Mitä kuului viikonloppuun
0Istun taas rauhassa olohuoneen sohvalla ja nautin siitä illuusiosta, että olisin yksin kotona. Totte on siis töissä ja kaikki kolme lasta nukkumassa. Sairasteluiden vuoksi meillä ei ole kovin montaa tällaista hetkeä ollut vielä tämän vuoden puolella, joten nautin tästä täysin rinnoin. Haaveilen jossain vaiheessa siitä, että saan olla kotona täysin yksin, mutta siihen asti tämä käy oikein hyvin.
Tämä alkuvuosi on ollut hyvin vahvasti sitä, että kun yksi tervehtyy, toinen sairastuu. Meillä on koko ajan joku sairaana tai toipilaana. Nytkin on yksi antibioottikuuri päällä. Toivon todella, että tämä kierre helpottaa mahdollisimman pian.
Tein eilen sen päivän 10 minuutin jumpan. Vuorossa oli core-treeni. Tässä vain kävi niin, että valmiiksi jumissa ollut niska jumahti entisestään niin, että pää ei tahdo kääntyä. Nyt olen oppinut jälleen kerran, että on tärkeää kuunnella omaa kehoa. 😅
Perustelin tätä itselleni sillä, että tässä on niin hyvä, useamman viikon putki päällä, ettei sitä yhtä kannata jättää välistä. Mutta nyt olen entistä huonommassa kunnossa, kun en saa nostettua taaperoa syliin. Sen lisäksi heräsin yöllä joka kerta siihen, kun yritin kääntää päätäni.
Syntymäpäiväjuhlat
Meidän viikonloppu oli tosi kiva. Juhlittiin koululaisten synttäreitä perheen ja ystävien kesken. Koti oli täynnä ihmisiä. Lapset saivat mieluisia lahjoja ja taaperokin viihtyi. Sunnuntai meni sitten palautuessa tästä rupeamasta.
Leivoin näihin juhliin taas kolme päivää, mikä on minulle aika normi. Aloitan esimerkiksi kakkupohjien teon hyvissä ajoin valmiiksi. Toisena päivänä leivon muffinssit, juustokakut ja täytän täytekakut. Kolmas päivä on puolestaan pyhitetty koristeluun ja joskus myös suolaiseen leivontaan. Muutoin urakka olisi mahdotona, mutta tällä tavalla eri päiville jaettuna se on hoidettavissa.
Ja edelleen, aika ajoin mietin sitä, että pääsisin monella tavalla helpommalla, jos vain pinoaisin kaupan donitseja päällekäin. Mutta pohjimmiltani nautin tästä aivan valtavasti. Lasten ilmeet olivat näkemisen arvoiset kun laskin syntymäpäiväkakut pöytään.
Kuvassa näkyvät muffissit on tehty tällä reseptillä.
Palaan juhliin ja tarjottaviin vielä omissa postauksessaan. Onnistuin nimittäin tekemään pikkukakkuihin todella hyvät pohjat ja jaan reseptin mielelläni teidän kanssanne. Miten sinun viikonloppusi sujui?
-Jenni
Tilaa uutiskirjeeni, niin saat säännöllisesti uusia ajatuksia ja vinkkejä arkeen.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Sininen juhlamekko – Kaukana ollaan ihonmyötäisistä bilemekoista
Kolme lasta – Miten sujuu?
Sain yllättäen aivan ihanan kommentin vanhaan kirjoitukseeni. Julkaisin kyseisen tekstin melkein puolitoista vuotta sitten, kun kuopus on ollut kuukauden ikäinen. Kyseinen postaus on nimeltään Kolme lasta – kolmatta kertaa äiti. Kun luen postausta, palaan mielessäni tuon aikaisiin tunteisiin. Olin todella onnellinen ja täysin rakastunut perheen uusimpaan tulokkaaseen.
Tästä tuli mieleen, että voisin hyvin päivittää fiiliksiä, kun kyseisestä postauksesta on tosiaan yli vuosi. Enää meillä ei ole pientä vastasyntynyttä vauvaa. Meillä on taapero ja kaksi koululaista. Vauvavuodesta on selvitty ja elämä on asettunut tiettyihin uomiin.
Kolmannen lapsen mukanaan tuoma varmuus
Kirjoitin silloin:
”Omalla kohdallani voin sanoa, että tämä kolmas lapsi on vain solahtanut mukaan tähän meidän arkeen. Tuntuu, että hän on ollut aina osa perhettämme, vaikka aikaa on kulunut kuukausi. Kaikkeen osaa suhtautua jo sellaisella tietyllä vanhemman virkaiän mutsin varmuudella. Tiheän imun kauden tullessa sitä saattoi todeta, että nyt sitten katsellaan vähän enemmän sarjoja vauvan kanssa tissitellessä. Ei sekään kuitenkaan kauaa kestä. Seuraavaa tiheän imun kautta ja kolmen kuukauden hulinoita odotellessa, nekin ovat vain vaiheita. Lisäksi rankimmat vuodet menevät lopulta todella nopeasti. Vauvavuosikin on monesti vain silmän räpäys. Kolmen vuoden päästä on taas jo todella helppoa. Vaikka minä olen se, joka heräilee yöllä, tiedän tämän ajan olevan puolisolleni paljon rankempaa, koska hänelle kaikki on aivan uutta.”
Ja tosiaan, aika moneen asiaan on pystynyt kolmannen lapsen kohdalla suhtautumaan paljon rennommin. Ne, reilu puoli vuotta jatkuneisiin aamu viiden herätyksiin oli yllättävän helppo suhtautua vaiheena, joka ei kestä loputtomiin. Oliko se raskasta? Oli, ehdottomasti. Mutta sen kesti, kun tiesi ettei tuo lapsi herää hamaan loppuun asti klo 5 aamulla.
Enää ei myöskään tarvitse todistella kenellekään mitään. En koe tarvetta todistella kenellekään olevani ”täydellinen äiti”. Olen saanut kasvatettua kaksi oikein hyvää ihmisen alkua, jotka testailevat siipiään maailmalla, joten todennäköisesti osaan homman tämän kolmannenkin kanssa. Ekat kaksi kasvoivat vallan mainiosti korvikkeilla, tämä kolmas, ei ole vieläkään valmis luopumaan tissistä. Uskallan kuitenkin väittää, että eiköhän hänet ole armeijaan mennessä siitäkin vieroitettu. Ekat kaksi oli kiire saada nukkumaan omaan sänkyyn. Tämän kolmannen kanssa jaetaan edelleen suurin osa yöstä yhteinen parisänky. Valitsen entistä tarkempaan ne taistelut, joilla on oikeasti merkitystä. En jaksa vääntää joka pikku asiassa. Taaperotantrumeita seuraan vierestä kahvin kanssa ja kun tilanne on rauhoittunut riittävästi, otan lapsen syliin ja rinnalle.
Nämä ovat vain vaiheita.
Sisarukset
Yksi asia, joka todella pääsi yllättämään minut oli se, miten isompien lasten innostus pikkusisarukseen ei laantunutkaan sitä mukaan, kun hän kasvoi. Isosisarukset ovat edellen aivan pikkuveljen sormen ympärillä. He vilkuttavat viimeisenä ovesta lähtiessään taaperolle ja juoksevat ensimmäiseksi ovesta tullessaan hänen luokseen. Taaperon kasvoilta puolestaan paistaa puhdas ilo ja riemu, kun hän näkee sisaruksensa.
Heillä on aivan omat leikit ja jutut keskenään. Vaikka isommat ottavatkin välillä aikaa omiin touhuihinsa, taaperon kanssa touhutaan ja painitaan ihan päivittäin. Olen sanonut sen ennenkin, mutta olen valmis toistamaan itseäni: On mieletön etuoikeus saada seurata näiden kolmen kasvua ja sisarussuhteiden lujittumista. Se on ihan mielettömän arvokasta.
Muistan toki itsekin, miten tärkeitä sen reilu kymmenen vuotta nuoremmat pikkuveljeni olivat minulle ja ovat sitä edelleen.
Arki kahden koululaisen ja taaperon kanssa on vauhdikasta. Kädet ovat usein todella täynnä. Taapero kaipaa yhä paljon huomiota, mutta niin tarvitsevat pienet koululaisetkin. Mutta en silti vaihtaisi päivääkään. Minulle äitiys on ollut todella iso unelma jo nuoresta asti ja olen mielettömän onnellinen siitä, että saan elää tätä unelmaa joka päivä.
Toki kolmen lapsen arjessa on joitain käytännön haasteita, kun sellainen normi perhekoko tuntuu olevan kaksi lasta ja kaksi aikuista. Mutta ei se ole mielestäni riittävä syy olla toteuttamatta unelmia. Meillä kolmas lapsi on tuonut lisää rakkautta, lisää iloa ja lisää kaikkea. Ja hän on tuonut sitä niin vanhemmilleen, kuin sisaruksilleen. Minä löydän tästä meidän arjesta huomattavasti enemmän hyviä, kuin huonoja puolia.
Yhteiskunta tarvitsee lisää positiivista perhepuhetta. 🩷 Tämä ei missään nimessä ole jokaiselle. Mutta mielestäni ne, jotka kaipaavat tätä, ansaitsevat kuulla niistä hyvistä asioista ja kannustusta. Somessa ainakin @iinalaura ja @kotimatka jakavat sellaista positiivista ja kannustavaa sisältöä suurperhearjesta. Monta lasta sinulla on?
-Jenni
Tilaa uutiskirjeeni, niin saat säännöllisesti uusia ajatuksia ja vinkkejä arkeen.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Podcast: Kaverin kanssa