Hae
Big mamas home

Jouluinen sunnuntai ja lasten valitsemat joulukoristeet

Meillä oli tosi kiva viikonloppu perheen kesken. Lapset olivat meidän kanssa ja sunnuntaihin kuului joka vuotisia joulun odotukseen liittyviä perinteitä.

Käydään joka vuosi lasten kanssa katsomassa Stockmannin jouluikkunaa. Samalla reissulla ollaan käyty Stockmannin joulumaassa ostamassa lapsille uudet joulukoristeet. Tämä on ihana perinne ja ollaan tehty tätä siitä lähtien kun vanhempi lapsi oli noin vuoden ikäinen. Hieman tämän jälkeen perinteeseen lisättiin kaakaohetki. Ollaan tehty tätä lasten kanssa joka vuosi. Ensin esikoisen kanssa kaksin ja sittemmin kolmisin. Tänä vuonna minun kumppanini, eli lasten bonusisä oli meidän mukana. Oli ihanaa toteuttaa tämä perinne koko uusperheen voimin.

 

Päiväksi valikoitui automaattisesti sunnuntai, koska se on puolisollani yleensä vapaapäivä. Lisäksi viime viikonloppuna oli myös Triplassa jouluista ohjelmaa koko perheelle, niin hyödynsimme koko päivän joulun tunnelmointiin.

Kaakaolle

Lähdettiin sen verran ajoissa liikkeelle, että Stockmann itsessään ei ollut vielä edes auki, joten päätettiin kurvata kaakaolle ensin. Paikka valikoitui tällä kertaa täysin sen mukaan, mikä paikka oli auki. Joten mentiin Espresso Houseen. Perinteeseen on kuulunut se, että kaakaohon tilataan niin kermavaahto, kuin vaahtokarkitkin, joten niin tehtiin. Me aikuiset juotiin vähän liian äkkimakeat Creme brulee kahvit. Ei jatkoon. Jatkossa jälkkäri jälkkärinä ja kahvi kahvina. Saatiin kuitenkin kahvilassa kulumaan juuri sopivasti aikaa siihen, että Stockmann avasi ovensa.

Helsinki oli taas niin kaunis kaikissa jouluvaloissaan, että en kestä. Helsingin joulukatu oli avattu juuri edellisenä iltana, joten saatiin ihastella valoja nyt ihan täydessä loistossa.

 

Jouluikkuna oli taianomainen, kuten aina. Lapset olivat haltioissaan ja osottelivat kaikkea, mitä näkivät. Ainakin omat lapsemme ravasivat edestakaisin molempien ikkunoiden välillä ja ihastelivat niin lohikäärmettä, joka puhalsi liekit kynttilöihin, sekä vaahtokarkkeja varastavia hiiriä, jotka olivat rakentaneet iglun varastamistaan nameista. Sen lisäksi pingiivinit ananaksen kanssa huvittivat. Kuuprinsessa ihastutti ja discopallon päällä oleva pesukarhu nauratti.

Puolisoani, joka on eri paikkakunnalta kotoisin, kyseli, että tekeekö Stockmann oikeasti joka vuosi vastaavanlaisen ikkunan. Hänkin ihasteli sitä kaikkea, mitä ikkunasta näkyi.

Joulukoristeet

Ikkunan jälkeen siirryttiin Stockmannin sisälle Joulupuotiin. Tänä vuonna Stockmann oli rakentanut jouluosaston mielestäni todella onnistuneesti. Sille oli kokonaan oma tila, jonne löysi aika helposti. Lisäksi tilaan oli koottu valot, koristeet ja myös iso kasa erilaisia lahjaideoita, kaikki yhteen paikkaan.

Lapset säntäilivät pitkin osastoa. Tehtiin puolison kanssa työnjako ja toinen kulki toisen lapsen perässä ja toinen toisen. Lasten piti nähdä selkeästi ensin koko osasto, ennen kuin he pystyivät valitsemaan omat koristeensa. He ihastelivat kaikkea kimaltavaa, kiiltävää ja söpöä. Mutta päätyivät lopulta oikeastaan juuri sellaisiin koristeisiin, kuin me aikuiset veikattiin. Esittelen koristeet pikaisesti postauksen lopussa.

Myös me aikuiset valittiin koristeet. Minä valitsin itseasiassa kaksi ja perustelin tämän sillä, että toinen koriste olisi vauvalle. 😀

Tripla

Keskustasta suunnattiin junalla Pasilaan ja Triplaan, jossa oli jouluista ohjelmaa. Oli joulupukki, joulujuna ja mikä lasten mielestä kaikkein parasta. Triplassa pääsi silloin

Ryhmä Haun Kajaa ja Vainua. Voin kertoa, että joulupukki jäi kyllä täysin kakkoseksi Ryhmä Haulle.

Mutta koska Kajaan ja Vainuun oli vielä hetki, niin omat lapset suuntasivat ensimmäisenä joulupukin jonoon. Molemmat pääsivät istumaan pukin kanssa ja kertomaan sen, mitä toivoivat kaikkein eniten tänä vuonna. Nämä toiveet olivat onneksi itsellänikin tiedossa, eikä niissä tullut yllätyksiä. Oli ihana huomata, että vaikka kumpikin selkeästi jännitti edelleen joulupukkia, niin he menivät kuitenkin rohkeasti lähelle ja uskalsivat jutella. Joulupukin jälkeen, kumpikin ampaisi suorinta tietä joulujunan jonoon päästäkseen ajelulle.

Tämän jälkeen oli viimein se hetki, kun Vainu ja Kaja saapuivat tervehdittäväksi. Jonot hahmojen luokse olivat melkoiset. Onneksi ne liikkuivat nopeasti. Molemmat lapset olivat älyttömän innoissaan nimenomaan tästä ohjelmanumerosta. Naureskeltiin aikuisten kesken sitä, että Kajalla ja Vainulla oli joukko järjestyksenvalvojia ympärillä.

Kotona katsottiin vielä Mikki Hiiren Joulu Ankkalinnassa. Minulla oli täysi työ pysytellä hereillä. Pitkät ja aktiiviset päivät tuntuvat erityisesti omassa kropassa. Tai lähinnä siinä väsymyksessä. Raskauden vuoksi minua väsyttää käytännössä koko ajan. Päivässä on ehkä kaksi tuntia, kun minua ei väsytä ja ne ovat yleensä aamulla viiden ja seitsemän välillä.

 

Millaiset joulukoristeet lapset valitsivat:

Yllä olevissa kuvissa näkyy lasten valitsemat joulukoristeet. He saivat ripustaa ne itse kuuseen haluamilleen paikoilleen. Nuorempi lapsi valitsi pörröisen bambin ja koululainen valitsi veikeän ketun. Kuten sanoin, valinnat eivät yllättäneet lainkaan meitä aikuisia. Kaikki eläinjutut ovat olleet juuri nyt enemmän ja vähemmän in ja vaaleanpunainen ja glitteri passé.

 

Sunnuntai oli ihana. Oli ihanaa viettää laatuaikaa koko uusperheen voimin. Rakastan valtavasti tätä meidän perhettä, enkä oikeasti malta odottaa, että se kasvaa vielä yhdellä. Meillä on tässä todella hyvä jengi.

Terkuin,

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Hei, hei mitä kuuluu?

Arkikuulumisia

Miten elämä uusperheenä on sujunut?

Joulun odotus voi viimein alkaa

Saan lapset kotiin!

Raskausviikko 4 (3+0 – 3+6)

En ole aiemmin tehnyt tällaisia raskausviikkopostauksia. En ole jotenkin osannut aiemmin. Mutta nyt ajattelin tarttua näihin. Tämä saattaa olla hyvinkin viimeinen raskauteni, joten on kiva dokumentoida se paremmin, kuin kaksi aikaisempaa.

Aloitan nyt hyvin varhaisesta viikosta, eli raskausviikko 4. Yleensä harva edes tietää olevansa raskaana tässä vaiheessa. Minä sain tietää omasta raskaudestani todennäköisesti ensimmäisenä mahdollisena hetkenä täysin sattumalta. Ja olin ennen testiä vielä täysin varma siitä etten ole edes raskaana.

Sain tietää olevani raskaana

Sain tietää olevani raskaana päivillä 3+4. Sitä ennen minulla oli ollut muutaman päivän ajan tiputteluvuotoa ja olin aivan varma, että kuukautiseni alkavat hetkenä minä hyvänsä. Muita oireita minulla ei ollut siihen mennessä vielä ollut. Siitä huolimatta, kyseisenä aamuna päätin tehdä raskaustestin. Se oli täysin hetken mielenjohde. Ajattelin, että minulla on joka tapauksessa raskaustestiliuskoja kaapissa, joten miksi en nyt kokeilisi. En osannut sanoa, ovatko kuukautiseni varsinaisesti myöhässä. Kiertoni on ollut epäsäännöllinen sen jälkeen kun sairastin koronan. Tiputtelua oli tullut koronarokotteen jälkeen ennenkin muutamia päiviä ennen kuukautisia, joten miksi tämä ei olisi taas sitä.

Tein testin. Siihen piirtyi selkeästi ainoastaan testiviiva, joten totesin sen olevan negatiivinen. En muistaakseni edes odottanut kovin kauaa sitä toista viivaa, vaan ajattelin testin vain olevan nega. Unohdin testiliuskan kuitenkin keittiön pöydälle, kun jatkoin aamuani. Taisin mennä silloin vielä takaisin sänkyyn. Myöhemmin huomasin liuskan keittiössä ja katsoin sitä. Testiviivan vieressä oli toinen, täysin selkeä, vaikkakin haalea viiva. En ollut uskoa silmiäni. Tiesin kokemuksesta, että kyseisten testien olevan luotettavia myös useamman tunnin jälkeen, joten sen puolesta tuo haalea viiva oli uskottava.

Menin kertomaan tästä puolisolleni kädet täristen. Hänellä ei vaan selkeästi ollut mitään käsitystä siitä, mitä tarkoittaa haamuviiva. Tosin, tarvittiin neljä testiä ennen kuin minäkään uskoin todella olevani raskaana. Menimme silloin yhdessä elokuviin katsomaan uusinta Black Pantheria ja minä mietin suurimman osan leffasta olevani raskaana.

Se haalea viiva vahveni lopulta testi testiltä. Aluksi haalea viiva hermostutti ja stressasi enemmän, koska edellisen kuukauden pettymys oli vielä vähän turhan vahvana mielessä. Mutta kyllä sitä neljännen testin ja lopulta pois jääneiden kuukautisten perusteella oli pakko uskoa, että olen raskaan. Toki tämä varhainen viikko hermostutti myös, sillä pelkäsin kemiallista raskautta.

Nyt sitten odotellaan niitä muita raskausoireita. Minulla on ollut sekä ekassa, että tokassa raskaudessa pahoinvointia ja väsymystä kummassakin. Toisessa raskaudessa se alkuraskauden väsymys oli niin voimakasta, että nukahdin pari kertaa kesken kävelyn. Havahduin yleensä parin metrin jälkeen takaisin hereille.

 

Tässä oli nyt tämä ensimmäinen raskausviikkopostaus. Näitä oli noin 36 vielä jäljellä. Seuraavat kaksi tulevat vielä nopeammalla tahdilla. Sitten olemme todennäköisesti ajan tasalla viikkojen suhteen.

Terkuin,

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Meille tulee vauva!

Tämä on aivan ihana vaihe

Lisäävätkö lapset onnellisuutta?

Tunteiden vuoristorataa

Ajatuksia lapsen yrittämisesta ja lapsettomuudesta