Minulla oli tuossa jokin aikaa sitten aivan mielettömät kaksi viikkoa. Tapasin nimittäin ihmisen, joka tuntui ravistelevan koko tämän hetkistä maailmankuvaani. Hän pakotti minut omalla tavallaan miettimään uusiksi monia asioita. Sellaisiakin, joiden ajattelin olevan minulle jo ihan selvää kauraa. Samaan aikaan en voinut olla hämmästelemättä sitä, miten avoin voi olla ihmisen kanssa, jonka on tuntenut vain hetken. Me nimittäin puhuimme aivan kaikesta. En ole ollut ikinä, yhdessäkään pidemmässä suhteessani, yhtä avoin kun tämän kahden viikon aikana.

Tämän jälkeen olen miettinyt paljon niiden lyhyiden ihmissuhteiden merkitystä. Meillä jokaisella löytyy niitä. Yhtenä hyvänä esimerkkinä omasta elämästäni on rippileirini musiikinopettaja, joka auttoi minua kääntämään ajattelumaailmaani merkittävästi toiseen suuntaan. Tätä kohtaamista muistelen lämmöllä ja väitän, että olisin hyvin erilainen ilman sitä.

Paljon puhutaan niistä isoista ja merkittävistä ihmissuhteista, kuten ensirakkaudesta tai vanhemmaksi tulemisesta, kuinka paljon ne kasvattavat. Mutta entäs ne lyhyet hetket ja kohtaamiset? Eivätkö nekin voi kasvattaa?

Ensinnäkin, oli täysi sattuma, että me tapasimme. Toisekseen lähdin tapaamiseen hyvin kevyellä asenteella. Siitä huolimatta olin todella nopeasti täysin myyty, vaikka aika nopeasti kävi selville, että yhteinen tulevaisuus hänen kanssaan on aika epätodennäköinen. Me puhuimme, paljon ja me puhuimme monista asioista. Ja kävimme keskusteluissamme todella syvissä vesissä. Ainakin minä koin jonkinlaista hämmentävää yhteyttä häneen.

Tämä lyhyt ihmissuhde opetti minua olemaan ehdottoman avoin tulevissa ihmissuhteissani. Tämän ihmisen avoimuus ja suorasanaisuus oli suoraan sanottuna häkellyttävää. Olen edelleen sanaton. Hän oli rehellisesti juuri sitä, mitä oli, eikä esittänyt mitään. Sen lisäksi opin hänen avullaan tuntemaan itseäni entistä paremmin. Kuten sanoin, hän haastoi omaa ajatusmaailmaani tavalla, jota kukaan ei ole aiemmin tehnyt. Saatan toistaa itseäni tässä, mutta se johtuu vain siitä, että olen edelleen niin vaikuttunut.

Nyt kun aloin kirjoittaa tätä postausta, minun on todella vaikeaa kuvailla sitä kaikkea, mitä häneltä sain. Mutta voin sanoa, että tunnen itseni paljon, paljon vahvemmaksi, kuin ennen hänen tapaamistaan. Sain tästä ajasta voimaa, jollaista en ehkä olisi koskaan voinut saada mistään muualta.

Vaikka meidän kohtaaminen oli lyhyt, se antoi minulle eväitä koko loppu elämän varrelle. Nyt toivon vain, että voisin ehkä vielä joskus kiittää häntä siitä, mitä sain häneltä.

Ihanaa pääsiäistä! Toivottavasti olette pystyneet luomaan teille miellyttävät puitteet pääsiäisen viettoon, olosuhteista huolimatta. Minullakin on tänä vuonna lomaa, mikä on ihan kivaa. Vietän kuitenkin pääsiäisen tänä vuonna, ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana, yksin.

Ja ihan pakko tunnustaa, että ei tämä pääsiäinen tunnu pääsiäiseltä näin yksinään. Olen niin perhekeskeinen ihminen, että ilman lapsia tämä tuntuu yhtä harmaalta, kuin tuo sää ulkona. Miksi halusin puhua näistä yksinäisyyden tunteistani, niin olen tähän mennessä hehkuttanut vain sitä, miten ihanaa ero on ollut. Miten onnellinen olen ollut ja kuinka minusta on tuntunut siltä, että olen herännyt uudelleen eloon. Mutta on tässä myös nämä varjopuolensa. Minulle nimittäin on ehdottomasti vaikeinta olla erossa lapsista. On myös todella tärkeää antaa tilaa myös negatiivisille tunteille ja tuntea ne.

Voin kertoa, että juhlapyhiä rakastavalle ihmiselle, tilanne on vähintäänkin outo. Jos maailman tilanne olisi toinen, olisin varmasti vieraillut pääsiäisenä äidin luona. Sen sijaan olen pitänyt Erikan kanssa viiniliven Instagramissa, soitellut isälleni, katsonut hyviä sarjoja ja käynyt lenkillä. Toki päiviin on kuuluneet myös hyvät sarjat ja elokuvat. Ruuanlaitto ei ole ollut kummoista. Lähinnä olen tuikannut tuorepizzan uuniin ja ottanut sen pois uunista. Huomenna ajattelin kokeilla Natan kikherne limonello pastaa, joka on tällä hetkellä todellinen hitti.

Mutta näen tälläkin pilvellä hopeareunuksen. Ensinnäkin, vapun saan viettää tyttöjeni kanssa. Juodaan simaa ja tehdään Homevialauran jakamia sitruuna-ricotta lettuja. Toisekseen, olen sen verran introvertti, että kunhan tästä alkujärkytyksestä toivutaan, opin taatusti taas nauttimaan yksinolosta. Minähän en ole koskaan aikaisemmin asunut yksin. Ihan varmasti, kunhan aika kuluu, minulle syntyy niitä omia tapoja ja traditioita viettää pyhiä itsekseni.