Hae
Big mamas home

Kesätyöt on loppu

Nyt se on ohi. Nimittäin allekirjoittaneen kesätyö. Tein eilen viimeisen työvuoron ja sanoin heipat niin asiakkaille, kuin työkavereilleni. Jätin myös nimen keikkalistaan ja työvuorokordinaattori kyseli jo haluaisinko tulla tekemään viikonloppuna pari vuoroa. Tällä kertaa kieltäydyin kohteliaasti, sillä minulla on viikonloppusuunnitelmia ystävieni kanssa.

Kulunut kesä on ollut älyttömän kiireinen ja tuntuu, että olen ollut töissä kellon ympäri. Huomasin, että en selkeästi ole vielä toipumunut uupumuksestani kunnolla. Työnteko oli välillä äärettömän raskasta. Onneksi työpaikka oli ihana ja työkaverini olivat ihania. Minulla oli alusta asti sellainen olo, että olin tervetullut töihin. Alan kuitenkin ymmärtää niitä, joilla menee vuosia palata töihin burn outin jälkeen. Välillä mietin, miten ihmeessä olen onnistunut kaikesta huolimatta pärjäämään näin hyvin.

Kesätöiden loppu - Kesätyöt - Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Oman uupumukseni taustalla oli ero, yksin jääminen lasten kanssa, eron jälkeinen vainoaminen ja sen lisäksi se, että edellisessä työpaikassani ei tuettu minua. Koin, että minusta tuli ongelma ja taakka firmalle siinä vaiheessa, kun jäin yksin lasten kanssa. Kun erosin ja otin kolmen viikon sairasloman asioiden selvittämistä varten, oppisopimukseni yrityksessä yritettiin purkaa viikon jälkeen. Stressi ja työpaikan menettämisen pelko alkoi siitä hetkestä. Samaan aikaan yritin käsitellä todella isoa elämänmuutosta, sekä sitä kun tajuan sen millaista väkivaltaa olen kokenut.

En myöskään pystynyt enää joustamaan, jäämään ylitöihin tai tekemään extravuoroja. Esimies nimesi tämän suoraan ongelmaksi. Kun huomautin monien hoitoalalla työskentelevien naisten olevan yksinhuoltajia ja kysyin, miten he tekevät tämän kaiken, hän totesi ettei tiedä ja kehotti minua vaihtamaan alaa. Siinä vaiheessa työstä tuli vain yksi taakka lisää.

Vorssa Ink korvakorut - Sydän - Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Viime vuoden lopulla minua lopulta ahdisti tulla töihin. Minusta alkoi tuntua, että työkaverini juorusivat minusta selkäni takana. Olin todella ahdistunut. Lopulta totesin, että tilanteelle oli tultava loppu. Silloin keskeytin itse oppisopimukseni ja jättäydyin päiväopiskelijaksi. Elämäni parhaimpia päätöksiä. Vaikka elämä helpottui monella tapaa töistä lähdön jälkeen, olin edelleen uupunut ja olen toipunut uupumuksesta samalla, kun olen opiskellut. Pariin otteeseen olen miettinyt, olisiko ollut järkevämpää aloittaa sairaslomalla. Mutta ryhmäni aloitti pian töissä lopettamiseni jälkeen, joten oli helpompaa aloittaa suoraan opiskelut.

Olen kuitenkin toipunut siitä huolimatta, koska en ollut enää kuormittavassa ympäristössä ja vainoaminenkin helpotti.

Vorssa Ink korvakorut - Sydämet - Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Nyt kun kesätyörupeama on ohi, huomaan olevani todella väsynyt. Olin ehtinyt sopia yhtä, jos toista tekemistä tälle vapaalle viikonlopulle. Mutta kun ehdin hetken istahtaa, nukahdin käytännössä pystyyn. Joten yritän kuunnella nyt kroppaani ja levätä parhaani mukaan pari päivää. Tiistaina alkaa taas koulu.

-Jenni

Kuvat: Mortianna / Editointi: Minä

 

Lue myös

Äitien mielenterveyspäivä

Uupumus

Aina ei tarvitse jaksaa

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok

Keittiön sisustuksen suunnittelu

Pitkästä aikaa sisustusaiheista postausta. Blogissani on nykyään paljon enemmän muita aiheita, vaikka sisustaminen on edelleen mielipuuhaani. Uuden kodin sisustaminen on edennyt vain niin hitaasti, että kirjoittamista ei juuri ole ollut. Nyt olisi kuitenkin tarkoitus laittaa asioita vähän eteenpäin keittiön osalta.

Meillä on niin kutsuttu tupakeittiö, eli erillinen keittiö oman ovensa takana. Se on myös tilava. Sinne mahtuu ilman ongelmaa ruokapöytä ja olenkin haaveillut muutosta lähtien aamiaispöydästä keittiössä. Kuten tiedätte, meillä on ruokapöytä myös olohuoneessa, koska sinne mahtuu sellainen. Tämän vuoksi toisen pöydän hankinnalla ei ole ollut kiire ja se on venynyt. Nyt ajattelin toteuttaa haaveeni.

Keittiön suunnittelu - Pinterest - BMH - Big mamas home by Jenni

Alunperin haaveilin pyöreästä, valkoisesta pöydästä, mutta en ole vain löytänyt sellaista. En ole löytänyt siis juuri haluamaani pöytää, siinä budjetissa, joka minulla on. Tämä on osasyy sille, miksi pöydän hankinta on venynyt. Välillä olen jopa unohtanut etsinnät.

Keittön suunnittelu - BMH - Big mamas home by Jenni

Jonkin aikaa sitten kävin Ikeassa, ostoksilla ja hakemassa inspiraatiota tähän ongelmaan. Ikeassa aloin miettiä, pitäisikö keittiöön hankkia perinteinen, sympaattinen klaffipöytä. Kun sain tämän idean, syöksyin kotona Pinterestiin. Aloin etsiä ja pinnailla keittiöinspiraatiota omaan kansionsa ja sisällytin haaveisiini klaffipöydän.

Mitä enemmän näitä kuvia katselin, sitä enemmän pidän ideasta. Voisin hankkia keittiöön viherkasveja ja ylimääräisen kaapin säilytystilaksi. Kaapin päälle voisi hankkia jonkun pienemmän tunnelmavalon. Pöydän ylle voisi ripustaa tauluja.  Voisin myös kysyä bonusisältäni, saisiko seinälle kiinnitettyä jonkinmoisen hyllyn.

Keittiön suunnittelu - Pinterest - BMH - Big mamas home by Jenni

Pystyn näkemään itseni sieluni silmin keittiössä, klaffipöydän ääressä. Näin itseni aamukahvilla tai tarjoilemassa treffiruokaa miehelle. Näen myös lapset kyseisen pöydän ääressä touhuamassa ja syömässä.

Tällä hetkellä tilanne on se, että olen tilannut pöydän. Odottelen sitä saapuvaksi, jotta voin koota sen. Tuntuu hyvältä, että saan viimein edistettyä tätä. Haluaisin muutenkin vähän tuunata keittiötä ja etsiä kaapin oviin jotkut toisenlaiset vetimet. Mutta tämäkin on jo edistystä. Eli lähitulevaisuudessa on luvassa sisustuspostauksia. Saisikohan tässä kohta hankittua tuohon vanhaan pöytään uuden pöytälevyn. Heh heh.

-Jenni

 

Lue myös

Puoli vuotta uudessa kodissa

Eteisen sisustus

8 kysymystä ja vastausta kodista

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok