Päätin tällä kertaa tarttua blogihaasteeseen sisustaminen lapsiperheessä. Olen elänyt lapsuuteni kodissa, jossa käytännöllisyys ajoi kaiken edelle. Sekä isäni, että äitini olivat sellaisia käytännönihmisiä. En koe, että meillä on missään kodissa varsinaisesti sisustettu. Paljon on menty meidän lasten ehdoilla. Kun vanhempani erosivat, äiti laittoi kotia jonkin verran. Muistan, että ainakin verhot olivat aina tip top ja sesonkiin sopivat. Meillä oli joulunaikaan keittiön ikkunassa punaiset verhot, joita koristi tonttulakkipäiset lehmät. Ne lehmät ovat osasyy sille, miksi uskon oman sisustusgeenini periytyneen suurimmaksi osaksi tädiltäni.

Osa tästä vanhempieni kaikesta käytännöllisyydestä on siirtynyt myös minulle. Vaikka nykypäivänä menenkin paljon estetiikka edellä, se syvään juurtunut käytännöllisyys puskee silti läpi.

Miksi aloitan postaukseni sepustuksella vanhemmistani ja tonttulakkipäisistä lehmistä. Koska törmäsin Coterie-blogissa pohdintaan siitä millaista on sisustaminen lapsiperheessä. Minusta olisi hyvin voinut tulla sellainen samanlainen käytännönihminen, joka sisustaa kotiaankin käytäntö ja lapset edellä. Kuitenkin oma sisustusnäkemykseni on hyvin erilainen. Meillä mennään pääsääntöisesti estetiikka edellä.

Minun mielestäni lapset eivät ole este menemiselle tai sisustamiselle. Lapset ovat syntyneet meille ja meidän perheeseen. He ovat tulleet osaksi meitä, joten miksi meidän pitäisi muuttua täysin sen vuoksi. Toki lapsi muuttaa paljon, mutta kaiken ei tarvitse muuttua. Näin ollen, lapsen kanssa pystyy myös hyvin sisustamaan. Nykypäivänä on mahdollista löytää myös omaan sisustukseensa sopivia lastentarvikkeita.

Kommelluksilta ei olla tietenkään vältytty kahden lapsen kanssa. Välillä saa äidin tuikkukupit kyytiä ja kunnolla.

Siksi päätinkin vastata Coterien Riikan esittämiin kysymyksiin.

Tämä ei ole ehkä rahallisesti suurin damage, mutta tässä olisi voinut käydä todella pahasti. Little E oli noin vuoden ikäinen, kun hän repäisi sivupöydältä alas valaisimen, jossa oli lasikupu. Lasikupu hajosi isoiksi, veitsimäisiksi sirpaleiksi ja minä ehdin nähdä silmissäni kaikki mahdolliset kauhukuvat siitä, mitä olisi voinut tapahtua. Kun taapero oli kunnossa, hajonnut, kahdenkympin lamppu ei juurikaan haitannut.

Sen suurempia sisustuksellisia vahinkoja ei meillä ole tapahtunut. Toki kaikki päättömät buddhat harmittavat, mutta selviän niistä. Kuka tietää, mistä voisin löytää kauniita buddhia menetettyjen tilalle?

Pääsääntöisesti osaan suhtautua vahinkoihin aika rauhallisesti. Jo Little E:n ollessa pienempi yritin sisustaa niin, että tyttö ylettyi vain sellaisiin elementteihin, joita pieni paiskominen ei haitannut. Yritän siinä samalla opettaa ettei ihan kaikkea saa ottaa ja kaikki esineet eivät ole leluja, vaikka niillä leikkii. Olen jatkanut samaa linjaa nyt beben kanssa.

Yleensä rähisen enemmän avomiehelleni, jos jotain sattuu. Kuten esimerkiksi näiden buddhapatsaiden kanssa. Lapsille tulee oikeastaan kerrottua vain; ”Äidille tuli nyt paha mieli, kun tämä meni rikki.”

Hyvin vähän. Sen verran, että jätän lasten käden ulottuville vain sellaisia tuotteita, jotka kestävät paiskomista. Mutta jo meidän yksitoistakuukautista yritetään ohjata kunnioittamaan sisustamista. Lapset saavat leikkiä tosi vapaasti ja hakea esimerkiksi kattiloitakin leikkiin mukaan tai sohvan sisustustyynyt, mutta ihan kaikkia sisustuselementtejä ei ole tarkoitettu leikkiin.

Monessa sisustushankinnassa painaa myös helppohoitoisuus, osittain lasten tahmatassujen vuoksi.

Ei mitään. Tällä hetkellä meidän sisustuksen sanelee budjetti, ei lapset. Mutta en pidä minkään sisustushaaveen esteenä lasta. Varsinkin kun omat haaveet ovat sen verran simppeleitä. Kun lapset kasvavat, hekin oppivat kunnioittamaan äidin sisustuksia sen verran ettei minun tarvitse pelätä jokaisen maljakon puolesta. Koristetyynyt he saavat jatkossakin leikkeihinsä.

Suomessa ollaan huolissaan siitä, että lapsia syntyy liian vähän ja ensisynnyttäjien keski-ikä nousee huolestuttavasti. Ihmiset pelkäävät vauvavuotta ja ruuhkavuosia. Iina kirjoitti juuri oman kannustimensa ja puhui siitä, miksi näitä asioita ei kannata pelätä. Ja koska minulla oli tämä postaus jo aloitettuna, ajattelin kantaa oman korteni kekoon näissä synnytystalkoissa (sen kahden lapsen lisäksi). Kerron siis 19 hyvää syytä hankkia lapsia.

Tämä postaus on tehty pilke silmäkulmassa, joten lukekaa tätä niin.

Kuvat: Pinja Tuominen | Editointi: Minä

• Raskausaikana monta asiaa voi pistää hormoneiden ja vauvan syyksi.

• Lähipiiriä voi kiusata sanomalla vain lihonneensa, kun he onnittelevat raskaudesta ja nauraa sitten reaktioille.
• Voit perustaa mamma-/isiblogin, jos blogin perustaminen on mietityttänyt, mutta aiheita ei ole ollut. Lapsen myötä niitä löytyy varmasti.
• Vastasyntyneen kanssa on ihan ok torkkua koko päivä sohvalla.

• Imetys kuluttaa valtavan määrän kaloreita, joten silloin voi syödä huoletta suklaata ja paino laskee vain. Oma suklaanhimoni oli silloin kyltymätöntä.
• Sitä oppii arvostamaan pieni asioita, kuten vauvan hymyä, kupillista kuumaa kahvia, päiväunia.
• Voit liikkua julkisesti verkkareissa ja äitinutturassa ja saat osaksesi ainoastaan tsemppaavia katseita. Kaikki ymmärtävät, jos aina ei jaksa panostaa itseensä niin paljon.
• Helsingissä ja lähiseudulla julkisten käyttäminen on ilmaista vaunujen tai rattaiden kanssa.

Kuvat: Pinja Tuominen | Editointi: Minä

• Vauvan kanssa oppii tekemään kaiken yhdellä kädellä. Voileivän teko, kahvin keittäminen, pyykkien viikkaaminen, imurointi, vessassa käynti, kaikki hoituu vain yhdellä kädellä.
• Vaunujen alapuolelle koriin menee useampi kauppakassi. Hyvästi kantaminen.
• Kärsivällisyys venyy ja kasvaa. Eikä haittaa, jos sitä ei heti ole, sillä harjoitusta piisaa.
• Kaaoksen sietokyky kasvaa väkisinkin. Joko sitä käyttää kaiken hereillä olevan aikansa lasten jälkien siivoamiseen tai sitten opettelee sietämään pientä kaaosta.

• Puhuttavaa riittää aina. Lapset ovat hyvä keskustelunavaaja vieraidenkin ihmisten seurassa.
• Latte-/lounasmammatreffit. Saman henkiset äitiyiystävät ovat rikkaus. Sellaiset joiden kanssa voi puhua juuri siitä, mistä itse haluaa.
• Lasten kanssa oppii todella tehokkaaksi. Siinä, mikä on aikaisemmin saattanut vaatia sinulta tunteja, hoituu lasten synnyttyä vartissa.
• Lastenvaatteet. Minikokoisten vaatteiden shoppailu, hypistely, huolto ja pukeminen on oikeastaan aika ihanaa.

• Jos sinulta karkaa mopo käsistä leikkikeittiö, -mökki tai hiekkalaatikko projektin kanssa, se on täysin hyväksyttävää. Anna palaa vain.
• Voit kasvattaa itse omat parhaat kaverisi ja kahvitreffiseurasi.
• Lastenohjelmien avulla vanhemmatkin oppivat uutta biologiasta, avaruudesta, tieteestä, koneista yms. Minusta on tullut lasten saamisen jälkeen varsinainen avaruusekspertti. Kiitos Pikku Kakkonen.

Minusta lasten saamista ei pidä missään nimessä pelätä. Lapsia ei pidä missään nimessä tarvitse saada valmiiseen tilanteeseen. Meidän tilanne oli aivan auki ja sekaisin, kun esikoinen ilmoitti tulostaan. Pikku hiljaa, askel askeleelta ollaan menty parempaan suuntaan ja moni asia on selkeytynyt vasta vanhemmuuden myötä ja edelleen tuntuu siltä, että meillä on kaikki vielä edessäpäin. Ja meistä molemmista on tullut oikeasti parempia ihmisiä lasten myötä. Lapset eivät ole este, eivätkä edes hidaste elämälle.