Hae
Big mamas home

Amerikkalaiset pannukakut

Täällä ovat lapset hiihtolomalla, mites teillä? Aloitettiin loma aika rauhassa. Meillä on kyllä sovittuna myös lomaohjelmaa, mutta halusin aloittaa lepopäivällä, kun lapset tuntuivat olevan sen tarpeessa. Ehditään kyllä touhuamaan ja peuhaamaan viikon muina päivinä. Ajattelin myös tarkistaa Pienten Helsinki-sivulta, mitä tekemistä kaupunki tarjoaa näin loman kunniaksi.

Minulla on tapana hemmotella rakkaitani leipomalla. Se on minulle selkeästi yksi tapa osoittaa rakkautta. Perheeni onneksi tuntuu arvostavan sitä. Lapset varsinkin. He ovat myös innokkaita apulaisia leivontapuuhiin. Loman alun kunniaksi hemmottelin lapsiani Amerikkalaisilla pannukakuilla. Toki Amerikkalaiset pannukakut nimenä eivät sano lapsille mitään, joten markkinoin ne heille Muumimamman pannukakkuina ja hyvin meni läpi.

Bongasin reseptin alunperin Instagramista @bella.table-tililtä. Resepti yllätti itseni helppoudellaan ja kun kaikki aineet löytyivät jo kaapista, päätin kokeilla näiden tekemistä. Ja kyllä kannatti. Joku on joskus pelotellut minua sillä, että nämä ovat hirmu vaikeita tehdä. Ja höpö höpö. Tosi helppoja. Suosittelen kokeilemaan ja hemmottelemaan lähipiiriä näillä.

Amerikkalaiset pannukakut

n. 12 kpl

 

3 munaa

50 g (0,5 dl + 1 rkl) sokeria

1,5 dl vehnäjauhoja

1 1/4 dl maitoa (punaista)

1 tl leivinjauhetta

Jäisiä mustikoita

voita paistamiseen

 

1. Erottele munista keltuaiset ja valkuiaiset. Vatkaa valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi. Lisää vaahdon sekaan sokeri vähän kerrassaan, vatkaten samalla. Vatkaa, kunnes seos on kovaa vaahtoa.

2. Vatkaa keltuaiset, maito, jauhot ja leivinjauhe keskenään tasaiseksi seokseksi.

3. Kääntele valkuaisvaahto taikinan sekaan kolmessa erässä.

4. Sekoita jäiset mustikat taikinan joukkoon.

5. Kuumenna pannu, paista pannarit keskilämmöllä. Lisää pannulle nokare voita ja nostele taikina pieninä kekoina pannuille.

 

Tarjoilin nämä lapsille vadelmahillolla ja aikuisille vaahterasiirapilla. Oli ihanaa. Näitä voisi hyvin tehdä myös osaksi brunssia tai vähän runsaampaa aamiaista.

Sellainen loman aloitus. Ensi viikolla on luvassa lisää ruokateemaista sisältöä, joten toivottavasti pidätte näistä.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Kalapuikkotacot

Nerokas kanakastike, jolla saa lautaselle hieman lisää kasviksia

Jouluinen kinuskijuustokakku

Halloweeniin sopivat madoilla koristellut mokkapalat

Taivaalliset omenamuffinssit

Ystävänpäivänä

Kirjoitan näin viikon verran myöhässä ystävänpäivästäni, jonka vietin läheisen ystäväni kanssa. Tai vietin illan hänen kanssaan. Päivällä tein töitä yhden tulevan kamppanjan parissa. Minusta tuntui sopivalta viettää aikaa nimenomaan hyvän ystävän kanssa,  kun meillä täällä Suomessa juhlitaan kyseisenä päivänä nimenomaan ystävyyttä. Vaihdoimme puolison kanssa pienet lahjat päivän kunniaksi, mutta siinä se sitten oli. Hän jäi illalla lasten kanssa kotiin, kun minä lähdin pitkästä aikaa ystävän kanssa ulos.

Olin saanut kutsun Ryhmäteatterin Valeäidit esityksen ensi-iltaan. Halusin ehdottomasti ottaa aveciksi mukaan ystäväni Hannan. Ollaan puhuttu muutamia kertoja siitä, että halutaan mennä yhdessä teatteriin, joten tämä kutsu tuli täydelliseen hetkeen. Puolison kanssa saatiin järjestettyä aikataulut vielä niin, että minä pääsin lähtemään. Tällainen ei ole ollut minulle mitenkään itsestään selvää, sillä olen aina ollut sidoksissa lapsiini. Osaan arvostaa sitä, että kumppanini mahdollistaa minulle tällaisia hetkiä.

Sovittiin treffit keskustaan. Suunnitelmissa oli käydä ennen esitystä syömässä yhdessä. Ruokapaikaksi valikoitui Fat Ramen, vaikka olen ollut sen suhteen aavistuksen skeptinen. En ihan innostu liemessä lilluvista nuudeleista, mutta listalla oli myös muita vaihtoehtoja tällaiselle nuudelirajoittuneelle ihmiselle. Totesin, että täytyy ensi kerralla käydä testaamassa paikan bao bunit. Nuo crispy chiken nuudelit olivat ihan super hyvät.

Päästiin siis Valeäidit nimisen esityksen ensi-iltaan, mikä oli todella kiva. Pidettiin kumpikin näytelmästä. Se oli samaan aikaan hauska, sekä ajatuksia herättävä. Siihen nähden siis aivan loistava esitys. Siitä löytyi monet äitiyteen liittyvät kipukohdat, joita olen itsekin miettinyt. Lisäksi näin uusperheellisenä oli mielenkiintoista katsoa vähän erilaisen uusperheen dynamiikkaa, vaikka se olikin näyteltyä.

Ilta oli oikein onnistunut ja minusta oli tosiaan ihanaa viettää ystävänpäivänä aikaa ystävän kanssa.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Sunnuntaiaamun aamiainen ystävän kanssa

Viikonloppu ystävien kanssa

Perjantain parhaat teemailta

Torstailista

Ilta Stringbergillä