Koska positiivinen ajattelu on hyvästä ja hyvä synnyttää ympärilleen hyvää, päätin listata taas elämäni hyviä asioita. Olen tehnyt tämän ennenkin, mutta hyviä juttuja ei voi miettiä liikaa. Minun oli tarkoitus kirjoittaa toisesta aiheesta, mutta tänään tämä tuntui paremmalta idealta.

Kolme hyvää asiaa päivässäni…

Olen saanut viettää aikaa ihan kahden meidän kuopuksen kanssa. Toki, on ikävää, että hän on ollut kipeänä. Mutta ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. (Tämä tuntuu olleen mottoni koko alkuvuoden.) Aina se pääsee yllättämään, mutta vitsit miten mahtava tyyppi meidän kuopuksestakin on kasvanut. Hänellä on jo ihan omat juttunsa ja hän puhuu jo todella paljon. Tunnen oloni niin ylpeäksi, kun saan olla juuri meidän tyttöjen äiti.

Sain käytyä kuopuksen vaatteet läpi. Viikkasin viimein talteen kaikki pieniksi jääneet vaatteet ja kaivoin esiin seuraavan koon. Pienempi on kasvanut taas ihan älyttömästi. Kohta tytöt voivat lainailla toisiltaan vaatteita, kun ovat melkein saman kokoiset. Toki siihen on vielä vähän matkaa.

Sain hoidettua koulujuttuja eteenpäin. Minun pitää vielä viedä joitain papereita koululle, ennen kuin voin ilmoittautua ensimmäisille kursseille. Tässä selvitetään nimittäin vielä kuinka paljon opintosuorituksia minulla todellisuudessa on. Sen jälkeen tiedetään paremmin, kuinka kauan minulla menee valmistua. Kun paperiasiat ovat kunnossa, voin aloittaa ensimmäisen näytön ja sitten ollaankin jo ainakin puolessa välissä.

Kolme hyvää asiaa minussa…

Se, että olen sinut itseni ja ulkonäköni kanssa. Yritän pudottaa painoa terveydellisistä syistä, joten tuntuu hyvältä käynnistää projektia terveys edellä. Uskon, että tällä tavalla saan tehtyä elintapoihini pitkäaikaisia muutoksia, enkä sorru mihinkään pikadietteihin. Nyt on oikeasti tarkoitus etsiä niitä pysyvästi parempia elintapoja.

Täytyy myöntää, että olen aika hitokseen vahva ihminen. Viimeisten viikkojen myllytys on ollut melkoinen kokemus, mutta olen selvinnyt siitä. Olen antanut tunteiden tulla. En ole pidätellyt niitä, mutta olen pyrkinyt käsittelemään ne ja olo on juuri nyt melko hyvä. Toki, tässä on vielä paljon edessä. Mutta en usko, että edessä olisi mitään, mistä en selviäisi.

Olen hyvä työssäni. Tämä pyörii mielessäni melko vahvasti, koska minulla on juuri nyt kova ikävä töihin. Pärjään ihmisten kanssa ja osaan hommani. Loppu viikosta pääsen taas töihin, mikä on ehkä paras asia tässä tilanteessa.

Kolme hyvää asiaa elämässäni…

Lapset tietysti. Rakastan meidän tyttöjä ihan yli kaiken. Ja kuten sanoin, olen tavattoman onnellinen ja ylpeä siitä, että saan olla juuri heidän äitinsä. Haluan myös olla heille paras mahdollinen äiti.

On ehkä outoa sanoa tätä, mutta loppujen lopuksi se, että meidän tilanne kärjistyi tähän pisteeseen, oli lopulta hyvä juttu. Se on toiminut yhteyden avaajana meidän aikuisten välille. Vaikka me ei enää jatkettaisikaan yhdessä, ainakin meillä on viimein avoin puheyhteys. Sitä kun ei ole ollut vuosiin. Se on lastenkin kannalta tärkeää.

Ystävät. Minulla on aivan mielettömiä ystäviä ja erityisesti juuri nyt se on korostunut. Minulla ei ole erityisen laajaa ystäväpiiriä, mutta selkeästi olen onnistunut valikoimaan lähelleni todellisia helmiä.

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna…

Aurinko. Kun kalenterilehti kääntyi tammikuun puolelle, valoa on tuntunut olevan saatavilla aivan eri tavalla kuin aiemmin. Olen napsinut useammankin kuvan sisään lankeavasta valosta. Olo on heti paljon virkeämpi.

Kotiin pääseminen. Minulle koti on äärimmäisen tärkeä paikka, enkä oikein osaa rentoutua muualla. Tämän kaiken jälkeen koti on tuntunut entistä tärkeämmältä.

Tuki, jota olen saanut vaikeassa tilanteessa. Olen ihan häkeltynyt siitä, miten monia meidän tilanne on liikuttunut ja kuinka moni on halunnut tarjota tukeaan. Tästä olen ihan äärimmäisen kiitollinen.

Kolme hyvää asiaa blogissani…

Te lukijat. Teitä on siellä monta jo vuosien takaa ja samoin teitä on tullut viime aikoina lisää, mikä lämmittää sydäntä.

Olen löytänyt kadoksissa olleen kipinän tämän tekemiseen, mikä on aivan ihanaa.

Blogi ylipäätään. Tämä tuo elämääni sellaista ihanaa, luovaa sisältöä, joka muuten saattaisi olla kortilla tässä elämätilanteessa.

Huomenna meidän olisi tarkoitus taas äänittää Erikan kanssa. Me pidettiin vähän lomaa näiden joulun pyhien yli ja sitten tuli tietysti tämä meidän tilanne. Mutta huomenna äänitetään, mikä on ihan mahtavaa.

Hei, ja terveisiä täältä paskamyrskyn keskeltä. Onnistuin edellisellä postauksella sohaisemaan keskelle muurahaispesää. Täytyy sanoa, vaikka jotain vähän pelkäsinkin, tämä myllytys yllätti minut täysin. Eikä todellakaan hyvällä tavalla. Ihmisten kyky olla ilkeitä ja julmia tässä tilanteessa hätkähdytti todella. Enkä ole edes ainoa, joka ajattelee näin. Sen verran sain lohduttavia viestejä Instagramissa. Kiitos jokaiselle teille, jotka olette olleet tukenani tässä. Arvostan jokaista viestiänne ja aivan erityisesti niitä muutamaa, joissa kerrottiin että avoimuuteni oli toiminut vertaistukena. Ne viestit saivat liikutuksen kyyneleet silmiini. Juuri sitä, minä hain tällä kaikella.

Minun on käsketty muun muassa ajattelemaan lapsiani (somehuoraksi nimittelyn ohella), mutta minusta kehotus on nurinkurinen. Vaikenemalla maailma ei muutu ja tyttäreni kasvavat maailmaan, jossa avun pyytäminen on häpeällistä. Äitinä en todellakaan toivo sitä. Varsinkin kun yritän arjessa opettaa lapsilleni, että aina saa ja pitää pyytää apua kun omat voimavarat eivät riitä. Tämä sama pätee kommenttiin siitä, että kaikesta ei pidä puhua. Olen tässä ehdottoman eri mieltä. Vaikeneminen antaa pahalle liikaa valtaa.

Ja siihen on ihan syynsä, että en julkaise lastemme nimiä, tunnistettavia kuvia somessa tai puhu sen tarkemmin heidän persoonallisuuksistaan. Haluan varjella heidän lapsuuttaan ja antaa heidän luoda aikanaan oman digitaalisen jalanjälkensä. Se, että puhun avoimesti vaikeasta tilanteesta, ei ole haitaksi lapsilleni. Samalla tavalla me puhumme siitä kotonakin. Isompi tyttö on höpöttänyt avoimesti tilanteesta niin metrossa, kuin hoidossakin, enkä minä ala häntä siitä kieltämään. Hän on puhunut kaikesta positiiviseen sävyyn, eikä pelokkaasti tai ahdistuneesti. En voisi olla ylpeämpi hänestä.

Somen voima on valtava. Niin valtava, että sitä on välillä vaikeaa käsittää. Samoin yhdenkin negatiivisen kommentin voima, verrattuna kahteenkymmeneen positiiviseen. Eniten tässä ehkä pöyristyttää se, että ihmiset, jotka eivät tiedä tilanteestamme todellisuudessa mitään, menevät niin ikävällä tavalla henkilökohtaisuuksiin. Olen sanonut monta kertaa parin viime viikon aikana, että se jos toinen on avoin somessa, ei oikeuta ketään kiusaamaan. Tällaisissa tilanteissa pätee hyvin parikin sääntöä. Ensinnäkin, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, kannattaa pysyä hiljaa. Ja toisekseen, sano vain se, jonka toivot itse kuulevasi tai pystyt sanomaan myös kasvotusten.

Eikä tämä ole pelkkää paskamyrskyä ollut, sillä yhtään valehtelematta 98% kaikesta palautteesta on ollut kannustavaa, kiittelevää ja kaikin puolin positiivista. Kiitos ihan valtavasti siitä kaikesta. Olen ottanut useammastakin viestistä screenshotit talteen, jotta voin palata niihin myöhemminkin.