Hae
Big mamas home

7 parasta juttua elokuussa

Elokuu lähenee rauhakseltaan loppuaan ja halusin listata teille kaikenlaisia kivoja juttuja. Katsoin todella kivan sarjan ja löysin kivan uuden somevaikuttajan, joten näitä löytyy.

Sijainen-sarja

Katsoin tuossa yksi sairasloma-aamu Viaplaylta Sijainen-nimisen kotimaisen sarjan alusta loppuun. Koukutuin sarjaan täysin ja katsoin sen käytännössä kerta istumalta läpi. Sarjassa Ella, kaipaa sijaista töihin ja aika nopeasti täydellinen sijainen löytyy. Mutta onko hän kenties liian täydellinen? Sarja oli todella koukuttava ja paikoitellen jopa ahdistava, kun kukaan ei usko Ellaa. Esteetikolle sarja tarjosi myös silmänruokaa, joka oli Ellan asunto.

7 parasta elokuussa - BMH - Big mamas home by Jenni 7 parasta elokuussa - BMH - Big mamas home by Jenni

Auringonkukat

Käytiin Katrin kanssa kuvaamassa ja poimimassa kukkia auringonkukkapellolla. Todettiin hyvin nopeasti, että pellolla juoksentelu ei ollut ihan niin yksinkertaista, kuin elokuvissa. 😀 Mutta voi pojat, että keskellä peltoa oli kaunista. Minä en ole mikään suuri auringonkukkien fani, koska ne ovat keltaisia. Ei millään pahalla. Mutta pakkohan niitä oli poimia ja kyllä tuo kukkakimppu ilahduttaa minua kotona, aina kun satun siihen vilkaisemaan.

Auringonkukkia - BMH - Big mamas home by Jenni Auringonkukat - BMH - Big mamas home by Jenni

Oma täydellinen presets Lightroomiin

Minulla on ollut pienoinen kriisi. Olen käyttänyt pitkään valmiita presetsejä kuvien käsittelyssä, mutta nyt tuntuu etten löydä täydellistä. Tuntui hölmöltä tajuta, että hitto, minä olen säätänyt presettien kanssa nyt jo vuosia. Tiedän aika hyvin, mistä itse tykkään, joten aloin vääntämään asetuksia kohdilleen. Mun omista asetuksista tuli täydelliset! Juuri sellaiset kuin halusin.

7 parasta elokuussa - BMH - Big mamas home by Jenni Niittykukat - BMH - Big mamas home by Jenni

Niittykukat

Löydettiin auringonkukkien seasta kauniita niittykukkia, joita myös pomittiin isot kimput. Ja ennen kuin siellä huolestutaan, niin oltiin sellaisella pellolla, jossa kaikkiakukkia sai vapaasti poimia. Kotona siistin kimpun ja jaoin sen maljakoihin. Osa kukista pääsi Katrilta saatuun kauniiseen, mustaan tuliaismaljakkoon.

Tomaatit parvekkeella - BMH - Big mamas home by Jenni Tuliaisia Lontoosta - BMH - Big mamas home by Jenni

Tomaattivauvat

Meidän tomaatti puskee pieniä tomaatteja joka oksalta. Vaikka laitoin siemenet keväällä itämään, en olisi oikeasti uskonut, että saisimme satoa. Mutta nyt näyttää oikeasti siltä, että saamme kohta maistella itse kasvatettuja tomaatteja. Tämä kyllä innostaa kokelemaan kasvatusta myös ensi vuonna. Perunoiden varaan en laske vieläkään hirveästi. 😀

7 parasta elokuussa - BMH - Big mamas home by Jenni 7 parasta elokuussa - BMH - Big mamas home by Jenni

Josie Bullardin tilit

Josie Bullard on amerikkalainen sisällöntuottaja, jonka löysin kuluneella viikolla ja niin inspiroiva! Olen kahlannut läpi hänen Tiktok ja Instegram-tilejään ja olen aivan hullaantunut. Supsittelen lämpimästi.

Ultima Thule olutlasi - BMH - Big mamas home by Jenni Ultima Thule olutlasi - BMH - Big mamas home by Jenni

Ultima Thule kokoelma

Satuin löytämään kirpputorilta Ultima Thulen olutlasin. Olen päättänyt lähteä keräämään Ultima Thule sarjaa itselleni secondhandina. En toki kieltäydy lahjoista, mutta itse ostan näitä astioita vain ja ainoastaan käytettynä. Niin astiastolleni muotoutuu aikanaan kaunis tarina. Olen todella iloinen tästä löydöstä, jonka tein sattumalta uimahallireissulla. En vain voinut jättää tätä kirpputorille.

 

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Kumpi mieluummin – Aikuisten ystäväkirja

Viikonloppusuunnitelmista ja värikäs paita

Synttäriviikko!

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä

Tuleva kesä – Mitä ollaan tähän mennessä suunniteltu?

Kumpi mieluummin – Aikuisten ystäväkirja

Kävin nappaamassa Miia Suvin blogista tällaisen hauskan kyselyn, vaikka hän ei minua suoraan tähän haastanut. Juuri pari päivää sitten mietin, kun kirjoittaminen ei meinannut sujua, että olisipa joku kiva blogihaaste, johon vastailla. Tässä sitä sitten olisi.

Pari painoon liittyvän kysymystä skippasin kokonaan, koska omasta mielestäni ne eivät olleet okei ja yritän muutenkin vältellä turhaa painopuhetta.

Kumpi mieluummin

Yksi vai kymmenen lasta? Kymmenen. Tiedän, olen hullu. Mutta juuri yksi vanha ystäväni totesi minulle päiviteltyä omaa vauvakuumettani; ”Niin no, sä ootkin tuollainen super mamma.” Lapset ovat heittämällä parasta, mitä olen elämältä saanut ja henkilökohtainen toiveeni on etteivät ne jäisi näihin kahteen. Lisäki olen nauttinut niin raskaudesta, kuin synnyttämisestäkin, joten se ei haittaisi yhtään. Toki kymmenen lasta ei taida olla omalla kohdallani ihan realistista. 😀

Tampere vai Turku? Minulla on sukulaisten kautta side kumpaakin kaupunkiin, mutta vastaan silti Turku. Muistelen edelleen lämmöllä kesää, jonka teininä vietin Turussa bonussukulaiseni luona. Heittämällä yksi parhaista kesistä, jonka olen koskaan kokenut.

Elisen sukat vai eilisen alkkarit? Eilisen sukat. Käytän hyvin vähän sukkia ja jalkani eivät hikoile ihan hirveästi, joten valinta on helppo. Päivän vanhoissa alkkareissa on aivan hirveää olla. Tätä tuli kokeiltua silloin villeinä nuoruusvuosina jolloin bileillan jälkeen saattoi päätyä muualle kuin kotiin yöksi. Yäk.

Joulu vai juhannus? No joulu! Ehdottomasti. Joulu on ehdottomasti lempivuodenaikani. Joulu osuu kaikkein pimeimpään mahdolliseen vuodenaikaan ja glitteri, kynttilä ja kimallus tekee siitä huomattavasti siedettävämpää.

Plusmuoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Kumpi mieluummin…

Työttömyys vai kaikista hirvein duuni, jonka keksit? Vastaan, että työttömyys. Yhden burnoutin kokeneena voin sanoa, että mikään työ ei ole oman mielen- tai fyysisen terveyden arvoinen.

Pesisitkö pyykkiä vuoden verran materiaalit ja värit sekaisin VAI käyttäisit silmälaseja vuoden? Käyttäisin silmälaseja, jos muistaisin. Minun pitäisi joka tapauksessa käydä näöntarkastuksessa, sillä huomaan siristeleväni ja zoomailevani esimerkiksi puhelimen näyttöä edes takaisin.

Se, että lapset nukkuisi yöt putkeen, mutta aikuisilla ei olisi kahdenkeskistä aikaa ollenkaan VAI aikuiset saisi välillä kahdenkeskistä aikaa, mutta lapset nukkuisi välillä miten sattuu? Kyllä mä ottaisin sen yhteisen ajan kumppanin kanssa. Se on kuitenkin niin tärkeää parisuhteen kannalta. Me nautitaan suunnattomasti meidän yhteisestä ajasta mun kumppanin kanssa ja ehkä sitä osaa arvostaakin ihan eri tavalla, kun tähän diiliin on alusta asti kuuluneet mun lapset. Ehkä osataan sitten aikanaan myös yhteisen lapsen kanssa arvostaa yhteistä aikaa.

Lemmikiksi koira vai kissa? Koira. Meillä oli aikanaan kissoja, mutta jotenkin en jaksa sitä rumbaa enää. Koira olisi kivaa vaihtelua kissojen jälkeen. Vaikka juuri nyt nautin ihan oikeasti tästä lemmikittömästä elämästä.

Body ja hame - BMH - Big mamas home by JenniViikko käymättä suihkussa vai pesemättä hampaita?  Viikko käymättä suihkussa. Olen neuroottinen hampaideni kanssa ja pesen niitä useammin kuin kaksi kertaa päivässä.

Hamppari vai pitsa? Hampurilainen. Rakastan hyvää burgeria ja hyviä ranskalaisia. Kokeiltiin tässä taannoin treffeillä poikaystävän kanssa Burger and wine ravintolan burgereita ja ne olivat ihan täydellisiä. Tällä hetkellä vertaan syömiäni burgereita tähän kokemukseen.

Koko kesän saisi syödä vain mansikoita tai jädeä? Jädeä. Taidan syödä sitä muutenkin enemmän kesällä. Hih.

Rantapäivä lasten kanssa vai ilman? Lasten kanssa. En minä jaksaisi yksin siellä koko päivää olla. 😀

Lasten iltatoimet, nukkumaanlaitot yms. VAI kotityöt pyykkeineen tai tiskeineen? Lasten iltatoimet. Hoidan ne muutenkin ja tällä hetkellä meillä sujuu rutiinit aika hyvin. Siivoamisen ulkoistaisin oikein mielläni.

Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Kumpi mieluummin…

Lapset, jotka siivoaisivat aina omat jälkensä VAI lapset, jotka ei koskaan riitelisi keskenään? Lapset, jotka siivoaisivat aina omat jälkensä. Konfliktitilanteet häiritsevät vähemmän kuin se, että siivoan ihan koko ajan muiden jälkiä.

Pala- vai nestesaippua? Nestesaippua. En osaa perustella tätä sen kummemmin. Itse olen tottuneempi käyttämään nestesaippuua. Toki siivoussaippuaa meille on kotiutunut myös paloina.

Hellyys vai intohimo? Tämä on todella paha. Olen joutunut elämään ilman kumpaakin. Enkä mielleläni luopuisi kummastakaan. Mutta pakon edessä valitsen kuitenkin sen intohimon.

Absolutismi vai alkoholi? Absolutismi. Kai tämä on sellaista alkoholistin entisen tyttöystävän puhetta, mutta ehdottomasti mieluummin absolutismi. Olen ollut itse useamman vuoden juomatta täysin vapaasta tahdostani ja nykypäivänä on vaikka ja mitä alkoholittomia vaihtoehtoja.

Plusmuoti - BMH - Big mamas home by Jenni

3 päivää Flow`ssa vai 3 päivää yksin kotona. Ehdottomasti 3 päivää yksin kotona. Tätä ei tarvitse edes miettiä. Kumppanini on kova festareilla kävijä, mutta itse mieluummin pesiydyn kotiin ja harvoin peruuntuneet menot eivät edes harmita.

Kävisitkö itse tekemässä joka viikko ruokaostokset kaupassa VAI siivoaisitko itse kotisi joka ikinen viikko. Teen näitä muutenkin koko ajan, ilman vaihtoehtoja. 😀 Mutta tämä on vaikea, mutta ehkä mieluummin ulkoistaisin sen siivoamisen.

Tiskikoneen vai pyykkikoneen tyhjennys. Tiskikoneen. Tulevatpahan astiat oikeille paikoilleen.

Minä haastan tähän kaikki jotka haluavat. 😉

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Ystäväkirja

8 faktaa minusta

Milloin viimeksi – 50 kysymystä ja vastausta

8 kysymystä ja vastausta kodista

Aikuisten ystäväkirja