Näin yhdistät rennon t-paidan ja maxi-hameen
Pitkästä aikaa uusi asupostaus! Meillä ehti tulla melkein vuoden tauko yhteisistä kuvauksista Katrin kanssa – edellisen kerran kuvasimme nimittäin viime marraskuussa. Hupsista! Oli joka tapauksessa ihana kuvata pitkästä aikaa yhdessä ja nyt minulla on muutamat kuvat esiteltävänä teille.
Vaikka me kuvataankin Katrin kanssa yhtenä päivänä useampia asuja, yritän aina miettiä sellaisia kokonaisuuksia, joita käyttäisin muutenkin arjessa. Näissä kuvissa näkyvä yhdistelmä on ollut yksi loppukesän käytetyimpiä: rento paita ja hame.

Tämä asu sopii hyvin näihin syyskuun päiviin, kun ilma on vielä lämmin. Olen käyttänyt tätä hametta kesälläkin eri yläosien parina, mutta paidan helman croppaan mieluiten vyötärölle – kuten kunnon milleniaalin kuuluu. Tällä kertaa solmin paidan eteen, kun normaalisti teen selkäpuolelle ponnarin avulla huomaamattoman solmun.
T-paita on vuoden tai kahden takainen Vinted-löytö. Tykkään siitä valtavasti ja se on yksi kaappini käytetyimpiä paitoja. Yleensä yhdistän sen legginsseihin, vaikka pitäisi valita useamminkin jotain muuta kuin se helpoin mutsiuniformu.
Hame on saatu osana aiempaa pitkäaikaisen kumppanini Ulla Popkenin yhteistyötä (mainos*) ja se on ollut ihana hame näin kesällä. Rakastan helman kuviointia ja tupsuja kiristysnauhojen päässä. Se on kiva boheemi yksityiskohta. Hame on osittain kerrostettu, jolloin siitä ei varmasti näy läpi mitään, mitä ei pitäisi.

Päivän asu
Paita / SECOND HAND
Hame / ULLA POPKEN (mainos/saatu*)
Kengät / SECOND HAND
Käsilaukku / NEXT
Korvakorut / SMILING DESIGN (uniikkikappaleet)

Olipa ihana jakaa pitkästä aikaa asuinspiraatiota täällä blogin puolella. 💖 Vaikka mun koko on muuttunut paljon viimeisten vuosien aikana, haluan silti jakaa pukeutumiseen liittyvää sisältöä. Koska meidän ei tarvitse mahtua vaatteisiin, vaatteiden kuuluu mahtua meille.
Ihanaa syyskuun jatkoa. Onko asu sun mielestä hitti vai huti?
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Miten stailasin siistin villakangastakin ja rennon college-puseron
Vuoden 25. kirja: Alchemised Piinattu – SenLinYu
Sain kesän aikana luettua SenLinYun kirjoittaman kirjan Alchemised Piinattu. Sen kuvaillaan olleen vuoden halutuin kirja ja ilmestyessään englanniksi se myytiin monesta paikasta nopeasti loppuun. Suomennos ilmestyi kesäkuussa 2026. Kirja on itsenäinen teos ja genreltään synkkää fantasiaa.
Tarina kertoo muistonsa menettäneestä Helenasta, joka on sodan päätyttyä joutunut vastapuolen vangitsemaksi. Hänet kuljetetaan pelätyn Ylivoudin luokse, jonka tehtävä on paljastaa hänen muistonsa.
Tarinan fantasiamaailma on ainutlaatuinen ja mielenkiintoinen. Sen paras puoli on ehdottomasti alkemiaan perustuva taikajärjestelmä, jollaiseen en ole törmännyt muualla. Myös sota ja sen jälkimainingit oli kuvailtu mielenkiintoisella tavalla.

Oma lukukokemukseni
Kirja on paksu. Se on yli 1000 sivuinen järkäle ja minulla meni iso osa heinä- ja elokuuta sen lukemiseen. Tarina oli mielenkiintoinen ja sai jatkamaan koko kirjan loppuun asti. Tarina on kirjoitettu naispäähenkilön Helenan näkökulmasta ja aika-ajoin mietin, olisiko kirja voinut olla mielenkiintoisempi, jos osa tekstistä olisi kerrottu miespäähenkilö Ferronin näkökulmasta.
Vaikka kirja oli hyvä, se olisi ollut monin paikoin paljon tiiviimpi. Jännitystä rakennettiin todella hienosti tarinan ensimmäisessä osassa, mutta toisessa osassa jännite tuntui hieman kärsivän ja kolmannessa osassa se katosi kokonaan. Koska tarina kerrottiin Helenan näkökulmasta ja hän oli parantaja eikä taistelija, hän oli paljon sivussa sodan varsinaisista tapahtumista. Ferron puolestaan osallistui sotaan aktiivisena tekijänä, minkä vuoksi hänen näkökulmansa olisi ollut mielenkiintoinen. Kirjassa oli paljon taustalla toimimista ja hyvin vähän itse toimintaa.
Odotin tämän olevan minulle sellainen itku kirja, koska olen luonnostani herkkä ihminen ja koska olin nähnyt somessa paljon videoita ihmisistä itkemässä ja lukemassa Alchemised Piinattua. Silti silmänurkkani eivät edes kostuneet kirjaa lukiessa. Mietin jo, että onko minulle saapunut postissa jokin eri versio. Löysin tekstistä kyllä ne kohdat, joissa ajattelin ihmisten liikuttuneen, mutta ne eivät vaikuttaneet minuun. Tämä ei tehnyt kirjasta yhtään huonompaa. Kirjoittajan tyyli ei vain ollut sellaista, joka olisi vedonnut tunteisiini.

Onko kirja spicy?
Kirja on synkkää fantasiaa, jossa on myös romanttinen juoni Helenan ja Ferronin välillä. Romanssi etenee hitaasti ja aika-ajoin mietin, miten ihmeessä nämä kaksi hahmoa voivat päätyä yhteen tai olla yhdessä. Ferron ei ollut sellainen bookboyfriend, josta olisin itse pitänyt. Tarinassa on jonkin verran seksikohtauksia, mutta antaisin kirjalle silti vain kaksi chiliä kohtausten tyylin vuoksi.
Kirjassa kuvaillaan myös seksuaaliväkivaltaa, joten kannattaa miettiä onko valmis lukemaan kirjaa, jossa sitä on kuvailtu. Kannattaa muutenkin lukea sisältövaroitukset, sillä tämä kirja on mielestäni vain aikuisille.

Mielestäni kirja sopii niille, jotka ovat tottuneet lukemaan synkkää fantasiaa. Tarinassa on paljon sellaisia teemoja, jotka eivät sovi herkille. Tämä on mielestäni vähän kokeneemmalle synkän kirjallisuuden kuluttajalle. Testaisin jollain muulla kirjalla, sopiiko synkkä kirjallisuus itselle.
Kokonaisuudessaan kirja oli hyvä ja siksi annan sille kolme tähteä. Jos kirja kiinnostaa, eivätkä sisältövaroitukset hirvitä, suosittelen lukemaan kirjan. Tämä voi hyvin olla sinun seuraava lempikirja, vaikka oma kokemukseni jäi vajaaksi.
Arviot:
⭐️⭐️⭐️
🌶️🌶️
Oletko lukenut Alchemised Piinatun? Millainen oma kokemuksesi kirjasta oli? Itkitkö vai jäikö kokemus samanlaiseksi kuin minulla?

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa


0