Muistan yhä elävästi oman ensirakkauteni. Olen ollut silloin viittä vailla kahdeksantoistavuotias. Sitä ennen minulla oli ollut pelkkiä ihastumisia. Olin ollut todellisen sarjaihastuja ja se ihastuksen kohde vaihteli kutkuinkin viikoittain. Ensirakkauteni tapasin kuitenkin juhannuksena. Ystäväni oli kutsunut minut juhannuksen viettoon oman perheensä ja ystäviensä kanssa. Äitini päästi minut tänne aika auliisti, sillä kyseessä oli ystäväperheen kirkon juhannusjuhlat. Eli ainakin alkoholilla läträäminen ei meiltä alaikäisiltä onnistuisi. Ensirakkauteni oli muistaakseni ystäväni koulukavereita. Suurimman osan iltaa vietimme ihan vain porukassa, minä ja ensirakkauteni emme juuri jutelleet. Mutta kun kello oli jotain kolme ja neljä yöllä, me olimme lopulta ainoat, jotka jäimme valvomaan ja juttelimme ne aamun pikkutunnit.

Sitä ennen minulla ei ollut kertynyt juurikaan kokemusta pojista. Olin onnistunut niin sanotusti hankkiutumaan eroon neitsyydestäni. Siihen aikaan ainakin minä koin hirveää painetta siitä, että olin seitsemäntoista vuotiaana vielä neitsyt. Mikä oli täydellisen typerää! Jos silloin olisi puhuttu seksuaalisuudesta edes vähän eri tavalla ja siitä ekasta kerrasta, ihan vain ekana kertana, olisin ehkä malttanut odottaa sen puoli vuotta tätä ensirakkauttani. Silloin eka kerta olisi ollut varmasti todella erilainen kokemus. Nyt muistan sen todella hätäisenä, miehen puolesta kovakouraisena kokemuksena, aivan väärän ihmisen kanssa.

Ensirakkauden huumaa

Joka tapauksessa hullaannuin tästä pojasta aivan täysin. Jo se, miten hän katsoi minua ja huomioi minua, sai polveni täysin veteläksi. Meidän romanssiin kuului muun muassa auringonlaskun katselua kalliolta ja tietysti pussailua. Erityisen mielelläni muistelen erästä pussailua baarin parkkipailla, hänen autoaan vasten. Muistan muuten edelleen millainen auto hänellä oli.

Kaiken lisäksi sain kokea tätä ensirakkautta kesällä, mikä toi kaikkeen aivan oman ihanan lisänsä. Me tiedostettiin kuitenkin kumpikin, että tämä kyseinen romanssi kestää todennäköisesti vain sen kesän, koska poikaystäväni oli lähdössä opiskelemaan Keski-Suomeen. Toki me yritettiin kaukosuhdetta, mutta oltiin niin nuoria ettei meillä kummallakaan riittänyt suhdetaidot tai resurssit kaukosuhteeseen. Oltiin niin nuoria.

Rakastin poikaystävääni koko nuoren sydämeni (ja nuoruuden hormonien) voimalla.

Mutta hitto ne tunteet olivat isoja silloin nuorena. Tuntui oikeasti siltä, kuin siitä toisesta olisi elänyt. Kapasiteetti ei riittänyt oikeastaan mihinkään muuhun kuin siihen toiseen ihmiseen. Koko ajan vatsassa lepatti perhoset ja toisen näkemistä tai tekstiviestiä odotti taukoamatta. Myös se ero tuntui oikeasti siltä, että olisin voinut kuolla siihen paikkaan. Rakastin poikaystävääni koko nuoren sydämeni (ja nuoruuden hormonien) voimalla. Ja se tuntui silloin maailmaa suuremmalta.

Olen äärimmäisen onnellinen siitä, että vaikka minulla ei ole ollut juuri onnea menneissä ihmissuhteissani, niin ensirakkauteni oli niin ihana, että voin muistella häntä yhä kaihoisasti. Samaan aikaan haikeana siitä, että en tule koskaan kokemaan vastaavanlaista uudestaan.

Rakastuminen kolmekymppisenä

Vaikka eron jälkeen, varsinkin alussa, hullaannuin monista ihmissuhteista ja uusista kokemuksista, rakastuminen tuntuu olevan järkevämpää. En antanut itseni hullaantua kehenkään niin paljon, että olisin unohtanut omat toiveeni. Noin puolitoista vuotta takaperin, tutustuin todella ihanaan tyyppiin. Meillä synkkasi ja ehdittiin ihastua aika syvästikkin, sillä näimme useamman kerran. Sitten mies tarjoili minulle melkoisen pommin. Hän ei halunnut lapsia. Hänellä oli yksi oma ja minun lapseni olivat hänelle okei, mutta enempää hän ei halunnut. Päätin suhteen lopulta. Sillä vaikka meidän suhteessa olisi ollut valtavasti potentiaalia, tiedän etten ole valmis luopumaan lapsitoiveestani. Nuori ja miellyttämisenhaluinen minä olisi saattanut valita miehen niiden omien toiveiden sijaan.

Vaikka nykyinen kumppanini onnistui hurmaamaan minut alusta asti ja minulla lepattelee edelleen perhoset vatsan pohjassa. Silti, en ole missään vaiheessa antanut hullaannuksen lyödä yli, vaan taustalla on toiminut myös järki. En ehdottanut yhteenmuuttoa silloin vuoden alussa, kun kumppanini muutti Helsinkiin. Siitäkin huolimatta, että ollaan kesän jälkeen oltu lähinnä saman katon alla. Hups.

Rakastan kumppaniani ja olen hänen kanssaan onnellinen. Mutta toki sitä välillä haikailee niitä isoja tunteita, joita nuorena koki. Toki ne isot tunteet johtivat minut myös väkivaltaiseen parisuhteeseen, joten olen ihan tyytyväinen tähän.

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Meidän rakkaustarina

Huomioi nämä varoitusmerkit parisuhteen alussa

Kun en haluakaan seksiä niin paljon, kuin olen ajatellut

Ikäero parisuhteessa – Kun mies onkin nuorempi

Rajojen hakemista

Olen kertonut vain pätkiä siitä, miten me lopulta tavattiin mun kumppanin kanssa ja miten asiat etenivät tähän pisteeseen, joten halusin nyt kirjoittaa asiasta vähän pidemmin.

Meidän rakkaustarina

Me tavattiin mun kumppanin kanssa Tinderin avulla. Ei oltaisi varmasti muuten tavattu, koska ollaan niin eri ikäisiä, erilaiset piirit ja mielenkiinnonkohteet, joten Tinder oli meidän ainoa mahdollisuus. Minä olin siihen mennessä ehtinyt olla Tinderissä noin kaksi vuotta, vähän on offina. Meni aikaa, ennen kuin opin sitä oikeasti käyttämään ja asettamaan omat rajani. Vaikka silmille tuli milloin mitäkin, niin idiootit oli lopulta suht helppoa karsia sieltä pois. Mielestäni Tinderissä on hyvä muistaa kaksi avainsanaa, aktiivisuus ja omat rajat. Niillä pääsee aika pitkälle ja samalla pystyy suojelemaan itseään edes vähän.

Viime marraskuu

Viime marraskuussa päätin tehdä tinderkokeilun, Miisa Asikaisen innoittamana. Päätin lähettää jokaiselle hiljaiselle tindermatchilleni viestin. Minulle näitä hiljaisia matcheja oli ehtinyt kertyä reilut 2000, joten en edes ehtinyt laittaa viestiä kaikille, sillä nykyinen kumppanini löytyi ensimmäisten joukosta. Viesti oli niinkin yksinkertainen kuin Baby Yoda-GIF. Poistin niitä matcheja, jotka eivät vastanneet mitään ja aloittelin keskustelua niiden kanssa, jotka vastasivat. Yhden kanssa keskustelut etenivät pikku hiljaa pidemmälle ja lopulta muut eivät edes kiinnostaneet. Tämä tyyppi oli nykyinen kumppanini.

Ja hän on sanonut minulle, että ei olisi itse uskaltanut laittaa minulle viestiä varmaan koskaan. Joten tämä on hyvä muistutus siitä, miksi Tinderissä kannattaa oikeasti olla myös itse aktiivinen.

Treffit jouluna

Kumppanini pyysi minua jonkin ajan viestittelyn jälkeen treffeille seuraavilla lapsivapaillani. Kyseiset lapsivapaat ajoittuivat joulun pyhille, joten sovimme treffit 25 joulukuuta. Olemme kumpikin isoja Marvel-faneja, joten treffipaikaksi sovittiin elokuvateatteri ja Spider-Man: No Way Home-elokuva. Tosin, olimme lopulta niin malttamattomia, että päädyimme tapaamaan jo jouluaattoiltana ja tulemaan minun luokseni. Meidän ekat treffit venyivät lopulta kolmen päivän pituisiksi. Tosin siinä rytäkässä onnistuin saamaan kumppaniltani koronan. Totesin vain, että ensi jouluna haluan lahjaksi jotain muuta, kuin kulkutaudin.

Aluksi tapailimme lähinnä minun lapsivapaillani. Vietimme siinä aina useamman päivän yhdessä, koska siihen oli mahdollisuus. Se oli ihan todella ihanaa ja spesiaalia aikaa. Meidän suhteessa oli silloin ihan vain me kaksi. Minä ja hän. Silloin ei tarvinnut miettiä lapsia, koska oltiin ihan vain kahdestaan. Saatiin tutustua toisiimme ihan rauhakseltaan. Tätä aikaa on ihan vähän ikävä, mutta toki tämä tämän hetkinen yhteinen elämä ja aika on myös aivan ihanaa. Hyvin erilaista vain.

Oltiin tapailtu noin kuukausi, kun todettiin kumpikin, että tää tuntuu paljon enemmältä kuin pelkältä tapailulta. Joten keskusteltiin ja todettiin, että seurustellaan. Tämä toimi meillä. Se helpotti kummankin hylkäämisen pelkoja, kun puhuttiin asia yhdessä läpi ja sovittiin siitä seurustelusta. Kumpikin tiesi missä mennään.

Pikku hiljaa uusperheeksi

Jossain vaiheessa kevättä, en muista enää ihan tarkalleen, mun kumppani tapasi mun lapset. Kaikki meni todella hyvin ja menee edelleen. Erityisesti esikoinen on luonut hyvän kiintymyssuhteen mun kumppaniin ja tuntuu todella tykkäävän hänestä. Mikä on ihanaa. Kuopus on toki pienempi ja aikalailla äidin tyttö ja vaikka hän pitääkin mun kumppanista, niin minusta tuntuu että hän vielä sulattelee tilannetta. Mutta luin tai kuulin joltain alan ammattilaiselta, että uusperheen muotoutumiseen menee viisi vuotta, mikä kuulostaa minusta ihan järkeen käyvältä. Ja minä uskon, että meidän uusperheen kasvukivut on vasta tuloillaan. Olen toistaiseksi ainoastaan kiitollinen siitä, että kaikki on mennyt hyvin.

Kesän jälkeen ollaan harjoiteltu yhdessä asumista. Toki niin, että kumppani on lähtenyt välillä omaan kotiinsa huilaamaan. Toistaiseksi tämäkin on mennyt todella hyvin. Jännitin aluksi sitä, että ruvetaan olemaan enemmän saman katon alla, koska olen huomannut tarvitsevani omaa tilaa. Todellisuudessa saan sitä omaa tilaa säännöllisesti kumppanini iltapainotteisen työn vuoksi. Ja oikeammin olen huomannut, että en edes ihan mielelläni päästäisi kumppania pois meidän luota.

Toki sitä näin vastarakastuneenakin toisen naama välillä vähän ärsyttää. Aamut eivät ole omaa vahvuuttani, enkä todellakaan ole mikään aamuihminen, minkä kuulemma huomaa. Kumppanini sanoi, että hänellä on nykyään taktiikka siihen, miten hän lähestyy minua aamuisin. 😀

Parasta

Parasta meidän suhteessa on ollut ehdottomasti se, miten voidaan luottaa toisiimme ja siihen, että toinen on siinä rinnalla tukemassa. Me kärsitään kumpikin yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä, joten ymmärretään toisiamme ja sitä, miten jotkut pienetkin asiat tuntuvat välillä ylitsepääsemättömän ahdistavilta. Sen lisäksi kumppanini on aina valmis tukemaan ja tuuppimaan minua eteenpäin ihan missä tahansa. Kun aloitin pätkäpaaston, hän päätti aloittaa sen myös. Toki hän aloitti sen myös itsensä vuoksi. Minä puolestani rohkaisen häntä ulos ja liikkeelle säännöllisin väliajoin.

Olen niin onnelinen, että meidän elämä meni lopulta näin ja löydettiin toisemme. <3 En oikeasti voisi toivoa rinnalleni parempaa kumppania. Sain juuri sellaisen, josta olin haaveillut. En yhtään toksisen, vaan lempeän, hauskan feministin.

Tässä tämä meidän rakkaustarinan alku. Toivon, että tätä jatkuu vielä vuosia ja vuosia ja saadaan meidän tarinaan vielä uusia lukuja. 

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Narsistisen suhteen kaavan ymmärtäminen auttoi minua antamaan anteeksi itselleni

Ikäero parisuhteessa, eli kun mies onkin nuorempi

Rajojen hakemista

Rakkauden viisi kieltä – Mitä kieltä puhun

Leffatreffeillä ja Helsingin kolmanneksi parhaat burgerit