Hei ihana! 🩷 Kirjoitan tätä blogipostausta tänään hieman raskaalla mielellä. Huomasin jo tammikuussa itselläni selkeitä uupumisen oireita. Sen lisäksi olen tuntenut vahvaa riittämättämyyden tunnetta. Tuntuu että teen koko ajan liian vähän tai väärää asiaa tai olen väärässä paikassa. Tuntuu, että arki on ollut jonkin aikaa jatkuvaa kelloa ja kalenteria vastaan taistelua. Tunsin myös valtavaa helpotusta kun taapero aloitti päiväkodin ja minulle tuli tunne, että saan lisää aikaa töiden tekemiselle. Tilanne ei ole onneksi niin paha kuin vuonna 2022 kun pitkään jatkunut burn out eskaloitui siihen pisteeseen, että kotoa poistuminenkin oli haaste.

Hyvinvoinnin vuosi 2026

Jo vuoden vaihteessa ajattelin, että tämä on vuosi jolloin keskityn omaan hyvinvointiini niin, että saan sen sellaiseen balanssiin jossa voin oikeasti hyvin. Jätin taas punaisen lihan kokonaan pois ja lisäsin muita proteiininlähteitä, sekä vihreää. Ruuan ravintoarvoja seuratessani olen ollut koko ajan tyytyväisempi siihen mitä syön. Olen opetellut meal preppaamaan aamupalan lisäksi lounaani, jotta muistan oikeasti syödä riittävästi. Jatkan uintia ja muuta liikuntaa säännöllisesti, menen ajoissa nukkumaan.

Koen voivani jo nyt ihan hyvin, mutta haluan voida ja jaksaa entistä paremmin ja kyllä haluan myös laihtua. Olen ennenkin puhunut siitä, että painoni vaikuttaa selkeästi toiseen polveeni ja kun olen kevyempi polvi ei oireile ollenkaan. Se on piste johon haluan taas päästä.

Yksi haaste on, että toivoisin näiden muutosten tuovan elämääni enemmän hyvää, kuin jatkuvaa ahdistusta. Painoon ja painon pudottamiseen liittyvät asiat triggeröivät edelleen, vaikka olenkin yrittänyt tehdä töitä nimenomaan niiden suhteen. Pahimmillaan ahdistus aiheuttaa muun muassa sen, että elämäni ei pyöri sitten minkään muun kuin kalorien laskemisen ja ruuan ympärillä, mikä johtaa monesti kieltoihin ja ahmimiseen. Se ei ole piste johon haluan joutua. Enkä halua liikkua vain siksi, että se laihduttaa, vaan koska siitä tulee ennen kaikkea hyvä olo.

Balanssi

Haluan päästä eroon tuosta jatkuvasta riittämättömyyden tunteesta ja löytää elämään balanssin. Juuri nyt kaikki tuntuu olevan enemmän tai vähemmän levällään ja haen rutiineja sen jälkeen kun olen yli kaksi vuotta yrittänyt tehdä töitä ja kasvattaa somea lapsen hoidon ohella, aina kun olen vain kerennyt.

Siksi tein äärimmäisen vaikean ratkaisun ja siirsin lukio-opintoja taas vähän eteenpäin ensi syksyyn. Haluan edelleen opiskella ja antaa opiskelulle sen tarvitsemat resurssit. En halua suorittaa sitä juosten kusten. Tämän sanominen pelottaa muuten aivan helvetisti, koska tiedän ilkeiden ihmisten arvostelleen minua tästä. Olen miettinyt monet kerrat, että näytänkö taas jotenkin epäonnistuneelta. Mikä on muuten ihan hölmöä, kun ottaa huomioon missä kaikessa olen onnistunut. On muuten myös ihan naurettavaa, että joudun miettimään mitä joku tuntematon Pirkko-Liisa minusta ajattelee samalla kun omat läheiset ihmiset tukevat minua ja toivovat minulle parasta mahdollista, joka ei ole uusi burn out.

Itselleni kaikkein tärkeintä on se, että itse jaksan. Burn out oli yksi kamalampia asioita käydä läpi. En ollut lainkaan se ihminen tai äiti, joka halusin olla, enkä todella halua päätyä samaan jamaan uudelleen. En halua menettää enää yhtään omista tai lasteni vuosista siihen, että kuljen eteenpäin sumussa ja yritän selviytyä päivästä toiseen.

Tämän postauksen julkaiseminen jännittää muuten aivan älyttömän paljon. 😅 Olen äärettömän kiitollinen siitä yhteisöstä, jonka olen saanut rakennettua omaan someen ja kaikista niistä viesteistä, joita ihmisiltä saan. Otan monesti ihanista viesteistä itselleni kuvankaappauksia talteen, jotta voin palata niihin myöhemmin. Ikävät viestit ja kommentit poistan edelleen heti.

Nyt painan julkaisen ja menen Toten kainaloon rauhoittamaan omaa hermostoa tän blogipostauksen kirjoittamisen jälkeen.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Oletamme, että lihava ei liiku

Sun ei ole pakko rakastaa itseäsi

Meillä on syvään juurtunut ajatus siitä, että lihavat eivät liiku. He syövät roskaruokaa, eivätkä pidä huolta itsestään. Sain pelkästään eilen useita syyllistäviä viestejä, joissa kerrottiin eri tavoin, että minun pitäisi ehdottomasti alkaa liikkua nyt ja alkaa pitää huolta itsestäni. Vaikka voin nyt hyvin, entä kymmenen vuoden päästä? Lasteni vuoksi minun täytyy pitää huolta itsestäni.

Tämä siitäkin huolimatta, että olen kertonut viimeisen neljän vuoden aikana useassa tekstissä, eri kanavissa, siitä miten olen vähitellen saanut liikunnasta osan jokapäiväistä arkeani, kestävästi. Olen iiloinen siitä, että olen vihdoin onnistunut tekemään liikunnasta säännöllistä. Mikä on itselleni iso saavutus. Neljä kuukautta jokapäiväistä liikuntaa (miinus yksi keuhkokuume), on itselleni merkittävä juttu. Kun yleensä kaikki ne treenihaasteet ynnä muut tyssänneet jo kolmen päivän jälkeen.

Yhteiskunta syöttää meille tarinaa

Yhteiskunta ja media syöttävät meille samaa mielikuvaa siitä, etteivät lihavat ihmiset liiku. Kun näet lihavan ihmisen liikkuvan, ensimmäinen ajatuksesi on todennäköisesti, että hän tekee sitä ensimmäistä kertaa. Emme elä tyhjiössä, eikä tapa, jolla asiat meille esitetään, ole sattumaa – alkaen jo tilastoista.

Lihavuuteen liittyvät mielikuvat ovat todella vahvoja, jonka vuoksi niistä on vaikea päästä eroon. Jopa minun, vaikka olen harjoitellut niiden kyseenalaistamista jo pitkään. Tiedän nykyään monia lihavia ihmisiä, jotka ovat aktiivisia liikkujia. Kuulun itse heihin. En pudota aktiivisesti painoa, vaan liikun terveyteni ja jaksamiseni vuoksi. Ja ilokseni huomasin tarkastettuani, että omat liikuntasuositukseni täyttyvät jopa reilusti yli suositusten. Tämä riittää minulle.

Olemme myös unohtaneet, että muutos ei välttämättä ole suoraviivaista edistystä. Takaiskut ovat normaaleja, eikä aina tarvitse aloittaa alusta. Samaan aikaan edistystä tapahtuu kuitenkin jatkuvasti, vaikkakin hitaasti. Tämä on tutkimusten mukaan kestävämpi vaihtoehto kuin pikadieetit ja elämäntapamuutokset, joilla on alku- ja loppupäivämäärä.

KUVA: Hanna Poikkilehto / EDIT: Minä

Minun ei tarvitse todistella itseäni kenellekään. Riittää, että tiedän itse, mitä teen oman hyvinvointini eteen. Ainoa taho, jolle olisin tilivelvollinen, olisi lääkäri, ja sekin vain siinä tapauksessa, että liikkumiseni ja syömiseni liittyisivät olennaisena osana terveydenhoitooni. En siis ole tilivelvollinen yhdellekään näille netin neuvonantajalle.

Olen kertonut aiemminkin, että minulla on herkkä liipaisinsormi ihmisten blokkaamiseen. Juttelimme juuri Katrin kanssa aiheesta ja totesin, että olen paljon tiukempi minkäänlaisen negatiivisen kommentoinnin suhteen. En kuitenkaan aio muuttaa tapaani. Asialliset kysymykset ja kritiikki saavat jäädä, mutta tällaiset neuvot menevät suoraan roskakoriin. En välitä niistä.

Olen ennenkin suositellut Raisa Omaheimon kirjaa Ratkaisuja läskeille ja suosittelen sitä taas, mikäli aihe kiinnostaa. Siellä on myös lihavien liikunnasta asiaa. Mitä ajatuksia aihe sinussa herättää?

-Jenni

Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

En ajatellut, että minusta tulisi vaikuttajaa

Minulle avain hyvinvointiin oli laihduttamisen lopettaminen

Uusi vuosi ja ensimmäisten päivien kuulumisia

Tavoite: Liikunta osaksi arkea

Asioita, joista pidän itsessäni