Mulla on ihan jäätävä vauvakuume. Lapsihaaveet ovat todella henkilökohtaisia asioita, enkä näistä varmaan puhuisi, ellei meillä olisi selkeät sävelet tämän suhteen. Me emme, kuumeilusta huolimatta, ole yrittämässä uutta vauvaa. Jos asia olisi toisin, en varmasti puhuisi tästä.

Tämä on ihan varmasti joku hormonaalinen ja biologinen juttu, koska muistan tunteneeni samoin Little E:n ollessa saman ikäinen. Silloin kaikki oli vain paljon voimakkaampaa ja menneeseen sektioon liittyvät pelot vaikuttivat tilanteeseen myös. Pelkäsin leikkauksen vaikuttavan tuleviin synnytyksiin ja ennen kaikkea meidän lapsilukuun, joten minulla oli valtava tarve, sekä kiire saada toinen lapsi. Vauvan kaipuu tuntui ihan oikeana, fyysisenä kipuna, vaikka ensimmäinen vauvani nukkui vieressäni. Silloinkin ajattelin tunteen olevan kuitenkin pääpiirteittäin biologista. Tällä kertaa viettiä on jostain syystä paljon helpompi vastustaa. Koen vauvakuumetta, mutta olen tyytyväinen tilanteeseemme. Siksi olenkin yrittänyt ottaa kaiken irti tästä. Uskokaa tai älkää. Vauvakuume voi olla ihanaa.

Olen ollut ihan rauhassa sydän kallellaan kaikille pienille ihmisille. Hymyillyt ja vilkutellut vauvoille. Seurannut ihastellen somesta muiden raskauksia ja fiilistellyt niitä. Selannut pieniä poikavauvan vaatteita. Kyllä, minulla on nimenomaan poikavauvakuume. Olisi ihanaa saada pieni poika. Pikkuveli meidän tytöille. Miehestänikin olisi mukavaa saada poika. Hänen toiveidensa pohjana on kuitenkin paljon perinteisemmät arvot, kuin itselläni. Hän kaipaa perijää. Niin hullulta, kuin se kuulostaakin tähän maailman aikaan. Minä kaipaan sitä pientä äidin poikaa.

Nyt vauvakuumeilu on helppoa ja ihanaa, kun taustalta puuttuu kokonaan se tuloshakuisuus. Samaa ei voi sanoa ajasta ennen Little E:tä. Silloin jokainen kuukausi oli aivan kamala. Vaikkakin, seitsemässä vuodessa kipuunkin ehti turtua. Siksi otan kaiken irti tästä. Nautin lapsistamme ja nautin tästä ihanasta haaveilusta.

Muistan kuitenkin edelleen elävästi, millaista on elää vauvakuumeen kanssa ilman sitä vauvaa. Siksi haluan lähettää kaikki sympatiani niille, jotka elävät juuri nyt hyvin erilaisessa tiltanteessa.

Tänään ei muuten tennarit enää riittäneet.

Kesällä kerroin taaperon pehmeästä siirtymästä pinnasängystä lastensänkyyn ja lupasin jo silloin raporttia siitä, miten nukkuminen lähti sujumaan. Kesä meni opetellessa, joten nyt syksyllä on hyvä hetki palata tämän asian äärelle.

Bebehän nukkui viisi ensimmäistä kuukauttaan minun vieressäni ja korisängyssä, jonka jälkeen pinnasänkyyn siirtyminen alkoi olla ajankohtaista. Se tarkoitti sitä, että taaperon oli aika siirtyä isompaan sänkyyn ja tehdä tilaa pikkusiskolle.

Ensimmäiset yöt uudessa sängyssä menivät paremmin, kuin hyvin. Taisimme ihmetellä avomiehen kanssa ääneen, että näinkö helppoa tämä on. Taapero meni itse sänkyyn nukkumaan ja nukahti sinne nopeasti. Heitimme muutaman yläfemman sen kunniaksi. Ei kuitenkaan mennyt viikkoakaan, kun Little E oivalsi ettei tässä sängyssä ole ylitsepääsemättömiä laitoja.

Oikeastaan koko kesä meni siinä, että harjoittelimme tähän uuteen sänkyyn nukahtamista. Esikoisemme on hyvin eloisa lapsi ja sellaiset jutut, kuin nukkuminen ovat hänen mielestään täysin yliarvostettuja. Hommaa hankaloitti se, että kesällä tytöt menivät eri aikoihin yöunille. Käristyskupolin aikainen ajanjakso oli suoraan sanottuna yhtä helvettiä. Minä olin kireä, Little E ei saanut kuumuudessa nukuttua ja vauvakin oli hermostunut. Siitä kuitenkin selvittiin.

Me kokeiltiin erilaisia taktiikoita. Pysyttiin sängyn vieressä, odotettiin oven takana, oltiin eri huoneessa, oltiin puhumatta, menetettiin hermot (tätä en suosittele) ja jossain vaiheessa todettiin, että kyllä se siitä. Ainoa, mikä pysyi samana oli se, että palautimme taaperon joka ikiseltä karkumatkalta omaan sänkyyn takaisin. Minulla ei ole antaa tähän mitään neuvoja, jotka auttaisivat. Meillä nimittäin ainoa, mikä tuntui lopulta oikeasti auttavan oli aika. Ja se, että taapero sai rauhassa oppia tämän uuden käytännön.

Nykyisin aloitamme ensin vauvan iltatoimet. Ensin puuro, sitten yökkäri ja hammaspesu. Taapero syö oman iltapalansa yleensä siinä vaiheessa, kun vaihdan bebelle vaippaa ja yöpukua. Sillä aikaa, kun nukutan vauvaa rattaisiin Little E vaihtaa yleensä oma-aloitteisesti itselleen yöpaidan. Hän myös aloittaa hammaspesun itse, jonka minä viimeistelen. Sänkyyn E saa valita kaksi unikaveria. Iltasadun jälkeen laulan iltalaulun ja sitten peittelen tytön nukkumaan.

Nykyään Little E jää sänkyyn, eikä yritä sieltä pois. Muutaman kerran joudun käymään huomauttamassa hiljaisuudesta, mutta nukkumaanmeno on rauhoittunut roimasti. Tilannetta auttaa myös se, että siirrän beben nukkumaan pinnasänkyyn ennen, kuin taapero on nukahtanut. Isosisko ymmärtää pääsääntöisesti hienosti, että vauvalle täytyy antaa unirauha eikä huoneessa saa silloin höpöttää. Kumpikin nukkuu nukahdettuaan yleensä tyytyväisenä aamuun asti. Little E on saanut yhtenä yönä sellaisen ikään kuuluvan kauhukohtauksen, mutta muuten meillä nukutaan nykyään hyvin.

Seuraavia yöhulinoita odotellessa.