Kesätyöt on loppu
0Nyt se on ohi. Nimittäin allekirjoittaneen kesätyö. Tein eilen viimeisen työvuoron ja sanoin heipat niin asiakkaille, kuin työkavereilleni. Jätin myös nimen keikkalistaan ja työvuorokordinaattori kyseli jo haluaisinko tulla tekemään viikonloppuna pari vuoroa. Tällä kertaa kieltäydyin kohteliaasti, sillä minulla on viikonloppusuunnitelmia ystävieni kanssa.
Kulunut kesä on ollut älyttömän kiireinen ja tuntuu, että olen ollut töissä kellon ympäri. Huomasin, että en selkeästi ole vielä toipumunut uupumuksestani kunnolla. Työnteko oli välillä äärettömän raskasta. Onneksi työpaikka oli ihana ja työkaverini olivat ihania. Minulla oli alusta asti sellainen olo, että olin tervetullut töihin. Alan kuitenkin ymmärtää niitä, joilla menee vuosia palata töihin burn outin jälkeen. Välillä mietin, miten ihmeessä olen onnistunut kaikesta huolimatta pärjäämään näin hyvin.
Oman uupumukseni taustalla oli ero, yksin jääminen lasten kanssa, eron jälkeinen vainoaminen ja sen lisäksi se, että edellisessä työpaikassani ei tuettu minua. Koin, että minusta tuli ongelma ja taakka firmalle siinä vaiheessa, kun jäin yksin lasten kanssa. Kun erosin ja otin kolmen viikon sairasloman asioiden selvittämistä varten, oppisopimukseni yrityksessä yritettiin purkaa viikon jälkeen. Stressi ja työpaikan menettämisen pelko alkoi siitä hetkestä. Samaan aikaan yritin käsitellä todella isoa elämänmuutosta, sekä sitä kun tajuan sen millaista väkivaltaa olen kokenut.
En myöskään pystynyt enää joustamaan, jäämään ylitöihin tai tekemään extravuoroja. Esimies nimesi tämän suoraan ongelmaksi. Kun huomautin monien hoitoalalla työskentelevien naisten olevan yksinhuoltajia ja kysyin, miten he tekevät tämän kaiken, hän totesi ettei tiedä ja kehotti minua vaihtamaan alaa. Siinä vaiheessa työstä tuli vain yksi taakka lisää.
Viime vuoden lopulla minua lopulta ahdisti tulla töihin. Minusta alkoi tuntua, että työkaverini juorusivat minusta selkäni takana. Olin todella ahdistunut. Lopulta totesin, että tilanteelle oli tultava loppu. Silloin keskeytin itse oppisopimukseni ja jättäydyin päiväopiskelijaksi. Elämäni parhaimpia päätöksiä. Vaikka elämä helpottui monella tapaa töistä lähdön jälkeen, olin edelleen uupunut ja olen toipunut uupumuksesta samalla, kun olen opiskellut. Pariin otteeseen olen miettinyt, olisiko ollut järkevämpää aloittaa sairaslomalla. Mutta ryhmäni aloitti pian töissä lopettamiseni jälkeen, joten oli helpompaa aloittaa suoraan opiskelut.
Olen kuitenkin toipunut siitä huolimatta, koska en ollut enää kuormittavassa ympäristössä ja vainoaminenkin helpotti.
Nyt kun kesätyörupeama on ohi, huomaan olevani todella väsynyt. Olin ehtinyt sopia yhtä, jos toista tekemistä tälle vapaalle viikonlopulle. Mutta kun ehdin hetken istahtaa, nukahdin käytännössä pystyyn. Joten yritän kuunnella nyt kroppaani ja levätä parhaani mukaan pari päivää. Tiistaina alkaa taas koulu.
-Jenni
Kuvat: Mortianna / Editointi: Minä
Lue myös
Seuraa myös
All in – Ihastuminen
Vuodatin tässä yksi päivä Instagramiin postauksen siitä, miten olen ihastumisen iskettyä sellainen all in-tyyppi. Minulla ei ole ihastumisessa kevyempää vaihdetta. Olen kaiken kokemani jälkeen lähtökohtaisesti todella varovainen ja epäileväinen jokaista kohtaan. Minun on vaikeaa uskoa, että kukaan voi oikeasti ihastua minuun. Kiinnostunut voi olla, mutta että ihastunut. Minulla on ympärilläni niin vahvat suojamuurit, että en ihan heti päästä ketään niiden lävitse. Mutta, kun vastaan tulee tyyppi, joka kolahtaa olen heti täysillä mukana. Kiihdyn nollasta sataan hetkessä. Olen aina ollut sellainen. Uskon, että äitini ja nuoruuden ystäväni voisivat kertoa tarinan jos toisenkin tästä piirteestäni.
Samaan aikaan ihanaa ja kamalaa
Tämä on samaan aikaan sekä ihanaa, että todella raskasta. Ihastuminen on pääsääntöisesti ihanaa. Ne perhoset vatsanpohjassa ja kun suupielet nousevat väkisinkin hymyyn, kun toinen laittaa viestiä. Se ihana, kutkuttava, suloisen tuskainen odotus, pitkät puhelut ja kaikki muu. Se on ihanaa. Minulla siihen liittyy taas se valtava hylätyksi tulemisen pelko, joka nostaa päätään aina, kun koen oloni epävarmaksi. Koen deittailun olevan paljon epävakaampaa, kuin parisuhteen. Vaikka ei se parisuhdekaan kaikkea takaa. Minuakin petettiin vuosia pitkän parisuhteen aikana. Mutta koen, että deittaillessa se mieli muuttuu herkemmin, kun pelissä ei ole syviä tunteita. Vaikka koen pääsääntöisesti selviäväni kyseisen pelon kanssa, välillä se on niin voimakas, että se tuntuu tukahduttavalta. Haluan pakoon sitä tunnetta ja toimin sen vallassa sokeasti.
Näin ollen, kun elän ihmissuhteitani isosti alusta asti, koen juuri tuon deittailun ja ihastumisen ihan äärimmäisen stressaavaksi. Toki, en ole vuosiin kokenut juuri mitään muutakaan, joten en tiedä miten pelot vaikuttavat syvempiin suhteisiin. Mutta olen huomannut saavani enemmän varmuutta sitä mukaan, kun suhteeni ovat edenneet pelkästä deittailusta vähän syvempään tapailuun.
Ilman isoja odotuksia, en pettyisi niin pahasti
Kun sitten ihastun, ihastun todella. Siihen kuuluu kaikki edellä mainittu. Lisäksi en pysty kovin kauaa pitämään ihastusta kokonaan itselläni. Siitäkin huolimatta, että niitä tulee ja menee. Eräs ihana seuraajani sanoo, että etenkin Instagramin My storieita on silloin ihana seurata, kun ihastuminen puskee silloin toden teolla läpi. Silloin minusta paljastuu puoli, joka yhä kaiken jälkeen uskoo koko sydämestään rakkauteen. Vaikka pelkään ja ero on kyynistänyt minua, niin silloin se minun romantikkopuoleni kukoistaa. Odotukseni ovat silloin todella korkealla.
Tiedän, että jos en eläisi ihastuksiani läpi niin täysillä, en pettyisi niin pahasti, eikä minuun sattuisi niin paljon.
Mutta olisihan tämä elämä todella tylsää ilman tätä tunteiden vuoristorataa. Eikä minulla ainakaan ole ole mitään taikakeinoa, joka sammuttaa kaikki tunteet.
-Jenni
KUVAT: Hanna Poikkilehto / EDITOINTI: Minä
Lue myös
Haluan jakaa elämäni jonkun sellaisen kanssa joka…
Itsetyydytyksen kieltäminen kumppanilta
”Pitäisikö sinun tyytyä ihan tavalliseen?”