Heinäkuun ensimmäisenä päivänä
Heräsin…
…siihen, että olohuoneesta alkoi kuulua lastenohjelmien ääniä, kun kuopus heräsi meistä kaikista ensimmäisenä. Esikoinen oli kömpinyt yöllä viereen nukkumaan, kun hänellä oli noussut yöllä taas kuume, kun edellisen lääkesatsin vaikutus oli hiipunut. Tunsin, että hän nousi myös sängystä ja juoksi olohuoneeseen. Tässä välissä minä torkahdin taas hetkeksi ja heräsin siihen, kun kuopus kömpi sänkyyn minua herättelemään. Neuvoteltiin siinä aamupalasta ja minä nousin hänen kanssaan aamupalan tekoon.
Join…
…kaksi kuppia kahvia viileällä parvekkeella aamulla. Kuopus kaatoi yhden kupin pitken parvekkeen lattiaa ollessaan vauhti päällä. Meidän parveke jää aamulla moneksi tunniksi varjoon. Siinä on ihanan viileä istuskella aamulla, joten viihdyn suurimman osan aamuista siellä. Kun ovi on auki, kuulen hyvin mitä lapset puuhaavat.
Mittasin…
…noin 30 kertaa kuumeen esikoiselta, kun jännättiin pysyisikö se viimein poissa. Aina kun mittari näytti normaalia lämpöä huokaisin helpotuksesta, mutta jännitin silti koko päivän sitä, nouseeko kuume uudelleen. Iltaan mennessä lämpö ei ollut noussut. Ehkä tämä oli tässä ja huomenna päästäisiin jo nauttimaan kesälomatekemisestä.

Pesin…
…niin parvekkeen, kuin koko kylpyhuoneen lattiasta kattoon. Tämä on ollut homma, jota olen hieman vältellyt. Olen paikkasiivonnut kylpyhuonetta aina tarvittaessa, mutta hetkeen en ole kunnon siivoamista ja pesua tehnyt. Nyt kun, kiitos vähän viileämmän ilman, energiaa riitti tein sen. Parvekkeenpesu lähti siitä kuopuksen kaatamasta kahvikupista ja eskaloitui sitten siihen, että pesin parvekkeen lattian ja pöytätason. Parsin myös lehtipersiljan, jossa oli enemmän kuihtuneita oksia, kuin tuoreita. Katsotaan, josko se siitä piristyisi vielä.
Tein ruuaksi…
…uunissa grillimakkaraa grillivastuksella (toimii paremman puutteessa), uusia perunoita ja fetasaalaatin. En ole ollut mikään fetan suuri ystävä, mutta olen hiljalleen opetellut syömään sitä. Se alkaa mennä ja maistua ihan hyvältä. Makkarakiintiö alkaa tältä kesältä olla kyllä hiljalleen täynnä. 😀
Pelattiin…
…lasten kanssa Uno Junioria. Ostin kortit meille kesäpeliksi ja ollaan nyt harjoiteltu sitä. Koululainen pärjää jo todella hyvin itsenäisesti, mutta pienempi tarvitsee vielä vähän ohjausta. Nämä Junior tason kortit ovat näppärät, sillä ohjeissa on mukana vinkit, joilla pelin pystyy pitämään mahdollisimman yksinkertaisena. Lisäksi, koska pienempi ei täysin hallitse numeroita, mutta tunnistaa Ryhmä Haun hahmot, tunnistaa yhteensopivat kortit niiden avulla. Meidän peli on siis Ryhmä Hau versio.
Vastasin…
…joihinkin työsähköposteihin, joita oli tullut minulle. Tiedossa on pari yhteistyötä, mikä on aivan ihanaa.

Paistoin…
…illalla pinon lettuja iltapalksi. Oli ehkä vähän hullua seistä melkein tunti kuuman hellan ääressä näillä ilmoilla, mutta lapset olivat todella onnellisia.
Ihmettelin…
…miten on mahdollista, että suomalaisessa keskustelupaneelissa on abortista keskustelemessa pelkkiä miehiä? Miehet keskustelevat asiasta, joka ei koske heitä millään tavalla. Olen puhunut avoimesti siitä, että en itse keksi tilannetta, jossa tekisin abortin. Mutta tämä on ehdottomasti asia, josta pitää saada itse päättää. Minun on helppoa sanoa, koska kumpikin raskauteni ovat olleet äärimmäisen kovasti toivottuja ja suunniteltuja. Toista toivoin seitsemän vuotta. En minä silti ole ihminen, joka voisi päättää toisen kohdullisen puolesta. Ja miehet ja kohduttomat ovat täysin vääriä tyyppejä tästä keskustelemaan tai päättämään. Kuten Rachel sen Frendeissä sanoi; ”Ei kohtua, ei mielipidettä.”
Viestittelin…
…poikaystävän kanssa, joka on tällä hetkellä Provinssirockissa. On kuulemma yhä hengissä siellä ja on nähnyt niitä bändejä, joita on toivonut näkevänsä. Telttakin on ilmeisesti edelleen pystyssä.
Luonnostelin…
…kirjaideaani. Minulla on nyt pidemmän aikaa muhinut päässä idea kirjasta ja pikku hiljaa idea jalostuu muuksi, kuin pelkäksi ideaksi. Yllätin itseni sillä, että tämä ei olekaan romaani, vaan enemmän tietokirja. En olisi koskaan osannut arvata, että kiroittaisin tietokirjan, mutta siltä se alkaa näyttää.
Illalla…
…katselin MTV Katsomosta Flack-sarjaa. Kyseessä on todella hyvä sarja, joka on osa MTV:n kesäsarjoja. Se kertoo nokkelasta PR-agentista, joka auttaa asiakkaansa pulasta kuin pulasta, mutta sössii oman elämänsä. Oikein perus draamaa ja vielä ihan hyvääkin sellaista. Kiva katsella jotain tällaista lukuisten rikossarjojen jälkeen. Ja on kiva nähdä Anna Paquin uudessa roolissa.
Päivä on ollut aika kiva. Olen ollut aikaan saava ja toivon todella, että huomenna voidaan tehdä jo jotain kivaa kesäpuuhaa ja sairastelut olisi tältä erää tässä.
Ihanaa alkanutta heinäkuuta.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Tuleva kesä – Mitä ollaan tähän mennessä suunniteltu
Kesä on aivan kulman takana ja tänä vuonna meillä on ihan kunnon suunnitelmia kesäksi. Mistä olen tietysti innoissani. Ennen kesä oli vain jatkoa arjelle, sillä erolla, että oli lämmin. Viime kesä oli uupumisestani huolimatta ehkä paras kesä ikinä. Orastavasta burnoutista huolimatta, olin äärettömän onnellinen. Kesään liittyi vaikka mitä kivaa ja ihanaa lasten ja ystävien kanssa. Odotan tästä kesästä vähintään samanlaista. Toki ilman sitä orastavaa burnouttia. Plus tietysti mun ihana poikaystävä. ♥
Kirjoitan nyt niistä muutamista suunnitelmista, joita meillä on tälle kesälle.

Opiskelu
Nyt se on virallista. Mulle on merkitty opiskeluaikaa koko kesälle. Kesäkuussa saan vielä lähiopetusta. Ruotsin kurssi on itseasiassa sovittu ja lyöty kalenteriin. Heinäkuulle katsotaan tukihenkilön kanssa, mitkä kurssit on helppo suorittaa etänä itsenäisesti, kun suurin osa opettajista lomailee. Tämä on tuntunut hyvältä päätökseltä. Ei tarvitse stressata töistä ja koulusta, kun voin keskittyä tasan tarkkaan opintoihin.
Sinkkuäitien hotelliloma
Lanseerattiin sinkkuäitien hotelliloma konsepti viime tammikuussa, kun lomailtiin ystäväni Heidin kanssa talvisessa Porvoossa. Seuraavaksi on vuorossa kesäinen Helsinki ja aivan uunituore Hotelli Mestari. Kyseessä on siis niin uunituore hotelli, että meidän varausta on siirretty muistaakseni kahdesti, koska paikka ei ole vielä ehtinyt valmistua. Toivon mukaan kesäkuussa onnistaa ja päästään nauttimaan yhteisestä laatuajasta.
Mietittiin jo konseptin nimen muuttamista lähiöäideiksi, mutta todettiin että yhä edelleen sinkkuäidit on kuvaavin nimitys. Minulla on tekstikin siitä, miksi identifioidun edelleen sinkkuäidiksi, vaikka olen ollut poikaystäväni kanssa yhdessä viisi kuukautta.

Tallinnan matka
Heidin ansioista innostuttiin suunnittelemaan poikaystävän kanssa Tallinnan reissua kesälle. Minä innostuin makeasta konttihotellista, jonka nimen joudun tarkistamaan Heidiltä ja poikaystävälläni on omia mielenkiinnonkohteita. Halutaan mahduttaa kesään myös yksi yhteinen miniloma ihan kahdestaan. Saadaan samalla myös harjoiteltua sitä, miltä tuntuu olla yhdessä lomalla.
Poikaystävän ja minun syntymäpäivät
Ollaan kumpikin synnytty kesällä ja meidän syntymäpäivät on tasan kuukauden välein. Minä olen ihminen, joka rakastaa syntymäpäiviä ja mietin, josko tänä vuonna saisin viettää niitä ihan kunnolla. Haaveilen siitä, jos saisin pidettyä ystävilleni samppikset. Eli samppanja-aamiainen, joka jatkuisi aina iltaan asti.

Reissu Lahteen
Saatiin poikaystävän myötä ystäväperhe Lahdesta, joten suunnitelmissa olisi ainakin yönyli reissu Lahteen. Siellä pitäisi tsekata ainakin joku iso leikkipuisto, joka on ilmeisesti yhdenlainen nähtävyys siellä päin. Sen enempää reissua ei ole vielä suunniteltu, mutta päivät on ainakin lyöty alustavasti lukkoon. Minun lapseni ovat aivan innoissaan, kun pääsevät touhuamaan vauvan kanssa.
Päiväretki Porvooseen
Tätä minä suunnittelen itse, sillä Porvoo on itselleni aivan äärimmäisen rakas paikka. Toivon, että saisin poikaystäväni houkuteltua kanssani reissulle Porvooseen. Vanhassa kaupungissa on ainakin Ani’s cafe, jossa on joka kerta pakko käydä. Sen lisäksi haluaisin kyllä ehdottomasti käydä eräällä näköalapaikalla taas. Muistan kyseisen paikan nuoruudestani ja minulla on sieltä lämpöisiä muistoja.

Kesähäät
Olen maininnutkin, että me ollaan saatu poikaystävän kanssa kutsu häihin. Mistä minä olen luvattoman innoissani. Omassa ystäväpiirissäni ei ole menty naimisiin. Erottu sitäkin enemmän. Ja olen päässyt viimeksi häihin ollessani yhdeksäntoistavuotias. Tästä syystä olen näistä häistä enemmän, kuin innoissani. Vielä pitäisi etsiä itselle häämekko, sekä kengät. Kenkien etsinnässä hyödynnän varmasti Zadaata. Mekonkin kanssa voin kokeilla, mutta pluskoon vaatteita on edelleen hieman haastavaa löytää käytettyinä.
Uusperhereissu
Ollaan suunniteltu myös retkeä uusperheenä. Tarkoitus olisi käydä eräällä pienellä eläintarhalla ainakin rapsuttelemassa pesukarhua. Olen pahoillani, että en muista juuri nyt paikan nimeä, mutta tulen varmasti kirjoittaamaan siitä postauksen tänä kesänä.

Näiden lisäksi tarkoitus on nauttia kesästä myös monin muinkin tavoin. Syödä jäätelöä, käydä uimassa, käydä sushilla rantakalliolla ja vaikka mitä muuta kivaa. Odotan tulevaa kesää kovasti.
Kuvituksena kuvia viime kesän Porvoon päiväretkeltä. Fiilistelin näitä kuvia tänään ja muistelin mennyttä kesää.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals


0
