Armoton väsymys
0Jatkan vielä postauksen verran mielenterveysteemalla. Viimeisimmän lääkärinkäynnin jälkeen olen harjoittanut jonkin verran itsetutkiskelua oman vointini suhteen. Jos jotain olen huomannut tässä viimeisten vuosien aikana niin sen, että ihminen (ainakin itse) yrittää selkeästi vakuutella itselleen olevansa paremmassa kunnossa kuin onkaan. Hoitotyössä törmäsin tähän jatkuvasti ja välillä mietin, miten ihmiset voivat olla niin sokeita omalle voinnilleen. Nyt kun olen itse vastaavassa tilanteessa, huomaan jatkuvasti vakuttelevani itselleni, että olisin paremmassa kunnossa kuin olenkaan.
Tämän luokan väsymys ei ole normaalia
Tänään on lapsiviikonlopun jälkeinen maanantai. Eli ollaan touhuttu tauotta kaksi päivää lasten kanssa. Mikä on ihanaa. Mutta siitä huolimatta olen pystynyt tänään oikeastaan vain makaamaan sohvalla ja katsomaan telkkaria. Näin on yleensä nimenomaan viikonloppujen jälkeen ja lasten lähdettyä toiseen kotiin. Seuraavana päivänä olen todella väsynyt. Niin väsynyt, että minun on vaikeaa päästä sohvalta ylös. Oivalsin tänään, että tämä ei ehkä olekaan ihan normaali tilanne.
Vanhemmat ovat monesti väsyneitä. Erityisesti pienten lasten kanssa unet saattavat olla vähissä ja aika lasten kanssa on hyvin intensiivistä. Mutta omassa tilanteessani, lapset ovat alusta asti nukkuneet hyvin ja elämä ei ole enää koululaisen ja viittä vaille eskarilaisen kanssa ihan yhtä intensiivistä, kuin kaksivuotiaan kanssa. Lisäksi, saan säännöllisesti omaa aikaa. Tähän tilanteeseen nähden, tämän tasoinen väsymys ei tunnu enää normaalilta.
Koen edelleen jaksavani arjessa kohtuu hyvin. Jaksan hoitaa lapset, olla heidän kanssaa, pitää kodin järjestyksessä ja huolehtia ruuan valmiiksi. Toki puolisoni auttaa parhaan kykynsä mukaan ollessaan kotona, mutta minulla on oma osuuteni kotitöistä. Sen lisäksi minun lapseni ovat käytännössä kokonaan vastuullani, kun minä olen se joka hoitaa lääkärit, neuvolat, kouluasiat ja oikeastaan kaiken muunkin. Saan kaiken tehtyä. Näinä viimeisinä vuosina on ollut myös hetkiä kun kaiken hoitaminen ei ole meinannut onnistua, joten siitä ollaan tultu eteenpäin.
Tämä oivallus on tuonut taas perspektiiviä omaan tilanteeseeni. Minulla on kova kiire toipua ja vakuutella itselleni, että olen kunnossa. Mutta ilmeisesti se ei käykään ihan niin helposti, kuin olisi voinut kuvitella. Ilmeisesti tästä kaikesta ei toivukaan ihan muutamassa kuukaudessa. Yritän ottaa iisisti ja ajatella, että tässä ei ole kiire. Se ei ole kuitenkaan helppoa. Tunnen vahvasti tämän yhteiskunnan paineet siitä, miten koko ajan pitäisi olla tekemässä ja suorittamassa. Kun kerron olevani tällä hetkellä sairauslomalla mielenterveysongelmien vuoksi, ihmiset menevät vaikeaksi. Siitä huolimatta minun tehtäväni on nyt toipua.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Miten uskallettiin yrittää juuri nyt
Miten voin tällä hetkellä
En ole kirjoittanut hetkeen mielenterveyden ongelmistani. Ne eivät ole kuitenkaan kadonneet mihinkään, vaikka en niistä koko ajan puhukkaan. Minulta myös kysytään säännöllisesti miten voin, niin somessa, kuin lähipiirissänikin. Mikä on täysin ymmärrettävää tässä tilanteessa.
Kävin tässä juuri lääkärikäynnillä, jossa arvioitiin tämän hetkistä työkykyäni. Minulla on ollut pidemmän aikaa kova hinku töihin. Mutta minulla on ollut koko kaksi vuotta myös todella kova hinku puskea töitä viimeisillä voimillani näyttääkseni muille, että minä jaksan ja pystyn. Joten en ole ollut täysin varma siitä, onko tämä yhä sitä näyttämisen tarvetta vai sitä, että olisin oikeasti hiljalleen taas työkunnossa.
Lääkärinkäynti antoi perspektiiviä omasta kunnostani. Itkin ja hyperventiloin lähes koko lääkärinkäynnin. Vahva ahdistus nousi pintaan, kun puhuin lääkärin kanssa työstä ja opinnoista. Mieleen nousi ne kerrat, kun olin saanut paniikkikohtauksia kesken luentojen tai kun olin itkenyt läpi ruotsinkokeen. Tuon ruotsinkokeen ajan olin muuten vakuutellut koko ajan, että olen kunnossa, vaikka itkinkin. Sanoin itkun johtuvan jännityksestä. Vaikka tuossa vaiheessa olisi ehkä pitänyt omien hälytyskellojen soida. Lääkäri oli suoraan sitä mieltä, että en ole vielä työkykyinen. Sairaslomaa jatkettiin suoraan kolme kuukautta.
Olin tämän lääkärikäynnin jälkeen todella uupunut. Minun oli vaikeaa saada itseäni liikkeelle. Tunsin voimattomuutta ja väsymystä. Tunteet olivat pinnassa. Samaan aikaan molemmat lapset olivat kotona kanssani. Toinen vapaapäivällä, toinen kipeänä, joten lepäämiselle ei ollut juurikaan aikaa. Tämä uupumus antoi minulle kuitenkin perspektiiviä omaan vointiini. Jos olen näin uupunut lääkärikäynnistä, miten jaksaisin oikeaa työarkea viisi päivää viikossa?
Miten voin arjessa?
Arki meillä sujuu hyvin. Raskaushormonit ovat vaikuttaneet mielialaani, mutta en koe vieläkään olevani esimerkiksi selkeästi masentunut. Jaksan hyvin lasten kanssa. He ovat olleet minulle aina enemmän voimavara, kuin taakka. Saan valtavasti iloa lapsistani ja heidän seurastaan. He myös pitävät minua arjessa liikkeellä, mikä on hyvä juttu. Kuten olen lääkärin ja psykologin kanssa jutellut, on hyvä, että arjessani on ohjelmaa, joka tarjoaa minulle tekemistä.
On ajoittain todella hämmentävää, kun arki sujuu aika hyvin, mutta silti en selkeästi ole täysin kunnossa. Toki minulla on myös arjessa aika ajoin valtavaa ahdistusta, mutta lääkkeillä se pysyy aika hyvin kurissa.
Omat ajatukset ovat todella ristiriitaiset. Tunnen noin 70 % ajasta voivani hyvin ja koen, että minulla on asiat hyvin. Mutta sitten on se loput 30 %, joka vaikuttaa pahimmillaan 90 %:lta. En oikein osaa kuvailla tätä paremmin, mutta kun voin huonosti, voin todella huonosti. Haluaisin kovasti päästä psykoterapiaan. Mutta jos pelkkä lääkärinkäynti, jossa ei mennä edes hirveän syvälle asioihin, vetää minut ahdistuneeksi ja voimattomaksi, niin mitä psykoterapia tekisi? Alan todella ymmärtämään, mitä psykiatrinen sairaanhoitaja tarkoitti sanoessaan, että en ole vielä riittävän hyvässä kunnossa siihen. En ehkä ole se kaikkein stereotyyppisin mielenterveyspotilas, mutta kuten näkyy, en voi vieläkään hyvin.
Aina välillä huomaan itsessäni katkeruutta siitä, että miksi minulle piti tapahtua näin. Miksi minun piti päätyä väkivaltaiseen parisuhteeseen, joka loi pohjan tälle tilanteelle. En halua katkeroitua. Se ei hyödytä ketään, kaikkein vähiten minua. Joten yritän muistuttaa itselleni, että historialle ei voi mitään. Tulevaisuudelle voi.
Eli sairaslomani jatkuu kevään. Katsotaan sitten, mitä tapahtuu ennen äitiyslomaa. Tällä hetkellä tilanne on tämä.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Miten uskallettiin yrittää juuri nyt