Millaiset oli Habitare messut 2026
MAINOS/MESSULIPUT & KASSI SAATU*
Minulle yksi varmimmista syksyn merkeistä on Helsingin messukeskuksessa järjestettävät Habitare -messut. Vuodesta toiseen ne ovat suosikkimessuni, vaikka nykyään odotan innolla myös kirjamessuja. Messut järjestetään 2.-6.9.2026 ja teemana on juonenkäänteitä.


Yleinen fiilis
Olen käynyt messuilla useina vuosina, ja tällä kertaa ne tuntuivat hieman vaisuilta. Kauniita, inspiroivia osastoja kyllä riitti, mutta sellainen wau-efekti jäi puuttumaan kokonaan – yksikään osasto ei onnistunut lyömään ällikällä. Tapahtuma vaikutti painottuvan entistä enemmän rakentajille ja remontoijille, kun itse olisin kaivannut enemmän inspiraatiota kodin sisustamiseen.


Messujen trendit
Jotkut elementit toistuivat eri osastoilta, joten kokosin ne listaksi. Nämä ovat minun omia havaintojani messulta, eivät absoluuttinen totuus. Oli kuitenkin mielenkiintoista nähdä, mikä sisustuksessa on pinnalla juuri nyt.
Puu: Puuta näkyi eri muodoissa ja sävyissä. Sitä oli paljon, niin seinissä, lattioissa kuin huonekaluissa. Puuta oli jopa enemmän kuin erilaisia kivimateriaaleja.
Muhkeat, pehmeät muodot: Tämä näkyi erityisesti sohvissa ja nojatuoleissa. Todella paljon näkyi sellaisia matalia istuimia, jotka olivat muhkeita ja pyöreitä. Hyvänä esimerkkinä Hakolan uusi Pause -tuoli.
Murrettuja värejä: Värejä oli paljon siellä täällä. Esimerkiksi sohvat ja nojatuolit olivat muuta kuin ruskeaa ja harmaata. Vaaleanpunaisen erilaisia sävyjä näkyi paljon ja tämän lisäksi kauniita, pehmeitä, murrettuja sävyjä näkyi kalusteissa, sekä seinillä. Tämä on mielestäni erityisen ihanaa. Ovatko suomalaiset viimein innostuneet väreistä?
Minimalismi: Minimalismi oli edelleen vahvasti läsnä tiettyjen brändien osastoilla.


Kaikkein eniten minua hymyilyttivät kaikki leikkisät ja oivaltavat yksityiskohdat, kuten Tero Kuitusen upeat makka- ja banaaniteokset. Design Kavereiden osastolta iskin silmäni värikkäisiin, syötävän suloisiin Pilvi-pöytiin ja ihastelin myös erilaisia tuftaustöitä. Huomasin kaipaavani messuille enemmän tämän kaltaista leikkisyyttä sen minimalismin rinnalle.

Pääsin tekemään jotain pientä omin käsin, sillä minut oli kutsuttu Design Kavereiden osastolle askartelemaan Oma Helsinki-kassi. Kangaskassi koristeltiin Kuviokioskin ihanilla kaupunkikuvituksilla, jotka sommiteltiin kassin pinnalle ja prässättiin kiinni kankaaseen. Lopputuloksesta tuli niin söpö!
Vinkki muille messuilla vierailijoille: Kaikilla Habitare-vierailla on mahdollisuus käydä tuunaamassa oma kanggaskassinsa. on mahdollisuus koristella oma kassi lauantaina ja sunnuntaina klo 11-14 Design Kavereiden osatolla (7r150). Työpajaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, joten suosittelen käymään paikan päällä ja tutustumaan osastolla 30 suomalaiseen brändiin, joiden tuotteet ovat myynnissä.
Oletko käynyt messuilla tänä vuonna tai meinaatko mennä? Olisi kiva kuulla mitä sinä ajattelet niistä.
.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Vuoden 25. kirja: Alchemised Piinattu – SenLinYu
Sain kesän aikana luettua SenLinYun kirjoittaman kirjan Alchemised Piinattu. Sen kuvaillaan olleen vuoden halutuin kirja ja ilmestyessään englanniksi se myytiin monesta paikasta nopeasti loppuun. Suomennos ilmestyi kesäkuussa 2026. Kirja on itsenäinen teos ja genreltään synkkää fantasiaa.
Tarina kertoo muistonsa menettäneestä Helenasta, joka on sodan päätyttyä joutunut vastapuolen vangitsemaksi. Hänet kuljetetaan pelätyn Ylivoudin luokse, jonka tehtävä on paljastaa hänen muistonsa.
Tarinan fantasiamaailma on ainutlaatuinen ja mielenkiintoinen. Sen paras puoli on ehdottomasti alkemiaan perustuva taikajärjestelmä, jollaiseen en ole törmännyt muualla. Myös sota ja sen jälkimainingit oli kuvailtu mielenkiintoisella tavalla.

Oma lukukokemukseni
Kirja on paksu. Se on yli 1000 sivuinen järkäle ja minulla meni iso osa heinä- ja elokuuta sen lukemiseen. Tarina oli mielenkiintoinen ja sai jatkamaan koko kirjan loppuun asti. Tarina on kirjoitettu naispäähenkilön Helenan näkökulmasta ja aika-ajoin mietin, olisiko kirja voinut olla mielenkiintoisempi, jos osa tekstistä olisi kerrottu miespäähenkilö Ferronin näkökulmasta.
Vaikka kirja oli hyvä, se olisi ollut monin paikoin paljon tiiviimpi. Jännitystä rakennettiin todella hienosti tarinan ensimmäisessä osassa, mutta toisessa osassa jännite tuntui hieman kärsivän ja kolmannessa osassa se katosi kokonaan. Koska tarina kerrottiin Helenan näkökulmasta ja hän oli parantaja eikä taistelija, hän oli paljon sivussa sodan varsinaisista tapahtumista. Ferron puolestaan osallistui sotaan aktiivisena tekijänä, minkä vuoksi hänen näkökulmansa olisi ollut mielenkiintoinen. Kirjassa oli paljon taustalla toimimista ja hyvin vähän itse toimintaa.
Odotin tämän olevan minulle sellainen itku kirja, koska olen luonnostani herkkä ihminen ja koska olin nähnyt somessa paljon videoita ihmisistä itkemässä ja lukemassa Alchemised Piinattua. Silti silmänurkkani eivät edes kostuneet kirjaa lukiessa. Mietin jo, että onko minulle saapunut postissa jokin eri versio. Löysin tekstistä kyllä ne kohdat, joissa ajattelin ihmisten liikuttuneen, mutta ne eivät vaikuttaneet minuun. Tämä ei tehnyt kirjasta yhtään huonompaa. Kirjoittajan tyyli ei vain ollut sellaista, joka olisi vedonnut tunteisiini.

Onko kirja spicy?
Kirja on synkkää fantasiaa, jossa on myös romanttinen juoni Helenan ja Ferronin välillä. Romanssi etenee hitaasti ja aika-ajoin mietin, miten ihmeessä nämä kaksi hahmoa voivat päätyä yhteen tai olla yhdessä. Ferron ei ollut sellainen bookboyfriend, josta olisin itse pitänyt. Tarinassa on jonkin verran seksikohtauksia, mutta antaisin kirjalle silti vain kaksi chiliä kohtausten tyylin vuoksi.
Kirjassa kuvaillaan myös seksuaaliväkivaltaa, joten kannattaa miettiä onko valmis lukemaan kirjaa, jossa sitä on kuvailtu. Kannattaa muutenkin lukea sisältövaroitukset, sillä tämä kirja on mielestäni vain aikuisille.

Mielestäni kirja sopii niille, jotka ovat tottuneet lukemaan synkkää fantasiaa. Tarinassa on paljon sellaisia teemoja, jotka eivät sovi herkille. Tämä on mielestäni vähän kokeneemmalle synkän kirjallisuuden kuluttajalle. Testaisin jollain muulla kirjalla, sopiiko synkkä kirjallisuus itselle.
Kokonaisuudessaan kirja oli hyvä ja siksi annan sille kolme tähteä. Jos kirja kiinnostaa, eivätkä sisältövaroitukset hirvitä, suosittelen lukemaan kirjan. Tämä voi hyvin olla sinun seuraava lempikirja, vaikka oma kokemukseni jäi vajaaksi.
Arviot:
⭐️⭐️⭐️
🌶️🌶️
Oletko lukenut Alchemised Piinatun? Millainen oma kokemuksesi kirjasta oli? Itkitkö vai jäikö kokemus samanlaiseksi kuin minulla?

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa


2