30 faktaa minusta
2Tätä postausta on nyt rakennettu kuin Iisakin kirkkoa konsanaan. Oli yllättävän vaikea keksiä 30 faktaa minusta itsestäni. Bongasin Karoliinan Kolmistaan-blogista tällaisen hauskan konseptin ja aloin miettiä, esittelinkö kunnolla itseäni silloin, kun siirryin Vaikuttajamedialle. Olen saanut tätä kautta ja myös Instagramissa uusia seuraajia, joten nyt tuntuu hyvältä vaihtoehdolta kertoa kaikki perusfaktat itsestäni. Nämä ovat sellaisia, jotka varmasti moni pitkään seurannut ja tuttu tietää minusta. Mutta laitetaan uusille perusfaktat kuntoon kerta heitolla.
-
Nimeni on Jenni.
-
Olen lähtöisin pieneltä paikkakunalta Oulun naapurista. Mutta uusille tuttavuuksille kerron usein olevani Oulusta, koska kukaan ei tiedä missä on Liminka. Asuin kymmenen vuotta Sipoossa ja nyt olen asunut kohta 13 vuotta Helsingissä. Enkä tiedä saisiko mikään minua enää täältä pois.
-
Täytän seuraavaksi 32 vuotta ensi heinäkuussa. Olen muuten hyvin sinut aikuistumiseni kanssa, mutta ihan vähän tuo biologinen vanheneminen ahdistaa. #vauvakuume
-
Elin pitkään väkivaltaisessa parisuhteessa ja minun tapauksessani väkivalta on jatkunut myös eron jälkeen.
-
Erosin lasteni isästä reilu vuosi sitten ja tämä on ollut ehdottomasti yksi parhaimpia päätöksiäni. Tuntuu, että todellinen toipuminen on alkanut vasta nyt yli vuosi myöemmin. Käyn tällä hetkellä psykologin kanssa läpi kaikkea kokemaani traumatyöskentelyn avulla.
-
Minulla on kaksi tytärtä, viisi ja kolme vuotiaat nuoret neidit. Tytöt asuvat kanssani ja tapaavat isäänsä säännöllisesti.
-
En ihan tarkalleen tiedä, mikä on statukseni juuri tällä hetkellä. En ole virallisesti suhteessa, mutta en ole myöskään täysin sinkku. Tapailen vakavissani erästä tiettyä ihmistä, mutta emme vielä seurustele. Tämä vaihe on kuitenkin aivan ihana ja nautin siitä, vaikka samalla pelkään hullun lailla, että minua satutetaan taas. Mutta tämä ihminen on näyttänyt minulle jo monta kertaa, että hän on erilainen.
-
Me asutaan kerrostalokolmiossa Helsingissä. Muutettiin tähän viime marraskuussa ja ollaan kotiuduttu paremmin, kuin hyvin. Tämä on tuntunut jo alusta asti ihan kodilta ja on kuin meille tehty.
-
Rakastan sisustamista ja kauniita asioita. Koen myös voivani yksinkertaisesti paremmin, kun kotona on siistiä ja sievää. Ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan kaipaavani järjestystä ympärilleni. Rakastan arkea ja arki on sitä ihmisen parasta aikaa. Arki myös tapahtuu suurimmaksi osaksi kotona, joten haluan puitteet olevan meidän arjelle kunnossa. Sisustusjuttuja voit seurata myös ig-tilillä @bmhinterior.
-
Olen asunut kohta 13-vuotta Helsingissä, mutta tällä hetkellä mietin pitäisikö muuttaa vähän kauemmas saadakseni etäisyyttä.
-
Opiskelen parhaillaan lähihoitajaksi ja pohdin kovasti jatko-opintojani. Aluksi mietin, että menisin tässä välissä muutamaksi vuodeksi töihin. Mutta totesin, että koska haluan ammattikorkeakouluun, minun kannattaisi hakeutua sinne heti. Minulla on kaksi mahdollista uratoivetta. Joko lähtisin opiskelemaan sairaanhoitoa tai sitten sosionomin opintoja. Mulla on valtava palo kumpaakin alaan, enkä oikein osaa päättää kumpi on mieluisampi. Toivon tulevien työharjoitteluiden tuovan hieman selkeyttä tähän asiaan.
-
Opiskelen viimeistä vuotta lähihoitajaksi ja erikoistun sairaanhoitotyöhön. Tämä osaamisala sen vuoksi, että sairaanhoito kiinnostaa minua valtavasti. Etenkin operatiivinen hoitotyö. Valmistun ensi joulun tietämillä.
-
Unelma-ammattini on seksuaaliterapeutti ja olen päättänyt lähteä etenemään sitä kohti.
-
Olen kirjoittanut tätä blogia vuodesta 2015 lähtien. Aloin kirjoittamaan tätä ollessani raskaana esikoisestani. Se oli silloin nuoren äidin päiväkirja. Minulla ei ollut siihen aikaan mitään hajua siitä, mitä olin tekemässä, mutta intoa oli senkin edestä. Ennen kaikkea oli kivaa, kun äitiyslomalla minulla oli oma projekti ja tekemistä, joka oli muuta, kuin vauvanhoito.
-
Myönnän, että olisi hienoa menestyä blogilla ja tienata osa leivästä somen kautta. Minä ihan todella rakastan tätä, mitä teen. Mutta rehellisesti, minulla on ammatillisia haaveita myös sosiaali- ja terveysalalla.
-
Olen ollut ennen Vaikuttajamediaa suurimman osan ajasta yksityisenä bloggaajana, mutta olen kirjoittanut blogia myös niin Vauva.fi:llä, kuin Kaksplussalla. Tähän mennessä Vaikuttajamedialla on ollut kyllä paras olla.
-
Minulla ei ole juuri nyt muita harrastuksia, kuin tämä some. Tässä on toki tekemistä ihan riittävästi. Mutta olen harrastanut aikanaan niin piirtämistä, kuin teatteriakin. Näyttelemistä haluaisin harrastaa vieläkin, mutta juuri nyt pienten lasten kanssa aikani on melko rajallinen. Ehkä jonain päivänä taas.
-
Mulla on melko mielenkiintoinen sukuhistoria. Osa minusta polveutuu vanhasta ruotsin kuninkaan aateloimasta sotilassuvusta. Osa minusta taas on britti. Olen myös sukua kahdelle Suomen presidentille! Sukini mukaan on myös nimetty joku korallisaaristorykelmä Tyynellämerellä. Sukuhistoriani on johtanut joihinkin mielenkiintoisiin keskusteluihin.
-
Luonnehdin itseäni sosiaaliseksi introvertiksi. Nautin ihmisten seurasta ja jossain määrin nautin myös ihmisvilinästä. Mutta vastapainoksi kaikelle tälle, tarvitsen myös omaa aikaa, rauhaa ja hiljaisuutta. Saan sillä ladattua parhaiten omat akkuni.
-
Olen sosiaallinen ja tutustun helposti ja tulen toimeen todella monenlaisten ihmisten kanssa. Mutta lähipiiriini päästän vain tarkoin valitut ihmiset. Mutta heille uskoudun täysin ja olen ystäviäni varten.
-
Minulla on suuri kunnia, kutsua yhtä ihmistä parhaaksi ystäväkseni. Vaikka kaikki ystäväni ovat minulle äärimmäisen läheisiä, niin yhden kanssa meillä on aivan omanlaisensa yhteys. Hän on minulle sisko, jota en omaan ydinperheeseeni koskaan saanut.
-
Olen sairastanut nuorena yli kymmenen vuotta masennusta. Nyt olen ollut melkein saman verran terveenä. Pahin painajaiseni olisi se, että masennukseni uusisi jossain vaiheessa. Sen vuoksi suhtaudun kaikkiin elämäni kriiseihin niin, että haen niihin keskusteluapua ennaltaehkäistäkseni masennuksen uusiutumista. Ja tähän asti se on toiminut todella hyvin. Olen saanut pysyä sen suhteen terveenä.
-
En pidä keltaisesta väristä. Se on ok muiden luona, mutta omassa kodissa, vaatteissa tai lastenvaatteissa, en pidä siitä Y H T Ä Ä N. Toki tämä ei ole ainut värirajoitus, mitä minulla on, kun siedän omassa kodissa hyvin, hyvin vähän värejä.
-
Olen aika perinteinen nainen. Vaikka kannatan tasa-arvoa ja sitä, että miehet ja naiset olisivat samalla linjalla kaikessa, niin esimerkiksi perhe- kuin työelämässäkin. Nainen on ihan yhtä hyvä toimitusjohtaja, kuin mieskin ja isä pärjää lasten kanssa kotona, kuten äitikin. Mutta minulle henkilökohtaisesti on ok olla siinä melko perinteisessä naisen roolissa.Vaikka minusta ei saakaan sitä pullan tuoksuista kotiäitiä, niin esimerkiksi perheen ruokahuollosta vastaaminen on minulle täysin luontevaa. Toki, tällä hetkellä, sinkkuäitinä, teen myös sen kaiken muun. Suhteessa kuitenkin ajaudun hyvin herkästi ja mielelläni siihen naisen rooliin. Mutta minä ajattelen tasa-arvoa olevan se, että saan valita tämän roolin, eikä minua pakoteta siihen.
-
Rakastan meikkaamista ja tälläytymistä, mutta suurimman osan aikaa kuljen ihan ilman meikkiä. Hoitotyössä tuntuu turhalta meikata, koska meikit ovat herkästi aamun suihkujen jälkeen pitkin poskia ja tukka on yhtä pystyssä, kuin sängyssä noustessa. Minulle on luontevaa olla ilman meikkiä. Mutta kun meikkaan, meikkaan yleensä niin, että sen huomaa.
-
Minulla ei ole ajokorttia, enkä ole koskaan ajanut mitään polkupyörää kummempaa.
-
Minun niin kutsuttuun ydinperheeseeni kuuluu tällä hetkellä 11 jäsentä. Minulla on siis äidin ja isän lisäksi bonusisä, sekä seitsemän pikkuveljeä. Pikkuveljistä kaksi on täyssiruksiani. Ollaan naurettu, millainen serkuskatras meistä lapsistä lähtee liikkeelle ajan kanssa. Tällä hetkellä minun tytöilläni on jo kolme serkkua.
-
Olen luonteeltani sellainen “perusiloinen” ja “peruspositiivinen” ihminen. Väkivaltaterapeuttini sanoi, että pohjattoman positiivinen luonteenlaatuni on ehdottomasti tärkeämpiä voimavarojani. Löydän jotain positiivista kaikkein synkimmästäkin hetkestä ja jaksan aina uskoa parempaan huomiseen. Se on auttanut minua monessa liemessä ja tulee varmasti auttamaan myös jatkossa.
-
Rakastan hyviä sarjoja ja supersankarielokuvia. Katson enemmän suoratoistopalveluita, kuin tavallista televisiota. Lempisarjojani ovat You ja Bones. Rakastan Marvelin elokuvia, mutta sain ihastukseltani huutia, kun en ollut katsonut niitä oikeassa kronologisessa järjestyksessä.
-
Tulen tosi onnellisiksi pienistä asioista. Kukista, siitä, että nuorempi lapsi kömpii yöllä viereen, luonnossa liikkumisesta, uimisesta, siitä, että mun ihastus pitää mua kädestä kiinni, kun katsotaan elokuvaa. Mitä näitä nyt on. Kaiken ei tarvitse olla suurta ja ihmeellistä. Pienet asiat merkkaavat enemmän.
-Jenni.
Lue myös
Seuraa myös
Viime viikon kuulumisia
Heipä hei. Helmikuu on pyörähtänyt hyvin vahvasti käyntiin ja kohta eletään jo kuun puoliväliä. Ajattelin kertoa tähän väliin hieman kuulumisia. Minulla on koulua jo yli kuukausi takana ja edelleen kaikki tuntuu todella mielenkiintoiselta. Toki tämän yh-arjen ja opiskelun yhdistäminen on välillä aavistuksen haastavaa. Etäopetus mahdollistaa toki sen, että lasten sairasteluiden vuoksi ei onneksi poissaoloja tule. Olen voinut osallistua opetukseen myös lasten ollessa kotona. Se, että olenko pystynyt täysin keskittymään opetukseen on toki kyseenalaistettavissa. Mutta se, että pystyn seuraamaan edes vähän opetusta, on parempj kuin ei mitään. Meille onneksi kuuluu myös syventävät tehtävät, jotka paikkaavat huonoa keskittymistä.
Opiskelu
Muuten opiskelun intensiivisyys pääsi vähän yllättämään. Sitä voisi äkkiä kuvitella, että kotona opiskelu on leppoisaa. Mutta niinä päivinä, kun koulua on 9-16, on se melkoinen rutistus myös näin kotoa käsin. Toki helpottavaa on se, että koulumatkoja ei tässä tilanteessa juuri ole. Lisäksi juuri nyt tietokoneella tulee istututtua ihan tolkuttoman pitkään, kun on koulu ja on blogi. Olen yrittänyt nyt pitää huolta siitä, että kaikesta huolimatta tulisi liikuttua. Uimista minulla on aivan järkyttävä ikävä. Mutta tässä tilanteessa voin vain haaveilla siitä. Lenkeillä olen yrittänyt sen sijaan käydä monta kertaa viikossa. Olen yhdistänyt sen siihen, kun vien tyttöjä päiväkotiin ja olen onnistunutkin siinä. Kaikkein kovimmilla pakkasilla myönnän jääneeni kotiin tai valinneeni julkiset.
Tämä viikko on ollut siinä mielessä haastava, että tytöt on olleet suurimman osan viikko kotona nuhan ja yskän vuoksi. Kummallakaan ei ole ollut kuumetta, mutta en ole halunnut viedä heitä hoitoon tässä tilanteessa, kun olen voinut pitää heidät kotona. Päivät ovat olleet aavistuksen kaoottisia, mutta ollaan selvitty. Vaikka tämä onkin ollut nimenomaan sitä selviämistä. Kaikki sympatiani niille, joilla vastaava tilanne on jatkunut jo sieltä viime maaliskuulta. Niin on täälläkin ruutuajat ja rytmit paukkuneet ja en ole ihan varma siitä, mitä kaikkea syöpähoidoista on jäänyt korvieni väliin, mutten kuten sanottu, olemme selvinneet. Täytyy tunnustaa, että lapsivapaa viikonloppu tulee tämän jälkeen enemmän kuin tarpeeseen.
Toki, ihanaa vastapainoa, tälle arjelle on ollut esimerkiksi yöt kun nuorempi tyttö on kömpinyt viereeni nukkumaan. Ja yhtenä iltana me laitettiin tyttöjen kanssa ilmapatja minun makuuhuoneeseeni, jossa tytöt saivat nukkua siinä vierekkäin ja sen lisäksi lähelä minua. Vaikka välillä on rankkaa, niin en minä silti haluaisi antaa tätä kaikkea pois.
Deittailu
Instagramissa minua seuraavat ja erityisesti stoorejani katselevat tietävät, että poistin tällä viikolla profiini kaikista deittiapeista. Virallisesti olen edelleen sinkku, mutta tapailen vakavasti erästä ihmistä. Kyseinen ihminen tuli elämääni jo viime vuoden lopulla, mutta homma hiipui tuossa vuoden vaihteessa. Isoksi osaksi nimenomaan minun pelkojeni ja luottamusongelmieni vuoksi. Viime viikolla hän laittoi minulle kuitenkin uudelleen viestiä ja me aloimme jutella. Selvitimme monta väärinkäsitystä ja sovimme, että nyt keskitymme toisiimme. Mitään ei ole vielä kiveen hakattu ja me tapailemme vasta edelleen. Mutta olemme sopineet tapailevamme vain toisiamme ja minä olen luvannut työstää näitä luottamusongelmiani, jotka ovat todella iso kompastuskivi.
Tästä päästään luontevasti seuraavaan asiaan, nimittäin säännöllisiin psykologin tapaamisiin. Ensimmäinen asia, johon me pureudumme tässä traumojen käsittelyssä, on nimenomaan luottamusongelmat. Koska ilman luottamusta, mikään ihmissuhde ei ole mahdollinen. Psykologini antoi minulle huojentavan synninpäästön edellisen istunnon aikana. Tällä hetkellä on ihan ok, että en luota. Olen kokenut sellaisia asioita, että olisin hullu, jos kykenisin tuosta noin vain luottamaan. Positiivista on se, että tiedostan asiat, haluan niihin muutosta ja olen valmis tekemään asioita sen muutoksen eteen.
Minulla on edessä lapsivapaa viikonloppu ja olen viettämässä osan siitä tämän tapailukumppanini kanssa. Perjantaina menen kampaajalle, toiveena saada jotain tolkkua tähän pöheikköön. Siitä on kutakuinkin vuosi, kun hiuksilleni on tehty mitään ja ne alkavat myös olla sen näköiset. Ainut, että en tiedä yhtään mitä haluan. Mietin, jos antaisin kampaajalleni vapaat kädet. Mutta sen näkee sitten huomenna. Ihastukseni kanssa meillä on puolestaan luvassa loput leffamaratonista, joka meillä jäi uutena vuonna kesken.
Mitä teille kuuluu?
-Jenni
Lue myös
Uutta arkea takana kaksi viikkoa