Kommentti: ”Et ole varmaan koskaan saanut miespuolista kosketusta”
3Sain tässä hetki sitten Instagramissa kommentin, jossa minua haukuttiin ja ulkonäköäni arvosteltiin. Osa kommenttia oli; ”Et ole varmaan koskaan saanut miespuolista kosketusta.” Tämän kirjoittaja viittasi tällä siihen, että olen pluskokoinen ja sen vuoksi hänen silmissään epämiellyttävän näköinen. Ja se, että hän ei viehäty minusta, on minulle täysin ok. Kommentti oli jätetty julkisella profiililla, mutta olen poistanut sen jo.
Tämä kommentoija ei ole mielipiteensä kanssa yksin. Ollessani Tinderissä, selasin useita profiileita, joissa oli eri tavoin muotoiltu teksi; ”Etsin itsestään huolta pitävää naista.” Tämä on yleisesti tiedetty koodi sille, että kyseinen mies haluaa deittikumppaninsa olevan laiha. Vaikka minä tunnen todella monia ihmisiä, jotka eivät mahdu siihen kauneusihanteet muottiin, mutta pitää itsestään silti huolta. Lihavat ihmiset ovat laiskoja ja syövät vain mäkkärissä. Tämä on se yleisesti tunnettu mielikuva.
Mikä ei muuten pidä paikkaansa suurimmassa osassa lihavia.
Käsitys kauneudesta
Mutta halusin nyt kirjoittaa siitä aiheesta, miten tiukassa meissä on se ajatus, että lihava ihminen on ulkoisesti epämiellyttävä. Me ollaan saatu erittäin tarkka ja tiukka kauneusihanne, johon pitäisi mahtua. Ja siihen kauneusihanteeseen ei lihava keho yksinkertaisesti istu. Yhdenkään romanttisen komedian sankaritar ei ole lihava. Ei vaikka 90-luvulla kohkattiin siitä, että Bridget Jonesin päätähti olisi ollut isokokoinen nainen.
Meille on syötetty populaarikulttuurissa tietty kuva lihavista ihmisistä. Disneyn pahis Ursula oli ilkeä ja hyljeksitty. Saman lafkan Tuhkimon Huli-hiiri oli kömpelö ja vähän yksinkertainen. Harry Potterissa Vernon ja Dudley Dursley olivat äärimmäisen ilkeitä, ällöttäviä ja hikisiä. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Meille syötetään narratiivia siitä, että lihava ihminen on kaikin puolin epämiellyttävä ja epäsiisti. Epäseksikäs.
Joten oletus on, että lihava (ja vieläpä sinkkuäiti) ei vain voi olla haluttava, eikä näin ollen voi saada kumppania missään muodossa.
Mutta itsehän olen löytänyt oman kumppanini ollessani lihava. Minun ei tarvinnut laihtua ollakseni rakastettu. Olin myös kaksi vuotta sinkkuna, eikä minun todellakaan tarvinnut olla silloin yksin. Vientiä riitti oikeastaan niin paljon, kuin jaksoin pyörittää. Itseasiassa ähkyksi asti.
Joukossa oli niitä, joilla oli ongelma painoni kanssa ja niitä, joille se oli jopa fetissi. Oli myös niitä, joille en ollut seksilelua kummempi objekti. Ja sitten oli todella, todella paljon niitä ihania, hyviä tyyppejä, jotka olivat kanssani minun itseni vuoksi. Ja lopulta, löysin tuon oman kultakimpaleeni, jolle olen kaunis juuri tällaisena, kuin olen.
Yhteiskunta ihannoi laihtumista
Kun olen viimeisen vuoden aikana perehtynyt lihavuuteen ja siitä tehtyihin tutkimuksiin, sekä ymmärtänyt niiden kautta paremmin erilaisia kehoja ja omaa kehoani, en voi kuin ihmetellä sitä, miten tämä kaikki on mennyt läpi. On täydellisen normaalia, että ihmiset ovat erikokoisia. Ilman dieettikulttuuria ja sen tuomia haittoja, liikalihavuus tuskin olisi tämän kokoluokan terveysongelma.
Lihavuus tuntuu koko yhteiskunnan asialta, vaikka se olisi oikeasti vain lihavan ihmisen ja häntä lihavuudesta hoitavien terveydenhuollon ammattilaisten välinen asia. Meidän yhteiskunta arvotaa laihtumista yli kaiken muun. Jopa yli terveyden. Laihtumista pidetään hyvänä, vaikka se tapahtuisi sairastumisen ohessa. Olemme varmasti kaikki kuulleet, miten joka toivoo saavansa vatsataudin laihtuakseen muutaman kilon. Nuorempana minä rukoilin, että sairastuisin anoreksiaan, koska silloin varmasti laihtuisin. Siis miten kieroutunut tuo ajatus voi oikeasti olla?
Mun oma some on sillä tavalla kuratoitu, että minä näen valtavan paljon erilaisia kehoja, ihan jatkuvasti. Huomaan myös oman kauneusihanteeni muuttuneen huomattavasti lempeämmäksi ja laajemmaksi.
Sen lisäksi minulle on tullut sellainen fiilis, kun vastaan on tullut yksi, jos toinenkin moderni alffauros. Ehkä en haluakaan sopia niihin heidän ihanteisiinsa. Siinä väistää jo itsessään yhden luodin.
Millaisia ajatuksia tämä herättää sinussa?
-Jenni
KUVAT: Ida Keränen
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Olen pluskokoinen ja nautin hyvästä ruuasta
Asioita, joista pidän itsessäni
Saako lapsihaaveista puhua ekoilla treffeillä?
Olen seurannut nyt mielenkiinnolla keskustelua niin syntyvyyden laskusta, kuin myös synnytystalkoista ja sukupuolien erilaisista arvoista. Mikään tässä keskustelussa ei varsinaisesti yllätä minua. Deittailin itse aktiivisesti kaksi vuotta, jonka aikana sain melkoisen syväluotauksen kyseiseen maailmaan. Deittailumaailma kiinnostaa minua edelleen, vaikka ei samalla tavalla kuin silloin, kun etsin itselleni kumppania.
Deittailuun liittyy paljon erilaisia uskomuksia, joista osa on ehkä nykyään aikansa eläneitä. Deittailu tuntuu olevan eräänlainen peli, jossa kukaan ei tunnu olevan täysin perillä säännöistä. Kuulin sinkkuaikan todella paljon erilaisia sääntöjä, kuten ”nainen ei aloita keskustelua” ja ”ensimmäisillä treffeillä ei puhuta vielä yhteisestä tulevaisuudesta”. Muutamat jutut, kuten ekat treffit julkisella paikalla ovat ihan turvallisuuskysymyksiä, mutta paljon on tuollaisia edellä mainittuja sääntöjä, jotka eivät ole ihan täysin relevantteja.
Älä säikäytä miestä
Itse kokeilin jos jonkinlaista lähestymistapaa deittailurintamalla. Muun muassa tuon, että minä en laittanut yhtään aloitusviestiä, koska halusin miehen näyttävän kiinnostumisensa. Tähän yksi perustelu tuntui olevan, että miehet monesti svaippaavat aina oikealle ja tekevät valinnan vasta matchin sattuessa. Hieman ironista on, että löysin oman kumppanini vasta, kun laitoin mykille matcheilleni sen ensimmäisen viestin. Tämä ehkä osoittaa sen kuinka höpsö esimerkiksi tämä ajatus on.
Toinen mitä naisena on saanut kuulla on se, että yhteisestä tulevaisuudesta ei saa puhua liian aikaisin, koska se saattaa säikäyttää miehen. Siis mitä?! Minä ainakin deittailin löytääkseni nimenomaan pitkäiaikaisen kumppanin, jonka kanssa rakentaa yhteistä elämää. Joten minun mielestäni tulevaisuuteen liittyvät keskustelut ovat enemmän, kuin relevantteja. Ensimmäiseksi ei kannata ehkä miettiä, mille asuinalueelle muutetaan yhdessä, mutta sellaiset ”missä näet itsesi viiden vuoden päästä” ja ”näetkö itsesi vanhempana” tyyppiset kysymykset voidaan käydä läpi siellä ensitreffeillä.
Minä nimittäin tein senkin virheen, että en ottanut niitä mahdollisia yhteisiä lapsia puheeksi erään ihanan tyypin kanssa. Hän oli aivan ihana tyyppi. Me juteltiin ja tapailtiin joitain viikkoja, kunnes jossain sivulauseessa tuli sitten esille ettei hän halua lapsia uuden kumppanin kanssa. Tämä oli itselleni musertavaa. Minä nimittäin halusin. Siinä vaiheessa olin kuitenkin aika ihastunut ja punnitsin sitä, voisinko tämän ihmisen vuoksi luopua siitä haaveesta. En pystynyt. Niinpä päädyttiin jatkamaan eri teille. Mutta tältäkin olisi vältytty, jos asia olisi tullut puheeksi aiemmin.
Suoraa puhetta
Syntyvyyden laskun myötä syitä tälle on pohdittu paljon. Ja tästä on syytetty pitkälti naisia, jotka haluavat luoda uraa, eivätkä keskittyä perheeseen. Mutta itse näin tinderissä niitä nelikymppisiä miehiä, joiden profiilissa luki lasten kohdalla ”mietin vielä”. Sanoisin, että tuossa kohtaan se juna on jo mennyt. Hyvin usien ne nelikymppiset deittailevat kuitenkin ihan oman ikäisiään daameja, joilla se hedelmällinen aika on tullut tiensä päätökseen. Siinä kohtaan ei mietitä enää.
Tähän päälle vielä se, että miehillä ja naisilla on toisistaan poikkeavat arvot. Naiset muuttuvat entistä liberaaleimmiksi ja miehet konservatiivisemmiksi. Tämä on kärjistynyt erityisesti tässä nuoremmassa sukupolvessa. Itsekin olen miettinyt sitä, että miten niitä parisuhteita enää muodostuu, kun naiset haluavat tasa-arvoa ja miehet haluavat itselleen piian ja äidin.
Kun mietitään näitä seikkoja, sanoisin, että kannattaa oikeasti puhua niistä lapsihaaveista silloin ekoilla treffeillä. Ja kaikenlaisista muistakin haaveista, että onko se toinen oikeasti sillä tavalla realistinen match, että sille yhteiselle tulevaisuudelle voisi olla mahdollisuudet. Siis, jos etsii pitkäaikaista kumppania. Jos etsii pelkkää seksiä, sekin on ok, mutta kannattaa niistä toiveista ja haaveista puhua silloinkin.
Minä olin kolmekymppinen, lapsista haaveileva sinkku, joten koin kaikille osapuolille reiluksi sen, että toin haaveet esille heti kättelyssä. Kolmekymppisenä se oma hedelmällinen aika alkaa olla varsin rajallinen ja siinä vaiheessa ei ole aikaa kattella miten homma menee. Silloin kun alettiin Toten kanssa viestittelemään toin hyvin nopeasti esille sen, että se yhteinen lapsi olisi todennäköisesti ajankohtainen asia aika pian. Eikä Totte sitä säikähtänyt. Ja tässä me ollaan, vahvempina kuin koskaan. Meillä on äärimmäisen hyvä parisuhde, joka ei kaatunut siihen, että ei pelattu niitä pelejä, vaan oltiin täysin rehellisiä alusta asti.
Mitä ajatuksia tämä herättää sinussa? Kuulostaako deittailun erilaiset säännöt tutuilta?
-Jenni
KUVAT: Henria Kotamäki
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Aion ajatella 21 päivää seksiä