. Vaikka pidin koulun käynnistä, jos tehtävät eivät sillä hetkellä tuntuneet mukavilta, luistin niistä vaivattomasti. Olin aina sellainen melko vahva seiska puolen oppilas. Keskiarvoni ei siitä juuri noussut, mutta ei se koskaa myöskään laskenut. Ei edes yhdeksännellä luokalla, jonka aikana sairastuin masennukseen. Silti, sain kuulla paljon siitä, että se ei ole tarpeeksi hyvä.

Pärjäsin hyvin monessa muussa aineessa, mutta keskiarvoani laskivat kielet ja matemaattiset aineet, joissa en ollut niin vahvoilla. Myöhemmin minulle on selvinnyt, että olen itseasiassa melko taitava matikassa ja ehkä kyseisiä arvosanoja olisi voitu nostaa oikealla tuella. Kielissä olen edelleen surkea niihin vahvasti vaikuttavan lukihäiriöni vuoksi.

Pitkä parisuhteeni vain vahvisti näitä tuntemuksia. Minusta tuntui etten ollut koskaan tarpeeksi. Minusta löytyi aina joku vika. Ulkonäössä, luonteessa, tavassani puhua… Jossain vaiheessa yritin muuttua. Yritin olla parempi, ihanampi, rennompi, avoimempi. Yritin olla kaikkea enemmän, mutta en pystynyt. Isoksi osaksi siksi, että en voinut täysin kieltää omia tarpeitani. Välillä tunsin itseni epäonnistuneeksi.

Vajavuus - Big mamas home by Jenni

Miten vajavuus näyttäytyy tällä hetkellä?

Tällä hetkellä tunnen itseni huonoksi ja kelpaamattomaksi, oman historiani vuoksi. Minulla on paljon traumoja ja pelkoja ja menneen elämän painolastia, minkä vuoksi pelkään etten kelpaa kenellekään. Olen kysynytkin ihastukseltani, eikö hän löytäsi jotain minua parempaa. Olen ennenkin kirjoittanut, että minun kanssani oleminen vaatii melkoisen paljon jo ihan alusta asti. Pelkään, että se on ihmisille liikaa. Tämä puolestaan ruokkii hylätyksi tulemisen pelkoani.

Eikä vajavaisuus näy pelkästään ihmissuhteissani. Myös esimerkiksi tehdessäni somea, tätä mistä todella välitän ja jonka tekemistä oikeasti rakastan, koen olevani huonompi kuin muut. Yritän näyttää kaikille, että minulla on homma hallussa, vaikka siltä ei tuntuisikaan.

Vajavuuden tunnelukko - Big mamas home by Jenni

Löysin deittielämän kautta linkin myös vajavuudesta johtuvaan sopeutumiskäyttäytymiseen. Huomasin treffailevani hyvin pitkälti kahdenlaisia miehiä. Kumpienkaan kanssa homma ei yleensä toiminut. Treffailen niitä, joita voin itse miellytttää. Tämä on selkeästi vahvempaa sopeutumiskäyttäytymistäni. Mutta etsin myös miehiä, jotka haluavat miellyttää minua. Silloin en tunne itseäni niin vajavaiseksi. Mutta miellyttäminen alkaa ärsyttää minua nopeasti ja haluan siitä eroon. Minun pitäisi siis löytää mies, joka ei ole kumpaakaan näistä, joita perinteisesti tapailen.

Avain tunnelukkoon

Mutta höpötettyäni nyt pitkät pätkät vajavuudesta, haluan sanoa, että tähänkin tunnelukkoon on avain. Se on hyvä itsetunto. Se, että tuntee itsensä hyväksi ja arvokkaaksi. Olen yrittänyt tehdä nyt harjotteita, jotka vahvistaisivat itsetuntoani. Minulla on esimerkiksi kuvankaappauksian saamistani viesteistä, joita olen saanut ihmisiltä. Sillä moni muu on nähnyt minussa sen mitä en pysty itse näkemään. Nyt opettelen näkemään sen myös itse.

-Jenni

Lue myös

Käyttäytymiseni kaava

Tunnelukkoni

Hylätyksi tulemisen pelko

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok

Mitä ihmettä minä oikein pelkään?

Vastaan tällä postauksella erään seuraajani kysymykseen. Julkaisin ihastukseni kanssa yhdessä vietetyn viikonlopun jälkeen Instagram stooreissa pätkän, jossa kerroin siitä miten ihastumisesta huolimatta pelkään ja jarruttelen. Vaikka tämä mies on jo onnistunut osoittamaan selkeästi, että on hyvin erilainen kuin exäni. Yksi seuraajani sitten kysyi, että mitä ihmettä minä oikein pelkään. Hän muistutti minua siitä, että ei jokainen mies ole samanlainen ja kohtele minua huonosti. Ja on väärin, että tämä uusi ihastukseni joutuu kärsimään siitä, että exäni kohteli minua miten kohteli. Ja olen ihan samaa mieltä kaikkien kohtien kanssa.

Tiedän, että on olemassa hyviä tyyppejä, jotka haluavat kohdella minua hyvin. Ja on totta tosiaan väärin, että uusi ihastukseni joutuu kohtaamaan paljon sitä, miten minua on kohdeltu edellisessä suhteessa. Mutta nämä ovat asioita, joiden kanssa on elettävä tällä hetkellä. Vaikka olen jo vuoden ajan työstänyt näitä asioita ja työstän niitä edelleen ammattilaisen kanssa, ne eivät katoa yhdessä yössä. Ja suurinta osaa pääsen käsittelemään vasta uudessa suhteessa, kun asiat nousevat pinnalle.

Mitä minä oikein pelkään? - Big mamas home by Jenni

Tunnelukko syntyy traumasta

Vaikka minä tiedän, että kaikki eivät todellakaan halua minulle pahaa, koko aiempi kokemuspohjani huutaa minulle jotain ihan muuta. Minua on pahoinpidelty ja kohdeltu kaltoin vuosien ajan. Tällä kyseisellä hetkellä minä en tiedä muusta, eikä minulla ole kokemusta mistään muusta. Minä olen ehdollistunut huonoon kohteluun. Se henkisessä väkivallassa onkin niin kamalaa. Se menee oikeasti luihin ja ytimiin asti. Olen kirjoittanut ennenkin tunnelukoista. Ne ovat tätä nykyään lempiaiheitani. Tunnelukko syntyy aina traumasta. Ja tunnelukot aktivoituvat tilanteessa, jonka me koemme samanlaiseksi, kuin sen tilanteen, missä ne ovat syntyneet. Näin ollen uusi suhde aktivoi niitä traumoja, jotka ovat syntyneet siinä edellisessä, ei niin hyvässä suhteessa. Vaikka tilanne päätyisikin ihan eri tavalla, kuin se trauman aiheuttanut.

Eli fakta on se, vaikka minä kuinka haluaisin olla pelkäämättä ja antaa mennä uuden ihmisen kanssa, hänen kanssaan oleminen ärsyttää myös niitä menneitä traumaattisia kokemuksia. Tämä aiheuttaa meissä myös ihan oikean fyysisen reaktion myös aivoissa. Tässä tilanteessa mantelitumake alkaa erittää meihin ainetta, joka kertoo meille, että olemme palanneet menneeseen, ahdistavaan tilanteeseen.

Eli ikävä kyllä reaktioni eivät ole pelkästään järjellä soviteltavissa.

Mitä minä oikein pelkään? - Big mamas home by Jenni

Lähtee sillä, millä on tullutkin

Näissä asioissa on kuitenkin se hyvä puoli, että nämä haavat lähtevät sillä, millä ovat tulleetkin. Hyvä suhde voi eheyttää ja auttaa selviämään vanhan, huonon suhteen traumoista ja kokemuksista. Uusi ihastukseni tietää tasan tarkkaan, mihin on ryhtymässä kanssani. Miedän lyhyen tuntemisen aikana, olen yrittänyt lyödä jarruja kiinni jo kolmesti. Yhdestä näistä kerroista seurasi se pidempi tauko, jonka jälkeen hän laittoi minulle vielä viestiä. Eli hän todellakin tietää jo, mitä minun kanssa olemiseni on. Onneksi meillä on jo nyt hyvä, avoin keskusteluyhteys.

Olen jo pariin otteeseen kysynytkin häneltä, eikö hän löytäisi rinnalleen ihmistä, jolla olisi huomattavasti vähemmän taakkoja mukanaan. Joka kerta vastaus on ollut sama. Hän näkee hyvin vahvasti meillä yhteisen tulevaisuuden ja hän pystyy antamaan minulle parempaa, kuin mitä olen saanut. Joka kerta, kun saan tämän vastauksen, purskahdan itkuun. Mutta tämä on myös sitä, mitä tarvitsen. Toistuvia, positiivisia kokemuksia toiselta ihmiseltä.

Mitä minä oikein pelkään? - Big mamas home by Jenni

Olen saanut paljon viestejä niiltä, jotka ovat kokeneet samanlaisia asioita, kuin minä. Ja jokainen teistä pystyy samaistumaan minun tunteisiini. Väkivalta jättää hyvin samankaltaisia traumoja ja jokaiselle meistä se uuden suhteen aloittaminen on ihan yhtä vaikeaa. On todella lohdullista kuulla, että todella moni teistä, minulle viestiä laittaneista, olette löytäneet uuden hyvän suhteen. Vaikeuksista ja luottamusongelmista huolimatta. Kiitos vielä kerran ihan jokaisesta viestistä, jonka olen teiltä saanut. Minulla on niistä kuvankaappauksia, joihin palaan myöhemmin, kun kaipaan sitä vertaistukea.

Toivottakaa minulle onnea tämän uuden suhteen kanssa.

-Jenni.

Lue myös

Millainen oli tunnelukkokäsittelyn verkkokurssi?

Mikä järki tässä treffailun orvanpyörässä oikein on?

Ihan sekaisin ku seinäkello

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok