Sun ei ole pakko rakastaa itseäsi
Olen alkanut tekemään instagramiin yhä enemmän kehopositiivista sisältöä. Minulla meni hetki todella sisäistää mitä kehopositiivisuus tarkoittaa ja sen myötä siitä on tullut oikeasti tärkeä osa tekemääni sisältöä. Täällä blogin puolella se on jäänyt vähän vähemmälle, mutta aion tuoda sitä enemmän myös tänne. Sen sanoma on kuitenkin niin tärkeä, että sen pitää kuulla mahdollisimman moni.
Itseään ei ole pakko rakastaa
Yksi oivalluksista, joita olen kehopositiivisuuden myötä tehnyt on se, että itseään ei ole pakko rakastaa. Me saadaan kuulla aika monesta tuutista siitä, miten meidän täytyy rakastaa itseämme, ennen kuin voimme rakastaa jotain muuta. Mutta se on aika kova vaatimus. Varsinkin, kun olemme eläneet ja kasvaneet yhteiskunnassa, jossa pääviesti on se, ettet koskaan ole riittävän hyvä. Aina pitäisi olla parempi, laihempi, nätimpi, komeampi ja kunnianhimoisempi. Miten siinä voi rakastaa itseään, jos mikään ei ole hyvä?
Varsinkin näin lihavana ja pluskokoisena ihmisenä saa kuulla ihan koko ajan siitä, että en ole hyvä, arvokas tai hyväksytty sellaisena kuin olen. Ainoa keino saada sitä hyväksyntää on laihtua. Tätä viestiä olen saanut kuulla ihan lapsesta asti ja joka paikasta. Se on vääristänyt täysin oman kehonkuvani, ruokasuhteeni ja suhteen itseeni. Tämän kaiken jälkeen se, että rakastaisin itseäni on aika kova vaatimus.

Mihin minun kehoni on pystynyt
Siksi uskallan sanoa, että sun ei tarvitse rakastaa itseäsi. Jos pääset siihen pisteeseen itsesi kanssa, että et vihaa itseäsi tai kehoasi, niin olet jo voiton puolella. Jos se suhde itseesi on neutraali, niin se on enemmän kuin riittävästi.
Parhaimpina hetkinä voin nykyään sanoa rakastavani itseäni ja kehoani. Mun keho on tehnyt aivan uskomattomia asioita. Siis jo se, että se on tuonut maailmaan kolme uskomattoman upeaa ja täydellistä pientä ihmistä, on todella iso ja upea asia. Minun kehoni on luonut elämää, kolme kertaa. Eikä se ole ollut todellakaan helppoa. Minulla on ollut komplikaatioita niin raskauksissa ja synnytyksissä, mutta minä ja keho ollaan selvitty niistä. Tämä on sinänsä jo asia, josta minun pitäisi olla ylpeä ja kiitollinen.
Sen lisäksi olen ollut lapsena todella sairas. Minulla oli pikku lapsena vuoden aikana viisi verenmyrkytystä, joita hoidettiin sairaalassa. Tilanne on ollut silloin vakava, mutta niin vaan niistäkin on selvitty.
Ja tässä oli ihan vain pari juttua, joista minä voin olla kiitollinen keholleni ihan joka päivä. Uskon, että sinultakin löytyy näitä juttuja.

Yhteiskunnan taakka
Tämän lisäksi meidän on hyvä ymmärtää millaisessa kulttuurissa ja ympäristössä olemme kasvaneet. Minä olen milleniaali. Olen kasvanut keskellä dieettikulttuuria, jossa heroine chic on ollut se naisen muotti ja Bridget Jones, sekä Kate Winslet on ollut lihava nainen. Joten ihmekkös tuo, jos oman kehosuhteen kanssa on ollut tekemistä.
Ainakin meihin milleniaaleihin on juurrutettu todella syvälle ajatus siitä, millainen ihminen ja keho on oikeanlainen, hyväksyttävä ja arvokas. Ja siinä muotissa ei ole ollut tilaa erilaisuudelle. Me ollaan opittu tavoittelemaan tiettyä ihannetta lähes keinolla millä hyvänsä. Pahimmassa tapauksessa nämä keinot ovat tehneet hallaa meidän kehoillemme.

KUVAT: Hanna Poikkilehto
Joten keskitytään oikeasti mieluummin siihen, että päästään sinuiksi itsemme ja kehomme kanssa. Hyväksytään meidän kehon tarina ja sen arvet ja heikkoudet. Sitten, jos jonain päivänä pystyt rakastamaan itseäsi, niin good for you. 🩷 Tämä matka on kuitenkin todennäköisesti aika pitkä.
Ihanaa ja lempeää tiistaita just sulle. 🩷
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Olin Ylen haastattelussa
Tänään ilmestyi Ylen sivuilla artikkeli, johon annoin haastattelun. Tämä haastattelu on ollut ehkä yksi tähän astisen urani huippuhetkiä. Pääsin puhumaan muodista ja syrjinnästä, jota minä ja moni, moni muu lihava on joutunut kokemaan. Haastattelu oli todella kiva kokemus. Olen antanut ennenkin haastatteluja, mutta tämä oli ensimmäinen kasvokkain tapahtuva. Lisäksi tähän liittyi kuvaamista, mikä jännitti minua hieman etukäteen. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja minulla oli oikeasti kivaa kameran edessä.

Kokemus, joka ei kohtaa keskikokoisia
Puhuttiin toimittajan kanssa plusmuodista ja pluskokojen saatavuudesta. Tämä on jotain, mistä harvalla keskikokoisella on mitään hajua. Voisitko kuvitella tilannetta, että kävelet vaatekauppaan, eikä siellä olisi sinulle yhtään mitään? Tämä on monelle pluskokoiselle arkipäivää. Me joudumme ostamaan vaatteemme netistä ja se, että pääsisimme sovittamaan vaatteita kaupan sovituskopiin on harvinainen poikkeus. Itse olen kokoa XXL, joten minulla on jopa pieni mahdollisuus saada sovittaa joitain vaatteita. Minua isommilla sitä ei ole välttämättä ollenkaan.
Ylen Instagramissa artikkelin omassa julkaisussa oli kommentteja siitä, että kyllä pluskoon vaatteita on saatavilla eri merkeillä. Ja niin on. Mutta artikkelin pointti oli alunalkaenkin se, että valikoimaa on todella rajoitetusti. Olen kuullut lukuisia kertoja pluskokoisten puhuvan siitä, että se vaate ostetaan mikä menee päälle. Vaatteita ostetaan koko edellä, ei välttämättä ulkonäkö. Mikä tarkoittaa myös sitä, että sen oman tyylin ilmaiseminen on haastavaa. Ja tätä tuntuu monen olevan vaikea ymmärtää.

Haastettelu avasi paljon hyvää keskustelua. Ilahduin siitä, miten moni jakoi artikkelin omassa somessaan. Sain myös valtavasti hyvää palautetta, mistä olen todella kiitollinen. Toivon, että mahdollisimman moni lukee artikkelin ja se auttaa ymmärtämän yhtä sellaista asiaa, joka on lihavalle ihmiselle arkipäivää.
Olen oppinut viime päivinä aivan valtavasti itsestäni ja lihavuudesta viime päivien aikan, kun olen kuunnellut Kehorauhaa-podcastia. Se on auttanut ymmärtämään niin itseäni, kuin yhteiskuntaa. Olen alkanut ymmärtämään sitä, miksi kehoni on tänä päivänä sellainen, kuin se on. Se on ollut korjaavaa. Toivon, että voin itse levittää tätä samaa sanomaa eteen päin muille. Toivon myös, että artikkeli avaa jonkin verran ihmisten silmiä.
Luitko artikkelin?
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Onko kenenkään ulkonäköä oikeus kommentoida?


4