Hae
Big mamas home

Ahdistuneisuushäiriö pilasi viikonlopun

Olen ollut viime päivinä melko hiljainen. Niin täällä, kuin Instagramissakin. Niin hiljainen jopa, että ystäväni lähetti minulle jo Whatsappissa viestiä ja kysyi, että onko kaikki okei. Tavallaan huojentavaa, että poissaoloni huomattaisiin, jos jotain tapahtuisi. Samaan aikaan mietin, mitä tämä kertoo omasta somen käytöstäni. 😀 Toki minulle tämä on muutakin, kuin pelkkä harrastus.

Ahdistuneisuus - BMH - Big mamas home by Jenni

Syy sille, miksi olen ollut niin hiljainen viimeiset pari päivää johtuu siitä, että olen kärsinyt todella kovasta ahdistuksesta. Jouduin perjantaina tilanteeseen, jossa koin että minua yritetään taas kontrolloida ja hallita. Minua on kontrolloitu, alistettu ja hallittu vuosien ajan, joten tällaiset tilanteet aiheuttavat minussa sekä voimakkaan vastareaktion, että myös kovaa ahdistusta. Ja koska minulla on diagnosoitu ja sairastan yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä, ahdistus jää hyvin helposti päälle.

Ahdistuneisuushäiriö pilasi viikonlopun - BMH - Big mamas home by Jenni

Ahdistuneisuushäiriö ja sen tausta

Tietty määrä ahdistusta on normaalia. Niin me reagoimme uhkaaviin tilanteisiin. Yleistyneessä ahdistuneisuushäiriössä huoli ja ahdistus ovat yksilön elämäntilanteeseen nähden merkittävästi liiallisia. Ja ahdistuneisuuden täytyy kestää useita päiviä ja yli kuukauden ajan, jotta voidaan diagnosoida tämän tyyppinen häiriö. Osasyy oman häiriöni puhkeamiseen oli lähes kaksi vuotta jatkunut vainoaminen, jolloin elin koko ajan pelko, valmius ja ahdistus tilassa. Minusta tuntui koko ajan siltä, että minua tarkkailtiin, tein mitä hyvänsä. Pelkäsin silloin liikkuea julkisesti edellisällä asuinalueellani. Silloin mietin blogin lopettamista ja Instagramin muuttamista yksityiseksi. Vainoaminen on nyt helpottanut, mutta ahdistus, pelko ja tietynlainen turvattomuus jäivät.

Ahdistuneisuushäiriö pilasi viikonlopun - BMH - Big mamas home by Jenni

Perjantaina tuli tilanne, joka sitten triggeröi näitä tunteita ja ahdistusta. Ahdistus sitten yltyi kovaksi, enkä saanut sitä katkeamaan. Iltani meni pilalle siinä. Tästä viikonlopusta piti tulla hauska. Omaa aikaa, ystävän seuraa ja niin edelleen, mutta torstai-ilta meni täysin ahdistuksessa. Yleensä uni auttaa minua näissä tilanteissa ja aamulla olo on parempi. Mutta tällä kertaa se jatkui aamullakin. Tilannetta helpotti ystävän seura, mutta nyt kun olen taas ollut illan yksin, huomaan ahdistuksen nostavan taas päätään. Voin kertoa, että tämä häiriö suoraan sanottuna vittuttaa. Olen ihminen, joka pääsääntöisesti pystyy ajattelemaan asioista positiivisesti ja sitten aivoni jäävät jumiin tällaiseen tunteeseen. Mikä sitten parhaimmillaan pilaa koko lapsivapaan viikonloppuni.

Ahdistuneisuus - BMH - Big mamas home by Jenni

Ahdistuneisuushäiriö saattaa kulkea mukanani vielä vuosikaudet, joten sen kanssa on nyt vain opeteltava elämään. Lääkitys onneksi auttaa suurimman osan aikaa, mutta sitten tulee tällaisia tulanteita, joihin se ei vain tunnu purevan sitten millään.

Kuitenkin asia, josta olen älyttömän kiitollinen, on se ettei masennukseni ole uusinut. Tämä on jotenkin paljon helpompaa kestää, kun mieliala pysyy muuten perus positiivisena.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Mitä kuuluu kuukautisille koronan jälkeen?

Miten voin juuri nyt?

Kroppa sekaisin, hormoniehkäisy tauolle

Ahdistus

Viikko sairaslomaa takana

Saako äiti-ihminen nauttia lapsivapaista?

Nyt kun lapset ovat olleet kipeinä viikon verran non stop ja sinä aikana on käyty läpi kaikki mahdollinen vuorotellen, niin tunnustan avoimesti odottavani edessä häämöttävää lapsivapaata. Odotan sitä, että saan nukkua useamman yön ilman keskeytyksiä. Odotan myös sitä, että minua ei tarvita viiden miinuutin välein johonkin. Tämä ei varsinaisesti haittaa, mutta kun vapaa häämöttää nurkan takana, niin kyllä minä niitä odotan.

Äidin pitäisi olla koko ajan fiiliksissä äitiydestä ja lapsestaan

Yhteiskunnalla on hyvin vahva käsitys siitä millaisia äitien pitäisi olla ja miten äitien pitäisi käyttäytyä. Äidin pitäisi olla koko ajan todella fiiliksissä äitiydestä ja elää sille. Äidillä ei saisi olla omaa aikaa tai omia mielenkiinnonkohteita. Lapsen pitäisi olla koko elämä. Vaikka se lapsi tietyllä tapaa onkin koko elämä, niin on vain tervettä että elämässä on muutakin sisältöä. Jossain vaiheessa ne lapset kuitenkin itsenäistyvät ja lentävät pesästä. Siinä vaiheessa on hyvä, jos elämä ei ole pyörinyt pelkästään lasten ympärillä.

Minäkin sain deittaillessa useampia viestejä siitä, että minun pitäisi keskittyä lapsiin tinderöimisen sijaan. Aivan kuin treffailevana äitinä olisin unohtanut lapseni täysin. Mutta todellisuudessa, kun lapset ovat osan ajasta toisessa kodissa, minulla on omaa aikaa jolloin voin kesittyä omiin asioihini. Silloin, kun olen lasteni kanssa, voin keskittyä heihin 110 %. Tämä on mahdollista senkin vuoksi, että saan omalla ajallani levättyä ja palauduttua lasten kanssa vietetystä ajasta.

Saako äiti-ihminen nauttia lapsivapaistaan - BMH - Big mamas home by Jenni

Jotenkin yhteiskunnan asenteista tulee sellainen fiilis, että äidit eivät saisi nauttia omasta ajastaan. Vaikka sillä omalla ajalla on suora vaikutus lapsen hyvinvointiin. Olen itse huomannut todella selkeästi sen, miten oma huonovointisuuteni vaikutti äitiyteeni ja sitä kautta lapsiini. Kirjoitinkin siitä, miten jaksan olla nyt paljon parempi äiti, kuin esimerkiksi vuosi sitten.

Joten aion jatkossakin nauttia täysin siemauksin omata ajastani ja lapsivapaistani. Teen niitä itselleni rakkaita ja tärkeitä asioita. Teen niitä omalla tahdilla. Käyn pitkillä lenkeillä ja kuvaamassa. Vietän aikaa poikaystäväni ja ystävieni kanssa. Olen minä. Rakastan lapsiani, mutta kaipaan keskustelulta välillä muutakin, kuin väittelyä siitä, mikä Ryhmä Hau hahmo olen. Lapsivapaista on tullut tärkeä osa oman hyvinvoinnin ylläpitämistä.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Yksin lasten kanssa

Ihmiset joilla ei ole lapsia, mutta on paljon mielipiteitä

Miten puhun lasten kanssa deittailusta

Lasten kysymykset ja miten niihin vastata

Vaihtoehtona kumppanuusvanhemmuus