Näin stailasin asun lanseeraustilaisuuteen
Hei ihana! 💖 Nämä asukuvat on otettu jo alkusyksystä, mutta ne ovat jääneet odottamaan vuoroaan. Halusin kuitenkin ehdottomasti julkaista nämä. Asu herätti Instagarmissa kysymyksiä, joten haluan laittaa sen talteen myös tänne blogiin.
Olin syksyllä ihan uskomattoman upeassa tilaisuudessa, johon pukeuduin tähän kyseiseen asuun. Otin Katrin itselleni aveciksi ja napattiin yhdessä asukuvat ennen tilaisuutta. Tämä asu sopisi mielestäni hyvin myös pikkujouluihin, joten siinä mielessä nämä kuvat tulevat juuri sopivaan aikaan. Onko siellä jo pikkujoulupippaloita sovittuna?

Liehuva paita ja keinonahkahousut
Paita on jo useamman vuoden vanha ja olen puketunut siihen muun muassa minun ja Toten ensitreffeille. Tämä paita on myös sellainen, että se meinaa herkästi unohtua ja jäädä kaappiin, mutta aina kun puen sen, fiilis on tosi hyvä. Se tuntuu päällä tosi kivalta ja kevyeltä. Se on myös malliltaan sellainen, että olo on siinä hyvä ja turvallinen. Eli tämän voi pukea huoletta päälle myös silloin, kun sattuu olemaan huono päivä oman kehosuhteen kanssa.
Housut on saatu aiemman yhteistyön yhteydessä pitkäaikaiselta kumppaniltani Ulla Popkenilta (mainos*). Ne on tosi kivat, paksut keinonahkahousut, jotka valitsin viimeksi viime viikonlopun pikkujouluihin.

Päivän asu
Paita / H&M
Housut / ULLA POPKEN (saatu/mainos*)
Kengät / ULLA POPKEN (saatu/mainos*)
Laukku / SECOND HAND
Korvakorut / SOLA VISUALS

Tämä on oma asuni tilaisuuksiin, joihin tarvitsee laittaa jotain siistimpää päälle. Asu tuntuu päällä riittävän rennolta ja näyttää ulospäin hyvältä. Nuo hopeiset kengät ovat todellinen loppusilaus asulle.
Mitä pidit tästä asusta?
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Näin pukeudut joulukuussa
*Sisältää mainoslinkkejä
Hei ihana! 💖 Elän parhaillaan ihan super ihanassa kirjoituskuplassa. Olen kertonut muilla kanavilla tosi avoimesti, että olen alkanut kirjoittamaan kirjaa ja juuri nyt kirjoittaminen sujuu todella hyvin. Olen niin onnellinen, kun tarina tuntuu soljuvan eteenpäin. Tavoittelen tällä hetkellä tosissani haavettani kirjoittaa romaani. Mutta kerron tästä myöhemmin vielä lisää. Nyt halusin esitellä teille hieman asuhaaveita Elloksen valikoimista.
Etsin teitä varten kaikkia ihania juttuja inspiraatioksi tulevaan kylmään kauteen. Näissä kaikissa oli pluskokoja tarjolla, mikä on minulle erityisen tärkeää, kun teen näitä kollaaseja.
Muista, että alekoodilla JENNIMAR25 saat alennusta ja myös lisäalen jo alennetuista hinnoista. Käytä koodia kassalla!
Pehmeää ja mukavaa

1. Pyjamahousut (mainoslinkki*) 2. Pyjamapaita (mainoslinkki*) 3. Pyjamahousut (mainoslinkki*) 4. Pyjamapaita (mainoslinkki*) 5. Yöpaita (mainoslinkki*) 6. Pörrösukat (mainoslinkki*) 7. Tohvelit (mainoslinkki*)
Ensimmäiseksi pyjamia! Minusta on ihanaa hengata mukavassa pyjamassa iltaisin Toten kainalossa. Pyjaman lisäksi haluan pitää varpaat lämpiminä näin kylmänä kautena ja siihen auttaa parhaiten tohvelit tai pehmoiset lämpimät sukat. Nuo kaikki yökkärit näyttivät super mukavilta ja olisin ollut valmis tilaamaan kaikki. Vaaleanpunaisessa pyjamassa pidän erityisesti sen yksityiskohdista.
Säihkettä ja juhlan tuntua

1. Paljettihame (mainoslinkki*) 2. Paljettipaita (mainoslinkki*) 3. Sandaalit korolla (mainoslinkki*) 4. Paljettihousut (mainoslinkki*) 5. Mekko (mainoslinkki*) 6. Maximekko (mainoslinkki*)
Tämä kausi on paljettivaatteiden kulta-aikaa. Oma mielipiteeni on, että paljettivaatteet ovat vuodesta toiseen meneviä klassikoita. Minullakin on vaatteita, joita käytän vuodesta toiseen. Toki kaunis pikkumusta toimii myös aina.
Arjen pyöritykseen

1. Neuletakki (mainoslinkki*) 2. Paitapusero (mainoslinkki*) 3. Housut (mainoslinkki*) 4. Mekko (mainoslinkki*) 5. Mekko (mainoslinkki*) 6. Farkut (mainoslinkki*) 7. Takki (mainoslinkki*)
Viimeisenä etsin vaatteita ihan perus arkeen. Osassa näissäkin on tähän aikaan sopivaa juhlallista twistiä, kuten tuossa vihreässä paidassa. Ja koska me saatiin viimein lunta myös tänne etelään, niin toppatakki on ihan must. Jos minulla ei olisi entuudestaan hyvää toppatakkia, niin etsisin sellaista nyt alennusten aikaan. Elloksen valikoimissa on tosi hyvän oloisia vaihtoehtoja.
Tässä oli tosi monta kivaa juttua. Toivottavasti tarjosin inspiraatiota pukeutumiseen.
Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa


0