Eroista & sarjamonogamiasta
1”Sarjamonogamiassa mies ja nainen ovat eläneet hetken yhdessä, tehneet lapsen tai kaksi ja eronneet ja tehneet saman seuraavan kumppanin kanssa. Parisuhteet kestivät sen aikaa, että yhteinen lapsi saatiin kasvatettua rankimman vaiheen ylitse.”
Nyt olisi luvassa vähän muutakin, kuin sitä karanteenia. Kuuntelin tänään Hei Baby-podcastin jakson #8 – Emilia Vuorisalmi & kaksi erilaista synnytystä. Loppujen lopuksi Vivian puhui Emilian kanssa hyvin vähän itse synnytyksestä, mutta sitäkin enemmän rakkaudesta ja siitä, miten rakkaushormonit vaikuttavat meitä. Sivuuttivatpa he myös eroa. Emilia Vuorisalmi on eronnut kahdesti ja Vivian elää myös tätä elämänvaihetta parhaillaan läpi. Minä olen kirjoittanut täällä blogissa siitä kunneskuolemameidäterottaa-kuplasta ja Emiliakin muistutti siitä, että avioliitto ja ydinperhe on ihmiskunnan historiassa melkoisen tuore malli. Meidän esi-isämme, silloin metsästäjä ja keräily-aikana elivät sarjamonogamiassa. Tästä löytyi mielenkiintoinen artikkeli Tiede-lehdeltä. Linkaan sen tähän myös teille. Enkä voi olla miettimättä olisiko tämä sarjamonogamia lajillemme tyypillinen tapa olla yhdessä.
LUE MYÖS: Normaali ero
Sarjamonogamiassa mies ja nainen ovat eläneet hetken yhdessä, tehneet lapsen tai kaksi ja eronneet ja tehneet saman seuraavan kumppanin kanssa. Parisuhteet kestivät sen aikaa, että yhteinen lapsi saatiin kasvatettua rankimman vaiheen ylitse. Tiede-lehden artikkelissa kerrottiin siitä, että evoluutio on istuttanut meissä hyvin syvään kolme tiettyä piirrettä, joiden tehtävä on ohjata parisuhdetta. Ensinnäkin himo ohjaa meitä harrastamaan seksiä mahdollisimman monien kumppaneiden kanssa. Tämän tarkoituksena on saada meidät hankkimaan perimältään mahdollisimman monipuolisia jälkeläisiä. Seuraavaksi ihastuminen ja romanttinen rakkaus, joka leimaa meidät siihen yhteen suosikkikumppaniin. Kiintymys puolestaan auttaa miestä ja naista kasvattamaan yhteisen lapsen yhdessä.
Toki ihmiset ja parisuhteet ovat kehittyneet paljon näistä asioista, mutta nämä peruspiirteet meiltä kaikilta löytyy ja niiden tarkoitus on ollut taata lajin selviytyminen.
Kuolemaan asti kestävä avioliitto on ennen kaikkea kirkon ihanne ja sellaisenaan siis varsin tuore. Minä en kannusta ketään kumpaankaan näistä. Edelleen, jokainen tekee itse niin, kuin itse parhaaksi näkee. Ja minä olen saanut itsekin todistaa upeita, vuosia kestäneitä avioliittoja. Ihminen pystyy varmasti sitoutumaan myös pitkään.
Henkilökohtaisesti haluaisin vaan edelleen puhdistaa sitä eron negatiivista leimaa. Suhteen päättyminen on surullinen asia, mutta ei kuitenkaan mikään häpeän aihe.
LUE MYÖS: Yksinäisyydestä eron jälkeen
Minä olen aina ollut sellaista parisuhdetyyppiä. Viihdyn ja olen onnellinen parisuhteessa. En koe kuitenkaan tarvitsevani parisuhdetta ollakseni onnellinen. Olen ollut tosi onnellinen myös itsekseni ja lasten kanssa. Minä kuitenkin viihdyn parisuhteessa ja omistaudun silloiselle kumppanilleni. Siinä mielessä olen kyllä oikein malliesimerkki näistä kolmesta evoluution sanelemasta piirteestä. Sinkkuna tapailen miehiä monipuolisesti, mutta seurustellessani omistaudun yhdelle kumppanille. Ja vaikka mietin eroa pitkään, pysyttelin parisuhteessa, kunnes haastavimmat ajat tyttöjen kanssa olivat ohi. Nyt minulla on uusi kumppani ja elän vahvasti ihastumisvaihetta.
Toki ihminen on muutakin, kuin perimänsä ja meidän laji on oikeasti muuttunut vuosisatojen aikana. Mutta näitä asioita on mielenkiintoista pohtia, sillä jotkut asiat ovat rakennettu myös meidän DNA:han.
LUE MYÖS:
Käyttäytymiseni kaava
”Listasin tänään ihmissuhteitani, joita minulla on ollut kahdeksan, mukaan lukien nykyinen poikaystäväni. Ja voin sanoa suoraan, että niistä ainakin kuusi on ollut minulle jollain tapaa haitallisia.”
Pakko tulla kertomaan, kuinka antoisaa ja silmiä avaavaa tunnelukkotyöskentely, jota olen tehnyt viime viikkoina, on ollut. Osallistun yhteistyön merkeissä Helka Beltin vetämälle tunnelukkotyöskentelyn verkkokurssille, josta kerron enemmän yhteistyöpostauksessani täällä. Kurssi on aivan loistava ja suosittelisin sitä ihan ilman yhteistyötäkin. Esimerkiksi tänään puhelun aikana Helka auttoi minua tajuamaan, että vaikka tunnelukkoni ovat päässeet kasvamaan ja kuistamaan haitallisten ihmissuhteiden aikana, niiden alkiot on istutettu jo lapsuudessa.
Tulen vielä kirjoittamaan yhteistyön tiimoilta toisen postauksen itse kurssista, kun se on ohi.
LUE MYÖS: Tunnelukkoni
Listasin tänään ihmissuhteitani, joita minulla on ollut kahdeksan, mukaan lukien nykyinen poikaystäväni. Ja voin sanoa suoraan, että niistä ainakin kuusi on ollut minulle jollain tapaa haitallisia. Suurin osa on ruokkinut sopeutumiskäyttäytymismallejani ja ovat jo siitä syystä olleet enemmän tai vähemmän tuhoon tuomittuja. Omia sopeutumiskäyttäytymismalleja ovat ylivastuullinen ja miellyttäjä. Joissain tilanteissa olen myös alivastuullinen ja nyt viime vuosina, minussa on syntynyt myös kapinoitsija. On mahdollista, että tämä kapinoitsija on syntynyt jonkinlaisena vastareaktiona.
Tunnelukoista puhutaan nykyään paljon, mutta ilmeisesti sopeutumiskäyttäymismalleista puhutaan huomattavasti vähemmän. Ja yllättävän harvoin niitä liitetään yhteen. Vaikka ne liittyvätkin toisiinsa läheisesti. Tunnelukot nimittäin syntyvät traumoista. Ne suojelevat meitä. Tunnelukot taas ohjaavat meitä sopeutumaan tilanteeseen, jolloin syntyy sopeutumiskäyttäytymismalli.
Miellyttäjänä minä olen etsinyt ihmissuhteita, joissa voin toteuttaa juuri tätä kyseistä sopeutumiskäyttäytymismallia. Ihastun hyvin tyypillisesti karismaattisiin ja dominoiviin miehiin, koska heidän kanssaan pääsen parhaiten toteuttamaan tätä sopeutumiskäyttäytmismallia. Toisenlaiset miehet saatan mieltää helposti tylsiksi, sillä näihin piirteisiin kuuluu sellainen tietty draaman kaipuu. Deittailusta tulee kerralla vielä vaikeampaa, kun täytyy alkaa miettiä, että pitäisi löytää kumppani, joka ei ruoki haitallisia käytösmalleja ja jonka kanssa suhteessa on kuitenkin sitä jotain, joka kantaa pidemmälle.
LUE MYÖS: Pelot uuden edessä
Nimittäin suhteet, joissa ihminen pääsee toteuttamaan omaa sopeutumiskäytösmalliaan, eivät kestä. Sillä jokaista alkaa jossain vaiheessa ärsyttää se, että meidän täytyy käyttäytyä sopeutumiskäyttäytymismallimme mukaan. Ärsyyntymisestä seuraa muutoksen halu ja haku. Ihminen alkaa kapinoimaan omaa sopeutumiskäyttäytymistään vastaan. Kumppani puolestaan saattaa yllättyä, kun toinen ei olekaan sitä, mitä aluksi on sanonut olevansa. Monesti kapinoija lopulta lähtee suhteesta.
Henkilökohtaisesti tunnistan kaavan itsessäni ja suhteissani. Miellytän saadakseni rakkautta. Jos en saa sitä, yritän entistä enemmän ja yritän välttää konflikteja. Kunnes raja tulee vastaan.
Kuten sanoin, näihin asioihin perehtyminen on ollut todella mielenkiintoista ja silmiä avaavaa. Olen oppinut paljon uutta itsestäni. Ja esimerkiksi siitä, että hyvä ja tasapainoinenkin lapsuus voi synnyttää tunnelukkoja.
Kuvat: Katri Konderla / Editointi: Minä
LUE MYÖS: