”Olen ollut pari päivää todella epävarma, vähätellyt itseäni, olen pelännyt ja olen ollut ahdistunut. Olen yrittänyt jäsentää ajatuksia kirjoittamalla, puhumalla ja ulkoilemalla. Onneksi olen saanut olla nämä päivät yksin kotona.”

Anna Abreu laulaa kappaleessaan Teipillä ja rakkaudella: “Mä oon ihan sekaisin ku seinäkello.” Tämä kohta on kuvannut omaa fiilistäni hyvin vahvasti viime päivinä. Olen ollut pasmat täysin sekaisin. Tuntuu, että päässä on ollut liikaa ajateltavaa, jota en ole saanut jäsenneltyä oikeisiin lokeroihin. Tämän vuoksi muutaman päivän somevapaa on tullut tarpeeseen.

LUE MYÖS: Käyttäytymiseni kaava

Paljastin instastooreissa ennen sitä Tunnelukkokurssin yhteistyöklipeissä, että viimeisimmän viikon tehtävät menivät aika paljon tunteisiin. Kurssin vetäjä Helka lupaili minulle, että tämä olisi helppo viikko. Mutta eipä ollut. Tämän viikkoiset tehtävät sorkkivat ja sohivat kipupisteitäni oikein kunnolla. Mikä on toki siinä mielessä hyvä, että pääsen käsittelemään niitä. Mutta kyllä ne pistävät ihmismielen sekaisin.

Näiden tunnelukkojen kanssa on yleistä, että monesti tajuan milloin toimin tunnelukkoni mukaan, enkä järjellä. Tällä kertaa taisin ärsyttää niin montaa tunnelukkoa kerralla, että en oikein tiedä, mitkä tunteet tulevat lukosta ja mitkä ovat oikeasti omiani. Olen ollut pari päivää todella epävarma, vähätellyt itseäni, olen pelännyt ja olen ollut ahdistunut. Olen yrittänyt jäsentää ajatuksia kirjoittamalla, puhumalla ja ulkoilemalla. Onneksi olen saanut olla nämä päivät yksin kotona. Pikku hiljaa ajatukset ovat alkaneet selkeytyä ja lukkojen aieheuttamat reaktiot tasaantua. Ainakin toistaiseksi.

LUE MYÖS: Tunnelukkoni

Juuri nyt päällimmäiset tunteet ovat jonkinlainen katkeruus. Minua ärsyttää tunnelukkojen olemassa olo ja se, että en pysty yhtään hallitsemaan niitä. Elämä olisi niin monin paikoin paljon helpompaa ilman lukkojen tuomia sudenkuoppia. Välillä mietin kannattaako minun yrittää ihmissuhteita ollenkaan, kun se on niin vaikeaa. Tunnen itseni myös ajoittain todella vialliseksi ja kuka nyt haluaisi itselleen viallisen tyttöystävän. Näinä hetkinä on todella vaikeaa kuunnella sitä järjen ääntä, joka yrittää sitkeästi väittää vastaan. Onneksi on ystäviä, joiden kanssa voi puhua ja purkaa asioita.

Eiköhän tämä tästä. Nämä tunteet ja ajatukset ovat osa prosessia ja osa tunnelukkojani. Lähden selvittämään niitä hiljalleen, yksi kerrallaan. Ehkä jonain päivänä olen hieman tasapainoisempi näiden suhteen.

”Sarjamonogamiassa mies ja nainen ovat eläneet hetken yhdessä, tehneet lapsen tai kaksi ja eronneet ja tehneet saman seuraavan kumppanin kanssa. Parisuhteet kestivät sen aikaa, että yhteinen lapsi saatiin kasvatettua rankimman vaiheen ylitse.”

Nyt olisi luvassa vähän muutakin, kuin sitä karanteenia. Kuuntelin tänään Hei Baby-podcastin jakson #8 – Emilia Vuorisalmi & kaksi erilaista synnytystä. Loppujen lopuksi Vivian puhui Emilian kanssa hyvin vähän itse synnytyksestä, mutta sitäkin enemmän rakkaudesta ja siitä, miten rakkaushormonit vaikuttavat meitä. Sivuuttivatpa he myös eroa. Emilia Vuorisalmi on eronnut kahdesti ja Vivian elää myös tätä elämänvaihetta parhaillaan läpi. Minä olen kirjoittanut täällä blogissa siitä kunneskuolemameidäterottaa-kuplasta ja Emiliakin muistutti siitä, että avioliitto ja ydinperhe on ihmiskunnan historiassa melkoisen tuore malli. Meidän esi-isämme, silloin metsästäjä ja keräily-aikana elivät sarjamonogamiassa. Tästä löytyi mielenkiintoinen artikkeli Tiede-lehdeltä. Linkaan sen tähän myös teille. Enkä voi olla miettimättä olisiko tämä sarjamonogamia lajillemme tyypillinen tapa olla yhdessä.

LUE MYÖS: Normaali ero

Sarjamonogamiassa mies ja nainen ovat eläneet hetken yhdessä, tehneet lapsen tai kaksi ja eronneet ja tehneet saman seuraavan kumppanin kanssa. Parisuhteet kestivät sen aikaa, että yhteinen lapsi saatiin kasvatettua rankimman vaiheen ylitse. Tiede-lehden artikkelissa kerrottiin siitä, että evoluutio on istuttanut meissä hyvin syvään kolme tiettyä piirrettä, joiden tehtävä on ohjata parisuhdetta. Ensinnäkin himo ohjaa meitä harrastamaan seksiä mahdollisimman monien kumppaneiden kanssa. Tämän tarkoituksena on saada meidät hankkimaan perimältään mahdollisimman monipuolisia jälkeläisiä. Seuraavaksi ihastuminen ja romanttinen rakkaus, joka leimaa meidät siihen yhteen suosikkikumppaniin. Kiintymys puolestaan auttaa miestä ja naista kasvattamaan yhteisen lapsen yhdessä.

Toki ihmiset ja parisuhteet ovat kehittyneet paljon näistä asioista, mutta nämä peruspiirteet meiltä kaikilta löytyy ja niiden tarkoitus on ollut taata lajin selviytyminen.

Kuolemaan asti kestävä avioliitto on ennen kaikkea kirkon ihanne ja sellaisenaan siis varsin tuore. Minä en kannusta ketään kumpaankaan näistä. Edelleen, jokainen tekee itse niin, kuin itse parhaaksi näkee. Ja minä olen saanut itsekin todistaa upeita, vuosia kestäneitä avioliittoja. Ihminen pystyy varmasti sitoutumaan myös pitkään.

Henkilökohtaisesti haluaisin vaan edelleen puhdistaa sitä eron negatiivista leimaa. Suhteen päättyminen on surullinen asia, mutta ei kuitenkaan mikään häpeän aihe.

LUE MYÖS: Yksinäisyydestä eron jälkeen