Hei rakas
0Kärsin tällä viikolla aivan lamaannuttavasta päänsärystä. Samaan aikaan tytöt olivat flunssasta toipilaina kotona. Ruutuajat paukkui, kun minä en voinut juuri muuta kuin maata sängyssä. Lapset kävivät halailemassa ja pussailemassa minua, sekä kyselemässä vointiani. Isompi auttoi pikkusiskoa kaikessa, missä osasi. Minä nousin sängystä ruuanlaittoon ja auttamaan muutenkin.
Tällainen kuvio on hyvin tavallinen silloin kun minä olen yhtään enemmän kipeä. Olen ollut aina enemmän tai vähemmän yksin vastuussa lapsista. Myös silloin kun olin vielä parisuhteessa. Minä hoidin lapset, olin kipeä tai terve. Muistan varmasti ikuisesti, kun sairastuin rintatulehdukseen, kun kuopus oli parin viikon ikäinen. En kyennyt oikeastaan muuhun, kuin makaamaan täristen sohvalla. Kun pyysin apua, sain vain ”ei oota”. Niinpä hoidin kuumeesta täristen vauvan ja taaperon. Taapero piti silloin hakea sen vuoden pahimmassa lumimyrskyssä päivähoidosta. Kuten eräs seuraajani totesi; ”Yksin lapset hoidetaan, vaikka pää olisi kainalossa tai jalka poikki.”
Erotessa yksin jääminen ei näin ollen pelottanut. Tiesin selviäväni, tuli mitä tuli.
Hei rakas
Viestittelin poikaystäväni kanssa sen, minkä jaksoin ja pystyin. Valittelin, kun oikein mitään ei jaksaisi, kipulääkkeet eivät auta ja tytöt tarvitsisivat kuitenkin huomiota.
Illalla makasin jo sängyssä ja yritin saada kivusta huolimatta unen päästä kiinni, kun poikaystäväni laittoi minulle ääniviestin. Hän kertoi työvuoronsa loppuneen jo ja että hän voisi tulla yöksi luokseni. Häkellyin jo tästä. En tietenkään kieltäytynyt, kerta pääsen kainaloon nukkumaan.
Aamulla poikaystäväni nousi tyttöjeni kanssa ylös ja minä sain käskyn niin häneltä, kuin lapsiltakin jäädä sänkyyn vielä lepäämään, koska päätäni särki yhä. Poikaystäväni jaksoi viihdyttää ja huolehtia tytöistä aina siihen asti, että hänen piti lähteä töihin. En muista, milloin minua ei olisi herätetty aamulla tyttöjen toimesta ja kärtetty aamupalaa ja seuraa.
Minulle tämä maailma, jossa joku haluaa ihan vapaaehtoisesti auttaa, pyytämättä tai tappelematta, on todella vieras. Kontrasti entiseen on niin iso, että olen edelleen aivan häkeltynyt. Vielä enemmän minua hämmästyttää se, että joku on huolissaan minusta. Olen niin tottunut siihen ettei kumppaniani kiinnosta minun hyvinvointini, että tällainen huomioiminen tuntuu hämmentävältä. Tämä saa minut miettimään jälleen sitä, mitä kaikkea olen sallinut ja sietänyt.
Kaikkein eniten ihmettelen sitä, miten minulla on voinut käydä tällainen tuuri ja olen saanut tuon kyseisen ihmisen elämääni. Siitäkin huolimatta, että deittaillessa julistin etten ainakaan aikoisi tyytyä mihihinkään vähempään. Siitä huolimatta tuntuu uskomattomalta, että oikeasti löysin sellaisen ihmisen. Olen joka päivä aivan äärimmäisen kiitollinen hänestä. Koen olevani todella onnekas.
Kyllä tinderkokeilu kannatti. 😀 Ajatella, että ilman sitä, emme olisi välttämättä vaihtaneet sanaakaan keskenämme, vaikka matchasimmekin Tinderissä. En voi sanoa muuta, kuin että Tinderissä kannattaa olla myös itse aktiivinen. Ei se tarvitse kuin sen yhden oikean matchin.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Elämä eron jälkeen – Yksin asuminen
Erostani on tullut kuluneeksi nyt reilut kaksi vuotta. Asun elämäni ensimmäistä kertaa itsenäisesti ja yksin. Toki suurimman osan aikaa lapset ovat kanssani, mutta he eivät ole kummoisia asuinkumppaneita kun puhutaan laskujen maksamisesta ja esimerkiksi siisteyden ylläpitämisestä. Tässä suhteessa heistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Yksin asuminen
Kahteen vuoteen on mahtunut paljon uuden oppimista ja joihinkin juttuihin totuttelua, koska yksin asuminen on minulle uutta. Olen oppinut muun muassa avaamaan viemärit ja asentamaan lampun kattoon. Minun ei tosiaan ole tarvinnut tällaisista asioista huolehtia aiemmin, koska silloinen kumppanini hoiti nämä. Nykyään olen ylpeä, että olen viimein oppinut nämä taidot enkä siis välttämättä tarvitse enää kumppanin apua kaikkeen.
Näihin pariin vuoteen on myös mahtunut, jos jonkinlaista asumisjärjestelyä lasten osalta. Tällä hetkellä tytöt asuvat kahdessa viikossa yhdeksän päivää minun kanssani ja viisi päivää toisessa kodissa. Tämä nykyinen asumisjärjestely takaa sen, että myös minulla on oikeasti omaa aikaa tässä yhden vanhemman arjessa. Ja se on ihanaa.
Tässä nykyisessä arjessa suurin ero menneeseen on se, että minulla on oikeasti omaa aikaa. Parisuhteen aikana minä olin päävastuussa lapsista koko ajan. Jos kaipasin omaa aikaa, siitä piti yleensä neuvotella ja sopia erikseen. Nyt minulla on kahdessa viikossa aina viisi päivää täysin ja vain itselleni, mikä tuntuu oikeasti luksukselta. Viidessä päivässä ehdin oikeasti myös palautua siitä ajasta, jonka puolestaan pyöritän arkea lasten kanssa yksin. Se tarkoittaa myös sitä, että pystyn olemaan parempi äiti lapsilleni, kun en ole koko ajan ylikuormittunut ja uupunut.
Introverttina kaipaan yksinoloa
Viitenä päivänä kahdessa viikossa, voin keskittyä vain ja ainoastaan itseeni, sekä omaan hyvinvointiini. Olen tänään käynyt taas pitkästä aikaa uimassa, mikä oli ihanaa. Laskeskelin, että nykyisellä järjestelyllä minulla on mahdollista käydä kaksi kertaa viikossa uimassa. Tämä ei olisi tullut kuuloonkaan parisuhteen aikana. Nyt kun hallit ovat taas auki, enkä kärsi burnoutin oireista, aion alkaa käydä taas säännöllisesti uimassa.
Lisäksi, vaikka vietän lapsivapaillani aikaa poikaystäväni kanssa, niin siitä huolimatta minulla jää aikaa olla myös yksin. Olen introvertti, joten tarvitsen myös oikeasti sitä aikaa, kun olen ihan yksin. Olen aikanaan esimerkiksi juhlissa kaivannut lyhyttä hetkeä rauhallisessa huoneessa (monesti se on ollut vessa), ennen kuin olen voinut palata ihmisten keskuuteen. Olen huomannut, että liika ihmisten kanssa oleminen uuvuttaa minut todella tehokkaasti ja tarvitsen siihen vastapainoa. Olen oikeasti onnellinen yksin. Ja siksi, vaikka minusta on ihanaa viettää aikaa poikaystäväni kanssa, olen huojentunut siitä, että lapsivapaillani minulla on mahdollisuus viettää aikaa myös aivan yksin.
Voisin puhua tästä omasta introverttiydestäni ihan omassa postauksessaan, sillä sen oivaltaminen on saanut ymmärtämään itseäni ja omia tarpeitani niin paljon paremmin.
Rehellisesti sanottuna, tämä tilanne on enemmän kuin ihanteellinen. Emme ole ihan heti muuttamassa poikaystävän kanssa yhteen, vaan nautimme tästä vaiheesta, kun kummallakin on oma koti ja oma tila. Yhteen muuttamisen aika tulee sitten joskus hamassa tulevaisuudessa. Toistaiseksi, olen äärimmäisen onnellinen näin. ♥
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals