Oletteko te kuulleet prismaperheistä? Niistä, jotka asioivat supermarketeissa. Joiden lapset vain kiukuttelevat ja joiden vanhemmat ovat jatkuvasti väsyneitä. Niin ja joilla on ilmeisesti samanlaiset tuulipuvut. Minäkin olen kuullut näistä, mutta en ole tavannut yhtään. Ilmeisesti nyt vallitsee jokin outo käsitys siitä, että lasten hankkiminen jotenkin pilaa elämän aivan täysin. Lapsen saamisen jälkeen ei voi enää olla spontaani ja yöunille voi sanoa hyvästit. Niin, eikä suihkussakaan ehdi käymään. Kyllä. On hetki, kun unet saattava olla kortilla ja suihkussa käyminen on suunnitelmallista, mutta minusta lapset antavat ehdottomasti enemmän, kuin ottavat. Positiivista perhepuhetta on ihan liian vähän nykypäivänä ja minusta sitä pitäisi saada lisää.

Mikä muuttui, kun minusta tuli äiti? No, kaikki ja ei mikään. Esikoisemme muutti koko meidän elämämme ja maailmamme. Emme voineet olla enää kaksi hukassa olevaa aikuista, kun meillä oli kokonainen pieni elämä vastuullamme. Samaan aikaan mikään ei kuitenkaan muuttunut. Me olimme edelleen me.

Kuten kaikki, halusin olla se paras mahdollinen äiti lapsellemme ja tehdä kaiken juuri oikealla tavalla. Tosi nopeasti kyllä tajusin, että tässä maailmassa ei ole oikeaa tapa tehdä äitiyttä. Aina on joku jonka mielestä teen väärin. Siitä huolimatta halusin olla hyvä äiti.

Esikoisen kanssa upposin todella, todella syvälle vauvakuplaan ja pysyttelin siellä oikeastaan koko äitiyslomani ajan. Keskityin soseisiin, korvikkeisiin, vaippamerkkeihin ynnä muuhun. Minulla oli valtava tarve todistaa, että olen hyvä tässä. Halusin näyttää olevani ihan pirunmoinen äiti. Minulla oli paljon mielipiteitä ja aika jyrkkiä sellaisia. Siinä missä minä puin ylleni sellaisen äitiyden viitan, monet muut ovat saattaneet taistella kynsin hampain sitä vastaan, että heitä pidetään pelkkinä äiteinä. Minä halusin olla pelkkä äiti. Vaikka en sitä silloin myöntänytkään.

Kun palasin työelämää, sain taas maata jalkojeni alle. Silloin en ollutkaan enää vain äiti. Kun olin keskittynyt melkein vuoden ajan olemaan pelkkä äiti, koin pienen shokin, kun minun oli astuttava ulos kuplastani. Oli todella hyvä, että pääsin takaisin työelämään. Se teki hyvää minulle. Muistin olevani muutakin.

Sen myötä löysin taas itseni ja vaikka olin blogannut jo vuoden päivät, löysin myös bloggaamisen ihan toden teolla. Innostuin tästä uudesta harrastuksestani, joka solahti mukaan perhe-elämäämme melko vaivattomasti. Löysin omat juttuni ja kun tulin toisen kerran raskaaksi, pidin tästä kaikesta kiinni. Toisella kerralla uppouduin vauvakuplaan, mutta en hukannut itseäni sen uumeniin. Rakastan lapsiani, mutta rakastan myös itseäni ja omia juttujani. Kun olen oivaltanut tämän, elämäni äitinä on ollut ihanaa. Löysin myös äitiyden kautta oman itseni. Kaikkine vikoineen ja heikkouksineen, mielihaluineen, mielenkiinnon kohteineen, voimavaroineen ja vahvuuksineen. Sain todeta olevani aika huippu tyyppi. Onneksi äitiys ei sulje mitään pois, vaan on tämän kaiken kanssa ikään kuin iso bonus.

Olemme puhuneet, että kolmas lapsi olisi jonain päivänä unelmien täyttymys. Mutta sen aika ei ole ihan vielä. Nyt on aika laittaa ne asiat kuntoon, jotka eivät vielä ole kunnossa. Kuten tämä minun koulutusasiani. Sen lisäksi me aiotaan nauttia meidän perheestä juuri sellaisena, kuin se nyt on. Me ei ikinä saada tätä aikaa takaisin. Samaan aikaa me ei malteta nähdä millaiseksi meidän tytöt vielä kasvaa ja kehittyy. He ovat jo nyt ihan selkeästi omanlaisiaan persooniaan, omine kiinnostuksen kohteineen. Me ollaan saatu elämäämme kaksi ihan huipputyyppiä ja otetaan tästä ehdottomasti kaikki irti.

Huh huh, meillä oli kyllä niin älytön sunnuntai ja eilinenkin, että mä en ole ehtinyt edes vilkaista läppärin suuntaan ja olen vain kaatunut illalla rättiväsyneenä sänkyyn. Siinä on blogikin jäänyt pariksi päiväksi. Onneksi se hyvä kirjoitusrytmi on helppoa löytää uudestaan. Nyt olisi vuorossa meidän viime viikon kuulumisia.

✖Kävin Alexa Dagmarin ja Linda Juholan järjestämässä lukijaillassa. Minun ei ollut aluksi edes tarkoitus mennä sinne, kun näin ensimmäistä kertaa ilmoituksen Alexan blogissa. Sitten illasta oli ilmoitus IG:ssä myöhemmin viikolla ja totesin, että kyseisenä iltana avomieheni hakisi tytöt hoidosta, koska olin pidempään töissä. Ehtisin kuitenkin töistä iltaan, jos menisin suoraan. Niinpä minä sitten ilmoittauduin iltaan.

✖Alexan ja Lindan lukijaillassa päädyin sattumalta juttelemaan kaikista ihmisistä juuri niiden siskosten kanssa, jotka ovat sattumalta lähtöisin samoilta kyliltä. Heidän kanssaan sain ilokseni huomata, että oma murteeni ei olekaan ihan täysin kuollut, niin kuin luulin. Moni arkipäiväinen sana on ollut käytössä kaikki nämä vuodet, vaikka en ollut edes tajunnut sen olevan oulua. Olen onnistunut siirtämään murretta myös esikoisellemme, joka sanoo oululaisittain ”äkästä” pihlajanmarjoista. Lisäksi tämä tapaaminen on auttanut siihen, että olen hieman huomaamattani alkanut kiinnittää huomiota puheeseeni ja Oulun murre on alkanut pilkahdella puheessani enemmän. Olisi todella hienoa, jos saisin elvytettyä sen vielä näin kahdenkymmenen vuodenkin jälkeen.

✖Little E oli innoissaan, sillä tytöillä oli viikolla yksin ryhmäperhepäivähoidossa. Hän tykkää varahoidon isommasta ryhmästä ja nauttii suunnattomasti näistä erikoispäivistä. Kun olin vielä kotona beben kanssa, pidin E:n yleensä kotona niinä päivinä, kun varahoidolle olisi ollut tarve. Tässä välissä oli siis ehtinyt mennä melkein vuosi niin, ettei hän ollut päässyt muiden kanssa ryhmikseen. Ensimmäinen kerta pitkän tauon jälkeen ei kuitenkaan tuntunut missään, vaan hän kyseli jo, koska pääsee seuraavan kerran. Bebekin on ihan sinut varahoidon kanssa ja isommat lapset ovat vauvasta aivan haltioissaan.

✖Lauantaina me käytiin tyttöjen kanssa katsomassa, millainen paikka se uusi kauppakeskus Redi oikein oli. Olin kuullut paljon negatiivissävyistä kommenttia sen sokkeiloisuudesta, mutta se on taatusti tottumiskysymys. Käytiin testaamassa paikan pieni leikkipaikka, josta tytöt olivat innoissaan. Bebe tosin yritti jatkuvasti kontata karkuun ja kauppoihin tutkimusmatkalla.

Kävimme myös kahvilla Redissä. Little E valitsi itselleen smoothien ja sellaisen suklaapallon. Ja meinasi jälkiruuaksi vedellä vielä äidin pullankin. Kotona päiväunille kellahti kaksi väsynyttä tyttöä.

✖Sunnuntaina kuvattiin koko päivä Erikan kanssa. Meillä oli ihan älyttömän hauskaa ja sää suosi. Kirkas, syksyinen auringonpaiste toi omat haasteensa kuvaamiselle, mutta kyllä me löydettiin hyvät, suojaisat paikat ja saatiin useampi setti kuvattua. Erika on siitä ihana kuvauskaveri, että hän osaa räväkkänä ihmisenä houkutella minua hieman mukavuusalueitteni ulkopuolelle ja löytää minulle sopivia kuvausasentoja, joita en tule itse ajatelleeksi. Joka tapauksessa, me naurettiin sunnuntaina niin paljon ja niin kovaa, että oli ihme etteivät meikit sotkeutuneet sen paremmin. Joku saattoi myös bongata minun IG tarinositani (@bigmamashomeblog) sen, kun yritimme löytää sunnuntaina Redin parkkihalliin.

✖Elokuvasuositus on 22 July, joka perustuu 22 heinäkuuta 2011 tehtyihin Norjan terrori-iskuihin ja painottuu nimenomaan sen jälkiselvittelyihin. Aiheen huomioiden elokuva ei ole heikkohermoisille. Me valitsimme mieheni kanssa elokuvan yhteiseksi katsomiseksi.

✖Toinen suositukseni liittyy sarjaan. Yksi suosikki sarjoistani on ollut Onc Upon A Time, jossa tutut sadut ovat saaneet aivan uudenlaisen näkökulman. Ajattelin, sarjan loppuvan kuudennen kauden onnelliseen loppuun, mutta nyt Netflixissä on saatavilla seitsemäs kausi. Uusi kausi aloittaa kokonaan uudet seikkailut ja tarinat.