Ensimmäinen kevät viikonloppu
0Nyt sen voi jo selkeästi tuntea ilmassa. Kevään nimittäin. Viikonloppu on ollut ihanan aurinkoinen ja ennen kaikkea lämmin. Kevät on ehdottomasti lempiaikaani vuodesta. Se, kun saa seurata luonnon heräämistä eloon, päivien pitenemistä ja lämmön lisääntymistä. Rakastan sitä. Ja samaan aikaan tuntuu siltä, kuin heräisin itsekin eloon. Tuntuu siltä, kuin auringon valo ja lämpö menisivät suoraan minuun ja muuttuisivat konkreettiseksi energiaksi. On ihanaa kun lempivuodenaikani on viimein käsillä ja voin ammentaa siitä voimaa.
Olen ollut viikonlopun aivan yksikseni ja yrittänyt parhaani mukaan ladata akkuja. Elämässäni on tällä hetkellä useampi stressiä aiheuttava asia, joten nollaaminen ja rauhoittuminen on enemmän, kuin vain paikallaan. Olen nukkunut paljon. Huomaan stressin nykyisin ensimmäisenä siitä, että unentarpeeni lisääntyy selkeästi. Unta on toki myös helppo lisätä, kun pitää vähän silmättä sitä, mihin aikaan menee nukkumaan. Koska olen todellinen iltavirkku, niin tämä on asia, johon minun pitää kiinnittää huomiota.
Olen viikonloppuna syönyt hyvin ja liikkunut paljon. Pakko myöntää, että en ole tänä viikonloppuna sortunut wolttaamaan vain kertaa. Mutta olen tehnyt ruokaa myös itse, enkä juoksuttanut pelkästään woltkuskeja. Ruuan tilaaminen on jatkuva lapsivapaiden viikonloppujeni pahe, josta on vaikeaa päästä eroon. Mutta olen tyytyväinen jo tähän, että viikonloppu on menty sellaisella 50/50 onnistumisella.
En ole oikein pystynyt olemaan sisätiloissa tänä viikonloppuna. Todennäköisesti auringonpaisteella on ollut osasyytä asiaan. Olen siis lähtenyt molempina päivinä kaueammas retkelle. Lauantaina lähdin keskustaan kävelemään ja sunnuntaina tein retken Vanhan kaupungin koskelle, jossa en ole ennen käynyt. Huolimatta siitä, että kaaduin näillä reissuilla yhteensä viisi kertaa, koska tiet ovat niin liukkaat, molemmat olivat tosi onnistuneita. Sain happea ja aurinkoa ja kerrytin askeleita. Ihan täydellistä etten sanoisi.
Vaikka rakastan meidän perheen, minun ja tyttöjen, arkea, nämä viikonloput auttavat minua jaksamaan paremmin. Vaikka olen lapsista erossa vain pari päivää, näin sunnuntai-iltana odotan jo kovasti, että saan tytöt kotiin ja syliini.
Torstain ja perjantain vastaisena yönä, nuorempi tyttö oli nukahtanut minun sänkyyni ja kun tulin itse nukkumaan, rutistin tytön rintaani vasten. Annoin hänelle pusun ohimolle ja kuiskasin korvaan rakastavani häntä. Minun pieni kolmevuotiaani hymyili puoli unessa ja kuiskasi minulle; “Äiti saisinko minä nyt nukkua.” Hän oli niin suloinen. Minun pikkuiseni. En malta odottaa, että saan hänestä taas unikaverin itselleni huomisesta alkaen.
Toivottavasti teillä on ollut ihana viikonloppu ja olette saaneet nauttia auringosta. Minä menen seuraavaksi nukkumaan, että jaksan aamulla taas koulua.
-Jenni
Lue myös
Seuraa myös
Viime viikon kuulumisia
Heipä hei. Helmikuu on pyörähtänyt hyvin vahvasti käyntiin ja kohta eletään jo kuun puoliväliä. Ajattelin kertoa tähän väliin hieman kuulumisia. Minulla on koulua jo yli kuukausi takana ja edelleen kaikki tuntuu todella mielenkiintoiselta. Toki tämän yh-arjen ja opiskelun yhdistäminen on välillä aavistuksen haastavaa. Etäopetus mahdollistaa toki sen, että lasten sairasteluiden vuoksi ei onneksi poissaoloja tule. Olen voinut osallistua opetukseen myös lasten ollessa kotona. Se, että olenko pystynyt täysin keskittymään opetukseen on toki kyseenalaistettavissa. Mutta se, että pystyn seuraamaan edes vähän opetusta, on parempj kuin ei mitään. Meille onneksi kuuluu myös syventävät tehtävät, jotka paikkaavat huonoa keskittymistä.
Opiskelu
Muuten opiskelun intensiivisyys pääsi vähän yllättämään. Sitä voisi äkkiä kuvitella, että kotona opiskelu on leppoisaa. Mutta niinä päivinä, kun koulua on 9-16, on se melkoinen rutistus myös näin kotoa käsin. Toki helpottavaa on se, että koulumatkoja ei tässä tilanteessa juuri ole. Lisäksi juuri nyt tietokoneella tulee istututtua ihan tolkuttoman pitkään, kun on koulu ja on blogi. Olen yrittänyt nyt pitää huolta siitä, että kaikesta huolimatta tulisi liikuttua. Uimista minulla on aivan järkyttävä ikävä. Mutta tässä tilanteessa voin vain haaveilla siitä. Lenkeillä olen yrittänyt sen sijaan käydä monta kertaa viikossa. Olen yhdistänyt sen siihen, kun vien tyttöjä päiväkotiin ja olen onnistunutkin siinä. Kaikkein kovimmilla pakkasilla myönnän jääneeni kotiin tai valinneeni julkiset.
Tämä viikko on ollut siinä mielessä haastava, että tytöt on olleet suurimman osan viikko kotona nuhan ja yskän vuoksi. Kummallakaan ei ole ollut kuumetta, mutta en ole halunnut viedä heitä hoitoon tässä tilanteessa, kun olen voinut pitää heidät kotona. Päivät ovat olleet aavistuksen kaoottisia, mutta ollaan selvitty. Vaikka tämä onkin ollut nimenomaan sitä selviämistä. Kaikki sympatiani niille, joilla vastaava tilanne on jatkunut jo sieltä viime maaliskuulta. Niin on täälläkin ruutuajat ja rytmit paukkuneet ja en ole ihan varma siitä, mitä kaikkea syöpähoidoista on jäänyt korvieni väliin, mutten kuten sanottu, olemme selvinneet. Täytyy tunnustaa, että lapsivapaa viikonloppu tulee tämän jälkeen enemmän kuin tarpeeseen.
Toki, ihanaa vastapainoa, tälle arjelle on ollut esimerkiksi yöt kun nuorempi tyttö on kömpinyt viereeni nukkumaan. Ja yhtenä iltana me laitettiin tyttöjen kanssa ilmapatja minun makuuhuoneeseeni, jossa tytöt saivat nukkua siinä vierekkäin ja sen lisäksi lähelä minua. Vaikka välillä on rankkaa, niin en minä silti haluaisi antaa tätä kaikkea pois.
Deittailu
Instagramissa minua seuraavat ja erityisesti stoorejani katselevat tietävät, että poistin tällä viikolla profiini kaikista deittiapeista. Virallisesti olen edelleen sinkku, mutta tapailen vakavasti erästä ihmistä. Kyseinen ihminen tuli elämääni jo viime vuoden lopulla, mutta homma hiipui tuossa vuoden vaihteessa. Isoksi osaksi nimenomaan minun pelkojeni ja luottamusongelmieni vuoksi. Viime viikolla hän laittoi minulle kuitenkin uudelleen viestiä ja me aloimme jutella. Selvitimme monta väärinkäsitystä ja sovimme, että nyt keskitymme toisiimme. Mitään ei ole vielä kiveen hakattu ja me tapailemme vasta edelleen. Mutta olemme sopineet tapailevamme vain toisiamme ja minä olen luvannut työstää näitä luottamusongelmiani, jotka ovat todella iso kompastuskivi.
Tästä päästään luontevasti seuraavaan asiaan, nimittäin säännöllisiin psykologin tapaamisiin. Ensimmäinen asia, johon me pureudumme tässä traumojen käsittelyssä, on nimenomaan luottamusongelmat. Koska ilman luottamusta, mikään ihmissuhde ei ole mahdollinen. Psykologini antoi minulle huojentavan synninpäästön edellisen istunnon aikana. Tällä hetkellä on ihan ok, että en luota. Olen kokenut sellaisia asioita, että olisin hullu, jos kykenisin tuosta noin vain luottamaan. Positiivista on se, että tiedostan asiat, haluan niihin muutosta ja olen valmis tekemään asioita sen muutoksen eteen.
Minulla on edessä lapsivapaa viikonloppu ja olen viettämässä osan siitä tämän tapailukumppanini kanssa. Perjantaina menen kampaajalle, toiveena saada jotain tolkkua tähän pöheikköön. Siitä on kutakuinkin vuosi, kun hiuksilleni on tehty mitään ja ne alkavat myös olla sen näköiset. Ainut, että en tiedä yhtään mitä haluan. Mietin, jos antaisin kampaajalleni vapaat kädet. Mutta sen näkee sitten huomenna. Ihastukseni kanssa meillä on puolestaan luvassa loput leffamaratonista, joka meillä jäi uutena vuonna kesken.
Mitä teille kuuluu?
-Jenni
Lue myös
Uutta arkea takana kaksi viikkoa