Hae
Big mamas home

Töissä epidemiasta huolimatta

Jos ollaan ihan rehellisiä, minun ei pitänyt tähän soppaan laittaa lusikkaani ollenkaan. Mutta niin vain toisin kävi.

Omassa somekuplassani on näkynyt hyvin vahvana vapaaehtoinen karanteeni. Ihmiset siirtyvät tekemään töitä kotiin, peruvat osan menoistaan ja ottavat lapsia pois päivähoidosta. Toinen osa tätä somekuplaa on vessapaperipaniikki. Välillä tuntuu siltä, kuin eläisi keskellä zombi-invaasiota. Sain viikonlopun pakastepizzanhaku reissulla lukuisia tuollako-meinaat-pärjätä-katseita, mikä henkilökohtaisesti hieman nauratti. Väkisinkin on tullut mietittyä, olisiko paniikki vastaavanlaista ilman sosiaalista mediaa.

Big mamas home by Jenni S. Töissä epidemiasta huolimatta

Big mamas home by Jenni S. Töissä epidemiasta huolimatta

Oman työni puolesta elän tällä hetkellä ikään kuin tiedon keskipisteessä. Meillä on koko ajan käsillä, viimeisin tieto ja toimintatavat korona viruksen suhteen. Toki, teemme töitä sillä alalla, jolla tartuntaa pitäisi yrittää välttää kaikin mahdollisin keinoin. Sen seurauksena olen myös siinä onnellisessa asemassa, että meiltä löytyy käsienpesu, sekä -desinfiointi mahdollisuus, joka nurkan takana. Ja vaikka hoitotyötä teenkin, en ole siellä eturintamassa. En tapaa päivittäin tartunnan saaneita.

Silti, jos omassa työssä tulee eteen altistuminen tai tartunta, en voi kieltäytyä tekemästä työtäni. Silloin vedän päälle suojavarusteet ja teen työni niin hyvin, kuin pystyn.

Big mamas home by Jenni S. Töissä epidemiasta huolimatta

Big mamas home by Jenni S. Töissä epidemiasta huolimatta

Henkilökohtaisesti en pelkää itse virusta. Minä ja perheeni emme kukaan kuulu riskiryhmiin, mistä olen onnellinen ja huojentunut. Suhtaudun siihen kuitenkin vakavasti. En hamstraa wc-paperia, mutta huolehdin käsihygieniasta, aivastelen oikeaoppisesti hihaan ja ohjaan lapsia tekemään saman. Vältän turhia kokoontumisia, mutta käyn edelleen kaupassa tarvittaessa. Elän elämääni, mutta tiettyjä varatoimenpiteitä noudattaen.

Big mamas home by Jenni S. Töissä epidemiasta huolimatta

Big mamas home by Jenni S. Töissä epidemiasta huolimatta

On tässä niitä huolen aiheitakin. Teen päivätyötäni monen sellaisen kanssa, jolle virus on suurella todennäköisyydellä hengenvaarallinen. Se saa seuraamaan aavistuksen neuroottisesti omia oireitani ja miettimään voinko mennä töihin. Olen nyt mitannut melkein päivittäin omaa kuumettani, ihan vain varmuuden vuoksi. Me kun emme saa mennä töihin,

Meidän työ ei tekemällä lopu, mutta jos päiväkodit ovat pian kiinni, minut on sidottu kotiin. Minulla on tuskin mitään sanottavaa siihen, sillä meillä ei ole vielä exäni kanssa huoltajuussopimusta ja lapset asuvat vielä täysipäiväisesti kanssani. Tätä yritän olla stressaamatta turhaan. Päiväkotien sulkeminen on todennäköisesti viimeinen vaihtoehto, koska se sitoo silloin kentältä hoitajia kotiin. Sekä poliiseja, palomiehiä yms. Auto-onnettomuuksia, tapaturmia ja rikoksia, kun sattuu pandemiasta huolimatta. Lisäksi ei ole tutkimustuloksia siitä, että virus leviäisi erityisen rajusti päiväkodeissa.

Big mamas home by Jenni S. Töissä epidemiasta huolimatta

Henkilökohtaisesti uskon, että tästä selvitään kyllä. Meidän oma kausi-influensakin tappaa porukkaa ja työllistää hoitohenkilökuntaa. Nyt suosittelen tekemään niin, kuin turvalliselta tuntuu ja pystyy. Kotona on hyvä olla ja jos on mahdollista pysyä siellä, niin se tietysti kannattaa. Jos pystyt olemaan lapsen kanssa kotona, niin sehän on vain hienoa. Kannattaa nauttia tästä laatuajasta. Jos olet kuin minä ja työt kutsuvat pandemiasta huolimatta, niin siten niin on. THL:llä on hyvät ohjeet viruksen ehkäisyyn. Ne kannattaa kerrata. Hopeavesi ei auta tähän.

Olkaa turvassa, voikaa hyvin ja pysykää terveinä.

Oman onnen seppä

Luin tänään Helkan kirjoittaman jutun siitä, miten omaa onneaan ei kannata rakentaa toisen varaan. Helkan tekstit ovat mielenkiintoista luettavaa ja olen kahlannut niitä läpi tässä viime viikkoina. Ainut vain, että en ole ihan kaikkiin teksteihin samaistunut. Helka puhuu paljon eroon liittyvästä surusta, joka on itselleni se vieras käsite. Edelleen, surin suhteen päättymistä, mutta sitä kesti todelle vähän aikaa. Sen jälkeen olen tuntenut oikeastaan vain onnea ja helpotusta.

Big mamas home by Jenni S. Oman onnen seppä

Big mamas home by Jenni S. Oman onnen seppä

Helkan tekstiä lukiessani koin ahaa-elämyksen, joka selvensi minulle omaa tilannettani. Olen täälläkin ihmetellyt sitä, miksi minä en ole ollut onneton eron jälkeen. Osasyy on varmasti ollut se, että olen käsitellyt eron hyvin pitkälti jo ennen tapahtumaa. Toiseksi avaintekijäksi voisin nimetä tämän.

Olen ollut entisessä parisuhteessani todella itsenäinen ihminen. Minulla oli jo silloin oma elämä, johon kumppanini ei kuulunut. Kerroin jo silloin olevani pääsääntöisesti onnellinen. Onni muodostui monista asioista. Minulla on mahtava työ, ihanat lapset, toimiva arki ja elämä sellaisessa sopivassa balanssissa. Exäni ei liittynyt tähän mitenkään. Itseasiassa, ainoa asia, joka mätti elämässäni, oli parisuhde. Olin siinä äärimmäisen onneton, enkä saanut siitä mitä halusin. Nyt jälkeen päin mietittynä kokemani yksinäisyys oli vain hyvä juttu, sillä se pakotti minut hakemaan onnea muualta elämästäni.

Big mamas home by Jenni S. Oman onnen seppä

Big mamas home by Jenni S. Oman onnen seppä

Siinä meni aikaa, mutta lopulta onneni ei kummunnut parisuhteesta, vaan muista minulle tärkeistä asioista. Minulla on ollut jo vuosia oma, itsenäinen identiteetti, johon ex-kumppanini ei ole kuulunut. Kirjoitan tätä näppäimistö aavistuksen sauhuten, innoissani tekemästäni oivalluksesta. En tiedä olenko jo kadottanut tämän jutun punaisen langankin. Yritän siitä huolimatta.

Big mamas home by Jenni S. Oman onnen seppä

Big mamas home by Jenni S. Oman onnen seppä

Helka kirjoittaa postauksessaan näin; “Siksi kannustan siihen, että rakentaa elämänsä eron jälkeen itsensä varaan. Löytää itsestään vahvuudet, ilon aiheet ja onnistumisen tunteet, onnellisuuden. Onnellinen ihminen on vetoava ja mielenkiintoinen.”

Olen ollut eron jälkeen nimenomaan onnellinen. Elämästäni poistui se ainoa asia, joka tuotti minulle epätoivoa. Sain pitää kaiken hyvän. Kaikki on asettunut ja normalisoitunut todella nopeasti, vaikka käytännönasiat ovatkin kesken. Tunnen oloni ehyeksi.