Ihmiset joita en ymmärrä
On olemassa ihmisryhmä, jota en vain kykene ymmärtämään ja ne ovat pahansuovat ihmiset, sekä sellaiset, jotka saavat kiksejä toisten epäonnesta. Olen itse ihminen, joka pyrkii ajattelemaan ja ymmärtämään hyvää lähtökohtaisesti kaikista. Yritän ymmärtää tiettyjä toimintatapoja ja ajatella ettei kukaan ole lähtökohtaisesti paha. Mutta aina välillä vastaan tulee ihminen, joka romuttaa tämän oman kyseisen ajatusmallin. Välillä on vain todella vaikeaa ymmärtää ihmisen toimintatapoja ja tarkoitusperiä.
Ihminen, joka tieten tahtoen valitsee toimia niin, että siitä tulee paha mieli jollekin, on mahdollisimman kaukana omasta maailmastani. Yleensä ihmisillä kuitenkin on halu toimia reilusti toisia kohtaan.

Nettitrollit
Yksi tähän ihmistyyppiin sopiva ryhmä on kaikenlaiset nettitrollit. Eli ne, jotka käyttävät päivästään ja arjestaan tunteja pahoittaakseen toisen ihmisen mielen. Somevaikuttajana trollauskulttuuri on itselle harvinaisen tuttu, sillä olen itse joutunut jo useampia kertoja nettikiusaamisen uhriksi. Parhaimmillaan trollit ovat todella perusteellisia. He käyävät läpi sivukaupalla matariaalia ja kirjoittavat pitkiä kommentteja takertuen monen moneen pilkkuun. Edes minä en jaksa nähdä samaa vaivaa omien somekanavieni eteen, vaikka pitäisi. Aika ajoin toivoisin olevani edes puoliksi yhtä aikaansaava, kuin trolli. Mutta en vain ymmärrä, miksi nähdä kaikki se vaiva vain toisen ihmisen pahan mielen vuoksi. Koska yhdelläkään trollilla ei ole tarkoitus olla ystävällinen.
Riidanhaluiset ihmiset
Itse olen ihminen, joka luikkii mieluummin karkuun, kuin riitelee. Sitten on ihmisiä, jotka riitelevät kauan ja hartaudella ja pitävät useita riitoja yllä vuosia. Riitaan tarvitaan usein kaksi, mutta niin tarviteaan myös sopimiseen. Joskus riita puhdistaa ilmaa ihmissuhteissa ja se tekee suhteelle vain hyvää. Muistan varmaan ikuisesti riidan erään ystäväni kanssa, joka alkoi väärinkäsityksestä, mutta johti siihen että saimme puhuttua ja tuuletettua ystävyyttämme. Olemme sen jälkeen olleet paljon avoimemmpia ystävyydessämme.
Toisen ihmisen kanssa riiteleminen on niin monella tapaa epämukavaa, että henkilökohtaisesti en voi käsittää niitä, jotka tuntuvat riitelevän harrastukseksi.

toisen suhteen rikkojat
On olemassa tilanteita, joissa ymmärrän pettäjiä. Olen itse ollut tilanteessa, jossa en saanut ihmissuhteeltani mitään. En rakkautta, en läheisyyttä, en kosketusta tai intiimiyttä ja kyllä pettäminen kävi monta kertaa mielessä. Halusin kuitenkin kunnioittaa suhteen toista osapuolta, enkä siksi pettänyt. Vaikka mieli teki. Eikä tämä tee minusta itsestäni yhtään sen parempaa, koska mietin kuitenkin pettämistä. En koe edes ajatusten tasolla tapahtuvan pettämisen olevan reilua kumppania kohtaan. Siinä kuitenkin ylitetään kahden ihmisen monogamisessa parisuhteessa rajoja, joista ei ole yhdessä sovittu.
Mutta sitten on ihmisiä, jotka tietentahtoen pyrkivät parisuhteeseen varatun ihmisen kanssa. Toki pettäjä tekee itse lopulta päätöksen pettää ja suhteeseen tarvitaan aina vähintään kaksi. Mutta itsestäni ei olisi siihen, että rikkoisin jonkun parisuhteen. Aikuisilla suhteeseen liittyy monesti lapsia ja suhteen rikkoutuminen vaikuttaa myös näihin lapsiin. Enkä ikinä voisi olla osallisena jossain sellaisessa, joka satuttaa toista ihmistä niin syvältä. Sillä, vaikka oma suhteeni oli kuollut ja kuopattu, kun kuulin vuosia jatkuneesta pettämisestä, se loukkasi ja sattui silti. Ja se jäi vaivaamaan kuukausiksi.
Kiusaajat
Ja nyt tarkoitan kaikenlaisia kiusaajia, niin koulukiusaajia, kuin nettikiusaajia, kuin niitä, jotka tehtailevat ilkeyttään ihmisistä ilmoituksia viranomaisille. Nimimerkillä, minustakin on tehty perättömiä rikos- ja lastensuojeluilmoituksia enemmän, kuin jaksan laskea. Muistan yläasteelta tilanteen, kun yritin päästä siihen niin kutsuttuun coolien tyttöjen porukkaan ja jouduin tilanteeseen, jossa yhtä tyttöä kiusattiin. En uskaltanut sanoa tilanteessa sanaakaan. Mutta ensimmäinen reaktioni oli rynnätä lohduttamaan ja auttamaan tyttöä siinä vaiheessa kun nämä ”coolit tytöt” lähtivät pois. Oloni oli kaamea jo siitä, että olin tässä kiusaavassa porukassa, enkä asettunut kunnolla väliin. Lisäksi minua hävettää jopa kirjoittaa tästä tilanteesta, vaikka olin sen sattuessa vielä lapsi.
Onnekseni, minun ei edes tarvitse ymmärtää kaikkia ihmisiä. Riittää, että pyrin itse toimimaan oikein ja kasvattamaan tyttäreni samalla tavoin.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Mikä on kune enää rehellinen suomalainen mies ei kelpaa naisille?
Ruska, neule ja revityt farkut
Minulla on koneella vielä kymmeniä ruskakuvia, joita otimme Katrin kanssa. Joten vaikka se on ikkunan takana pelkkä kaunis muisto, niin jaan teille vielä jonkin aikaa näitä kuvia.
Viikonloppu meni ohitse hujauksessa ja sujui lähinnä synttäreitä valmistellen ja lopulta niitä viettäen. Kakun leipominen otti oman aikainsa, vaikka muuten tarjoilujen suhteen pyrinkin menemään mahdollisimman helpolla. Kakku on kuitenkin itselle siinä mielessä kunnia-asia, että haluan leipoa sen itse. Se on onneksi vuosi vuodelta ja kakku kakulta yhä helpompaa ja joka kakku on onnitunut edeltäjäänsä paremmin. Tämä on siis omistettu jokaiselle vanhemmalle, jonka ensimmäinen kakku on näyttänyt enemmän tai vähemmän reppanalta.
Kirjoitan kyllä synttäreistä oman postauksensa, kunhan saan viikonlopun kuvat käytyä lävitse.

Tämä asu menee ehdottomasti arkiasut-kategoriaan. Eli niihin asuihin, jotka tulee vedettyä päälle aamulla ilman sen kummempia miettimättä.
Tämä kyseinen harmaa neule on ehkä lämpimin ja muhkein neule, jonka olen koskaan omistanut. Valitsen sen kylmällä ilmalla lähes poikkeuksetta ensimmäisenä päälle. Kauluksen kanssa olen hieman kahden vaiheilla, sopiiko se minulle, mutta neule vie kyllä muuten voiton muista. Kyseinen neule on on minulla koossa XXL, mikä on tässä puserossa itselleni sopivat oversize.
Vihreä takkini menee edelleen neuleiden kaverina niinä kaikkein lämpimimpinä päivinä. Kylmällä ja melkein pakkasella se ei enää toimi, joten hiljalleen se siirtyy odottamaan kevättä. Takki on myös kokoa XXL.

Korvissani on kuvissa ihanat @annidiudiy korvakorut. Omani ovat mallikappaleet, joten sain ne ilmaiseksi. Annilla ei ilmeisesti ole näille mitään sen kummempaa tuotenimeä, mutta itse sanon näitä auringoiksi. Anni, saat käyttää. 😀 Nämä ovat kokonsa puolesta hyvät arkikorvikset. Sellaiset, kun haluan nappeja isommat korut, mutta en halua miettiä korvakorujani koko päivää, kuten isompien kanssa meinaa käydä.

Asu
Takki H&M (2019)
Neulepusero H&M (2021)
Farkut H&M (2021)
Laukku H&M (2021)
Korvakorut @ANNIDIUDIY (2021)
Kengät ZADAA SECOND HAND (2021)

Minä jatkan harjoittelun puskemista läpi. Toistaiseksi olen nauttinut sairaalajaksosta todella paljon ja toivon, että nautin loppuun asti.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Rento asukokonaisuus – Mom jeansit ja helmicollege


0