Helmikuun hyvinvointitavoitteita
Minun piti jo aikaisemmin listata tänne blogiin helmikuun hyvinvointitavoitteita, mutta tämä sairastelu on viivästyttänyt tämän kirjoittamista.
Viimeisen puolen vuoden aikana on menty hyvin vahvasti vauvan ehdoilla ja oma hyvinvointini on jäänyt siinä sivussa hieman heitteille. Olen syönyt aivan miten sattuu, elänyt kahvilla ja pyhällä hengellä, nukkunut huonosti ja laiminlyönyt liikkumista. Olo ei ole ollut kovin hyvä omassa kehossa ja pisteenä i:n päällä, vanha polvivaiva alkoi olla taas ongelma.
Sen vuoksi halusin kirjoittaa itselleni muutamia tavoitteita.
Säännöllisesti uimaan
Löysin uimisen vuosien jälkeen uudelleen sinkkuaikanani. Asuttiin silloin hallin vieressä, joten uimaan tuli lähdettyä reippaammin kuin nykyään. Raskausaikana uiminen jäi. Minulla oli vedessä 99 % kerroista kylmä. Ihan sama minkä lämpöinen allas oli. Sen vuoksi uiminen ei houkutellut. Mutta haluaisin siitä nyt rutiinin.

Ryhtijumppa
Minulla on ollut huono ryhti niin kauan kuin muistan. Olen viettänyt koko ikäni kyyryssä. Ensin vuosikausia kumartuneena kirjoituspöydän päälle piirtämään ja sitten tässä sometyössä kännykän ja tietokoneen kanssa. Iina inspiroi minua kokeilemaan ryhtijumppaa omassa Instagramissaan. Iina oli saanut kuukaudessa upeita tuloksia ja toivon, että säännöllisellä harjoittelulla saisin oman ryhtini oikenemaan. Enkä ollut todellakaan ainoa, jota Iinan esimerkki inspiroi. ♥
Pieni kävely joka päivä
Olen kävellyt nuoresta lähtien paljon. Lenkkeily on ollut minulle mieluisa liikuntamuoto vuosikausia. Sen vuoksi päätin, että nyt joka päivä teen pienen lenkin. Pyrin ajattelemaan, että tehty lenkki on aina tehty lenkki, vaikka se olisi viisitoista minuuttia. Vauvan kanssa on helppo lähteä vaunulenkille ja aamuisin voin aina kävellä eskarilta kotiin.

Juon vettä
Yritän edelleen juoda enemmän vettä. Tämä on ollut koko elämäni ajan yksi mission impossible. Nyt tilanne on sentään sen verran parempi, että en kärsi kroonisesta nestehukasta ja pissatulehdus kierteestä, kuten joskus aiemmin. Mutta parannettavaa on.
Syön säännöllisemmin
Tämä on niin ikään yksi akileen kantapääni. Monesti havahdun yhden tai kahden aikaan iltapäivällä siihen, että olen taas elänyt pelkällä kahvilla ja pyhällä hengellä. Joten teen pari konkreettista tekoa tähän liittyen ja pidän niistä kiinni. Ensinnäkin, syön aamupalan joka aamu. Edes jotain pientä. Toiseksi, jätän makeat välipalat pois. Syön herkut jälkiruokina silloin, kun tekee mieli. Toivon, että tämä pitää verensokerit tasaisempina.

Takki / H&M
Neule / H&M
Farkut / H&M
Pipo / H&M
Huivi / H&M
Laukku / New Look
Kengät / Ellos

Haluan ennen kaikkea voida paremmin henkisesti ja fyysisesti. Uskon, että näillä pienillä muutoksilla pystyn lisäämään omaa hyvinvointiani arjessa. Toivon, että pääsen taas sellaiseen olo- ja mielentilaan, jossa olin ennen raskautta. Huomaan, että raskaus vaikuttaa edelleen kehossani ja korvien välissäni.
-Jenni
KUVAT: Muru / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Kylmien päivien arkiasu – Neuletakki ja legginssit
Viime aikojen arkisia kuulumisia
Hei ihana. Mitä sinulle kuuluu? Minä olen ollut kipeänä varmaan viimeiset kolme viikkoa. Ensin flunssa, sitten noro ja nyt taas flunssa. Kaksi viimeisintä ovat olleet kuitenkin ne pahimmat. Tuntuu, että nämä ovat imeneet mehut aivan täysin. Iltaisin olen ollut niin poikki, että päässä on vain surissut, eikä kirjoittamisesta ole tullut mitään. Olen sanalla sanoen kypsä tähän sairastamiseen.
Totte on ollut maailman suurin apu tässä parin viime viikon aikana. Ensinnäkin, kun noro iski minuun, hän järjesti itselleen ylimääräisen vapaan hoitaakseen vauvaa, jotta minä sain toivuttua. Tällä viikolla hän on ottanut vastuuta kaikista lapsista sen verran, minkä on töiltään pystynyt. Kun kiittelen häntä, saan kuulla siitä, miten näin kuuluukin ollla parisuhteessa. Toinen kannattalee tarvittaessa toista. ♥ Minä vain mietin kaikkia niitä vuosia, kun sain hoitaa kaiken yksin kipeänäkin. Tällaisina hetkinä en voi olla kuin kiitollinen siitä, mitä olen elämältä saanut.

Lasten kanssa
Viime aikoina on ollut oikeasti todella iso ilo seurata lapsia. Isommat ovat edelleen, sekä toistensa parhaat ystävät, että tappelukaverit. Mutta he osoittavat koko ajan enemmän huomiota ja rakkautta tuolle perheen pienimmälle. Seurasin lähes kyyneleet silmissä, miten he rakensivat tässä yksi ilta majaa olohuoneeseen. Vauva suhasi menemään majarakennelman keskellä ja ympärillä. (Niin, meillä ryömitään!) Tämä oli isommista todella hauskaa ja he vain innostuivat tästä. Sen lisäksi kumpikin haluaa syöttää vauvaa ruoka-aikoina. He ovat edelleen pääasiassa innoissaan vauvasta, mikä on vain ihanaa. Isot ovat yllättäneet todella positiivisesti.

Nyt kun vauva on isompi, olen voinut antaa enemmän huomiota myös isommille lapsille. Mikä on ollut ihanaa. Käytiin tammikuun lopussa leffassa niin, että Totte jäi vauvan kanssa kotiin. Viime viikonloppuna katsottiin kolmistaan sängyssä leffaa niin kuin ennen vanhaan, kun oltiin vain me kolme. Sen lisäksi eletään nyt sitä aikaa, kun vauva menee aikaisemmin nukkumaan ja meille jää illalla hetki isompien kanssa ennen heidän nukkumaanmenoaikaansa.

Imetys
Meillä imetysrytmi on muuttunut isosti nyt kiinteiden myötä. Kuten sen kuuluukin. Mutta en silti olisi millään valmis tähän vaiheeseen. Tämä on ensimmäinen täysimetyskokemukseni, enkä ole valmis luopumaan siitä. Toki, imetys voi jatkuva parhaimmillankin vielä kuukausia, mutta ei samanlaisena, kuin se on tähän asti ollut. Nyt meillä on vain kaksi pidempää imetystä iltapäivällä ja illalla. Muut ovat sellaisia aika pikaisia hörppyjä. Yritän nauttia niistä meidän jäljellä olevista imetyshetkistä, mutta samaan aikaan tuntuu todella haikealta, että pikku hiljaa tämä matka tulee tiensä päähän.
Tämä oli minun ensimmäinen täysimetykseni ja tuntuu todella haikealta alkaa hyvästellä sitä. Toisaalta, ainakaan tämä ei ole loppunut samalla tavalla yhtäkkiä, kuten isompien lasten aknssa. Ja kuten sanottu, tätä saadaan todennäköisesti jatkaa vielä kuukausia.

Toivon todella, että sairastelut alkavat olla hiljalleen tässä ja tässä pääsisi hiljalleen siihen meidän normaaliin arkeen kiinni. Tällainen nonstop sairastaminen ei ole mitenkään nautinnollista. Toivotta vasti olet pysynyt terveenä.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Niiden pienten hetkien tärkeys


0