Heipä hei. Helmikuu on pyörähtänyt hyvin vahvasti käyntiin ja kohta eletään jo kuun puoliväliä. Ajattelin kertoa tähän väliin hieman kuulumisia. Minulla on koulua jo yli kuukausi takana ja edelleen kaikki tuntuu todella mielenkiintoiselta. Toki tämän yh-arjen ja opiskelun yhdistäminen on välillä aavistuksen haastavaa. Etäopetus mahdollistaa toki sen, että lasten sairasteluiden vuoksi ei onneksi poissaoloja tule. Olen voinut osallistua opetukseen myös lasten ollessa kotona. Se, että olenko pystynyt täysin keskittymään opetukseen on toki kyseenalaistettavissa. Mutta se, että pystyn seuraamaan edes vähän opetusta, on parempj kuin ei mitään. Meille onneksi kuuluu myös syventävät tehtävät, jotka paikkaavat huonoa keskittymistä.

Opiskelu

Muuten opiskelun intensiivisyys pääsi vähän yllättämään. Sitä voisi äkkiä kuvitella, että kotona opiskelu on leppoisaa. Mutta niinä päivinä, kun koulua on 9-16, on se melkoinen rutistus myös näin kotoa käsin. Toki helpottavaa on se, että koulumatkoja ei tässä tilanteessa juuri ole. Lisäksi juuri nyt tietokoneella tulee istututtua ihan tolkuttoman pitkään, kun on koulu ja on blogi. Olen yrittänyt nyt pitää huolta siitä, että kaikesta huolimatta tulisi liikuttua. Uimista minulla on aivan järkyttävä ikävä. Mutta tässä tilanteessa voin vain haaveilla siitä. Lenkeillä olen yrittänyt sen sijaan käydä monta kertaa viikossa. Olen yhdistänyt sen siihen, kun vien tyttöjä päiväkotiin ja olen onnistunutkin siinä. Kaikkein kovimmilla pakkasilla myönnän jääneeni kotiin tai valinneeni julkiset.

Tämä viikko on ollut siinä mielessä haastava, että tytöt on olleet suurimman osan viikko kotona nuhan ja yskän vuoksi. Kummallakaan ei ole ollut kuumetta, mutta en ole halunnut viedä heitä hoitoon tässä tilanteessa, kun olen voinut pitää heidät kotona. Päivät ovat olleet aavistuksen kaoottisia, mutta ollaan selvitty. Vaikka tämä onkin ollut nimenomaan sitä selviämistä. Kaikki sympatiani niille, joilla vastaava tilanne on jatkunut jo sieltä viime maaliskuulta. Niin on täälläkin ruutuajat ja rytmit paukkuneet ja en ole ihan varma siitä, mitä kaikkea syöpähoidoista on jäänyt korvieni väliin, mutten kuten sanottu, olemme selvinneet. Täytyy tunnustaa, että lapsivapaa viikonloppu tulee tämän jälkeen enemmän kuin tarpeeseen.

Toki, ihanaa vastapainoa, tälle arjelle on ollut esimerkiksi yöt kun nuorempi tyttö on kömpinyt viereeni nukkumaan. Ja yhtenä iltana me laitettiin tyttöjen kanssa ilmapatja minun makuuhuoneeseeni, jossa tytöt saivat nukkua siinä vierekkäin ja sen lisäksi lähelä minua. Vaikka välillä on rankkaa, niin en minä silti haluaisi antaa tätä kaikkea pois.

Deittailu

Instagramissa minua seuraavat ja erityisesti stoorejani katselevat tietävät, että poistin tällä viikolla profiini kaikista deittiapeista. Virallisesti olen edelleen sinkku, mutta tapailen vakavasti erästä ihmistä. Kyseinen ihminen tuli elämääni jo viime vuoden lopulla, mutta homma hiipui tuossa vuoden vaihteessa. Isoksi osaksi nimenomaan minun pelkojeni ja luottamusongelmieni vuoksi. Viime viikolla hän laittoi minulle kuitenkin uudelleen viestiä ja me aloimme jutella. Selvitimme monta väärinkäsitystä ja sovimme, että nyt keskitymme toisiimme. Mitään ei ole vielä kiveen hakattu ja me tapailemme vasta edelleen. Mutta olemme sopineet tapailevamme vain toisiamme ja minä olen luvannut työstää näitä luottamusongelmiani, jotka ovat todella iso kompastuskivi.

Tästä päästään luontevasti seuraavaan asiaan, nimittäin säännöllisiin psykologin tapaamisiin. Ensimmäinen asia, johon me pureudumme tässä traumojen käsittelyssä, on nimenomaan luottamusongelmat. Koska ilman luottamusta, mikään ihmissuhde ei ole mahdollinen. Psykologini antoi minulle huojentavan synninpäästön edellisen istunnon aikana. Tällä hetkellä on ihan ok, että en luota. Olen kokenut sellaisia asioita, että olisin hullu, jos kykenisin tuosta noin vain luottamaan. Positiivista on se, että tiedostan asiat, haluan niihin muutosta ja olen valmis tekemään asioita sen muutoksen eteen.

Minulla on edessä lapsivapaa viikonloppu ja olen viettämässä osan siitä tämän tapailukumppanini kanssa. Perjantaina menen kampaajalle, toiveena saada jotain tolkkua tähän pöheikköön. Siitä on kutakuinkin vuosi, kun hiuksilleni on tehty mitään ja ne alkavat myös olla sen näköiset. Ainut, että en tiedä yhtään mitä haluan. Mietin, jos antaisin kampaajalleni vapaat kädet. Mutta sen näkee sitten huomenna. Ihastukseni kanssa meillä on puolestaan luvassa loput leffamaratonista, joka meillä jäi uutena vuonna kesken.

Mitä teille kuuluu?

-Jenni

Lue myös

Tammikuun kootut

7x tarinaa kuvien takana

Uutta arkea takana kaksi viikkoa

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok

Tässä alkuvuodesta joissain blogeissa on näkynyt näitä Hei, hei mitä kuuluu?-postauksia. Minäkin olen kirjoittanut vastaavanlaisen aikaisemmin, mutta siitä on jo useampi kuukausi. Tämä postausmalli on kuitenkin todella hyvä tällaiseen kuulumisten kertomiseen. Näin blogimuuton myötä on kiva päästä kertomaan, mitä minulle kuuluu juuri nyt. Mahdolliset uudetkin lukijat pääsevät heti kärryille tämän hetkisestä tilanteesta.

LUE MYÖS: Mitä minulle kuuluu oikeasti?

Mitä kuuluu?

Juuri nyt todella hyvää. Joulunajan ja uuden vuoden pysähtyminen teki todella hyvää omalle uupumukselleni. Luulen, että sairastamani flunssa tuossa jouluna oli kroppani tapa sanoa, että nyt täytyy rauhoittua ja levätä, sillä olin ennen joulua todella loppu ja väsynyt. Meidän elimistö on kuitenkin hämmästyttävän herkkä tällaisissa asioissa. Nyt tuntuu siltä, että jaksan taas. Ja toivon todella, että saan kevennettyä tätä vuotta kuten olin alunperin suunnitellutkin.

Mitä tapahtuu työrintamalla?

Tällä hetkellä, ei mitään. Tai tapahtuu vähän. Mutta jättäydyin vuoden alusta opiskelemaan koulun penkille. Kyseinen päätös ei ollut helppo, mutta se oli ehdottoman oikea. Vuosi 2020 oli äärimmäisen rankka ja omalla henkilökohtaisella paletilla tuntui olevan enemmän tavaraa, kuin mitä pystyin hallitsemaan. Tuntui, että jostain on pakko luopua. Koska haluan saada opinnot viimein loppuun, tuntui tärkeältä keskittyä nyt pääsääntöisesti niihin. Teen tässä samalla keikkaa sen verran, mikä tuntuu hyvältä, mutta juuri nyt olen virallisesti täyspäiväinen opiskelija.

Parisuhde/Perhe/Ystävät?

Parisuhteeseen en kommentoi mitään. Olen edelleen sinkku ja thats it. Eron myötä sain huomata, ketkä ovat minun todellisia ystäviäni. Voin kertoa, että oma ystäväporukkani supistui melkoisesti. Mutta niiden kanssa, jotka jäivät, suhteet tuntuivat vain tiivistyneen. Minulla on aivan uskomattoman upeita ihmisiä ympärilläni ja olen kiitollinen heistä jokaisesta. Erovuonna oman perheeni merkitys on kasvanut entisestään. Olen niin kiitollinen perheestäni ja siitä, että he ovat voineet auttaa minua tänä haastavana vuonna.

LUE MYÖS: Koronakaranteenissa

Harrastukset/Hyvinvointi?

Minulla on aivan järkyttävä ikävä uimista. Harmittaa hiukan, että olin juuri löytänyt liikuntaharrastuksen, josta nautin suunnattomasti, kun uimahallit menivät kiinni. Mutta tässä asiassa turvallisuus ennen kaikkea. Olen valmis odottamaan siihen, että tämä aalto helpottaa. Muuten jatkan samalla linjalla, jonka aloitin vuosi sitten. Yritän hiljalleen opetella uusia, parempia ja ennen kaikkea terveellisempiä rutiineita. Tavoitteena on antaa mahdollisimman paljon lisä aikaa reistailevalle polvelleni. Tiedostan sen, että jonkinlainen polvileikkaus on hyvin todennäköinen jossain vaiheessa elämää. Mutta jos onnistuisin siirtämään sitä omilla valinnoillani vielä jonkin aikaa.

Inspiroi eniten/vähiten?

Tällä hetkellä eniten inspiroi mahdollisuus keskittyä täysillä opintoihini. Valmistuttuani voin sitten hakea työpaikkaa jostain sairaalasta. Ne, jotka minut tuntevat, tietävät, että haluan jonain päivänä työskennellä sairaalassa. Sen lisäksi inspirois uusi koti ja sisustamine. Saa toki nähdä, kuinka sisustaminen lopulta onnistuu opiskelijabudjetilla, mutta katsotaan nyt. Asia kerrallaan. Vähiten inspiroi juuri nyt, treffailu. Uskokaa tai älkää. Mietin, pitäisikö minun pitää taukoa siitä. Koska kuten sanottu, taipailu ei tarkoita sitä, että suhde etenisi parisuhteeksi asti. Havaittavissa ehkä pientä deittiähkyä.

Tällä hetkellä syön/katson/luen?

Yhä enemmän kasvispainotteisesti. Tämä on yksi niitä viime vuoden tavoitteita, joiden onnistumisesta olen äärimmäisen innoissani. Olen löytänyt todella hyviä kasvisruokareseptejä meidän perheen käyttöön, joita myös tytöt syövät mielellään. Jatkamme siis tällä linjalla. Tällä hetkellä katson vanhoja tuttuja sarjoja, kuten Bonesia ja Supernaturalia. Rehellisesti kaipaisin uutta katsottavaa, mutta en jaksa perehtyä uusiin sarjoihin. Joten, jos jollakin on sarjasuosituksia, otan niitä mielelläni vastaan. Loppuvuodesta olen ehtinyt lukea hyvin vähän, mutta ehkä minulla nyt olisi taas aikaa, kun olen saanut vähennettyä arjen kuormittavuutta.

LUE MYÖS: Murtunut käsi

Mitä odotan?

Tulevaa vuotta. Sitä, millainen siitä muodostuu ja sitä meidän ihan tavallista arkea. Olen saanut monet asiat rullaamaan ja nyt tämä arki yksin kahden lapsen kanssa alkaa oikeasti luistamaan. Odotan myös opintojen viimeistelyä ja sitä, että saisin laitettua tätä asuntoa edes aavistuksen valmiimmaksi. Odotan myös sitä, että ihmisiä alettaisiin viimein rokottamaan koronaan ja tämä pandemia saataisiin ajan kanssa rauhoittumaan.

Mutta, mitä teille kuuluu?

-Jenni

TAGIT: Arkielämää

SEURAA MINUA MYÖS:

Instagram/Facebook/Tiktok