Hae
Big mamas home

Simppeli klassinen asu

Tämä viikko syysloman ja muuton jälkeen on ollut kyllä aika vaiherikas. Puolisoni ei selkeästi ole päässyt vielä tähän lapsiperhearkeen kunnolla sisään, sillä hänellä tämä lasten lomaltapaluu otti koville. Me saatiin elää kuitenkin yli viikko ihan vain aikuisten ehdoilla. Lapsille myös selkeän totutun rytmin muuttuminen on ollut kova pala. Ensimmäine ilta kotona oli varsinainen mayhem, mutta siitä selvittiin. Viikolla lapset ovat nukkuneet sitten enemmän meidän makuuhuoneessa, kuin omassaan. Joko patjoilla tai sitten kuopus minun vieressäni.

Jotenkin tässä taas näkee sen, miten äärimmäisen tärkeitä rutiinit ovat lapsille. Ne tuovat turvaa ja selkeyttä.

 

Tänään lapset lähtevät taas isälleen muutamaksi päiväksi niin me voidaan hengähtää hetki mayhem viikon jälkeen. Huomenna meillä on oikein kunnon treffi-ilta. Puolisoni haluaa juhlistaa kanssani tätä yhteenmuuttoa ja hän on viemässä minut ensin drinkeille ja sitten syömään.

Nainen seisoo kivitalon edessä. Päällään hänellä on puuterin värinen villakangastakki, farkut ja korkokengät. Nainen seisoo kivitalon edessä. Päällään hänellä on puuterin värinen villakangastakki, farkut ja korkokengät.

 

Takki / H&M

Ohut neule / H&M

Farkut / H&M

Laukku / H&M

Korvakorut / Smiling design uniikkikappaleet

Kengät / Ei muistikuvia

 

Nainen pukeutuneena villakangastakkiin, farkkuihin ja korkokenkiin, katselee pois päin kamerasta. Nainen kietoo villakangastakkia varalonsa ympäri ja hymyilee.

Simppeli klassinen asu

Tämä asu on ihan super kiva ja aika simppeli. Meitin hetken aikaa olisiko tämä liian simppeli esiteltäväksi blogissa. Mutta miksi olisi? Vaikka rakastan kukkamekkoja ja isoja korviksia, niin tyylini perusta on todella klassinen. Tähän asuun uniikit korvakorut ja revityt farkut tuovat sopivasti särmää.

Pikkuhiljaa nahkatakki on vaihtunut tähän viime vuonna ostamaani takkiin. Varsinkin kaikkein kylmimpinä päivinä. Tämän alle ei tarvitse pukea ihan niin paksusti päälle. Ohuempikin neule riittää.

Satulan mallinen käsilaukku roikkuu olalla, villakangastakkia vasten. Farkkujen verhoamat jalat, joissa on mustat, yksinkertaiset korkokengät.

Käytän todella vähän tällaisia perinteisiä korkkareita. Nämä ovat itseasiassa ainoani ja nämä ovat olleet minulla vuosia. Osasyy sille, miksi käytän tällaisia kenkiä niin vähän on se, että minun on todella vaikea löytää sopivan kokoisia. Jalan mallini on haastava. Se on kooltaan hankala, 41,5 ja sen lisäksi lestini on leveä. Näistä syistä on todella vaikea löytää jalkaani sopivia avokkaita ja korkkareita. Tällaista perusmallia on kuitenkin helpompi löytää myös tällaiselle hankalalle jalalle.

Toki, yksinkertaisuus on kaunista. Nämä ovat oikein toimivat mustat korkkarit, vaikka eivät mitkään muotiluomukset.

Hymyilevä nainen villakangastakissa. Tauskalla kivitalon seinä. Nainen kävelee katua pitkin. Taustalla vanha kivitalon seinä.Hymyilevä nainen villakangastakissa. Tauskalla kivitalon seinä.

Mitä pidätte tästä klassisemmasta asusta?

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Aivan tavallinen arkiasu

Second hand asu

Syksyn kivoin asu

Vaaleanpunainen neule

Satiinihame ja neule

Erilaiset ongelmanratkojat parisuhteessa

En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään parisuhteesta, joten nyt voisi olla hyvä hetki. Olen nimittäin tehnyt havainnon meistä ja meidän suhteessa. Puolisoni on tietyissä asioissa sellainen, että hän haluaa tehdä asiat heti ja keskustella ne heti läpi. Minä olen taas sellainen, ei niin justiinsa tyyppi ja teen asiat monesti viimetingassa. Jos viimeistä hetkeä ei olisi, niin en tiedä miten saisin asioita aikaiseksi. Tämä näkyy meissä myös ristiriitatilanteissa.

 

Vetäytyjä ja nopeasti ratkaisua kaipaava

En koe, että meillä on ollut mitään isompia riitoja. Meillä on erimielisyyksiä kyllä ja niistä keskustellaan. Mutta ei olla juurikaan riidelty. Mikä on itselleni aika helpottavaa, kun aiemmassa elämäntilanteessa riitoja on ollut joka päivä. Mutta siitä huolimatta olen huomannut, että me selvitämme ristiriitatilanteita eri tavalla. Tässäkin kumppanini on sellainen, että hän haluaa selvittää asiat heti. Minä puolestani kaipaisin sitä, että saisin antaa tunteideni tasoittua ja keskustella asioista vähän myöhemmin, kun pystyn taas ajattelemaan ennen sanomisiani. En halua tilanteiden venyvän päiväkausia, mutta en aina ole valmis ratkomaan asioita juuri siinä hetkessä.

Lisäksi minä olen ihminen joka hermostuu ja tulistuu välillä pienistä asioista. Siis sen verran pienistä, että niiden läpi käyminen ei kannata. Varsinkin kun tiedän omien tunteideni lauhtuvan yhtä nopeasti, kuin ne syttyvät.

Nainen istuu kiviaidalla ja katsoo suoraan kameraan.

Yleensä, kun eteen tulee jokin ristiriitatilanne, kumppanini haluaa alkaa selvittää sitä heti. Meillä on hyvä puheyhteys ja aika usein keskustellaan asioista jo ennen, kuin tilanne eskaloituu. Mutta toki, kun kaksi aikuista, erilaista ihmistä lyöttäytyy yksiin, niin se tarkoittaa myös ristiriitatilanteita. Mekin kuitenkin olemme aika erilaisia, vaikkakin meillä on samat arvot.

Aina etukäteen puhuminen ei kuitenkaan auta. Me ollaan ihmisiä. Välillä ollaan väsyneitä ja välillä tämä uusperhe arki vie mehut. Siihen päälle omat mielenterveysongelmani, jotka ovat oireilleet koko ajan pahemmin ja pahemmin. Ristiriitatilanteissa minä sitten alan vetäytyä. Tai vaihtoehtoisesti räjähdän ensin ja vetäydyn sitten. Alan jäsennellä pääni sisällä omia ajatuksiani. Koen, että minun on helpompaa käsitellä ristiriitatilanteet sen jälkeen kun olen käsitellyt ne itse.

Puolisoni puolestaan haluaa käsitellä kaiken heti. Hän haluaa tilanteeseen ratkaisun mahdollisimman pian. Hänellä asia jää painamaan ja stressaamaan ja hän pystyy rentoutumaan vasta, kun asia on loppuun käsitelty. Minua puolestani saattaa ärsyttää entisestään se, että asiaa yritetään käsitellä väkisin.

Nainen istuu kiviaidalla ja heiluttelee jalkojaan.

Vanhat traumat

En tiedä kuinka paljon vanhat traumat vaikuttavat käytökseeni. Olen tässä parisuhteessa huomannut vältteleväni tiettyjä keskustelu, koska pelkään lopputulosta. Minun on esimerkiksi hyvin vaikeaa aloittaa keskustelua taloudesta ja rahasta puolisoni kanssa, sillä joku perimmäinen vaisto muistaa sen, että tästä aiheesta tulee paha riita. Pystyn keskustelemaan aiheesta paremmin mikäli puolisoni ottaa asian puheeksi. Tässä kohtaa siitä on hyötyä, että puolisoni haluaa käsitellä asiat mahdollisimman pian.

Voi olla, että käytökseni tulee vielä muuttumaan, mikäli pääsen psykoterapiaan käsittelemään kaikkea kokemaani ja siitä seuranneita traumoja.

 

Mutta tämä meidän erilaisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että meidän kummankin on välillä joustettava mukavuusalueestamme. Kummankin on tultava vähän vastaan. Minä en voi välttämättä vetäytyä täysin, mutta kumppanini on myös kuunneltava minua, jos olen liian kiihdyksissä käsittelemään asiaa heti. Meidän etu on se, että kumpikin haluaa kuitenkin puhua ja käsitellä asiat ennemmin kuin jättää ne kytemään. Vaikka se ei tapahtuisi heti, se tapahtuu kyllä. Ja tästä asiasta haluan ainakin itse pitää kiinni.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Miksi rakastan häntä

Seksielämä uusperheessä keskellä ruuhkavuosia

”Pettäminen on minulle ehdoton ei”

Mitä sitten kun ei haluta?

Ensirakkaus vs. rakastuminen kolmekymppisenä