Vuosi on vaihtunut ja nyt olisi aika tehdä tilinpäätös vuodesta 2020. Kirjoittaessani tätä, istun uuden kotini olohuoneessa. Esikoiseni taistelee sitkeästi nukkumaan menoa vastaan, siinä missä pikkusisko taisi nukahtaa noin kymmenessä sekunnissa. Edessä häämöttää uusi vuosi, joka on lasten syntymän jälkeen ensimmäinen, jonka vietä ilman heitä. Voi olla, että huomenna on hieman haikeat fiilikset, mutta tällä hetkellä olen vain onnellinen. Meillä jokaisella on niitä vuosia, jotka jättäisi kaikkein mieluiten taakse ja unohtaisi. Monelle tämä vuosi koronapandemioineen on juuri sellainen. Minulle tämä ei kuitenkaan ole täysin sellainen, jonka haluaisin unohtaa. Tässä vuodessa on ollut myös äärimmäisen paljon hyvää.

Ihan varmasti, sanomattakin selvää on, että merkittävin tänä vuonna tapahtunut asia on eroni, joka tapahtui heti vuoden alussa. Se oli tehnyt tuloaan pitkään ja jo ennen itse eroa, olin jo pari kuukautta aavistellut ettei se ole kovin kaukana. Se käänsi hetkellisesti koko maailmani ylösalaisin, mutta hyvin nopeasti alkoi jälleenrakentaminen. Uskon edelleen siihen, kun olin tiennyt niin pitkään eron tulevan, kun se lopulta tuli, se ei ollut maailmanloppu. Se oli väistämätöntä ja kun se oli tapahtunut, alkoi toipuminen. Itse erosta toivuin nopeasti, mutta sain kuluneen vuoden aikana huomata, että monesta muusta asiasta toipuminen on vasta alkanut. Tästä päästäänkin vuoden seuraavaan merkittävään asiaan.

Olen ollut tänä vuonna todella vahvasti kääntyneenä itseeni. En ole varmaan koskaan harrastanut itsetutkiskelua yhtä antaumuksella kuin tänä vuonna. Osallistuin jopa Tunnelukkokäsittelyn verkkokurssille, joka on ollut varmaan yksi vuoden parhaimpia juttuja. Itsensä tutkiskelu, tunnelukkokurssi ja terapiassa käyminen on nostanut esiin hyvin vahvoja pelkoja, joiden käsittely on tuntunut välillä todella tuskaiselta. Välillä olen miettinyt tulenko koskaan olemaan valmis uuteen suhteeseen, kun olen lähtökohtaisesti näin rikki. Pikku hiljaa, trauma traumalta, oloni on alkanut helpottaa. Minusta on tullut varmempi, eheämpi ja vahvempi, sekä ennen kaikkea onnellisempi.

Vuosi on ollut myös äärimmäisen raskas, minkä ehkä saattaa arvata. Olen käynyt läpi isoja asioita kuten ero ja vainoaminen, jota olen kokenut. Sen lisäksi olen opetellut ensimmäistä kertaa elämässäni elämään yksinäni. Mikä tarkoittaa tässä elämäntilanteessa käytännössä yksinhuoltaja-arjen pyörittämistä, vaikka en virallisesti yh olekaan. Siihen vielä kolmivuorotyö ja opiskelut, sekä tämä blogi. Olen ollut pariin kertaan tänä vuonna ihan äärimmäisen uupunut. Ensimmäiseen kertaan auttoi kesäloma, joka ei lopulta tullut yhtään liian aikaisin. Toisella kerralla totesin tulleeni umpikujaan. Lopulta, koska opintoni eivät edenneet toivotulla tavalla oppisopimuksella, päädyin ratkaisuun, että ensi vuoden alusta jatkan opintojani koulun penkillä. Tällä hetkellä on nimittäin tärkeintä, että saan opintoni suoritettua ja valmistun.

Ensi vuodelta toivon, että osaan olla itselleni armollisempi ja osaan kuunnella itseäni paremmin. Haluan saada itseni taas pois uupumisen partaalta ja jatkaa ensi vuoteen hyvinvoivana ja onnellisena. Odotan sitä, että uimahallit aukenevat taas jossain vaiheessa ja pääsen uimaan. Minulla on niin ikävä uimista. Mikä tuntuu hassulta, sillä minulla ei ole ollut koskaan pakottavaa tarvetta liikkua, mutta meinaan tulla hulluksi kun en pääse altaaseen. Tämä ei tiki ole mitenkään päin huono asia. On ihanaa, että olen viimein löytänyt oman lajini. Olisi tosin positiivista, että saisin harrastaa sitä pandemiasta huolimatta. Ihan vielä minua ei kuitenkaan saa luonnonvesiin polskimaan.

Vuoden seuraava suuri asia on ehdottomasti meidän uusi koti. Muutto tuntui viimeiseltä pisteeltä erolle. Minulla on nyt oma (vuokra)koti, jossa voin rakentaa omannäköiseni elämän yhdessä lasten kanssa. Loppujen lopuksi uusi koti ja uusi alku oli parasta, mitä tähän vuoden loppuun olisi voinut tapahtua. Täällä tavarat ovat jo omilla paikoillaan, joten seuraavaksi mietitään niitä uusia hankintoja. Teen hankintoja pikku hiljaa, oman varallisuuden mukaan. Voi olla, että nyt kun opiskelen täysi päiväisesti, sisustus etenee odotettua hitaammin, mutta meillä ei ole onneksi mikään kiire. Ehdin rakentaa kotiamme pikku hiljaa. Kaikki olennainen meillä kuitenkin on jo. Ja sisustuslöytöjen tekeminen on ehkä parasta tässä hommassa.

Sinkkuuttani en käsittele sen enempää tässä postauksessa, sillä kirjoitin marraskuussa oman postauksen ensimmäisestä sinkkuvuodestani. Jos se kiinnostaa, käykää lukemassa aiempi postaus. Toinen, mihin en tällä kertaa aio puuttua on pandemia. Te tiedätte, miten se on meidän osaltamme mennyt. Töissä ja päiväkodissa, sekä karanteenissa syksyllä.

Mutta kuten sanoin, tämä vuosi ei ollut täysin kamala. Siinä oli todella paljon hyvääkin. En siis, kaikesta huolimatta vaihtaisi tätä vuotta pois, vaikka pystyisinkin. Nyt jatkan uuteen vuoteen odottavin, levollisin mielin.

-Jenni

Follow my blog with Bloglovin

Nyt se on viimein virallista. Big mamas home blogi siirtyi Vaikuttajamedialle. En voi sanoin kuvailla, kuinka innoissani tästä olen ja nyt se viimeinkin tapahtui. Toivon, että mahdollisimman moni vanhoista seuraajista on löytänyt tiensä myös tänne Vaikuttajamedialle ja toivottavasti muuton myötä sinne ruutujen toiselle puolelle on löytänyt myös uusia tyyppejä. Ajattelin, nyt blogimuuton kunniaksi kirjoittaa hieman itsestäni. Siitä on vuosia, kun olen viimeksi tehnyt mitään esittelyyn viittaavaa omassa blogissani.

Minä olen Jenni. Olen 31-vuotias, kahden tytön äiti. Erosin lasteni isästä vuosi sitten ja olen nyt elänyt tyttöjeni kanssa kolmestaan. Muutimme uuteen, isompaan asuntoon hieman ennen joulua. Nyt muuttolaatikot on purettu ja voin keskittyä kodin sisustamiseen.

Rakastan hyvää kahvia. Jopa niin paljon, että mieluummin juon teetä, kuin pahaa kahvia. Rakastan myös tuoreita kukkia, joita minulla on kotona lähes aina. Ero on ollut tähän mennessä yksi elämäni merkittävämpiä tapahtumia, lasten saamisen lisäksi. Jo ensinnäksin siksi, että minun ei pitänyt koskaan erota. Ajattelin vuosia, että kaikesta on mahdollista selvitä, kun kumpikin tekee töitä sen eteen. Olin rakastunut ajatukseen rakkaudesta ja eron myötä olen alkanut ajatella, että ehkä ihmiselle sopii paremmin sarjamonogamia, kuin pelkkä monogamia. Olen heittänyt läppää siitä, että eroaminen ja deittailu on tehnyt minusta kyynisen ämmän. Mikä pitää ehkä osittain paikkansa. Joka tapauksessa, en ole ollut pitkään aikaan niin onnellinen, kuin mitä olen ollut tänä vuonna.

Olen kirjoittanut blogia suurinpiirtein viisi ja puoli vuotta. Aloitin kirjoittamisen odottaessani esikoistani. Blogi alkoi nuoren, odottavan äidin päiväkirjana. Siitä se lähti kehittymään sisustuspainotteiseksi lifestyleblogiksi ja nykyään se taitaa olla lähinnä se lifestyleblogi. Eron myötä sain rohkeutta tarttua vaikeampiinkin aiheisiin ja olen kirjoittanut viimeaikoina myös paljon ihmissuhteista, sekä omista kipupisteistäni. Hurahdin tänä vuonna totaallisesti tunnelukkoihin ja niistä onkin riittänyt juttua useamman postauksen verran. Sisustaminen on kuitenkin edelleen lähellä sydäntä ja yksi blogin suosituimmista aiheista. Näiden lisäksi kirjoitan myös tyylistä, perhe-elämästä, sekä kosmetiikasta.

Blogin lisäksi minulta löytyy Facebook, sekä aktiivinen instagramtili. Ja kuten niin moni muukin, myös minä hurahdin tänä vuonna Tiktokiin. En ole kummoinen videontekijä. Intoa taitaa löytyä enemmän, kuin taitoa, mutta haluan ajattella kehittyväni koko ajan. Mutta jos olette Tiktokissa, niin käykää katsomassa.

On hienoa päästä jatkamaan bloggaamista Vaikuttajamedialla. Täällä on niin monia hienoja tyyppejä ja on upeaa päästä yhdeksi heistä. Odotan innolla mitä tuleman pitää ja mihin tämä bloggaaminen lähtee tästä taas kulkemaan.

Ihanaa kun olette täällä.

-Jenni.

BLOGINI AIHEITA:

Koti & Sisustus

Lapset

Vaatteet & Asusteet

Ihonhoito & Kauneus

Ihmissuhteet