Parisuhteen kolmen kuukauden kriisi
2Meillä oli parisuhteen ensimmäinen kriisi. Ollaan oltu yhdessä nyt muutamia kuukausia, mikä on ollut itselläni melko kriittinen aika parisuhteissa. Lukuunottamatta sitä yhtä yli kymmenen vuoden parisuhdettani, kaikki muuta suhteeni ovat kestäneet tasan sen kolme kuukautta. Kolme kuukautta on ollut se aika, kun uutuuden viehätys on hävinnyt ja suhteessa alkaa olla pientä kitkaa. Mikä on täydellisen normaalia. Kun kaksi ihmistä sovittaa elämiään yhteen, syntyy väkisinkin vähän kipinöitä, kun särmät hankautuvat toisiaan vasten. Ajan kanssa on mahdollista, että nämä särmät hioutuvat pois ja pari sopii saumattomasti yhteen. Mutta se ottaa aikaa ja työtä. Tämä oli suhteemme ensimmäinen kriisi, mutta ei varmasti viimeinen.
Kriisit ovat käännekohtia ihmisen elämässä ja niitä tulee ja menee. Samoin ne ovat parisuhteen käännekohtia. Kolmessa kuukaudessa tunteet toista kohtaan alkavat oikeasti syvenemään ja se on yhden kriisin paikka. Ihastuminen ja rakastuminen muuttuu oikeaksi rakkaudeksi. Samalla se oikea arki tulee vastaan ja elämä vakiintuu hiljaksiin. Meillä lisää liikkuvia elementtejä tuovat rakkaat lapseni ja se, että emme voi olla koko ajan kaksin. Samalla, kun opettelemme elämään pariskuntana, opettelemme samaan aikaan elämään myös uusperheenä.
Historian painolasti
Oma suhdehistoriani on ollut varsin karu. Minulla on jäänyt syviä traumoja, joiden vuoksi en esimerkiksi pysty toimimaan normaalisti. En pysty esimerkiksi tekemään vieläkään aloitetta seksiin siinä pelossa, että minut torjutaan. En usko mitä minulle sanotaan, en pyydä apua ja peräännyt, kun tunnen oloni uhatuksi. Uhan ei tarvitse olla niin sanotusti oikea uhka. Riittää, että koen sen itse uhkaavaksi. Puolustaudun ahdistavissa tilanteissa sulkeutumalla täysin ja silloin kuortani on todella vaikeaa saada auki. Näiden traumojen käsittely vaatii paljon aikaa ja paljon kärsivällisyyttä. Tiedostan, että en ole helpoin mahdollinen kumppani. Mutta viimeisissä vuosissa olen oppinut myös sen, että meillä jokaisella on omat painolastimme. Jokainen meistä kantaa mukanaan omia suhteitaan ja epäonnistumisiaan niissä. Myös kumppanini. Ja silloin minut täytyy tukea ja ymmärtää aivan samalla tavalla.
Etäisyys
Viime viikolla minun oli pakko ottaa hieman etäisyyttä ja käsitellä omia tunteitani. Olen ihminen, joka kaipaa omaa tilaa ja toisen ihmisen päästäminen siihen omaan tilaan on aina vähän vaikeaa. Vaikka muutos on ihana, onnellinen ja toivottu, se aiheuttaa silti tunne-elämän myllerryksiä. Etenkin, jos pohjalla on vaikka ahdistuneisuushäiriö, niin kuin itselläni. Lääkärini muistutti minua taas siitä, että myös positiiviset muutokset elämässä aiheuttavat herkästi ahdistusta. Tämän vuoksi olen ollut kireä, ärsyyntynyt helposti ja myös sulkeutunut. Kun otin aikaa itselleni, käsittelin niitä omia tunteita ja ajatuksia ihan rauhassa. Annoin niille tilaa, mutta en antanut ahdistuksen ottaa valtaa. Juttelin ystävieni kanssa ja myös olin vaan. Elin omaa arkeani, nautin siitä ja olin ajattelematta asiaa.
Viikon päätteeksi päädyimme vielä riitelemään, koska kumpaakin pelotti. Vähän eri asiat, mutta lopputulos oli sama. Tunteet alkoi kuumeta ja piti ottaa välihuili etten sanoisi mitään typerää. Olen joutunut taistelemaan niin monta vuotta elämässäni, että saisin ääneni riitatilanteessa kuuluviin, joten valmistauduin henkisesti samaan taisteluun. Ja nyt, tällä tavoin, minä olenkin se dominoiva ihminen riidassa. Joudun hengittämään ja antamaan toiselle tilaa, jotta hänkin saa sanottua asiansa. Se on vaikeaa, mutta pyrin siihen, koska tiedän millaista on, kun toinen jyrää täysin.
Sitten samalla, vaikeasta tilanteesta huolimatta. Minulla oli äärimmäisen turvallinen olo. Koskaan aiemmin ei ole ollut näin. Kukaan ei ole uhannut erolla tai millään muullakaan. Riitely oli turvallista. Ja tällaista en ole kokenut koskaan aiemmin. Se tuntui ihan uskomattomalta. Vaikka omat pelot ottivat välillä valtaa, siitä huolimatta minun ei tarvinnut oikeasti pelätä, että jotain tapahtuisi. Rajoja pitää saada kokeilla turvallisesti myös parisuhteessa, enkä minä ole saanut aiemmin kokea vastaavaa.
Nyt eletään tyyntä myrskyn jälkeen. Ensimmäinen kriisi on selätetty ja elämä, sekä toisiin tutustuminen voi jatkua.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Viikko 13/22: Koko viikon kestänyt noidannuoli
Viikko 13/22: Koko viikon kestänyt noidannuoli
Tämä on ollut suoranainen epäonnen viikko. Viime sunnuntain ja maanantain kärsin melkoisista vatsakivuista ja tiistaina minulle iski noidannuoli. Tämän jälkeen mainitun vuoksi olen ollut koko viikon enemmän tai vähemmän sänkypotilaana. Loppuviikosta onneksi yhä vähemmän, mutta kaikki liikkuminen meinaa kostautua sitten illasta kasvavilla selkäkivuilla. Onneksi tiistai oli ainoa päivä, kun en pystynyt kävelemään suorassa ja torstaina onnistuin jo köpöttelemään itse kauppaan. Selkäkivut ovat tehneet minusta myös aika väsyneen. Osittain siksi, että herään monta kertaa yössä aina siihen, kun pitäisi kääntää kylkeä. Myös jatkuva kivun kestäminen väsyttää, vaikka särkylääkkeet ovatkin sitä taittaneet.
KUVA: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Sain apua
Rakas tuli maanantaina auttamaan meille. Hän kävi kaupassa, laittoi ruuan ja tiskasi, mistä olin aivan järjettömän kiitollinen. Minä en osaa pyytää apua, vaikka sitä tarvitsisin. Tilanne on todella paha, jos pyydän apua. Tämä piirre on kehittynyt väkivaltaisen parisuhteeni aikan, jolloin avunpyyntöjäni vähteltiin ja tyrmättiin. Yleensä melko julmalla tavalla. Muistan esimerkiksi kerran, kun olin todella sairas ja pystyin lähinnä makaamaan ja tärisemään sängyssä. Kun tässä tilassa pyysin apua, minut jätettiin täysin yksin. Tämä on todella vahva muisto ja silloiset tunteet nousevat aina pintaan, kun joudun tilanteeseen, jossa minun pitäisi pyytää apua.
Nykyään kun poikaystäväni kyselee, että tarvitsenko apua ja näkee minun ”kyllä mä pärjään” vakuutteluideni taakse, menen täysin lukkoon. Muutun kylmälsi ja etäiseksi. Menen niiden kaikkien omien suojamuurien ja vallihautojeni taakse piiloon ja minusta on hyvin vaikea saada irti mitään. Kiitos poikaystäväni loputtomalle kärsivällisyydelle ja ymmärrykselle kanssani. Onneksi hän on myös oppinut, että välillä minulta ei kannata edes kysyä, vaan kannattaa auttaa kyselemättä. Kuten hän tällä viikolla teki. En voi oikeasti sanoin kuvailla sitä, miten onnekas olen.
Hullaannuin Tokmannin Miny-mallistosta.
Tokmanni on tuonut myymälöihinsä aivan ihanan Miny lifestylemerkin, joka hurmasi minut aivan täysin. Toivon, että tämä merkki jää myymälöiden valikoimiin pitkäksi aikaa. Siihen kuuluu paljon esimerkiksi todella kivoja lasten koruja ja omat lapseni ovat kumpin tällä hetkellä varsinaisia harakoita. Itsen ostin niin itselleni, kuin lapsilleni pantoja. Itselleni kaksi kangaspantaa, sekä pörröisen pannan, jolla saa hiukset pois kavoilta esimerkiksi kasvojen pesun ja meikkaamisen ajaksi. Tytöille ostin somat kissankorvapannat.
Sitten asia, joka minulla meni todella tunteisiin tällä viikolla. Miten vaikeaa voi olla löytää pluskokoisena sopivan kokoisia sukkahousuja? Varsinkin beigenä ja 20 denillä. Todella vaikeaa, voin kertoa. Tarjolla olisi tällä hetkellä joka kaupassa mustia, 50 denin sukkahousuja, mutta ei sellaisia joita etsin. Tykkään varsinkin kuvatessa käyttää sukkahousuja. Ne ovat niin helpot päällä kun pitää vekslata asujen kanssa, eikä tarvitse miettiä sukkia, kun vaihtaa kenkiä. Nyt kevättä kohden kaipasin todella ohuita beigejä sukkiksia.
Minulta meni sopivien sukkahousujen etsimiseen useampi päivä, joista kaksi päivää oli aktiivista etsintää kaupoissa ja noin 40 € rahaa. Näistä noin 30 € oli täysin hukkaan heitettyä, koska ne menivät lopulta sukkahousuihin, jotka eivät syystä tai toisesta mahtuneet päälleni. Joko oma kokoni oli kaikin puolin liian pieni tai malli oli tehty kääpiöille ja haarukset jäivät puoleen väliin reittä. Lopulta onneksi löysin KappAhlista. Siellä tosin oli tasan kaksi vaihtoehtoa (musta ja beige). Pääasia oli kuitenkin se, että löysin etsimäni.
Googlailun perusteella sukkahousuja tehdään isommassakin koossa, mutta jostain syystä ne eivät päädy kauppoihin asti. Todella turhauttavaa ja kyllä, meni ehdottomasti tunteisiin. En voinut olla miettimättä, eikö meidän pluskokoisten rahat kelpaa kaupoille? Miksi ette voi tuoda valikoimaa kauppoihin asti, kun sille olisi kysyntää?
Uusi Poirot ihastutti
Leputellessani lauantaina selkääni katsoin Disney + palvelusta sekä Kuolema Niilillä, että Idän pikajunan arvoituksen. Edellä mainitussa järjestyksessä, putkeen. Elokuvat yllättivät todella kivasti. Ajatus Kuolema Niilillä-elokuvan katsomisesta lähti siitä, että halusin katsella vähän lisää Gal Gadottia. Elokuvassa yhtä pääosaa näyttelee Armie Hammer, jota syytetään tällä hetkellä ainakin kannibalismista, sekä naisten pahoinpitelystä. Poikaystäväni kertoi, että tämän vuoksi monet boikotoivat elokuvaa. Mikä on ehdottoman sääli kaikkia muita näytteilijöitä kohtaan. Elokuva on siis ilmeisesti tehty ennen kuin Armie Hammeriin liittyvät seikat paljastuivat.
PARHAAT JUTUT
Paras podcast: Ikisuosikkini Perjantain parhaat, jota minulla oli aktiivisen murhapodien kuuntelun jäljiltä jäänyt rästiin monta jaksoa. Sain kuunella Noorien suosituksia monta jaksoa putkeen ja erityisesti mieleen jäi idea samppiksista. Eli samppanja-aamiaisesta, joka jatkuu koko päivän ja johon osallistutaan yöpuvussa tai aamutakissa. Tämän haluan vielä toteuttaa.
Paras herkku: Gateaun pistaasisolmu. Ikisuosikki ja varmaan valehtelematta lempi pullani, jota himoitsin koko viikon. Odotus palkittiin sunnuntaina kuvausreissun päätteeksi, kun käytiin ostamassa Katrin kanssa kuvauspullat.
Paras sarja: Bridgertonin kakkoskausi, jonka ahmin sohvalla pötköttäessäni. Edelleen loistavaa, romanttista hömppää.
Paras löytö: No ne perhanan sukkahousut, kun ne viimein löysin.
Paras arkiruoka: Loimulohi-halloum salaatti. Tätä tein itselleni, kun lapset olivat toisessa kodissa. Ei ehkä olisi mineihin uponnut. Mutta minä rakastan.
Paras juttu tällä viikolla: No varmaan se, mistä edellä kirjoitin, että muru auttoi minua, vaikka en osannut sitä pyytää. Edelleen, kokemani jälkeen, tuntuu täysin utopistiselta, että elämässäni on joku joka osallistuu ja auttaa pyytämättä.
Paras juttu, joka on vielä tulossa: Ensi viikolla tulevat kevätmessut. Ihanaa päästä pitkästä aikaa messuille. Parvekkeenlaitto mietityttää juuri nyt., joten josko sieltä saisi inspiraatiota siihen.
Toivon todella, että noidannuoli viimein helpottaisi ja ensi viikolla voisin elää jo normaalisti ilman jatkuvaa lepäilyä.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Vuoden ensimmäinen viikkokatsaus
Viikkokatsaus: Ihan vain perusarkea
Viikkokatsaus: Kaatosadetta ja yksi neljävuotias