Aloitin tämän puheen viime viikolla Instagramin puolella (@bmhjenni) ja nyt ajattelin ottaa asian puheeksi myös täällä blogin puolella. Eli siis, mulla on paino noussut selkeästi tässä kuluneen vuoden aikana. Olen kärsinyt mielenterveyden vaikeuksista ja viimeiseen vuoteen voimavarat eivät ole riittäneet liikunnasta ja tasapainoisesta ruokavaliosta huolehtimiseen. Todella monet kerrat olen mennyt tasan siitä mistä aita on matalin ja woltti on käynyt kerran jos toisenkin.

Ulkonäköni kanssa olen ihan sinut. Näytän edelleen hyvältä omasta mielestäni ja muiden mielipiteillä ei oikeasti ole väliä.  Mutta sen sijaan häiritsee se, että housut puristaa ja enää en voi luottaa siihen, että oman kokoni vaatteet mahtuvat minulle. Sen lisäksi polven vaiva on pahentunut entisestään ja toinen jalka on alkanut myös reistailemaan. Tiedän, että molemmat jalkavaivat helpottaisivat sillä, että saisin pudotettua painoa.

Ja nyt puhun vain ja ainoastaan omasta puolestani. Paino on hyvin henkilökohtainen asia. Minä en ole oikea ihminen neuvomaan ketään muuta tai sanomaan, että jonkun pitäisi pudottaa painoa. Pystyn puhumaan vain omasta itsestäni ja omasta kehostani. Teen asioita, jotka tuntuvat itsestäni hyviltä ja oikeilta. Mutta en voi sanoa, että samat asiat toimisivat muilla. Pitää muistaa, että me olemme yksilöitä.

Uskaltaako tästä puhua?

Aloitin tämän keskustelun hyvin hyvin varovasti Instagramissa. Tiedän, että painopuhe ja painonpudotus triggeröi osaa ihmisistä ja pelkäsin vihapostia DM-laatikon täydeltä. Pelkäsin vähän, että tähän suhtauduttaisiin kuin pissisin kehopositiivisuuden nilkoille. Vaikka edelleen, kyse on omalla kohdallani siitä, että voin paremmin ja polveni ei reistaisi enää niin paljon kuin aikaisemmin.

Sain kuitenkin DM:än täydeltä aivan ihania ja kannustavia viestejä. Moni oli sitä mieltä, että armollinen, avoin ja rehellinen puhe tästä aiheesta on ihan tervetullutta. Kiitos jokaiselle, joka laittoi minulle viestiä aiheesta. Moni tuntuu myös kamppailevan samojen vaikeuksien kanssa ja kokee saavansa minulta vertaistukea.

Tilanne omien mielenterveysongelmien kanssa on vakaa. Olen toipunut burnoutista. Ja no, ahdistuneisuushäiriön kanssa joudun vain elämään, mutta se on hallinnassa. Koen, että nyt minulla riittää voimavarjoa, myös itsestäni huolehtimiseen. Minulla ei ole tavoitepainoa, mutta minulla on toisenlaisia tavoitteita.

10 000 askelta

Pyrin siihen, että saisin joka päivä sen 10 000 askelta täyteen päivässä. Hoitotyössä tämä askelmäärä tuli täyteen mennen tullen ja palatessa. Mutta nyt sen täyteen saaminen on ollut vaikeampaa. 10 000 askelta vaatii minulta melkein joka päivä lenkin ja leikkipuistoon kävelyä lasten kanssa. Nyt se toki on helpmpaa, kun harjoittelemme toisen lapsen kanssa koulumatkaa.

Kotijumppa

Tässä minulla on apuna 30 days challence appi, jossa on kerta kerralta vaikeutuvia treenejä. Se kaikkein helpoin vatsalihastreeni tuntui kyllä, koska en ole jumpannut pitkään pitkään aikaan. Mutta ilokseni olen huomannut, että jo ihan muutamassa päivässä, myös se vatsalihastreeni on helpottunut. Vedän kolmea erillaista jumppaa, jolloin yhteiskesto niille on noin 15 minuuttia päivä. Minun kuntotasollani tämä on erittäin hyvä vaihtoehto.

Pätkäpaasto

Päätin aloittaa myös pitkästä aikaa pätkäpaaston. Olen ollut sillä ennenkin ja koska olen maailman huonoin ihminen syömään aamupalan, niin tämä toimii minulle rytmillisestikin aika hyvin. Vaikeinta on se, että kahvia ei saa juoda aamulla ensimmäisenä, mutta muuten pätkäpaasto sopii minulle. Olen nyt ollut jo kolme päivää pätkäpaastolla ja hyvin on mennyt. Menen nyt hetken aikaa 10:14 rytmillä ja siirryn sitten asteittain 8.16 rytmiin. Viimeisin paasto minulla oli tosin ihan vahingossa sen 16 tuntia jo. 😀

Mutta näillä mennään. Ja kuten kirjoitin, en ole oikea ihminen sanomaan kenellekään miten pitää tehdä. Mutta nämä tuntuvat minulle hyvältä vaihtoehdolta.

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Kuukautiset sekaisin rokotteesta

Kroppa sekaisin – Hormoniehkäisy tauolle

Asioita, jotka tuottavat minulle iloa

Ahdistus

Siis niin uskomatonta, kuin se on, niin minä toivun täällä edelleen viime viikonlopusta. Tiesin sen olevan rankka rupeama introverttiminälleni, mutta en ajatellut sen olevan näin rankka. Toki tähän vaikuttaa varmasti myös se, että en ole saanut olla kovin montaa hetkeä yksin, mikä lataa akkuni yleensä parhaiten. Lisäki opin, että menneessä viikonlopussa oli selkeästi aivan liikaa käsiteltävää minulle. Oli kaksi hotelliyötä, poikaystävän tuparit ja kuvausreissu. Kaikki edelleen mielettömän kivoja juttuja, joista en olisi halunnut luopua mistään, mutta selkeästi minua kuormittavia. Tähän päälle poikaystäväni tuli vielä pariksi yöksi minun luokseni, joten en ollut hetkeäkään yksin.

Jokaisen tapahtuman välissä olin eräänlaisessa valmiustilassa. Pakkasin ja purin laukkuja, silitin ja sovitin vaatteita, katsoin kelloa, koska pitää lähteä. Siihen päälle se, että jouduin olemaan ihan koko ajan sosiaallinen, jonkun tai joidenkin kanssa. Tämä on selkeästi erityisen kuormittavaa minulle ja toipuminen vie aikansa.

KUVA: Heidi / EDITOINTI: Minä

Olen vitsaillut poikaystävälleni, että millainen shokki se tulee olemaan hänelle, kun hän muuttaa keskelle pikkulapsiarkea. Mutta tulee yhteenmuutto olemaan shokki myös minulle, joka olen tottunut olemaan osan viikoista aivan yksin ja sitten minun pitäisi jakaa koti ja koko arki toisen ihmisen kanssa. Mielessä itseasiassa jo kävi, että pystyttäisiinkö vain asumaan eri osoitteitteissa. Mutta meidän tulevaisuuden toiveet ovat sen sorttisia, että yhteinen koti on kaikkein käytännöllisin vaihtoehto.

Omien tarpeiden huomioiminen

Pidin itseäni vuosia ekstroverttina, koska nautin ihmisten kanssa olemisesta ja sosiaalisista tilanteista. Jossain vaiheessa mietin myös, olisinko ambivertti. Mutta kun luin määritelmän siitä, että introvertin akut latautuvat parhaiten yksin ollessa ja sosiaalliset tilanteet kuluttavat, vaikka niistä nauttisikin, totesin olevani pesun kestävä introvertti. Tietenkään ihmisiä ei voi kovin tiukkaan lokeroida. Asiat eivät ole joko tai silloin, kun on kyse ihmisyydestä. Mustan ja valkoisen väliin mahtuu paljon harmaan eri sävyjä. Mutta kun olen oppinyt ymmärtämään tätä puolta itsessäni, olen oppinut myös ottamaan sen huomioon paremmin. Ehkä en aja itseäni uuteen burn outtiin nyt, kun edellisestä on vasta toivuttu.

Minua harvoin harmittaa kauaa aikaa se, jos joku kivakin juttu peruuntuu, koska olen monesti helpottunut jos saan olla yksin. Ja kuten sanottu, saatan väsyä kaikesta kivastakin ja palautuminen ottaa oman aikansa. FOMO ei minua vaivaa.

Viime viikonloppu oli todella hyvä muistutus sille, että en voi ahtaa kalenteriani täysin täyteen. Tarvitsen rauhaa, hiljaisuutta ja aikatauluttomuutta vastapainoksi kaikelle muulle. Olen vitsaillut, että tarvitsen kaiken sosiaallisen jälkeen pimeän, hiljaisen rauhallisen huoneen, jossa voin maata ja latautua 24 tuntia kerrallaan. Välillä tuntuu, ettei tämä ole vitsi.

Jatkossa yritän muistaa sopia yhden menon per viikonloppu. Se on kuitenkin loppujen lopuksi ihan riittävää. Koko aikaa ei tarvitse olla menossa ja tekemässä, varsinkin silloin kun se kuormittaa. Oma burnouttini opetti sen, että ihan kaikkea ei tarvitse jaksaa verenmaku suussa. Oma burnouttini johtui hyvin paljon siitä, että jatkoin hampaat irvessä elämäni elämistä, silloin kun olisi pitänyt hidastaa ja rauhoittua, ottaa aikaa itselleni.

Tuleva viikonloppu otetaan lasten kanssa ihan rauhoittumisen kannalta. Lupasin lapsille hyvää ruokaa, erikoisjälkkäriä, metsä- ja puistoretkiä ja niillä mennään. Mutta ei kuitenkaan pakottamalla.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Ahdistuneisuushäiriö pilasi viikonlopun

Olen jaksanut viimein olla parempi äiti lapsilleni

Opiskelu ja ahdistuneisuushäiriö

Miten voin juuri nyt?

Asioita, jotka tuottavat minulle iloa