Äitiys on ihmissuhde
0Tänä äitienpäivänä itselläni on olleet tunteet melkoisen pinnassa. Tästä on ehkä enemmän syyttäminen raskaushormoneja, kuin esimerkiksi Suomen karvasta Euroviisu tappiota. Tuntuu, että olen ollut vähän koko ajan kyynel silmäkulmassa.
Aloin viikonloppuna vähän yllättäen miettiä omaa äitiyttäni ja sitä, mikä se minun punainen lanka vanhemmuudessa lopulta on. Toki, tavoitteena on kasvattaa hyviä ja pärjääviä ihmisiä ja pitää huolta niistä lasten perustarpeista. Mutta sen lisäksi. Mikä on se minun oma kulmakiveni vanhemmuudessa.
Lapsi ei ole velvollinen rakastamaan
Yksi isoimpia oivalluksia vanhemmuudessa on ollut se, että lapseni eivät ole velvollisia rakastamaan minua. He eivät ole minulle minkäänlaista velkaa siitä, että olen halunnut heidät. En voi koskaan käyttää heille korttia ”minä olen teidät synnyttänyt ja kasvattanut”, koska se ei velvoita lapsia mihinkään. Niin surullista kuin se on. Minulla ei ole mitään taikakeinoa, jolla voisin sitoa heidät itseeni ikuisiksi ajoiksi. He ovat aikanaan täysin vapaita tekemään omat päätöksensä ja yksi niistä päätöksistä voi esimerkiksi olla se etteivät he koskaan halua nähdä minua. Ja minulla ei ole oikeastaan muuta mahdollisuutta, kuin hyväksyä se.
Toki, toivon jotain ihan muuta.
Kun mietin tulevaisuuttani ja perhettäni, niin mielessäni lapseni kokoontuvat edelleen isoina luokseni. Me teemme asioita yhdessä. Minä leivon ja kokkaan edelleen koko köörille, koska nautin siitä. Lapset lojuvat sohvalla ja kertovat kuulumisistaan. Me syödään yhdessä. Aikanaan porukka kasvaa mahdollisesti kumppaneilla ja ehkä niillä lapsenlapsillakin. Mutta joka tapauksessa, unelmissani lapset palaavat luokseni yhä uudelleen ja uudelleen ja tekevät asioita kanssani, koska nauttivat siitä. Eivät pakosta.
Äitiys on ihmissuhde
Tämän vuoksi koen, että minulle kaikkein tärkeintä vahnhemmuudessa on luoda hyvä ja vakaa ihmissuhde kaikkiin lapsiini. Se, että olen heidän äitinsä, ei kerro siitä ihmissuhteesta lopulta ihan hirveästi. Äitiys ei ole automaattisesti ihmissuhde, siitä pitää luoda ja rakentaa sellainen. Sitä pitää myös huoltaa, jotta se pysyy hyvänä. Jokaisen lapsen kanssa tämä suhde on erilainen ja jokaisen lapsen kanssa se pitää rakentaa.
Se miten suoriudut äitiydestä, painaa pidemmän päälle vaakakupissa hyvin vähän. Eivät lapset muista myöhemmin sitä, miten sait suoritettua kaikki viikottaiset tehtävälistat.
Tämän vuoksi minä jatkan panostamista näihin elämäni tärkeimpiin ihmissuhteisiin. Vaalin niitä ja lujitan niitä. Olen lapsilleni se turvallinen, läsnäoleva äiti. En siloittele elämää heille valmiiksi. Annan heidän tehdä omia virheitä, mutta seison aina heidän takanaan valmiina puhumaan, tukemaan ja lohduttamaan. Iloitsen heidän onnistumisistaan ja unelmoin heidän kanssaan. Olen aina heidän puolellaan. Ja samalla toivon, että nämä ihmissuhteet kestävät ikuisesti.
Tämä olikin muuten sitten viimeinen äitienpäivä kahden äitinä. Ensi vuonna eri meininki.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Tuleva äitienpäivä
Päätin kirjoittaa hieman tulevasta äitienpäivästä. Kirjoitin viime vuonna siitä, miten omaan äitienpäivääni ole aiemmin liittynyt kovinkaan positiivisia tunteita. Vapun alla kirjoitin siitä, miten ristiriitaiset fiilikset minulla on monista juhlapäivistä, kun niihin liittyy niin paljon negatiivisia tunteita. Minulla ei juuri ole hyviä muistoja äitienpäivästä, eikä meillä ole esimerkiksi mitään toistuvia perinteitä. Äitienpäivä oli pitkään vain päivä muiden joukossa. Astetta surullisempi vain.
Nyt huomaan kuitenkin jopa vähän odottavani tulevaa sunnuntaita. Ihan ensimmäiseksi pääsen osallistumaan päiväkodin äitienpäivä aamiaiselle. Ihanaa viettää aamu kuopuksen kanssa. Siitä siirryn sitten suoraan neuvolaan kaikkein pienimmän asioille. Puolisoni puolestaan ilmoitti, että hän ottaa ruuanlaittovastuun sunnuntaina minulta. Ja vaikka minä pidän itse valtavasti ruuanlaitosta, niin minut on äärimmäisen helppo hurmata kokkaamalla.
Olen kertonut, että äitienpäiviä ei ole aiemmin huomioitu mitenkään. En ole odottanut mitään isoja lahjoja tai muutenkaan massiivisia huomionosoituksia, mutta olen kaivannut sitä, että päivä huomioitaisiin edes pienesti. Kyseessä on kuitenkin minulle äärimmäisen merkityksellinen päivä. Äitiys on ollut minulle vuosikausien haave ja silloin vain haaveilin äitienpäivästä. Seitsemän vuoden lapsettomuus jätti minuun oman, pysyvän jälkensä. Muistan ikuisesti ensimmäisen äitienpäiväni. Siihen liittyvät odotukset ja karvaan pettymyksen. Sen miten nielin kyyneleitäni vauva sylissä. Pienikin huomioiminen olisi silloin riittänyt. Nyt, jo se, että puolisoni ilmoitti hoitavansa sunnuntain ruokapuolen, saa sydämeni pusertumaan onnesta.
Vaikka nyt itse vähän jopa odotankin tulevaa, niin olen edelleen kivuliaan tietoinen siitä, ettei kyseinen sunnuntai ole välttämättä se kaikkein helpoin. On paljon ihmisiä eri tilanteissa. On niitä, jotka eivät voi olla äitejä. Niitä, jotka ovat äitejä enkeleille. Äitejä, jotka ovat etääntyneet syystä tai toisesta lapsestaan. Ja ehkä niitä, jotka ovat itseni tavoin äitejä, mutta ovat vain todella huonossa paikassa tällä hetkellä. Elämää ei voi aina itse kirjoittaa ja menetyksiä saa surra. Yritetään muistaa tämä tulevana sunnuntaina.
Minä yritän parhaani mukaan nauttia tulevasta, ikävistä muistoista huolimatta.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Vappubrunssi ja croisant buffet
Ensimmäinen pääsiäinen uusperheenä