Hae
Big mamas home

Uutta arkea takana kaksi viikkoa

Terveisiä täältä uudenlaisen arjen keskeltä. Kirjoitin viime vuoden lopulla siitä, että olin päässyt uupumaan harvinaisen rankan elämäntilanteen vuoksi. Oli opiskelut, oli vuorotyö, yh-arki kahden lapsen kanssa, blogi ja äärimmäisen rankka ero ja parisuhteen jälkeen jatkuva vainoaminen. Niin ja sitten oli vielä korona. Kuten sanottu, siinä on ollut hitonmoinen vuosi. Huomasin kahdesti vuoden aikana olevani uupunut. Kesäloma korjasi tilanteen ensimmäisellä kerralla. Mutta kun huomasin saman toistuvan loppuvuonna, minun oli pakko alkaa miettimään vaihtoehtoja. Päätin priorisoida opiskelut ja jättäytyä koulun penkille, jotta saan viimein paperit koulusta.

Sohvalla

Opiskelijaelämää

Nyt tätä opiskelijaelämää on takana pari viikkoa. Se ei tosin sisällä villejä opiskelijabileitä tai irtosuhteita. Ei tässä iässä, eikä tänä aikana. Äärimmäisen rentouttava joululoma teki oman tehtävänsä ja palautti minut uupumispisteestä. Tuntuu, että olen taas oma itseni, eikä minun tarvitse koko aikaa nukkua. Tämän hetkinen satunnainen väsymys johtuu jostain ihan muusta, kuin uupumuksesta.

Opiskelu on tällä hetkellä etäopetusta, mikä tuo sekin omat haasteensa. Mutta ainakin kahvia saa keittää oppitunneille juuri niin paljon, kuin haluaa. Ei tarvitse tyytyä koulun kahveihin. Heh. Tavallaan hauska saada kokea myös tämä etäopetus. Toki odotan myös fyysisille oppitunneille pääsyä. Näiden on näillä näkymin suunniteltu alkavan joskus maaliskuussa. Olisi mukavaa päästä taas käytännön harjoittelun pariin. Vaikka leikkaussaliin tutustuminen onnistuu virtuaalisesti, joitain juttuja on kiva päästä kokeilemaan myös käytännössä.

Sohvalla

Päätös jättäytyä pelkästään opiskelemaan tuntuu äärimmäisen oikealta. Arki ei uuvuta niin rankasti, kun ei tarvitse selviytyä niin opiskeluista, kuin töistäkin. Tässä on kuitenkin ollut nytkin kädet sen verran täynnä tekemistä, että ihmettelin vain, miten olen selvinnyt koko viime vuoden. No, en selvinnytkään. Opinnot eivät edenneet, niin kuin olin toivonut ja töihinkin oli ajoittain vaikea keskittyä. Siksi tässä ollaan.

Nyt aion nauttia tästä vuodesta ja vapaista viikonlopuista, jotka ovat olleet vuorotöissä harvinaista herkkua. Lisäksi lupasin vuoden vaihteessa itselleni, että lapsivapaat viikonloput ovat minulle myös vapaa-aikaa. Tämä sen vuoksi, että pystyisin sinä aikana oikeasti palautumaan ja rentoutumaan. Jokainen eronnut tietää, kuinka tärkeää se oma aika myös on. Tarvitsen sitä, kuten kuka tahansa muukin vanhempi.

Pääasiassa fiilis muutoksesta on juuri nyt ihan hyvä. Palaset tuntuvat loksahtelevan paikoilleen ja opiskelu on oikeasti mielekästä. Kyllä nämä asiat tästä järjestyvät.

-Jenni

Lue myös

Hei, hei mitä kuuluu?

Tilinpäätös vuodesta 2020

Tavallista arkea & syksyn käytetyin asu

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok

Hei, hei mitä kuuluu?

Tässä alkuvuodesta joissain blogeissa on näkynyt näitä Hei, hei mitä kuuluu?-postauksia. Minäkin olen kirjoittanut vastaavanlaisen aikaisemmin, mutta siitä on jo useampi kuukausi. Tämä postausmalli on kuitenkin todella hyvä tällaiseen kuulumisten kertomiseen. Näin blogimuuton myötä on kiva päästä kertomaan, mitä minulle kuuluu juuri nyt. Mahdolliset uudetkin lukijat pääsevät heti kärryille tämän hetkisestä tilanteesta.

LUE MYÖS: Mitä minulle kuuluu oikeasti?

Big mamas home by Jenni S. - Hei, hei mitä kuuluu?

Mitä kuuluu?

Juuri nyt todella hyvää. Joulunajan ja uuden vuoden pysähtyminen teki todella hyvää omalle uupumukselleni. Luulen, että sairastamani flunssa tuossa jouluna oli kroppani tapa sanoa, että nyt täytyy rauhoittua ja levätä, sillä olin ennen joulua todella loppu ja väsynyt. Meidän elimistö on kuitenkin hämmästyttävän herkkä tällaisissa asioissa. Nyt tuntuu siltä, että jaksan taas. Ja toivon todella, että saan kevennettyä tätä vuotta kuten olin alunperin suunnitellutkin.

Big mamas home by Jenni S. - Hei, hei mitä kuuluu?

Mitä tapahtuu työrintamalla?

Tällä hetkellä, ei mitään. Tai tapahtuu vähän. Mutta jättäydyin vuoden alusta opiskelemaan koulun penkille. Kyseinen päätös ei ollut helppo, mutta se oli ehdottoman oikea. Vuosi 2020 oli äärimmäisen rankka ja omalla henkilökohtaisella paletilla tuntui olevan enemmän tavaraa, kuin mitä pystyin hallitsemaan. Tuntui, että jostain on pakko luopua. Koska haluan saada opinnot viimein loppuun, tuntui tärkeältä keskittyä nyt pääsääntöisesti niihin. Teen tässä samalla keikkaa sen verran, mikä tuntuu hyvältä, mutta juuri nyt olen virallisesti täyspäiväinen opiskelija.

Big mamas home by Jenni S. - Hei, hei mitä kuuluu?

Parisuhde/Perhe/Ystävät?

Parisuhteeseen en kommentoi mitään. Olen edelleen sinkku ja thats it. Eron myötä sain huomata, ketkä ovat minun todellisia ystäviäni. Voin kertoa, että oma ystäväporukkani supistui melkoisesti. Mutta niiden kanssa, jotka jäivät, suhteet tuntuivat vain tiivistyneen. Minulla on aivan uskomattoman upeita ihmisiä ympärilläni ja olen kiitollinen heistä jokaisesta. Erovuonna oman perheeni merkitys on kasvanut entisestään. Olen niin kiitollinen perheestäni ja siitä, että he ovat voineet auttaa minua tänä haastavana vuonna.

LUE MYÖS: Koronakaranteenissa

Big mamas home by Jenni S. - Hei, hei mitä kuuluu?

Harrastukset/Hyvinvointi?

Minulla on aivan järkyttävä ikävä uimista. Harmittaa hiukan, että olin juuri löytänyt liikuntaharrastuksen, josta nautin suunnattomasti, kun uimahallit menivät kiinni. Mutta tässä asiassa turvallisuus ennen kaikkea. Olen valmis odottamaan siihen, että tämä aalto helpottaa. Muuten jatkan samalla linjalla, jonka aloitin vuosi sitten. Yritän hiljalleen opetella uusia, parempia ja ennen kaikkea terveellisempiä rutiineita. Tavoitteena on antaa mahdollisimman paljon lisä aikaa reistailevalle polvelleni. Tiedostan sen, että jonkinlainen polvileikkaus on hyvin todennäköinen jossain vaiheessa elämää. Mutta jos onnistuisin siirtämään sitä omilla valinnoillani vielä jonkin aikaa.

Big mamas home by Jenni S. - Hei, hei mitä kuuluu?

Inspiroi eniten/vähiten?

Tällä hetkellä eniten inspiroi mahdollisuus keskittyä täysillä opintoihini. Valmistuttuani voin sitten hakea työpaikkaa jostain sairaalasta. Ne, jotka minut tuntevat, tietävät, että haluan jonain päivänä työskennellä sairaalassa. Sen lisäksi inspirois uusi koti ja sisustamine. Saa toki nähdä, kuinka sisustaminen lopulta onnistuu opiskelijabudjetilla, mutta katsotaan nyt. Asia kerrallaan. Vähiten inspiroi juuri nyt, treffailu. Uskokaa tai älkää. Mietin, pitäisikö minun pitää taukoa siitä. Koska kuten sanottu, taipailu ei tarkoita sitä, että suhde etenisi parisuhteeksi asti. Havaittavissa ehkä pientä deittiähkyä.

Big mamas home by Jenni S. - Hei, hei mitä kuuluu?

Tällä hetkellä syön/katson/luen?

Yhä enemmän kasvispainotteisesti. Tämä on yksi niitä viime vuoden tavoitteita, joiden onnistumisesta olen äärimmäisen innoissani. Olen löytänyt todella hyviä kasvisruokareseptejä meidän perheen käyttöön, joita myös tytöt syövät mielellään. Jatkamme siis tällä linjalla. Tällä hetkellä katson vanhoja tuttuja sarjoja, kuten Bonesia ja Supernaturalia. Rehellisesti kaipaisin uutta katsottavaa, mutta en jaksa perehtyä uusiin sarjoihin. Joten, jos jollakin on sarjasuosituksia, otan niitä mielelläni vastaan. Loppuvuodesta olen ehtinyt lukea hyvin vähän, mutta ehkä minulla nyt olisi taas aikaa, kun olen saanut vähennettyä arjen kuormittavuutta.

LUE MYÖS: Murtunut käsi

Big mamas home by Jenni S. - Hei, hei mitä kuuluu?

Mitä odotan?

Tulevaa vuotta. Sitä, millainen siitä muodostuu ja sitä meidän ihan tavallista arkea. Olen saanut monet asiat rullaamaan ja nyt tämä arki yksin kahden lapsen kanssa alkaa oikeasti luistamaan. Odotan myös opintojen viimeistelyä ja sitä, että saisin laitettua tätä asuntoa edes aavistuksen valmiimmaksi. Odotan myös sitä, että ihmisiä alettaisiin viimein rokottamaan koronaan ja tämä pandemia saataisiin ajan kanssa rauhoittumaan.

Mutta, mitä teille kuuluu?

-Jenni

TAGIT: Arkielämää

SEURAA MINUA MYÖS:

Instagram/Facebook/Tiktok