Miten ollaan lisätty kasvisruokien määrää meidän perheessä
Mietin tässä eilen suihkussa, että ollaan syöty nyt viimeiset viisi päivää pelkkää kasvisruokaa, niin ettei sitä ole oikeastaan edes tajunnut. Vielä kuusi vuotta sitten tällainen tuntui lähes mahdottomalta ajatukselta. Silloin meillä syötiin pääasiassa punaista lihaa. Ei olisi tullut kuuloonkaan, että Aika paljon on siis ehtinyt vettä virtaamaan Vantaanjoessa.
Silloin, kun syötiin pelkästään lihaa ja kasvisruokavaihtoehtojen valitseminen tuntui jopa vatenmieliseltä ajatukselta, tämä tilanne tuntui oikeasti mahdottomalta. Silloin kaikki kasvisruoka puhe tuntui äärimmäisen painostavalta ja ahdistavalta. Mietin monta kertaa; ”Onko pakko? Kasvisruoka on aina ollut tosi pahaa ja luontaan työntävää. Ja nyt joka paikassa tuputetaan sitä.”

Syitä lisätä kasvisruokaa
Miksi sitten koin kasvisruoan lisäämisen tärkeäksi? Siihen on olemassa kaksi syytä. Ensinnäkin terveys. Tutkimusten mukaan jo osittainen kasvissyönti vähentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin. Ja koska henkilökohtainen ja perheeni terveys kiinnostelee, koin tämän tärkeäksi tavaksi edistää terveyttä.
Toinen syy on ympäristö. Lihan syöminen on monella tavalla äärimmäisen haitallista ympäristölle ja tämä ajaa minua jopa enemmän, kuin terveyspuoli. Terveys tuntuu bonukselta.

Miten lisättiin kasvisruokien määrää
Lopulta tämän hetkiseen pisteeseen on päästy lopulta aika helposti. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Ihan ensimmäiseksi tarvittiin ymmärrystä kasvisruuasta. Tämän päivän, kaikkien saatavilla oleva kasvisruoka ei ole sitä koulun ylikypsää, lötköä kasvispihviä. Sitten piti oppia reseptejä ja maistella vaihtoehtoja. Kerron seuraavaksi miten edettiin.
Kun sanoin, että kasvisruokien lisääminen lähti pikku hiljaa, niin todella tarkoitan sitä. Se ihan ensimmäinen askel oli alkaa suosia valkoista lihaa punaisen lihan sijaan. Ajattelin sen olevan terveellisempi vaihtoehto jatkuvan punaisen lihan syömisen sijaan.
Sen jälkeen tavoite oli yksi kasvisateria viikossa, koska jostain oli aloitettava. Tähän mennessä oli itse kokeillut jonkin verran kasvisruokia muualla. Olin tutustunut muun muassa falafeleihin ja todennut ettei kaikki kasvisruoka ole pahaa. Tämä tarjosi jo mahdollisuuden kokeilla erilaisia reseptejä viikoittain ja kasvattaa sitä kasvisruokien reseptipankkia.
En pitänyt tästä mitään meteliä. Lisäsin vain kasvisruuan viikottaiseen menuun. Tämä on tapahtunut silloin, kun olen ollut sinkkuäiti, jolloin minun ei ole tarvinut neuvotella tästä kenenkään kanssa.

Ensimmäiset kasvisruokareseptit joista tuli vakkariruokia olivat kasvissosekeitto ja kesäkurpitsapasta. Nämä olivat sellaisia tosi helppoja, herkullisia, matalan kynnyksen kasvisruokia, jotka upposivat kaikille. Tästä reseptipankki kasvoi pikku hiljaa.
Ja sen reseptipankin kasvun myötä, niitä kasvisruokia tuli kokattua yhä enemmän ja enemmän. Sen myötä aloin kokeilemaan kasvisruokia vapaammin myös ravintoloissa. Yksi asia johti toiseen. Viimeisin muutos ruokavaliossa oli se, että jätettiin leivänpäälliskinkut ja leikkeleet kokonaan pois. Todettiin, että leivän päälle voi laittaa niin paljon muutakin, kuin leikkeleitä, joten sama ne on jättää ostamatta.
Olen tavattoman tyytyväinen siihen, että avasin mieltäni ja makutottumuksiani. Vaikka tämä vaati aluksi opettelua, nykyään tuntuu siltä, että ei ole varsinaisesti tarvinnut luopua mistään. Ollaan vaan saatu lisää kaikkea ihanaa.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Kesäkeitto, joka muutti käsitykseni kesäkeitosta
Meidän perheen viikon arkiruuat
Satokausiruokaa: Myskikurpitsalasagne ja pellillinen puurorieskaa
Postauksessa näkyy PR-lahjana saatuja tuotteita.*
En ole niin perillä satokausikokkaamisesta, kuin haluaisin olla. Tämä on sellainen asia, johon oikeassa elämäntilanteessa haluaisin panostaa. Siksi olin innoissani, kun pääsin Sugar Helsingin toimistolle satokausi PR-tilaisuuteen tutustumaan erilaisiin tähän syyskauteen istuviin tuotteisiin.
Tilaisuudessa oli Kymppi-brändi esittelemässä omia tuotteitaan. Sain heiltä kolme erillaista kasvissosepakkausta ja reseptejä testiin. Olin näistä tuotteista todella innoissani, koska valmiit kasvissoseet ovat parhaimmillaan loistava arjen pelastus. Kasvissoseet on myös ihan mahtava tapa piilottaa nirsojenkin lasten ruokaa lisää kasviksia.
Kymppi on lanseerannut uudet myskikurpitsa, kukkakaali-parsakaali ja palsternakka soseet.

Me päätettiin kokeilla myös näitä reseptejä, joita soseiden mukana saatiin. Valikoitiin ensimmäiseksi testiin myskikurpitsalasagen, johon tuli mukaan Kympiltä saatu valmis myskikurpitsasose. Lasagne upposi 3/5:stä todella hyvin.
Leivoin lasagnen kaveriksi pellillisen rieskaa. Tämä kaurapuurorieska on alunperin ollut vauvan/taaperon sormiruokaresepti, josta on tullut itseasiassa meidän koko perheen resepti. Meillä nimittäin kaikki rakastavat näitä kaurapuurorieskoja. Nyt tein näistä ensimmäistä kertaa peltiverison, joka oli erittäin toimiva.
Jaan teidän kanssa nyt nämä molemmat reseptit.

Myskikurpitsalasagne
Ainekset
- 1 punasipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- 2 rkl öljyä
- 430 g Kymppi myskikurpitsasosetta
- 70 g tomaattipyreetä
- 1 1/2 tl suolaa
- 1/2 tl mustapippuria
- 1 tl timjamia
- 2 dl ruokakermaa
- n. 3-4 dl vettä (tarpeen mukaan)
- 1 rku basilikaa
- 1 ps pinaattia
- 3 ps mozarellaa
- 9-12 kpl lasagnelevyjä
- (Kirsikkatomaatteja)
- Kuori ja pilko sipulit. Kuulota sipulit öljyssä.
- Lisää pannulle myskikurpitsasose, tomaattipyree, mausteet, ruokakerma ja tarpeen mukaan vettä.
- Levitä reilu kauhallinen myskikurpitsakastiketta uunivuoan pohjalle.
- Lado päälle noin kolme lasagnelevyä. Levitä päälle kastiketta. Ripottele päälle basilikanlehtiä ja pinaattia. Revi päälle yksi mozzarellaa.
- Toista.
- Pinnalle vielä koristeeksi kirsikkatomaatteja.
- Paista 200-asteisessa uunissa n. 30-40 minuuttia.
- Anna lasagnen vetäytyä 10 minuuttia ennen tarjoamista.

Kaurapuuropeltirieska
- 3 dl puuroa
- 1,5 dl maitoa
- 2 omena
- 2 munaa
- 1/2 tl suolaa
- 3 dl vehnäjauhoja
- 2 rkl öljyä
- Tee puuro.
- Raasta omenat.
- Sekoita kaikki ainekset keskenään.
- Levitä taikina pellille.
- Paista 250 asteessa noin 10 minuuttia.
- Kun rieska on jäähnyt, leikkaa sopivan kokoisiksi palasiksi.
Tämä on sellainen ruoka, jota kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos haluat lisätä kasvisruokia perheen ruokalistalle. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Kesäkeitto, joka muutti käsitykseni kesäkeitosta
Meidän perheen viikon arkiruuat


3