Toteutan nyt lukijan toivepostauksen, joka on roikkunut listallani hyvän tovin. Ihana lukijani nimittäin toivoi minulta postausta meidän tavallisesta päivästä. Niinpä kuvasin meidän maanantain, jolloin olin itse vapaalla ja pidin tytöt kotona. 

Herään siihen, että Little B lähti ryömimään pois kainalostani, johon oli tullut nukkumaan jossain vaiheessa yötä. Esikoinen havahtuu tähän liikehdintään heti ja nousee pystyyn omassa sängyssään. Minulla ei ole enää mitään mahdollisuutta yrittää suostutella itselleni viittätoista minuuttia lisää unta, vaan nousen ylös tyttöjen kanssa. Olohuoneessa laitan lastenohjelmat pyörimään ja keitin kahvia. 

Kun sain kahvin, menin halailemaan tyttöjä sohvalle. Tämä on parasta meidän yhteisissä aamuissa, kun ei ole kiire mihinkään. Samalla me yleensä mietitään, keksitäänkö me jotain kivaa tekemistä sille päivälle. To do-listalla on pyörinyt muutama juttu, joten ehdotin, että lähdetään käymään kaupungilla. Metroajelu kelpaa meidän esikoiselle aina. 

Aamupala on syöty ja lastenohjelmat on katsottu, joten alan keräilemään tavaroita kasaan. Pakkaan meidän hoitolaukun ja kerään ulkovaatteet kokoon. Little E osaa jo hienosti pukea itse niin sisä-, kuin ulkovaatteensa, mikä on helpottanut lähtöjä huomattavasti. Kuopus on vielä täysin autettava. 

Me matkustetaan metrolla keskustaan. Tässä vaiheessa Little E osaa jo kysyä, jos voitaisiin mennä käymään kahvilla. Tyttö tietää jo, että äidillä on krooninen kahvihammas, johon on helppo vedota. Joten ennen kauppoja, me kävimme Espresso Housessa kahvilla (tytöt luomu pillimehulla). Sen jälkeen kävimme ruokaostoksilla Lidlissä, tiskiharjanhaku reissulla K-kaupassa, ostamassa multaa Plantagenissa ja Kaivokukassa hakemassa kukkia. Siitä suuntasimme lopulta kotiin. 

Hämmästelin Little E:lle, kuinka hän jaksoi kävellä hienosti koko matkan. 

Saavutaan kotiin. Little B on nukahtanut rattaisiin, joten työnnän ne parvekkeelle. Ohjaan myös Little E:n päiväunille ja ryhdyn sitten vaihtamaan meidän kukille multia. Minulla on kaksi viherkasvia, jotka ovat selvinneet riittävän pitkään, jotta niiden mullat on vaihdettava. Mieheni jaksaa pilkata viherpeukalon taitojani, mutta olen tullut pikku hiljaa paremmaksi. Kyllä minä vielä saan muutkin, kuin tekokukat menestymään. Multien vaihdon ohessa puunasin myös meidän hyllyt ja pyyhin lattiat.

Menen ottamaan vaunuistaan päiväuniltaan heränneen Little B:n ja riisun hänet. Tässä välissä alan laittaa ruokaa, joka on yksinkertaisuudessaan Ikean lihapullia ja spagettia. Vaapero touhuaa jaloissani ja tuo minulle kaikenlaista tavaraa dubloista, vauvanukkeen ja muuhun vastaavaan. Välillä hän käy sylissä vilkaisemassa pannuun ja jatkaa sitten omia touhujaan. Ruuan kaveriksi teen salaatin ja käyn herättämässä esikoisen syömään. 

Tämä väli sisältää lähinnä ”äiti, tylsää”-ilmoituksia, kärhämöintiä, itkua, kikattelua ja lopulta ihan leikkiä. On ollut mielenkiintoista huomata, että myös yksivuotias osaa ärsyttää isosiskoaan. Yritin tässä ohessa juoda rauhassa kupin kahvia ja lukea sisustuslehteä, mutta lopulta lehti jäi lukematta ja kahvin join kylmänä. 

Voin laittaa hyvällä omallatunnolla Pikku Kakkosen päälle ja kiinnittää lasten huomion hetkeksi töllöön. 

Alan valmistella tytöille iltapalaa. Meillä tehdään iltatoimet yleensä kaikessa rauhassa. Little E on jo todella omatoiminen, mutta tarvitsee hieman aikaa esimerkiksi vaatteiden vaihdossa. Olen huomannut, että meidän kummankin hermot säästyvät, jos hän saa tehdä kaiken omalla tahdillaan. Välillä hän tuo minulle nurin päin olevia vaatteita oiottavaksi, mutta muuten hän hoitaa homman itse. Ja lopulta pieni on niin ylpeä, kun on suoriutunut pukeutumisesta aivan itse. Iltapalan jälkeen mennään tunnetusti hammaspesulle ja sänkyyn. 

Little E haluaa lukea itsekseen kirjoja sängyssä, kun minä nukutan nuorempaa tyttöä syliin. Juuri nyt tämä systeemi luonnistuu meillä kaikkein parhaiten. 

Tästä alkaa yleensä ilta ja minun oma aikani. Mieheni oli kyseisenä päivänä myöhään töissä, joten minä lähinnä kirjoitin ja vilkuilin sivusilmällä televisiota. 

Terveisiä sairastuvalta. Little E:lle nousi kuume viime lauantaina ja nyt vuorossa olemme minä, sekä Little B. Pitää toivoa, että mies säästyy tältä. Minulla ei ole ollut kuumetta kuten tytöillä, mutta olen aivan tukossa. Viimeiseen vuorokauteen nenäni ei ole toiminut lainkaan, eikä liiemmin makuaistinikaan. Toissa yönä tämä häiritsi sen verran, että valvoin keskellä yötä kolme tuntia kun nukkumisesta ei tullut yksinkertaisesti mitään. Käsittelin sitten kuvia ja join teetä, kunnes väsymys vei voiton. Viime yönä nukuin paremmin, mutta heräsin muutamia kertoja siihen, että suuni oli kuin hiekkapaperia. 

Väsymys ja univaje tekivät minusta täyden zombien. Kun siihen lisätään flunssa ja tukkoinen nenä, tämä päivät olivat pelkkää selviytymistä. Oman elämäni nälkäpeli. Tavoitteenani oli pitää lapset hengissä päivän loppuun. Onneksi päivähoito auttoi siinä hieman. Kuopus sairasti kanssani kotona, mutta esikoinen meni tavalliseen tapaan hoitoon. Tämä helpotti meidän päiviä suunnattomasti. Iltaisin mentiin sieltä, mistä aita oli matalin. Eli meillä on syöty pitsaa ja purilaisia. 

Koska minulle ei ole noussut kuumetta, pelkään tämän pitkittyvän jonnekin kahteen viikkoon. Olo on välillä todella heikko. En ole jaksanut konetta avata tai miettiä blogia. Minulla olisi ollut paljon kuvattavaakin tässä, mutta kamera ei vain ole pysynyt käsissä. Voin kertoa, että näiden kuvien seesteinen tunnelma on ollut muisto vain. Meidän koti on tällä hetkellä varsinainen räjähtänyt miinakenttä. Enää ei auta valojen himmennyskään. 

Mutta eiköhän tämä tästä. Suihku ja yksi kutakuinkin hyvin nukuttu yö on tehnyt jo paljon. Palaan tässä hiljakseen normaaleihin aiheisiin ja helmikuun teemaan.