”Kuinka kauan sä meinaat vielä jauhaa tuosta erosta?”
Olen tänään siivonnut kuin hullu. Paljon on tapahtunut ja lapset ovat yrittäneet urhoollisesti pysyä pois jaloista. Onneksi tytöt alkavat olla jo niin itsenäisiä, että heitä ei tarvitse ihan koko ajan vahtia. Mutsi saa vetää muina höyrypäinä kämppää ympäri ja he pärjäävät omissa leikeissään. Välillä toki pitää käydä erotuomaroimassa, mutta noin ylipäätänsä tytöt pärjäävät. Tässä illalla tytöt ovat kuunnelleet satuja BookBeatista ja minä olen tehnyt listaa siitä, mitä tarvitsen mukaan veneretkelle. Kyllä, luit oikein. Olen lähdössä veneilemään. En onneksi yksin, vaan ihan kokeneen veneilijän kanssa. Toivottavasti sää pysyy tällaisena.
Olen myös tänään jutellut taas yhden seuraajan kanssa eroamisesta. Sen jälkeen, kun itse erosin ja olen puhunut siitä avoimesti, moni teistä on laittanut minulle viestiä. Olette kiittäneet avoimuudestani ja moni on kertonut minulle myös omia ajatuksiaan erosta, sekä moni on kertonut minulle aikovansa erota. Olen jokaisesta viestistä aivan äärimmäisen otettu ja kiitollinen. Ja samaan aikaan olen niin häkeltynyt siitä, että jokin, mitä minä olen kirjoittanut on koskettanut jotain teistä niin syvästi. Se on hämmentävää ja ihanaa.
On siellä toki niitäkin, joita aihe ärsyttää. “Kuinka kauan sä meinaat vielä jauhaa tuosta erosta?” kysyi minulta eräs, ei niin ystävälliseen sävyyn. Hänelle ja muille mielensäpahoittajille tiedoksi, ihan niin kauan kuin juttua riittää. Puhun erosta täysin omien kokemusteni kautta. En voi laittaa sanoja muiden suuhun, vaan puhua ja kirjoittaa ainoastaan itseni puolesta. Ja minusta alkaa tuntua siltä, että olen vasta avannut sanaisen arkkuni. Minulla on tästä kaikesta vielä paljon sanottavaa. Lisäksi, minä ihan todella haluan kirjoittaa teille. Sillä aina, kun kirjoitan jotain eroon liittyvää, saan teiltä monia ihania viestejä. Niitä lukiessa tulee sellainen tunne, että tällä mitä nyt teen, on jotain merkitystä.
Haluan ehdottomasti jatkaa vertaistuen antamista teille, jotka painitte samojen asioiden kanssa. Ero ei missään nimessä ole maailman loppu. Se on yhden tarinan viimeinen luku ja sen jälkeen voi alkaa kokonaan uusi tarina.
Ihanaa viikonloppua!
P.S. Jos kaipaatte merellisiä tunnelmia, niin viikonloppuna kannattaa seurata minun Instagramiani (@bmhjenni). Päivittelen ainakin Stooreihin kuvia meidän veneretkeltä.
Asioita, jotka olen oppinut nettideittailusta
Tässä on nyt jonkin aikaa tullut perehdyttyä noihin erilaisiin deittisovelluksiin ja paljon on opittu tänä aikana. Silloin, kun olen olen ollut viimeksi sinkkuna, Facebookin oli tuore juttu, eikä silloin ollut puhettakaan mistään deittisovelluksista. Oli Suomi24 chatti, mikä tuntui vähintäänkin kyseenalaiselta. Näin ollen tämä maailma on ollut vähintäänkin uusi ja ihmeellinen ja ensikertojen perusteella jopa huumaavaa. Tässä ajassa uutuuden viehätys on ehtinyt vähintäänkin karisemaan ja pari arvokasta oppiakin on tullut saatua. Nämä opit haluaisin jakaa teidän kanssanne.
Postaus on kirjoitettu pienellä leikkimiellellä, mutta huomaamani asiat ovat tosia. Suosittelen kuitenkin suhtautumaan kirjoittamaani astetta kevyemmin. Tämä ei ole mikään Daitingapps for dummies. Ja heti alkuun myös sellainen juttu, että oma kokemuspohjani rajoittuu pelkästään miehiin ja miehiksi itsensä identifioiviin tapauksiin.
1. Mikäli keskustelu alkaa lainilla; “Kiinnostaako aluksi pelkkä seksisuhde, josta voi kehittyä jotain vakavampaa”, niin juokse. Not gonna happened. Tästä ei seuraa oikeastaan kurjuutta kummempaa. Nämä tyypit osaavat yleensä lirkutella, joten kannattaa sanoa näille saman tien; “Kiva, kiitti, moi.”
2. Mikäli mies puhuu vain itsestään ja omista tarpeistaan, niin anna olla. Voin kertoa, että treffeilläkin on sitten myös hän ja hänen tarpeensa. Lirkuttelun seasta huomaa nopeasti, että keskustelu pyörii lopulta vain hänen napansa ympärillä. Anna aikaa tyypille, joka haluaa kuulla myös sinusta.
3. Oman kokemuksen perusteella ne innoikkaimmat tapaajat haluavat yleensä vain sitä yhtä. He eivät halua kuluttaa aikaa ja energiaa pelkkään yhden illan juttuun. Mikäli mies haluaa tavata todella nopealla aikavälillä ja mahdollisesti, jopa aikaistaa näitä treffejä, kannattaa olla tuntosarvet pystyssä. Todennäköisesti tapailut jäävät siihen yhteen kertaan.
4. Älä luovuta heti. Nettideittailu on pikemminkin maratooni, kuin pikajuoksu. Se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Osumien määrä voi aluksi huumata, mutta loppujen lopuksi aika pieni osa niistä jatkuu keskusteluiksi ja vielä pienempi osa syvällisemmiksi keskusteluiksi. Ole kärsivällinen ja etene omilla ehdoillasi.
5. Omalla kohdalla ne keskustelut, jotka ovat edenneet rauhassa ja pitkään, ovat poikineet ne kaikkein hedelmällisimmät tapaukset ja useammat kuin yhdet treffit. Joten minun neuvoni on, että tutustukaa rauhassa. Toki kirjoittaen on helppoa antaa vääränlainen kuva itsestään, mutta henkilökohtaisesti voin sanoa, että ei sellainen viikon jutustelu ketään vahingoita. Jos kemia puuttuu, niin se puuttu. Sille ei voi mitään. Parhaassa tapauksessa olet saanut kuitenkin nauttia viikon verran kivasta juttukaverista, mikä ei ole missään nimessä huono asia.
Tässä on muutama ajan kanssa opittu asia. Jaan ne teidän kanssanne, jotta teidän ei tarvitse tehdä samoja virheitä, kuin minä. Mutta toki, jos haluatte itse kokeilla, niin en estä. Voin vain sanoa, että minä kyllä varoitin.
Täytän tänään muuten 31 vuotta. Enkä voisi tällä hetkellä olla tyytyväisempi itseeni. Elämä on just nyt aika hyvällä mallilla.


0








