Sitruuna-vadelma täytekakku ja sokerikakkupohja
Vietimme toissa viikonloppuna äitini syntymäpäiviä. Äiti oli toivonut juhlia perheen kesken ja nyyttikesteinä. Minä tarjouduin leipomaan kakun. Oli aivan ihanaa päästä leipomaan äidille kakku! Hän kun on leiponut meille kaiken maailman täyte- ja autokakut, kun olemme olleet pieniä, joten ihanaa kun voin antaa edes hieman takaisin. Oli kiva päästä leipomaan myös kakku hieman aikuisempaan makuun.
Meidän perheessä myös minä olen se, jolle äidin jauhopeukalo ja rakkaus leipomiseen lopulta periytyi. Olen saanut viettää hyvin pullantuoksuisen lapsuuden, josta into leipomiseen on taatusti lähtenyt. Olen tästä aivan tavattoman kiitollinen.

Mietin millaisista kakuista meidän äiti pitäisi. Tiedän, että hän arvostaa kakuissa sellaista pientä happamuutta sen makean ohessa. Siksi alusta asti ajattelin laittaa kakun täytteeseen jotain sitruunaa. Lopulta, pienen suunnittelun jälkeen päädyin lemoncurdiin ja helppoon vadelmamousseen. Näistä tulisi sellainen raikas, ihana kakku.
Tässä postauksessa on ohjeet itse kakkupohjaan ja vadelmatäytteeseen. Lemoncurdin ostin valmiina kaupasta ja kuortutukseen, sekä koristeluun palaan ihan omassa postauksessaan.

Pohjaksi valikoitui perus sokerikakkupohja. Olen viimein ratkaissut ongelman, joka itselläni liittyy kakkupohjiin. Olen miettinyt mikä siinä on, kun en ole saanut niistä riittävän kuohkeita. Ongelma on ollut se, että olen vatkannut taikinaa aivan liian vähän. Muna-sokeriseosta saa vatkata oikeasti minuutteja. Harvassa ohjeessa kerrrotaan tätä, joten itse olen vatkannut aivan liian vähän. Sen jälkeen, kun lopetin kiirehtimisen, kakkupohjistani on alkanut tulla oikeasti ihania ja kuohkeita.
Käytin pohjaan perinteistä lasitekniikkaa, joka on kyllä ihan lyömätön tässä puuhassa. Eli mittasin kolmeen lasiin saman verran munia, sokeria ja jauhoja. Mittasuhteet menevät kerralla nappiin.

Sokerikakkupohja
- 5 munaa
- sokeria
- jauhoja
- 1 tl vaniljasokeria
- 2 tl leivinjauhetta
Ohje:
- Mittaa kolmeen lasiin munat, sokeri ja jauhot. Lisää sokerin sekaan vaniljasokeri ja jauhojen sekaan leivinjauhe.
- Vatkaa munat ja sokeri keskenään vaaleaksi vaahdoksi. Älä kiirehdi. Vatkaa rauhassa vähintään viisi minuuttia. Tässä maltti on valttia.
- Kun munat ja sokeri ovat vaaleaa vaahtoa, siivilöi sekaan jauhot noin kolmessa erässä ja kääntele ne rauhassa sekaisin.
- Kaada voideltuun vuokaan.
- Paista uunissa 175 asteessa noin 40 minuuttia uunista riippuen.

Vadelmatäyte
(Kahteen väliin)
- 6 dl vispikermaa
- 2 rkl sokeria
- 400 g kotimaisia vadelmia
- 6 rkl vaniljakreemijauhetta
Ohje:
- Vatkaa vispikerma vaahdoksi.
- Mausta sokerilla.
- Kaada sekaan vadelmat. Tähän käy niin tuoreet, kuin pakastevadelmat. (Muista, että ulkomaalaisia vadelmia pitää keittää ennen käyttöä.)
- Sekoita joukkoon vaniljakreemijauhetta, kunnes täytteen koostumus on jämäkkä.
- Täytä kakku.
HUOM! Itse käytin kakussa tosiaan myös kaupan lemoncurdia tuomaan kakkuun hieman hapokkuutta.
Kakun kuorrutukseen ja koristeluun palaan tosiaan omassa postauksessaan! Kerro, meinaatko kokeilla tätä yhdistelmää?
-Jenni
Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Pellillinen maailman parasta porkkanapiirakkaa
Ihana vadelma valkosuklaa juustokakku
Mehevät browniet ja ihana suklaamousse
Yhtä keuhkokuumediagnoosia myöhemmin
Hei ihana! Pahoittelut useamman päivän yllättävästä blogitauosta. Tulin viikonlopun jälkeen kipeäksi ja nyt minulla diagnosoitiin keuhkokuume. Se selittää, miksi olen ollut useamman päivän sänky potilaana. Olo on kohentunut ekoista päivistä, mutta tuskin pääsen ihan hetkeen lenkille, kuten olin suunnitellut.
Tiedän, että viime kuukausina on ollut todella pajon keuhḱokuume tapauksia. Hoitaja, jonka kanssa keskustelin tänään, sanoi ettei ole nähnyt omalla urallaan vastaavaa. Tämä ei ole edes meidän perheen ensimmäinen keuhkokuume, vaan kolmas. Joten tavallaan osasin odottaa tätä, vaikka kyseinen sairaus ei tartu.

Korvakorut saatu markkinointitarkoitusessa Ihala Design.* Neule saatu yhteistyön yhteydessä Ulla Popken.*
Oma onneni on, että olen loppujen lopuksi aika hyvässä kunnossa, vaikka olo onkin hieman heikko. Syksyllä meillä nimittäin kävi myös kotisairaanhoito erään keuhkokuumeen vuoksi, joten tilanne on huomattavasti parempi nyt.
Vähän harmittaa, että liikkumiseen tulee nyt ainakin tosi pitkä tauko. Ymmärrän jälkitaudeista sen verran, että nyt on parempi ottaa ihan rauhassa. Katsotaan, jos tämän viikonlopun aikana uskaltaisin käydä edes kevyellä kävelyllä. Ajatella, että olen nykyään ihminen, jota harmittaa tauko liikunnassa. Ennen tällainen olisi ollut ihan vain helpotus. 😄 Toisaalta tämä mindset on vaatinut aivan valtavasti pään sisäistä työtä. Mutta on aivan ihanaa olla tässä pisteessä.
Mutta tässä siis syy hiljaiselooni. Toivottavasti olo alkaisi oikeasti kohentua sen verran, että jaksaisin tehdä taas ensi viikolla hommia.
-Jenni
Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Podcast: Kaverin kanssa


1