Älkää tyytykö! Pitäkää rima korkealla
2Edellisessä elämässäni, ennen eroa ja nykyistä parisuhdettani, haaveilin onnellisesta ja tasa-arvoisesta suhteesta. Ajattelin, että ehkä joskus tämä nykyinen suhteeni ottaisi sen harppauksen parempaan suuntaan (vaikka yksi harppaus ei olisi riittänyt). Uskoin vahvasti ihmeeseen, joka ei koskaan toteutunut. Meni pitkään ennen kuin tajusin, että se mikä minulle oli normaalia, oli kaukana normaalista. Vaikka koskaan ei pitäisi verrata omaa elämäänsä someen, silloin minä tein sitä. Vertasin omaa parisuhdettani muiden parisuhteeseen. Kun ero alkoi kyteä mielessä, katselin somea, luin tarinoita ja mietin, että tuollaisen parisuhteen minäkin haluan. Esimerkiksi Iinan ja Oton parisuhde vaikutti sellaiselta, jollaista minäkin haluaisin elää.
Deittaillessa tulee helposti olo, että pitäisi madaltaa rimaa
Deittaillessa huomasin nopeasti toistavani samaa kaavaa. Minua kiehtoi ne hallitsevat miehet, jotka laittoivat omat tarpeensa ihan kaiken edelle. Päädyin deittailemaan samanlaisia tyyppejä siitä huolimatta, että haaveilin jostain ihan muusta. Tärkeintä oli lopulta se ongelman tiedostaminen. Juttelin tästä myös terapiassa ja perehdyin asiaan muutenkin. Ilmeisesti sitä omaa kaavaa on vaikea rikkoa. Todennäköisesti olisin lopulta saattanut päätyä taas samanlaiseen suhteeseen, kuin aikaisemmin, jos en olisi teidotanut tätä ongelmaa.
Nettideittaillessa on myös hyvin helppoa ajatella, että maailma on täynnä niitä törppöjä tai niitä mukavia miehiä, joiden kanssa kemiat eivät kohtaa. Siinä tulee helposti ajatelleeksi, että omat vaatimukset ovat liian korkealla ja niitä pitää madaltaa. Mutta totuus on, että ei täydy. Omia vaatimuksiaan kannattaa miettiä, kuinka realistisia ne ovat. Joissain tapauksessa on myös hyvä tiedostaa, että omista vaatimuksista kiinni pitäminen saattaa pidentää sitä sinkkuaikaa.
Otti oman aikansa, että opin asettamaan niitä omia rajoja. Minusta tuli lopulta aika ärhäkkä niiden kanssa. Räksytin ja puolustin niitä välillä jopa turhan innokkaasti. Mutta koen, että oli tärkeää käydä läpi myös se vaihe. Toisekseen aloin hiljalleen ymmärtää mitä etsin. Mitä oikeasti haluan. Sitten piti oppia tunnistamaan ne red flagit ja rikkoa se oma kaava.
Lisäksi opin sen, jos mies on mukava tyyppi, niin se ei oikeastaan riitä. Sinkkuäitinä, joka on tottunut pärjäämään ja hoitamaan asiat itse, en ole varsinaisesti kaivannut miestä. Opin kytkemään lamput kattoon aivan itsenäisesti. Koska en tarvinnut kumppani, niin silloin kumppanin pitää tuoda elämääni lisäarvoa, jota siinä ei ole.
Tiesitkö, että tukimusten mukaan sinkkunainen on onnellisempi, kuin naimisissa oleva nainen? Miehillä tämä on päinvastoin.
Unelmien parisuhde
Lopulta, kun pidin riman korkealla ja omista rajoistani kiinni, sain sen unelmieni parisuhteen. Ollaan oltu kaksi vuotta yhdessä ja tässä on käyty läpi jo yhtä ja toista. Aina ei ole ollut helppoa. Viime vuodenvaihteessa väläyteltiin pari kertaa jo ero-korttiakin ennen kuin tilanne lähti aukeamaan. Mutta juuri nyt koen eläväni sitä unelmien parisuhdetta.
Meillä on äärimmäisen hyvä keskusteluyhteys kaikessa. Nyt todella ymmärrän mitä ihmiset ovat tarkoittaneet sillä kun ovat sanoneet keskustelun olevan pitkän parisuhteen salaisuus. Me pystytään puhumaan ihan kaikesta, mikä on ihanaa. Varsinkin omat traumani nousevat tasaisesti pintaan, mutta niistäkin me selvitään yhdessä.
Samalla arjen vastuut jakautuvat tasan. Kummallakin on oma kuormansa ja vastuunsa ja me oikeasti puhalletaan yhteen hiileen.
Yksi asia mikä sai minut havahtumaan siitä, miten hyvässä suhteessa nykyään elän, oli se kun lähtemiseni viikonlopun messuille ei aiheuttanut minkäänlaista lisä organisointia tai neuvottelua. Minä käytännössä ilmoitin vain meneväni messuille ja puolisoni totesi; ”Selvä. Mä olen vauvan kanssa.'” Tämä jotenkin korosti sitä, että vaikka meillä on lapsia ja vauva, kummallakin on yhtälainen vapaus mennä ja tehdä myös omia juttuja. Se on ihanaa.
Sen lisäksi olen huomannut, että tietyt sellaiset piirteet, joita näytän vain todella harvoille ja valituille, puskevat esiin hänen kanssaan. Saan olla juuri niin hassu ja pölhö, kuin todellisuudessa olen. Kova, piikikäs ulkokuoreni on alkanut todella sulamaan, mikä tuntuu äärimmäisen hyvältä.
Joten naiset, älkää oikeasti tyytykö vähempään kuin ansaitsette. Ja se että mies on vain mukava, ei ole edes se bare minimum. Kumppanilta on oikeus toivoa lisäarvoa siihen omaan elämäänsä. Minä saan nykyään jakaa elämäni ihmisen kanssa, jolla on samat arvot kuin minulla ja samat tavoitteet kuin minulla. Hän tukee ja rakastaa minua sellaisena kuin olen.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Reilussa vuodessa suurperheen vanhemmaksi
Olenko kertonut kuinka paljon ihailen puolisoani? Ennen kuin tutustuin häneen, hän eli täysin erilaista elämää. Ennen tapaamistamme, hän nautti nuoren sinkkumiehen vapaudesta. Mikä oli hyvin erilaista, kuin oma elämäni kahden lapsen huoltajana. Meidän yhteinen matka ei ole kestänyt vielä kahta vuottakaan ja elämme täysillä uusperhearkea, johon kuuluu minun lasteni lisäksi yksi yhteinen. Hän on alle kahdessa vuodessa muuttunut sinkusta omistautuneeksi suurperheen vanhemmaksi.
Kumppanini on 100 % mukana tässä perhearjessa ja tekee asioita ihan samalla tavalla, kuin minä. Vauvan syntymän myötä hän on mahdollistanut minulle rauhan hoitaa vauvaa ja keskittyä ennen kaikkea imettämiseen. Hän ei epäröi osallistua isompien lasten hoitamiseen, vaikka he eivät ole hänen biologisia lapsiaan. Olen huomannut, että tämä ei ole itsestään selvää seurattuani keskusteluita uusperheryhmissä. Tuntuu, että yleisempää on, että biologisilla vanhemmilla on se oma tonttinsa, jolle kumppani ei astu. Eräs teistä seuraajista totesi, että puolisoni todella tietää, mitä koko paketti tarkoittaa lyödessään hynttyyt yhteen sinkkuäidin kanssa.
Hän otti oman paikkansa
Alussa minä olin se, joka jarrutteli ja ilmoitti hoitavansa kaiken itse. Minun lapset, minun vastuu. Puolisoni kunnioitti tätä, mutta pikku hiljaa hän alkoi oma-aloitteisesti ottamaan vastuuta lapsistani. Koska se tapahtui hiljalleen, minun oli helppo myöntyä siihen. Hän on viettänyt aikaa lasteni kanssa, käynyt heidän kanssaan puistossa, Hop Lopissa ja kenkäostoksilla. Hän opetti lapset pyöräilemään ja on auttanut uimaharjoituksissa. Nykyään me olemme kotona tasavertaiset aikuiset, vaikka lapset ovatkin biologisesti minun. Minun pakko myöntää, että tämä on ihan hukeaa. Havahdun päivittäin siihen, miten oma elämäni on muuttunut ja miten saan olla kiitollinen puolisostani.
Myös lasten elämä on muuttunut. He ovat saaneet jokapäiväiseen arkeensa yhden turvallisen aikuisen lisää. On ollut ilo seurata, miten he ovat reilun vuoden aikana luoneet oman suhteensa puolisooni. Nykyään heillä on nyt omia juttujaan, sisäpiirin vitsejä ja myös hauska lempinimi puolisolleni, jota molemmat käyttävät.
Iso muutos
Ymmärrän, että tämän olleen valtava muutos hänen elämässään. Yksin asuvan sinkkumiehen vapaus vaihtui nopeasti perhearjen rutiineihin. Kovin moni ei olisi valmis tekemään tällaista muutosta näin nopeasti ja suurella mittakaavalla. Kuitenkin alusta asti olemme edenneet hänen tahdilliaan, koska minun arkeni ei ole muuttunut yhtä radikaalisti kuin hänen. Minun elämäni on mennyt jo vuosia lapsien ehdoilla. Minä otin hänet mukaan elämääni ja lasteni elämään yhtenä uutena ihmisenä, kun taas hän otti vastuulleen kolme uutta elämää, joista kaksi vaativat enemmän huomiota.
Arki on muuttunut melkoisesti viimeisen vuoden aikana. Puolisostani on kasvanut upea bonusvanhempi ja biologinenvanhempi. Meidän suhteemme on syventynyt entisestään. Minä saan olla joka päivä kiitollinen siitä, millainen onni meitä lopulta potkaisi monien vaikeiden vuosien jälkeen.
Millainen uusperhe sinulla on? Onko sinulla joku kokemus, jonka haluaisit jakaa kanssani? Kerro se kommenteissa tai vaikka sähköpostilla. Olisi vertaistuellista kuulla myös muiden kokemuksia uusperhearjesta.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Viikonlopun kuulumisia ja ajatuksia meidän uudesta arjesta
Kolmas lapsi – Kolmatta kertaa äiti