Meidän rakkaustarina
2Olen kertonut vain pätkiä siitä, miten me lopulta tavattiin mun kumppanin kanssa ja miten asiat etenivät tähän pisteeseen, joten halusin nyt kirjoittaa asiasta vähän pidemmin.
Meidän rakkaustarina
Me tavattiin mun kumppanin kanssa Tinderin avulla. Ei oltaisi varmasti muuten tavattu, koska ollaan niin eri ikäisiä, erilaiset piirit ja mielenkiinnonkohteet, joten Tinder oli meidän ainoa mahdollisuus. Minä olin siihen mennessä ehtinyt olla Tinderissä noin kaksi vuotta, vähän on offina. Meni aikaa, ennen kuin opin sitä oikeasti käyttämään ja asettamaan omat rajani. Vaikka silmille tuli milloin mitäkin, niin idiootit oli lopulta suht helppoa karsia sieltä pois. Mielestäni Tinderissä on hyvä muistaa kaksi avainsanaa, aktiivisuus ja omat rajat. Niillä pääsee aika pitkälle ja samalla pystyy suojelemaan itseään edes vähän.
Viime marraskuu
Viime marraskuussa päätin tehdä tinderkokeilun, Miisa Asikaisen innoittamana. Päätin lähettää jokaiselle hiljaiselle tindermatchilleni viestin. Minulle näitä hiljaisia matcheja oli ehtinyt kertyä reilut 2000, joten en edes ehtinyt laittaa viestiä kaikille, sillä nykyinen kumppanini löytyi ensimmäisten joukosta. Viesti oli niinkin yksinkertainen kuin Baby Yoda-GIF. Poistin niitä matcheja, jotka eivät vastanneet mitään ja aloittelin keskustelua niiden kanssa, jotka vastasivat. Yhden kanssa keskustelut etenivät pikku hiljaa pidemmälle ja lopulta muut eivät edes kiinnostaneet. Tämä tyyppi oli nykyinen kumppanini.
Ja hän on sanonut minulle, että ei olisi itse uskaltanut laittaa minulle viestiä varmaan koskaan. Joten tämä on hyvä muistutus siitä, miksi Tinderissä kannattaa oikeasti olla myös itse aktiivinen.
Treffit jouluna
Kumppanini pyysi minua jonkin ajan viestittelyn jälkeen treffeille seuraavilla lapsivapaillani. Kyseiset lapsivapaat ajoittuivat joulun pyhille, joten sovimme treffit 25 joulukuuta. Olemme kumpikin isoja Marvel-faneja, joten treffipaikaksi sovittiin elokuvateatteri ja Spider-Man: No Way Home-elokuva. Tosin, olimme lopulta niin malttamattomia, että päädyimme tapaamaan jo jouluaattoiltana ja tulemaan minun luokseni. Meidän ekat treffit venyivät lopulta kolmen päivän pituisiksi. Tosin siinä rytäkässä onnistuin saamaan kumppaniltani koronan. Totesin vain, että ensi jouluna haluan lahjaksi jotain muuta, kuin kulkutaudin.
Aluksi tapailimme lähinnä minun lapsivapaillani. Vietimme siinä aina useamman päivän yhdessä, koska siihen oli mahdollisuus. Se oli ihan todella ihanaa ja spesiaalia aikaa. Meidän suhteessa oli silloin ihan vain me kaksi. Minä ja hän. Silloin ei tarvinnut miettiä lapsia, koska oltiin ihan vain kahdestaan. Saatiin tutustua toisiimme ihan rauhakseltaan. Tätä aikaa on ihan vähän ikävä, mutta toki tämä tämän hetkinen yhteinen elämä ja aika on myös aivan ihanaa. Hyvin erilaista vain.
Oltiin tapailtu noin kuukausi, kun todettiin kumpikin, että tää tuntuu paljon enemmältä kuin pelkältä tapailulta. Joten keskusteltiin ja todettiin, että seurustellaan. Tämä toimi meillä. Se helpotti kummankin hylkäämisen pelkoja, kun puhuttiin asia yhdessä läpi ja sovittiin siitä seurustelusta. Kumpikin tiesi missä mennään.
Pikku hiljaa uusperheeksi
Jossain vaiheessa kevättä, en muista enää ihan tarkalleen, mun kumppani tapasi mun lapset. Kaikki meni todella hyvin ja menee edelleen. Erityisesti esikoinen on luonut hyvän kiintymyssuhteen mun kumppaniin ja tuntuu todella tykkäävän hänestä. Mikä on ihanaa. Kuopus on toki pienempi ja aikalailla äidin tyttö ja vaikka hän pitääkin mun kumppanista, niin minusta tuntuu että hän vielä sulattelee tilannetta. Mutta luin tai kuulin joltain alan ammattilaiselta, että uusperheen muotoutumiseen menee viisi vuotta, mikä kuulostaa minusta ihan järkeen käyvältä. Ja minä uskon, että meidän uusperheen kasvukivut on vasta tuloillaan. Olen toistaiseksi ainoastaan kiitollinen siitä, että kaikki on mennyt hyvin.
Kesän jälkeen ollaan harjoiteltu yhdessä asumista. Toki niin, että kumppani on lähtenyt välillä omaan kotiinsa huilaamaan. Toistaiseksi tämäkin on mennyt todella hyvin. Jännitin aluksi sitä, että ruvetaan olemaan enemmän saman katon alla, koska olen huomannut tarvitsevani omaa tilaa. Todellisuudessa saan sitä omaa tilaa säännöllisesti kumppanini iltapainotteisen työn vuoksi. Ja oikeammin olen huomannut, että en edes ihan mielelläni päästäisi kumppania pois meidän luota.
Toki sitä näin vastarakastuneenakin toisen naama välillä vähän ärsyttää. Aamut eivät ole omaa vahvuuttani, enkä todellakaan ole mikään aamuihminen, minkä kuulemma huomaa. Kumppanini sanoi, että hänellä on nykyään taktiikka siihen, miten hän lähestyy minua aamuisin. 😀
Parasta
Parasta meidän suhteessa on ollut ehdottomasti se, miten voidaan luottaa toisiimme ja siihen, että toinen on siinä rinnalla tukemassa. Me kärsitään kumpikin yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä, joten ymmärretään toisiamme ja sitä, miten jotkut pienetkin asiat tuntuvat välillä ylitsepääsemättömän ahdistavilta. Sen lisäksi kumppanini on aina valmis tukemaan ja tuuppimaan minua eteenpäin ihan missä tahansa. Kun aloitin pätkäpaaston, hän päätti aloittaa sen myös. Toki hän aloitti sen myös itsensä vuoksi. Minä puolestani rohkaisen häntä ulos ja liikkeelle säännöllisin väliajoin.
Olen niin onnelinen, että meidän elämä meni lopulta näin ja löydettiin toisemme. <3 En oikeasti voisi toivoa rinnalleni parempaa kumppania. Sain juuri sellaisen, josta olin haaveillut. En yhtään toksisen, vaan lempeän, hauskan feministin.
Tässä tämä meidän rakkaustarinan alku. Toivon, että tätä jatkuu vielä vuosia ja vuosia ja saadaan meidän tarinaan vielä uusia lukuja.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Narsistisen suhteen kaavan ymmärtäminen auttoi minua antamaan anteeksi itselleni
Ikäero parisuhteessa, eli kun mies onkin nuorempi
En kadehdi enää sinkkuja
Me olemme seurustelleet kumppanini kanssa suurinpiirtein kahdeksan kuukautta. Tämä kahdeksan kuukautta ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Erityisesti minä (tai ainakin se tuntuu siltä) olen kriiseillyt tässä suhteessa aika ajoin rankastikin. Oli kuukausi, jolloin kiukuttelin käytännössä koko ajan ja tiuskin ja ärsyynnyin kaikesta. Olen myös kriiseillyt omien pelkojeni kanssa. Pääsääntöisesti olen kuitenkin onnellisen siitä, että olen löytänyt rinnalleni ihanan ja hyvän kumppanin, johon voin luottaa.
En ollut valmis luopumaan sinkkuudesta
Sinkkuuteni ensimmäisenä vuotena, kun minulla oli muutamia ihmissuhteen alkuja, vaikka nämä ihmiset olivat ihania, en ollut vielä valmis luopumaan sinkkuudesta. Silloin sinkkuus oli minulle yhtä kuin vapaus. Nyt nykyinen kumppanini on osoittanut asian täysin vääräksi, mutta silloin se tuntui siltä. Olin elänyt pitkään suhteessa, jossa olin hallittuna ja vankina. Sinkkuuden vapaus huumasi minut täysin. Ja vaikka kaipasin ihmistä rinnalleni, en ollut vielä valmis luopumaan siitä mitä olin saanut erottuani.
Silloin en halunnut puhua seurustelusta, vaan mieluummin tapailusta. Halusin ajatella olevani edelleen vapaa tekemään asioita niin kuin halusin. Silloin minusta oli äärimmäisen surullista, kun olin tilanteessa, jossa koin sinkkuelämäni lähenevän loppuaan. Olisi ehkä silloin pitänyt ymmärtää, että en ollut vielä valmis parisuhteeseen. Mutta eihän sitä silloin tajunnut.
Parisuhde voi myös olla vapauttavaa
Seuraan edelleen jonkin verran kanavia, joissa puhutaan sinkkudesta ja Tinderistä. Lisäksi minulla on edelleen sinkkuystäviä, jotka jakavat kanssani edesottamuksiaan sillä saralla. Ja pakko sanoa, että minulla ei ole yhtään ikävä sitä elämänvaihetta. Jossain vaiheessa jopa kadehdin sitä, jos itse olin tapaillut jotain vähän pidempään, mutta en enää.
Erityisesti tänä kesänä oli hetkiä, jolloin huokaisin tyytyväisenä, että en ole joutunut olemaan ulkona tai yöelämässä sinkkuna. Yllättäen parisuhteessa olo ei tuntunut enää kahlitsevalta, vaan vapauttavalta. Minulla on ihana, hyvä parisuhde, jossa saan alla minä ja toteuttaa itseäni. Saan itseni toteuttamiseen tukea ja rakkautta, mikä on ihan uskomatonta. Minun ei tarvitse taistella jatkuvasti siitä, mitä olen ja mitä haluan tehdä. Enää parisuhde ei tunnut vankilalta.
Joten enää minun ei tarvitse kadehtia sinkkuystäviäni. Saan olla onnellinen vakaassa ja turvallisessa suhteessa, jota minulla ei ole koskaan ollut. Koen olevani todella onnekas, että kaiken kokemani jälkeen löysin tällaisen suhteen. Olen myös onnellinen siitä, että treffaillessa pidin pääni, enkä tyytynyt mihinkään. Sain juuri sellaisen suhteen, jollaisen halusin. Juuri niin ihanan, kuin unelmoin. Joten neuvon mielelläni kaikille sinkuille, että ei oikeasti kannata tyytyä. Ei kannata toivoa jonkun muutosta, vaan etsiä se tyyppi, joka on valmiiksi ihana ja hyvä. Heitäkin on.
-Jenni
OSA KUVISTA: Mun muru / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit