Pelot uuden edessä
2Fiilistelin aiemmin Instagramissa sitä, miten statukseni on ehtinyt muuttua tässä tyttöystäväksi. Mikä on ehkä maailman ihaninta juuri nyt. Mutta hitto, kun minun tapauksessani se ei ole pelkkää ruusunpunaista hattarapilveä. Se on myös järkyttävää epävarmuutta, pelkoa ja paniikkikohtauksia. Kerroin aiemmin siitä, miten koen hylätyksitulemisen pelkoa ja erityisesti näin uuden suhteen kynnyksellä se nostaa päätään hyvin vahvasti.
Olisi ihanaa sukeltaa siihen suloiseen, kutkuttavaan tunteeseen ja nauttia täysin rinnoin siitä toisesta. Mutta olen huomannut, että aina ei voi tietää mikä pelon laukaisee. Osaan jo ennakoida tiettyjä tilanteitta ja puhua itselleni järkeä. Mutta sitten tapahtuu jotain yllättävää, joka aktivoi pelon. Pahimmalla hetkellä meinaan lyödä hanskat tiskiin ja epäilen suurinpiirtein kaikkea ja kaikkia. Pelko on jotenkin äärimmäisen käsin kosketeltavaa ja todellista sillä hetkellä. Vaikka siihen ei välttämättä olisi yhtään perusteltua syytä.
Vakuuttelen jatkuvasti itselleni, että vaikka minua on aiemmin kohdeltu huonosti, se ei tarkoita sitä, että jokainen vastaantulija on valmis tekemään näin. Asiat voivat muuttua. Minä voin muuttaa asioita.
Omien pelkojen lisäksi mielessä pyörii ajatus siitä, että tilanne on epäreilu myös toiselle osapuolelle. Minä tulen uuteen suhteeseeni omine, massiivisilta tuntuvine ongelmineni, jotka eivät johdu hänestä. Olen kertonut kokemastani ja tutemuksistani avoimesti. Uskon, että avoimuus on kaikessa avain onnistumiseen. Joistain asioista puhuminen on ihan myös äärimmäisen pelottavaa, mutta tarpeellista. Ja onnistumiset tuovat varmuutta. Minuun on valanut varmuutta se, että kuinka kipeästä asiasta olenkaan puhunut, siihen on suhtauduttu rauhassa ja asenteella, että se on osa minua. Vaikka itse odotin sellaista käsien pystyyn nostamista ja “kiva, kiitti, moi”-repliikkiä. Kumpaakaan ei ole tullut.
Samaan aikaan minua hävettää, että tunnen näin. Tuntuu, että ylireagoin kaikkeen ja pilaan näin itse itseltäni mahdollisuudet onneen. Vaikka yritänkin tehdä myös oikeita asioita.
Kuvat: Katri Konderla / Editointi: Minä
Iltapäivätreffit
Olen kertonut, että me yritämme kahden intensiivisen vauvavuoden jälkeen herätellä parisuhdetta uudelleen eloon. Meille kun kävi juuri niin, kuin ei pitänyt. Keskityttiin vauvoihin ja omaan selvitytymiseen niin, että unohdettiin toisemme ja se parisuhde. Kumpikin piti huolta omasta jaksamisesta ja vapaa-ajasta, eikä mennyt kauaakaan, kun huomattiin ettei kipinä kestänyt tätä. Nyt katsotaan, onko meissä mitään pelastettavaa.
Sovittiin, että lähdetään liikkeelle pienestä ja aloitettiin treffailu uudelleen, kuten silloin alkuaikoina. Eipä me silloin ihan hirveästi treffeillä käyty, mutta nyt jos koskaan ollaan yritetty etsiä kalenterista yhteistä aikaa.
Seurattiin viimeisimmällä kerralla Lauran esimerkkiä ja varattiin treffit iltapäiväteelle. How british, kuten työkaverini totesi.
Minä varasin meille pöydän Salutorgetin iltapäiväteelle, joka oli minulle entuudestaan tuttu, mutta miehelleni ei. Kysäisin häneltä metrossa ohimennen; ”Kai sinä tajusit, että iltapäiväteellä ei saa kahvia.” Vastaus oli; ”Eikö? No, voi v***u.” Eristäjä oli ajatellut, että hän voi jättää teen hörppimisen minulle. Lopputulema oli kuitenkin se, että hän kehui teetä parhaaksi, mitä on koskaan juonut. Toki me emme tilanneet hänelle vihreää teetä, vaan mustaa teetä, joka sopii aavistuksen paremmin kahvinjuojan makunystyröille. Itse valitsin kultaista Earl Greytä.
Niille, joille iltapäivätee ei ole entuudestaan tuttu, tarjoiluun kuuluu myös kerrostarjottimen verran erilaisia suupaloja. Kuten kurkkuvoileipiä, skageineita, skonsseja, hedelmäkakkua ja muuta. Skonssien kanssa on hilloja ja mascarponevaahtoa. Erityisesti omena-calvadoshillo oli t a i v a a l l i s t a. Olisin ollut valmis varastamaan sitä. Ja jopa Eristäjä, jonka sisus on kuin pohjaton kuilu, tuli tästä satsista täyteen. Hän ihmetteli kovasti, miten niin pienistä suupaloista saattoi tulla täyteen.
Salutorgetin iltapäivätee on todella klassinenja ihana. Jopa niin kiva, että voisin harrastaa tätä useammin, kuin kerran kahdessa vuodessa. Ehkä kokeilen ensi kerralla Kämpin iltapäiväteetä, joka on kuulemma myös todella hyvä.
Meidän treffimme olivat oikein hyvät ja ihanat. Oli mukava huomata, että viihdymme edelleen toistemme seurassa. Meidän pitää vain järjestää aikaa parisuhteen uudelleen rakentamiselle tämän sekavan arjen keskellä.
Seuraavalla kerralla, muutaman vuoden päästä, haluan viedä myös tyttäreni nauttimaan iltapäiväteestä kanssani. Toistaiseksi heidän kanssaan kaakaollakin käyminen on melkoinen sotatanner. Onni on, että kännykästä saa alle puolessa minuutissa esiin Pipsa Possua. Mutta ehkä kahden tai kolmen vuoden päästä.
