Hae
Big mamas home

Mitä konkreettista hyötyä ruokien suunnittelussa on ollut?

Nyt kirjoitan pstauksen, joka minun on pitänyt kirjoittaa koko alkuvuosi. Me alettiin viime vuoden lopulla suunnitella etukäteen meidän viikon ruokalistoja. Sitä ennen ollaan menty hyvin pitkälti päivä kerrallaan, mikä tarkoittaa sitä, että rahaa on palanut myös kaikkeen ylimääräiseen. Se on tarkoittanut myös useita kaupassa käyntejä. Parhaimmillaan kaksi kertaa per päivä. Loppuvuodesta päätimme alkaa suunnitella ruokalistan viikoksi kerrallaan. Olin aluksi epäileväinen sen suhteen, miten tällainen voi oikeasti toimia. Miten pystyn ennustamaan meidän perheen ruokatarpeet viikoksi eteenpäin? Kyllä minä osasin. Viikon ruokien suunnittelu on huomattavasti helpompaa, kuin miltä se aluksi kuulostaa. Se vaati vain sen, että pysähdyin miettimään asioita ja ajttelemaan kahta päivää pidemmälle.

Meidän perheessä toki haastetta tuo viikottain vaihtuvat tarpeet. Lasten kanssa syödään vähän simppelimmin, kuin aikuisten kesken. Lasten kanssa yritän pelata varman päälle, mutta niin ettei tarvitsisi ihan eri ruokaa tehdä kaikille osapuolille. Aikuisten kesken sitten hifistellään vähän enemmän.

Halusin kuitenkin listata teillekin niitä konkreettisia hyötyjä, mitä tästä ruokien suunnittelusta on meille ollut. Ja niitähän on tosiaan ollut.

Ruokavalio on monipuolistunut.

Tämä on jotain, minkä huomasin ensimmäisenä. Kun ruokalistaa suunnittelee etukäteen, on helpompaa kiinnittää huomiota sen monipuolisuuteen. Minulla on ollut jo vuosia tavoitteena lisätä ruokavalioomme lisää kasvisruokia. Ja painottaa niihin kasviksiin, kanaan ja kalaan. Tällä tavalla se on huomattavasti helpompaa. Tavoitteeni on, että joka viikko olisi tarjolla vähintään yksi kasvisruoka, mieluiten kaksi. Olen myös päättänyt, että viikossa ei saa olla enempää kuin yksi jauheliharuoka. Moni perheenäiti varmasti tietää, kuinka paljon jauhelihaa lapsiperheessä menee. Tämä on myös muutos, josta olen äärimmäisen iloinen. Tuntuu, että syömme tällä hetkellä arvojemme mukaisesti.

Meillä on enemmän hedelmiä tarjolla.

Rakastan hedelmiä, mutta aiemmin ne ovat jääneet kauppaan vähän turhan helposti. Nyt pystyn lisäämään ne huomattavasti helpommin viikottaiseen ostoslistaan. Niitä tulee ostettua kerralla vähän enemmän ja ne voi laittaa kotona esille. Lapsetkin pyytävät niitä herkemmin, kun niitä on näkyvillä.

 

Aikaa ja rahaa säästyy.

Nämä ovat hyötyjä, joita moni mainostaa tässä ruokien suunnittelussa. Koko ajan ei tarvitse olla miettimässä, mitä tänään syötäisiin ja viikossa riittää yleensä yksi isompi kauppareissu. Sen lisäksi heräteostokset jäävät huomattavasti vähemmälle, kun houkutuksille ei altistu jatkuvasti.

Ollaan innostuttu kokeilemaan enemmän.

Kun arjessa miettii ruokia nopealla tahdilla tulee turvauduttua todella usein niihin kaikkein helpoimpiin ja ensimmäisenä mieleen tuleviin vaihtoehtoihin. Nyt me ollaan kokeiltu erilaisia juttuja. Niin aikuisten kesken, kuin myös lasten kanssa. Hyvänä esimerkkinä kalapuikkotacot, joista tuli ihan mielettömän hyviä.

 

Hävikin pieneneminen.

Tämä oli hieman yllättävää, mutta ehdottomasti positiivinen asia tässä ruokien suunnittelussa. Pystyn miettimään ostettavat tarvikkeet niin, että siitä peruna ja porkkana pussista saattaa riittää samalla viikolla muuhunkin. Lisäksi olen hyväksynyt sen, että meillä sama ruoka kelpaa yleensä vain kahtena päivänä peräkkäin. Isompia satseja ei meillä kannata oikeasti tehdä, koska ne eivät mene. Lasten kanssa sitä hävikkiä tulee herkästi jo niistä puoliksi syödyistä lautasista, joten tämä on ehdottomasti positiivinen asia.

Siinä oli aika monta hyvää asiaa, joita ruokien suunnittelu on meidän elämään ja arkeen tuonut. Onneksi lähdettiin yrittämään ja onnistuttiin tässä. Ei olla ihan heti vaihtamassa, vaikka välillä tuleekin tilattua ruokaa ja joskus suunnitelmat eivät pidä ihan päivälleen. Silti tämä on tuonut meidän elämään vain hyvää. On oikeasti huomattavasti helpompaa istua kerran viikossa alas ja käyttää se puolituntia tai tunti siihen suunnitteluun, kuin käyttää siihen joka päivä minuutteja.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Viisi helppoa arkiruokaa lapsiperheeseen

Sunnuntaiaamun aamiainen ystävän kanssa

Nerokas kanakastike, jolla saa lautaselle hieman lisää kasviksia

Taivaalliset omenamuffinssit

Miten syön pätkäpaaston aikana

Viisi helpppoa arkiruokaa lapsiperheeseen

Ollaan alkuvuoden ajan suunnitelleet meidän perheen ruokalistat aina viikoksi kerrallaan. Minulla on suunnitteluvastuu. Suunnittelen viikon ruokalistan ja myös kauppalistan sen mukaan. Puoliso käy sitten kerran viikossa kaupassa. Ja tämä on itseasiassa toiminut todella hyvin, vaikka olin alkuun vähän skeptinen, että osaankohan minä nyt tällaista. Osaan ja olen hyvin onnistunut ennakoimaan meidän perheen ruoka-aineiden menekin.

Minulla on ollut tavoitteena tehdä ruokaa kasvis-kala-kana painotteisesti ja vähentää sitä lapsiperheen jatkuvaa jauhelihankäyttöä. Suunnitelmallisuus tuksee sitä hyvin. Nyt jaan kanssanne viisi erilaista arkiruokaa, meidän ruokalistoilta. Kaikki ovat olleet sellaisia, jotka ovat uponneet melkein kaikille. Lapsiperheessä kun tuntuu siltä, että kaikkia on mahdotonta mielltyttää.

 

Tomaattinen papukeitto

Tämä oli yksi meidän kokeiluista. Minun oli tehnyt monta päivää mieli tomaattikeittoa, joten lisäsin sen listalle. Resepti on Valion ja päädyin kokeilemaan sitä, koska lapsetkin tykkää kovasti pavuista. Nachot ja creme fraice sopi todella hyvin keiton kaveriksi. Keitto oli tosi hyvää ja sian sujautettua sitä myös pakkaseen pahan päivän varalle.

 

Bataattimuusi ja kalapuikot

Tämä oli sellaista aika perusruokaa. Kalapuikot on myös tosi helppo tapa lisätä koko perheen ruokavalioon kalaa. Piristin lapsia, jotka olivat silloin kipeinä kotona, taiteilemalla heidän lautasilleen tällaiset merihirviöt. Käytin apuna kurkkua ja paprikaa. Tällainen yksinkertainen ruokataide on super helppo tapa ilahduttaa lapsia. Tällä tavoin saa myös lisättyä kasviksia ruokaan. Miten se onkin muuten aina kasvikset, joita lapset systemaattisesti karttaa?

 

Kanawokki

Tämä on sellainen super helppo arkiruoka, jota teen säännöllisesti. Tämä on myös aika kivan edullinen. OStan tätä varten aina Maman kananuudeleita, Tuorekset wokkivihanneksia ja broilerin koipireisiä. Laitan kanat reilu tunniksi uuniin ja nostan ne sitten jäähtymään. Laitan nuudelit keittymään omiin mausteisiinsa. Paistan kasvikset. Kaadan niiden sekaan hieman nuudelien keitinvettä. Lopuksi sekoitan nuudelit ja kasvikset ja perkaan kanankoivet wokin joukkoon. Syön tämän aina soijan ja sweetchili kastikkeen kanssa.

 

Seitipasta

Tähän tarvitaan pastaa, seiti fileitä pakasteena, herneitä, kala tai kasvis fondi ja pari desiä kermaa. Parasta olisi, jos seiti on saanut sulaa rauhassa, mutta sulaa se pannullakin. Käytännössä sekoitan kaikki ainekset keskenään ja voila, herkullinen pasta on valmis. Tosi silmppeli ruoka.

 

Kana kasviskastike

Halusin nostaa tähän vielä kerran tämän kanakastikkeen, jonka reseptin kerroin teille hetki sitten. Olen tämän kastikkeen fani. Kastike koostuu kasviksista, eikä siinä ole kermaa. Tämä tuli meille vastaan, kun tuskailin puolisolleni meidän perheen kerman lutrausta ja kun ainoa vaihtoehto kermakastikkeelle tuntui olevan tomaattikastike. Ei enään. Mietin myös millä tavoin tätä voisi vielä varioida. Mutta tämäkin resepti on ihan super. Lapset eivät edes tajua popsivansa porkkanaa ja paprikaa.

 

Tässä oli teille viisi helppoa arkiruokaa kokeiltavaksi. Tulen varmasti jakamaan näitä koonteja teidän kanssanne nyt useammin, kun meidän ruokasuunnittelu on muuttunut ja kokeillaan vähän enemmän ruokia kuin ennen. Ja tällaiset listaukset ovat perhearjessa todella käteviä.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Arkiruokaa: Purjo – pekoni – hernepasta

Mehevä kesäkurpitsakakku

Arkiruokaa: Kukkakaalipopsit

Muumimukisämpylät

Maailman paras spagettikastike